Lumiesteiden asennus on syytä jättää ammattilaiselle!

lumiesteiden asennusOnko lumiesteiden asennus tarpeellista tai kannattavaa? Useimmiten kyllä – noin yleisesti ottaen lumiesteet ovat kriittinen lisä monen katon varustukseen. Ne estävät lumen- ja jäänsekaista lastia tulemasta katolta alas hallitsemattomasti, jolloin se voisi mahdollisesti aiheuttaa henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Lisäksi lumiesteillä voidaan varjella katon muita varusteita, kuten aurinkopaneeleita ja kattoikkunoita sekä räystään alla olevia istutuksia.

Turvallisuussyistä jopa laki ottaa kantaa lumiesteiden pakollisuuteen, velvoittaen asentamaan sellaiset todennäköisesti useimpien suomalaistalojen laelle. Vähintään kulkuväylät sekä talvikäytössä olevat leikki- ja oleskelualueet tulee suojata katolta tippuvalta lumelta ja jäältä.

Jos katoltasi vielä puuttuvat lumiesteet kokonaan tai epäilet niiden kunnossa olevan huomautettavaa, käänny meidän Kattotyöt Prolaisten puoleen! Me asennamme ja huollamme lumiesteet, lumiaidat ja räystäsesteet vuosien kokemuksella. Kattoturva-asiantuntijamme ovat käytettävissäsi kotitalousvähennyskelpoisesti koko Suomen alueella.

Huomaa, että lumiesteiden lakisääteisyydestä johtuen olet myös vahingonkorvausvelvollinen, mikäli katoltasi uupuvat lumiesteet ja katolta tippuva lumi tai jää aiheuttaa mitä tahansa vahinkoa. Lumiesteet kannattaakin asennuttaa katolle kipin kapin vaikka kauttamme saatavilla olevan rahoituksen turvin!

Mikäli et kuitenkaan syystä tai toisesta halua meitä vielä lähestyä suoraan, lukaise läpi edempää löytyvä lumiesteoppaamme. Se tarjoaa runsaasti arvokasta tietoa lumiesteisiin liittyen, olipa kohteesi sitten omakotitalo, kesämökki, kerrostalo tai rivari.

Meiltä löydät vastauksen esimerkiksi näihin kysymyksiin:

  • Millaisia lumiesteitä peltikatolle tarvitaan ja missä määrin?
  • Ovatko lumiesteet pakollisia myös tiilikatoilla?
  • Tarvitaanko lumiesteitä huopakatolla lainkaan?
  • Mikä on lumiesteen ja lumiaidan ero?
  • Jos katolta tippuva lumi aiheuttaa vahinkoa, korvaako vakuutus?

Vastauksen kaikkiin edellä esitettyihin kysymyksiin saat helposti myös kutsumalla katemestarimme käymään kohteessasi. Siten voimme samalla tehdä tarjouksen katollesi asennettavista lumiesteistä, jos toteamme niitä siellä tarvittavan. Pistäydymme mielellämme paikan päällä niin arkena kuin viikonloppunakin jopa ilta-aikaan!

Muista lisäksi lumenpudotukset!

Niin paljon etua kuin lumiesteistä onkin, on niillä myös “varjopuolensa”. Niiden vuoksi lumi tosiaankin on ja pysyy katolla, kertyen siellä mahdollisesti hyvinkin painavaksi kinokseksi. Ennen kuin katon sietämä peruslumikuorma ylittyy ja katto notkahtaa taakkansa alla, on lumet siis paras poistaa katolta manuaalisesti.

Kun lumenpudotus pelti-, tiili- tai huopakatolta on kohteessasi ajankohtaista, kannattaa silloinkin pirauttaa Pro paikalle. Meiltä täältä Kattotyöt Prolta saat sekä laadukkaat lumiesteet ja -aidat oikeaoppisesti asennettuna että lumenpudotukset ammattitaitoisesti, reippaasti ja turvallisesti kohteeseen kuin kohteeseen!

Asennamme kaikki kattoturvatuotteet katolle kuin katolle

Ota huomioon, että todennäköisesti pelkät lumiesteet eivät vielä riitä tekemään katostasi turvallista. Lumiesteiden ja -aitojen ohella katollesi voi olla tarpeen asentaa esimerkiksi lapetikkaat, seinätikkaat, kattosiltoja ja kattopollareita. Ne vähentävät katolla liikkumiseen liittyviä riskejä, tehden muun muassa lumenpudotuksista huomattavasti turvallisempaa.

Nuohoojan työturvallisuuden parantamiseksi saattaa olla aiheellista asentaa katolle myös piipputikkaat. Joissain kohteissa piipputikkaisiin tarvitaan lisäksi turvakaide ja avokaide piipun päälle.

Talon seinustalle puolestaan voi olla tarpeen asentaa palotikkaat, mikäli kiinteistösi on kaksi- tai useampikerroksinen. Palotikkaatkaan eivät ole leikin asia, sillä ne voivat pelastaa ihmishenkiä tulipalon sattuessa.

Onneksi meiltä Kattotyöt Prolaisilta lape-, seinä- ja palotikkaiden sekä kattosiltojen ja -pollareidenkin asennus käy käden käänteessä. Ota siis yhteyttä, niin voit pian lakata huolehtimasta kiinteistösi kattoturva-asioista kokonaisvaltaisesti!

Peltikaton lumiesteet ovat lipevällä katolla kriittisessä asemassa

Jos pitäisi nimetä yksi ainut katto, jolla lumiesteet ovat ehdottoman tärkeitä, olisi se varmastikin juuri peltikatto. Lumiesteiden asennus peltikatolle on tarpeen, sillä peltikaton pinta on usein suorastaan hävyttömän liukas. Näin ollen myös lumi tulisi sieltä alas ihan miten sattuu, ellei katolla olisi lumiesteitä.

Noin yleisesti ottaen lumiesteet ohjeistetaan asennettavaksi katoille, joiden kaltevuus on 1:8 tai jyrkempi. Jos katto siis toisin sanoen nousee kahdeksan metrin matkalla enemmän kuin metrin, ovat lumiesteet tarpeen.

Peltikattojen minimijyrkkyydet ovat seuraavat:

  • Lukkosaumakatto 1:8
  • Konesaumakatto 1:10
  • Muotokate (tiilikuvio) 1:5

Pelkkiä minimijyrkkyyksiä tuijottaen lumiesteet ovat siis poikkeuksetta pakollisia ainakin lukkosauma- ja muoto- eli profiilipeltikatoilla. Monessa kohteessa ne on kuitenkin tarpeen asentaa jopa loivalle konesaumakatolle, sillä aurinko tai sisätiloista karkaava lämpö sulattaa katolla olevan lumilaatan alle helposti katteen pinnan liukastavan vesikerroksen.

Lumiesteet asennettuna sauma- ja profiilipeltikatoille

Meiltä täältä Kattotyöt Prolta saat lumiesteet asennettuna kaikille peltikatoille. Teemme asennustyöt ammattitaitoisesti puolestasi, oli kyseessä sitten lumiesteiden asennus profiilipeltikatolle, lukkosaumakatolle tai konesaumakatolle.

Itse ei peltikaton(kaan) lumiesteitä kannata lähteä asentelemaan, sillä lumiesteiden asennusprosessissa on yllättävän monta pientä ja isompaa työvaihetta – eikä yhdessäkään niissä saa mokata! Väärin asennetut lumiesteet ovat aina hengenvaarallisia.

Eikö asennusohjeita sitten löydy netistä hakemalla? Voi olla, mutta erilaisille peltikatoille lumiesteet asennetaan eri tavalla. Näin ollen oikeanlaisen asennusohjeen löytäminen voi olla haastavaa.

Esimerkiksi saumakatoilla eli kone- ja lukkosaumakatoilla lumiesteet asennetaan katon saumoihin sitä varten tarkoitetuilla puristettavilla kiinnikkeillä. Niitä varten ei kattoon tehdä sen vesitiiviyttä mahdollisesti heikentäviä reikiä, mutta oikeaoppinen asennus edellyttää katon sauman korkeuteen nähden oikeankokoisia kiinnikkeitä. Tämä asennustapa on muihin kattotyyppeihin nähden täysin uniikki, eikä esimerkiksi profiilipeltikaton lumiesteitä voi siksi saumakatoille edes kuvitella asentavansa.

Profiilipeltikatoilla lumiesteet puolestaan ruuvataan kiinni kattoruoteisiin siten, että katon kantavat rakenteet ottavat vastaan lumiesteen kuorman. Profiilipeltikaton lumiesteitä asennettaessa onkin erittäin oleellista olla perillä katon rakenteesta. Lisäksi tulee huomioida kiinnitykseen käytettävien ruuvien korroosionkestävyys ja ruuvin reikien tiiviys.

Huomaa, että myöskään lumiesteiden mukana tulevien asennusohjeiden varaan ei amatöörin kannata laskea. Ne harvemmin ovat täysin selkokielisiä ja kaikenkattavia. Asennusvirheiden mahdollisuus on siis suuri, jos lähdet asentamaan peltikaton lumiesteitä itse.

Me Kattotyöt Prolla sen sijaan asennamme lumiesteet kaikille peltikatoille vuosien kokemuksella, joten toimestamme tiedät niiden tulevan asennetuksi tismalleen oikeaoppisesti. Sanojemme vakuudeksi myönnämme työllemme aina kunnollisen asennustakuun, jonka myötä myös tuotevalmistajien omat takuut pysyvät varmasti voimassa.

Miten paljon ja millaisia lumiesteitä peltikatolle tarvitaan?

Mietitkö nyt, miten paljon ja millaisia lumiesteitä peltikatolle tarvitaan? Tähän vaikuttaa moni seikka.

Peltikaton lumiesteet valitaan ensisijaisesti katon tyypin perusteella. Niin profiilipelti-, lukkosauma- kuin konesaumakatoillekin on olemassa omanlaisensa tuotteet.

Lumiesteiden määrä peltikatolla puolestaan on kiinni muun muassa katon jyrkkyydestä ja pinta-alasta. Lisäksi täytyy huomioida rakennuksen sisäänkäyntien määrä sekä rakennusta ympäröivä alue ja siellä olevat monenlaiset elementit, kuten leikki- ja oleskelualueet.

Huomaa, että saumakatoilla myös räystäsesteet saattavat olla tarpeen. Niillä voimme ehkäistä räystäälle kertyvän vähäisen lumen ja jään tippumista. Kerrostalon peltikatolle taas voi olla suositeltavaa asentaa lumiaitoja lumiesteiden sijaan.

Peltikaton lumiesteitä hankittaessa kannattaa pohtia jossain määrin myös tuotteiden väriä ja valmistajaa. Peltikaton lumiesteitä on saatavilla runsaassa väriskaalassa ja monelta eri valmistajalta.

Kun tilaat peltikaton lumiesteet asennettuna meiltä täältä Kattotyöt Prolta, autamme valitsemaan katollesi riittävän määrän oikeanlaisia, laadukkaita lumiesteitä tai -aitoja sekä tarpeen mukaan räystäsesteitä. Halutessasi katemestarimme auttavat jopa valitsemaan lumiesteiden värin sävy sävyyn kattopeltien kanssa.

Ota siis yhteyttä, jos lumiesteiden asennus peltikatolle on kohteessasi ajankohtaista! Kun tilaat peltikaton lumiesteet meiltä täältä Kattotyöt Prolta, voit katsella niitä ensi talvena luottavaisin mielin – takuulla.

Lumiesteet tiilikatolle?

Peltikattojen ohella lumiesteitä tarvitaan myös tiilikatoilla. Lain vaatimukset asentaa lumiesteet kaikille yli 1:8 jyrkille katoille koskevat nimittäin tiilikattojakin – sekä savi- että betonitiilikattoja. Tiilikaton minimijyrkkyys on 1:4, mikä jo yksistään asettaa lakisääteisen “pakon” asentaa tiilikatolle lumiesteet.

Myöskään tiilikatolle ei lumiesteitä kannata silti mennä asentelemaan itse. Me Kattotyöt Prolla olemme vuosien mittaan todistaneet niin monet kerrat väärin asennettuja lumiesteitä, että emme valitettavasti voi suositella lumiesteiden asentamista tiilikatollekaan ilman ammattiosaamista.

Hommassa on helppo mennä vipuun, sillä lumiesteiden asennusprosessi tiilikatolle poikkeaa monin tavoin lumiesteiden asennuksesta pelti- tai huopakatoille. Saumakattojen tavoin tiilikatolle ei ole tarpeen tehdä reikiä lumiesteiden asentamiseksi, mutta vastaavien saumojen puutteessa kattotiilien alle tarvitaan lumiesteiden kiinnitystä varten apupuita. Apupuut puolestaan tulevat kiinni katon kantaviin rakenteisiin ja lumiesteet sitten apupuihin.

On erittäin tärkeää, että sekä apupuut että lumiesteet tulevat tiilikatolle tukevasti kiinni. Suoraan ei tiilikaton lumiesteitä kuitenkaan saa asentaa kiinni kattoruoteisiin, vaikka se kenties houkuttelevalta tuntuisikin.

Asennustapojen eroista johtuen tiilikaton lumiesteet ovat fyysisestikin erilaisia kuin pelti- ja huopakatteille tarkoitetut lumiesteet. Joistakin yhteneväisyyksistä huolimatta edes tiilikuvioiselle peltikatolle tarkoitettuja lumiesteitä ei aidolle tiilikatolle voi asentaa.

Onneksi meiltä täältä Kattotyöt Prolta saat lumiesteet asennettuna myös tiilikatolle! Hankimme puolestasi tarvittavan määrän sopivanlaisia lumiesteitä sekä asennamme ne ripeästi, turvallisesti ja oikeaoppisesti puolestasi. Päälle lyömme tietenkin kunnollisen asennustakuun.

Tiilikatto vaatii lumiesteet – myös lumien tiputtaminen tiilikatolta on tärkeää

Tiilikatolle on tärkeää asentaa lumiesteet, mutta yhtä olennaista on pitää kiinni myös lumenpudotuksista sen jälkeen. Lumiesteiden vuoksi lumet eivät tule katolta alas itsekseen ennen kuin lumiesteiden kuormankestävyys ylittyy ja ne ratkeavat apupuista irti. Tällöin tiilikatto kärsii pahoin, minkä lisäksi kinos voi tietenkin aiheuttaa vahinkoa ja vaaraa myös räystään ylitse päästessään.

Tiilikatolle itselleen tuhti lumikinos voi tosin aiheuttaa vaurioita jo ennen kuin se rymisee katolta alas. Kattotiilet voivat esimerkiksi murtua lumen painosta. Erityisesti vanhempi tiilikatto saattaa olla jo sen verran rapautunut, etteivät kattotiilet välttämättä kestä enää edes niin sanottua peruslumikuormaa murtumatta.

Lisäksi tiilikatto on altis notkahtamaan, mikäli lumiesteiden antaa kerätä katolle tarpeeksi painavan taakan. Tiilikatto on ilman lumikuormaakin melko painava, joten kattorakenteet ovat jo valmiiksi koetuksella. Terveet kattorakenteet kestävät kyllä alueellisen peruslumikuorman tiilikatonkin alla, mutta esimerkiksi lahot kattotuolit saattavat saada katon notkahtamaan jo varsin köykäisen lumikinoksen vuoksi.

Pieneltäkin vaikuttava kinos voi sitä paitsi painaa katolla yllättävän paljon. Höttöinen pakkaslumi on kevyttä, mutta nuoskalumi ja lumen- ja jäänsekainen lumivaippa sen sijaan ovat katollesi jo ohueltikin iso lisätaakka.

Muistathan siis tilata meiltä täältä Kattotyöt Prolta tiilikatollesi sekä lumiesteet että lumenpudotukset tunnollisesti talvittain? Olemme käytettävissä koko Suomen alueella etelästä pohjoiseen!

Huopakatto ei lumiesteitä kaipaa! Totta vai tarua?

Toisinaan meidän Kattotyöt Prolaisiin korviin kantautuu urbaani legenda, että huopakaton lumiesteet olisivat turhake. Me Kattotyöt Prolla emme kuitenkaan ole niin ehdottomia. Joissain kohteissa lumiesteistä on nimittäin ehdotonta etua myös huopakatolla.

Miksi sellainen huhu sitten on ylipäätään liikkeellä, ettei huopakatolle tarvitse lumiesteitä asentaa? Syy liittyy katon karheaan pintaan. Huopa- ja bitumikatteille ominainen sirotepinta on toisinaan kuin tarranauhaa, johon muun muassa lehdet ja sammal tarttuvat hyvinkin hanakasti kiinni. Samalla karhea sirotepinta pitää tietenkin myös lumesta tiukasti kiinni, eivätkä lumet aina meinaa tulla huopakatolta alas edes tiputtamalla.

Harhaluulo lumiesteiden tarpeettomuudesta huopakatoilla lienee myös siihen kytköksissä, että huopakatoille on jokseenkin ominaista myös loivahko kattomuoto. Huopakatto voi olla jopa tasainen, jolloin lumiesteistä ei lienisi muuta kuin haittaa.

Osittain lumiestekielteinen ajattelu juontanee juurensa siihenkin, että lumiesteitä varten huopakatolle on tehtävä reikiä. Jokainen reikä vesikatolla heikentää luonnollisestikin katon vesitiiviyttä enemmän tai vähemmän – riippuen reiän tekijästä tai aiheuttajasta. Yleensä lumiesteet asennetaan mahdollisimman liki räystästä, jossa sade-, sulamis- ja pesuvettä liikkuu jopa muuta katetta enemmän. Taitamattomasti asennettu lumieste onkin kieltämättä selkeä kosteusvaurion riski niin huopa- kuin muillakin katoilla, joilla katolle on lumiesteitä varten tehtävä reikiä.

Jyrkkä kattomuoto puhuu kuitenkin aina lumiesteiden puolesta, oli katon materiaali sitten peltiä, tiiltä tai huopaa. Esimerkiksi palahuopakaton minimijyrkkyys on 1:5 ja kolmiorimakatteen peräti 1:3. 1:5 jyrkkä katto nousee metrin harjaansa kohden viiden metrin matkalla ja 1:3 jyrkkä katto puolestaan metrin jokaista kolmea metriä kohden. Sekä palahuopakatot eli bitumilaattakatot että kolmiorimakatot ovat siis jo minimissään verrattain jyrkkiä. Näin ollen lumiesteiden asennus palahuopakatolle tai kolmiorimakatolle voi hyvinkin olla perusteltua katon materiaalista huolimatta.

Älä siis hämmästy, jos katemestarimme kohteesi nähtyään suositteleekin lumiesteiden asennusta huopakatollesi! Se ei ole merkki katemestarin tietämättömyydestä, vaan päin vastoin siitä, että tämä soveltaa kaikkea korviensa välissä olevaa kattoturvatietoutta juuri oman kohteesi ominaisuuksiin. Niin toimivat vain kaikkein kokeneimmat kattoalan asiantuntijat, joilta myös lumiesteiden asennus huopakatollesi onnistuu oikeaoppisesti ja katon vesitiiviyttä vaarantamatta.

Lumenpudotukset ovat huopakatollakin kriittisessä roolissa!

Muista, että huopakatonkin lumitaakkaa täytyy todennäköisesti kevennellä talvittain – oli katolla sitten lumiesteitä tai ei. Lumet tulisi tiputtaa aina ennen kuin kattorakenteiden kestämä alueellinen peruslumikuorma ylittyy. Etelässä katot rakennetaan kestämään hieman maltillisempia lumikuormia kuin pohjoisessa, joten peruslumikuorma kannattaa varmistaa erikseen kotona ja kesämökillä.

Lumenpudotukset huopakatolta ovat tarpeen, sillä huopakatto on jopa muita kattoja herkempi kärsimään lumivaurioita. Erityisesti loivat huopa- ja bitumikatteet ovat alttiita lumivaurioille, kuten notkahtamiselle ja painumiselle. Lumiesteetkään eivät pidä ikuisesti, jolloin painavaksi käynyt lumimassa voi päättää lähteä liikkeelle, jättäen katolle jälkeensä ammottavan aukon ja riipien mennessään kattohuopien sirotepinnan rikki – ehkä napaten vielä ränninkin räystäältä matkaansa.

Olethan meihin siis yhteydessä myös huopakattosi lumenpudotusten tiimoilta aina tarvittaessa? Meiltä täältä Kattotyöt Prolta saat sekä lumiesteet ammattimaisesti asennettuna että lumenpudotukset kattoa vaurioittamatta kaikille huopa- ja bitumikatteille!

Lumiesteitä vai lumiaitoja? Lumiaita on asetetta jämäkämpi lumisuoja

Perinteisten putkilumiesteiden ohella markkinoilla on tänä päivänä myös lumiaitoja. Lumiaidat on suunniteltu suurten kattojen tarpeisiin. Sellaisia eivät yleensä ole tavalliset omakotitalot, rintamamiestalot, kesämökit ja harvemmin rivitalotkaan, vaan lumiaitoja suosittelemme asennettavaksi lähinnä kerrostalojen katoille – tapauskohtaisesti myös muiden korkeampien rakennusten laelle.

Lumiaitojen perus-toimintaperiaate on sama kuin lumiesteiden. Toisin sanoen myös lumiaitojen tehtävä on estää lumen ja jään tippuminen katolta.

Kun kiinteistöllä on korkoa useampi kerros, ovat lumiaidat kuitenkin lumiesteitä tehokkaampi tapa ehkäistä katolta tippuvan lumen ja jään aiheuttamia henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Samasta käyttötarkoituksestaan huolimatta perinteinen putkilumieste ja lumiaita ovat nimittäin rakenteeltaan hyvin erilaiset. Lumiaita on perinteistä putkilumiestettä huomattavasti järeämpi ratkaisu. Lumiaidat kestävät siten myös suurempaa lumitaakkaa kuin tavalliset putkilumiesteet – ne pitävät huolen, ettei tuhtikaan kinos pääse tipahtamaan korkean rakennuksen laelta hallitsemattomasti alas.

Ulkonäöltään lumiaita on jämäkkä, aitamainen rakenne. Aidan ritilikkö on varmempi kuin perinteinen putkilumieste, jossa putkien alapuolelle ja väliin jää väljyyttä. Lumiaidassa ei ole lainkaan putkimaisia rakenteita, kuten putkilumiesteessä. Pituutta lumiaidalla on tavallisesti kolmisen metriä.

Kuten normaaleita lumiesteitä, on lumiaitojakin saatavilla jokaiselle kattotyypille. Niin erilaisille peltikatoille kuin tiili- ja huopakatteillekin on omanlaisensa lumiaidat. Siinä missä tavallistenkin lumiesteiden, on siis myös lumiaitojen kanssa osattava valita täsmälleen omalle katolle sopivat tuotteet sekä tietenkin suorittaa niiden asennus oikeaoppisesti. Suurten lumikuormien vuoksi oikea asennustapa ja kunnolliset kiinnitykset ovat lumiaitojen asennuksessa vielä tavallistakin korostuneemmassa roolissa! Ellei lumiaita ole oikeanlainen ja sen asennusta suoriteta oppikirjan mukaan, voi edellä mainostetulle kuormansietokyvylle heittää hyvästit.

Meillä täällä Kattotyöt Prolla on kuitenkin runsaasti kokemusta myös lumiaidoista. Hankimme ja asennamme lumiaidatkin kaikille katoille takuutyönä!

Kaveriksi räystäsesteitä?

Huomaa, että lumiesteiden ja -aitojen kaveriksi katolle on mahdollista asentaa niin sanottuja räystäsesteitä tai lumiaitojen lisäprofiileita. Räystäsesteet sijoitetaan nimensä mukaisesti aivan räystään reunalle “eturintamaan”, kuten lisäprofiilitkin. Tällöin lumiesteet tai -aidat ottavat vastaan katon pääasiallisen lumikuorman, ja räystäsesteiden ja lisäprofiilien tehtäväksi taas jää estää vähäisintäkin lunta ja jäätä tippumasta katolta itsekseen alas. Nämä varusteet on tarkoitettu lähinnä saumakatoille eli lukkosauma- ja konesaumakatoille lisäturvaksi.

Muiden lumituotteiden ohella me Kattotyöt Prolla hankimme ja asennamme myös räystäsesteet katollesi tarpeen vaatiessa. Kutsu meidät käymään, niin katsotaan, pärjätäänkö kohteessasi pelkillä putkilumiesteillä vai onko syytä harkita lumiaitoja ja kenties räystäsesteitäkin!

Mietitkö, korvaako vakuutus lumen aiheuttamia vahinkoja katolla?

Korvaako vakuutus katolta tippuneen lumen aiheuttamia tuhoja? Tämä kysymys on monen mielessä varmasti talvittain, sillä katolta tippuvalla lumella on paljon tuhovoimaa. Katolta alas rymisevä lumi ja jää voivat aiheuttaa monenlaista hallaa niin katolla, maassa kuin missä tahansa siinä välissäkin. Lumen tielle voi osua yhtä hyvin niin omaisuutta kuin ihmisiä ja eläimiäkin – huonolla tuurilla sekä että! Joka tapauksessa tilanne on harmittava ja vakuutusasiat vahingon sattuessa mielessä täysin ymmärrettävästi.

Lumen ja jään aiheuttamat vahingot katolla tai räystäällä

Katolla köllöttelevän kinoksen ensimmäinen uhri on usein sen lepopaikka eli katto itsessään. Siellä lumi voi aiheuttaa vaurioita jo siinä vaiheessa, kun se ei ole edes vielä lähtenyt liikkeelle. Toisinaan esimerkiksi yläpohjasta karkaava lämpö saa kinoksen pohjan hieman sulamaan, jolloin yhä kiinteä lumi painaa sulamisvettä katon saumoista ja läpivienneistä sisään – aiheuttaen katon väliin pahimmillaan kosteusvaurion. Kuten edellä jo mainitsimmekin, ei myöskään katon notkahtaminen tai kattomateriaalin vaurioituminen ole tavatonta lumitaakan käydessä sille liian painavaksi.

Kun nietos sitten viimein lähtee vyörymään katolta alas, ovat lumiesteet ensimmäisenä ottamassa iskut vastaan. Jykevienkin lumiesteiden kuormansietokyvyllä on rajansa, jonka ylittyessä lumiesteet repeytyvät katosta irti ja riuhtaisevat pahimmillaan myös osan kattoa mennessään. Myös muut kattotuotteet, kuten rännit saattavat vaurioitua katolta alas liukuvan lumimassan voimasta.

No, korvaako se vakuutus sitten mitään edellä mainituista tuhoista? Harmittava fakta on, että tuskin korvaa.

Noin yleisesti ottaen vakuutusyhtiöt kehottavat asiakkaitaan huolehtimaan tunnollisesti lumenpudotuksista, jotta muun muassa kattovaurioilta ja niiden aiheuttamilta laskuilta vältyttäisiin. Kotivakuutus on olemassa vain nk. tapaturmia varten, joiden luonteeseen kuuluu ennustamattomuus – lumen ja jään aiheuttamat tuhot tuskin tulevat yhdellekään suomalaiselle yllätyksenä.

Katolta tippuneen lumen tai jään aiheuttamat omaisuusvahingot

Kun lumen- ja jäänsekainen kinos lähtee katolta liikkeelle, voi sen tulilinjalle osua elottomia asioita koko matkalla räystäältä maahan. Esimerkiksi ikkunat ja talon seinustaa nousevat tikkaat voivat mennä rytäkässä hajalle ennen kuin kinos edes pääsee maahan asti. Maassa nietos puolestaan voi lytätä niin auton konepellin kuin pyörät ja talviurheiluvälineetkin, joita räystään alla kenties säilytetään.

Vaikka kotivakuutus saattaa korvata esimerkiksi syysmyrskyn yhteydessä hajonneen ikkunan, ei se lumen aiheuttamia omaisuusvahinkoja valitettavasti yleensä korvaa. Eri asia ovat tietenkin talviset lumimyrskyt, joiden aiheuttamien vahinkojen korvausvaatimuksia vakuutusyhtiöt katsonevat aina tapauskohtaisesti.

Lumen/jään aiheuttamat henkilövahingot

Kaikkein surkein tilanne on siinä tapauksessa, että katolta lähtöisin oleva lumi tai jää rysähtää ihmisen tai kenties lemmikin päälle. Jos Musti aamupissillä haukahtaa ja lumikinos katolta tippuu sen niskaan, nostaa vakuutusyhtiö kuitenkin todennäköisesti kätensä pystyyn eläinlääkärilaskun kanssa. Myöskään katolta tippuvan lumen tai jään aiheuttamia henkilövahinkoja ja sairaalalaskuja vakuutus ei valitettavasti pääsääntöisesti korvaa.

Siis ei, ei ja vielä kerran “ei”, on vakuutusyhtiön todennäköinen vastaus niin lumen aiheuttamien kattovaurioiden kuin omaisuus- ja henkilövahinkojenkin korvausvaatimuksiin. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että pääsääntöisesti vakuutusyhtiöt katsovat kiinteistön omistajan olevan vastuussa lumitilanteen hallinnasta katolla – lumi on normaali suomalainen ilmiö. Vakuutusyhtiö harkinnee korvausten maksamista vain siinä tapauksessa, että olet tehnyt kaikkesi estääksesi tapaturmaa sattumasta.

Vastuuvakuutuksesta voi tosin saada korvauksia kaikkein onnettomimmissakin tilanteissa. Vastuuvakuutus on niitä tilanteita varten, joissa vakuutuksenottaja joutuu syystä tai toisesta vahingonkorvausvelvolliseksi. Usein ainakin taloyhtiöllä on jonkinlainen vastuuvakuutus, johon vedoten kannattaa ilman muuta kysäistä, korvaako vakuutus mahdollisesti lumen aiheuttamia tuhoja.

Noin yleisesti ottaen on kuitenkin kaikkien kannalta helpompaa, mukavampaa ja ennen kaikkea turvallisempaa asennuttaa lumiesteet katolle ennen kuin vahinkoja sattuu – mielellään vielä ammattimaisesti, jotta lumiesteisiin voisi todellakin luottaa. Kun tilaat lumiesteet katollesi meiltä täältä Kattotyöt Prolta, ovat ne sitä paitsi verrattain pieni sijoitus vaikkapa sairaala- ja eläinlääkärilaskuihin verrattuna. Ota yhteyttä, niin voit pian jättää vakuutusasioiden puimisen sikseen!

Lumenpudotuksista tarkemmin – miksi, milloin ja kenen toimesta?

Lumenpudotuksia tuli edellä jo jollain asteella sivuttua, mutta käydäänpä asiaa läpi hieman tarkemmin. Lumenpudotusten tärkeyttä ei nimittäin voi korostaa liikaa, sillä toisinaan törmäämme sellaiseenkin harhaluuloon, etteivät lumenpudotukset olisi lumiesteiden asennuksen jälkeen lainkaan tarpeen.

Laadukkaiden ja oikein asennettujen lumiesteiden aisaparina ovat kuitenkin aina tunnollisesti tehdyt lumenpudotukset. Lumiesteiden tehtävä on pitää lumet katolla siihen asti, kunnes ne sieltä käydään manuaalisesti tiputtamassa.

Lumet kannattaa tiputtaa jopa koirankopin katolta, sillä lumi on raskas taakka katolle kuin katolle. Kattohuovat voivat painua ja kattotiilet saattavat murtua lumitaakan painosta tai katto voi jopa notkahtaa. Loppujen lopuksi lumenpudotusten laiminlyönti saattaa johtaa moniin saman tyyppisiin ja toisinaan paljon pahempiinkin tilanteisiin kuin lumiesteiden asentamatta jättäminen. Kun katolla majaillut nietos rynnii alas ratkennut lumieste mukanaan, on siitä leikki kaukana!

Yhtä kaikki, lumenpudotuksista kannattaa pitää kiinni laiskottelematta joka talvi. Yleensä lumenpudotukset ovat tarpeen useammankin kerran talvessa jopa Etelä-Suomessa. Huomaa, että myös lumiesteettömältä katolta lumet täytyy tiputtaa, jos lunta katolle kertyy.

Lumenpudotusten oikea ajoitus perustuu kattosi kestämään alueelliseen peruslumikuormaan. Lisäksi kannattaa tosin huomioida katon ikä, sillä vanha katto ei välttämättä kestä niin raskasta lumitaakkaa kuin viime vuonna naapuriin pykätty uudiskohde. Lumimassan todellista painoa on myös vaikea arvioida, joten lumenpudotusten kanssa kannattaa aina ottaa ennemmin varman päälle kuin odotella viime tippaan.

Miten lumenpudotukset sitten käytännössä tehdään ja kenen toimesta? Koirankopin lumenpudotuksia varten ei ole välttämätöntä kutsua paikalle ammattilaista, mutta miltei kaikissa muissa tapauksissa kylläkin. Lumenpudotuksissa ammattiapu on paras apu muutamastakin syystä:

  • lumenpudotusinnoissaan amatööri tulee usein vahingoittaneeksi kattoa
  • osaamaton lumenpudottaja voi myös teloa itsensä lumisella ja jäisellä katolla toikkaroidessaan
  • pahimmassa tapauksessa epäammattimainen lumenpudotus vaarantaa jopa sivulliset

Toisin kuin suurimmalla osalla amatööreistä, on meillä Kattotyöt Prolaisilla taito tiputtaa lumet katolta sitä vahingoittamatta. Taitamattoman lumenpudottajan käsissä esimerkiksi peltikatto voi helposti naarmuuntua, tiilikatolla kattotiilet murtua ja huopakatolla kattohuovat reikiintyä. Vastoin yleistä käsitystä, ei edes jäinen katto ole immuuni lumilapion tölväisyille!

Kenties vielä kattoakin tärkeämpää on silti lumenpudottajan hyvinvointi. Usein luullaan, että esimerkiksi loivalta huopakatolta ei voi jalka livetä lumenpudotusten tuoksinnassa. Valitettavasti voi ja niin on myös aikojen saatossa käynyt.

Me Kattotyöt Prolla sen sijaan olemme tottuneita ja kouluttautuneita korkean paikan työläisiä, joten katemestarimme osaavat varmistaa työturvallisuutensa kohteessa kuin kohteessa. Siihen tarkoitukseen meillä on käytössämme laadukkaat henkilökohtaiset putoamissuojaimet, minkä lisäksi työskentelemme aina pareittain. Putoamissuojaimet ja työpari ovat riittäneet takaamaan työntekijöillemme erinomaisen työturvallisuuden lumenpudotuksissa jo monet vuodet.

Oman turvallisuutemme ohella me Kattotyöt Prolla huolehdimme lumenpudotusten yhteydessä tietenkin myös muiden kiinteistösi välittömässä läheisyydessä liikkuvien ihmisten ja eläinten turvallisuudesta. Tarvittaessa puomitamme lumenpudotuksen riskialueen ja laitamme paikalle varoituskyltit kertomaan ylhäältä käsin uhkaavasta vaarasta. Toisinaan olemme nähneet tarpeelliseksi työllistää myös erillisen lumenpudotuksen valvontahenkilön, joka valvoo katutason turvallisuutta lumenpudotuksen ajan.

Jokaisen kohteen osalta määrittelemme kuitenkin lumenpudotushenkilöiden määrän ja työturvallisuuteen liittyvät seikat erikseen. Vaikka rutiinilla aina toimimmekin, voit siis luottaa kohteesi saavan meiltä yksilöllistä palvelua jopa lumenpudotusten tiimoilta. Tällä reseptillä olemme hoitaneet lumenpudotukset ripeästi, riskittä ja kattoa rasittamatta niin taloyhtiöiden kuin yksityishenkilöidenkin puolesta jo vuosikausia!

Millä tolalla kiinteistösi kattoturva on muuten kuin lumiesteiden osalta?

Tiedätkö, millä tolalla kiinteistösi kattoturva on muiden kuin lumiesteiden osalta? Lumiesteet ovat kenties kaikkein tunnetuin kattoturvatuote, mutta eivät suinkaan ainoa. Lumiesteillä varjellaan pääsääntöisesti vain maan tasalla olevia ihmisiä, eläimiä ja omaisuutta. Suurin osa kattoturvatuotteista keskittyy kuitenkin parantamaan katolla liikkumisen turvallisuutta, jolloin muun muassa lumenpudotukset helpottuvat.

Älä silti huoli – et joudu kääntymään tässäkään asiassa muiden firmojen puoleen. Meillä täällä Kattotyöt Prolla on taitoa ja kokemusta laittaa kattoturva kokonaisvaltaisesti kohdilleen, olipa kyseessä sitten omakotitalo, paritalo, kesämökki, maneesi, rivari, teollisuushalli tai vaikka kerrostalo.

Asennamme ammattitaitoisesti ja takuutyönä esimerkiksi nämä kattoturvatuotteet katolle kuin katolle:

  • lapetikkaat
  • kattosillat
  • seinätikkaat
  • kattopollarit
  • palotikkaat
  • piipputikkaat
  • turva- ja avokaiteet

Lapetikkailla, kattosilloilla, seinätikkailla ja kattopollareilla saamme luotua katollesi saumattoman turvalliset kattokulkutiet. Seinätikkaita pitkin katolle pääsee nousemaan turvallisesti, kun taas lapetikkaat, kattosillat ja kattopollarit turvaavat katon päällä liikkumista. Meillä on kalusto ja resurssit rakentaa tarvittavat kattokulkutiet jopa kerrostalon laelle, jossa niitä arvostaa takuulla niin nuohooja kuin ilmastointikoneen huoltajakin – meidän Kattotyöt Prolaisten lisäksi tietenkin.

Piipputikkailla sekä turva- ja avokaiteilla puolestaan varjelemme nimenomaan nuohoojaa. Piipputikkaat ovat tarpeen, kun piipun korkeus on yli 1,2 metriä ja nousukorkeuden ollessa yli 8 metriä, on tikkaat varustettava turvakaiteella. Avokaide tulee piipun päälle.

Palotikkaat taas ovat ehdoton kattoturvatuote kaksi- tai useampikerroksisissa kohteissa. Ne tulee asentaa kaikkien monikerroksisten talojen hätäpoistumisteille. Palotikkaat osoittavat hyötynsä nimensä mukaisesti tulipalon sattuessa, jolloin tämä verrattain edullinen hankinta voi jopa pelastaa ihmishenkiä.

Kuten lumiesteistäkin, säädetään myös muista kattoturvatuotteista Suomen laissa. Me Kattotyöt Prolla tunnemme lakisääteiset kattoturvavaatimukset niin pelti-, tiili- kuin huopakattojenkin suhteen.

Pyydä tarjous tai luotettava kattoturvatarve-arvio

Elleivät kiinteistösi kattoturva-asiat ole satavarmasti mallillaan, pyydä meiltä tarjous kaikista kiinteistösi laella tarvittavista kattoturvatuotteista! Voit mainiosti kutsua katemestarimme myös tekemään katollesi kokonaisvaltaisen kattoturvatarvearvion, jos et tiedä, mitä kattoturvatuotteita pelti-, tiili- tai huopakattosi kaipaa. Teemme joka tapauksessa mielellämme hyvän tarjouksen kaikista katollasi tarvittavista kattoturvatuotteista asennustöineen. Jos esimerkiksi lumi riuhtaisee lumiesteet katolta alas, tai alas rämisevä jäälautta vääntää kattotikkaat kenolleen, voit luottaa kokeineisiin kattoasiantuntijoihimme.

Tarjouksemme jälkeen voit vielä täysin vapaasti vertailla hintoja tai vaikka pyytää toisen mielipiteen katollesi vaadittavista kattoturvatuotteista. Pitkän linjan toimijana olemme kuitenkin erittäin luotettava neuvonantaja ja kattoturvatuotteiden asentaja, ja hintammekin on jo moni kotitalous ja taloyhtiö todennut varsin kohtuullisiksi.

Katemestarimme saat kiinni helposti esimerkiksi sähköisen yhteydenottolomakkeemme avulla. Sitä kautta voit laittaa meille hintatiedustelun kohteessasi tarvittavien lumiesteiden tai muiden kattoturvatuotteiden asennustöistä näppärästi mistä ja milloin vain. Kattoturva-asiantuntijamme kiertävät päivittäin kohteita kautta maan!