Me pistämme Humppilan huonokuntoiset katot uusiksi laadukkaalla huopakattoremontilla

Oli suurin ylpeytesi sitten pitkään suvussa kulkenut kesämökki tai itse rakennuttamasi omakotitalo, haluat varmasti pitää siitä hyvää huolta. Niin hyvää, että se näkee mahdollisesti vielä vuosikymmeniä – ellei jopa vuosisatoja – laadukasta elämää. Kaikenlaisia rakennuksia koettelevat kuitenkin vaihtelevat sää- ja ympäristöolosuhteet, joille erityisen alttiita ovat nimenomaan rakennusten katot. Katot nimittäin suojaavat rakenteita kosteudelta ja esimerkiksi eristävät lämpöä. Ja näin ollen, mikäli katon kunnossa ilmenee ongelma, saattaa seurauksista kärsiä koko rakennus.  

Huopakaton ongelmat voivat saada alkunsa ihan pienestäkin vuotokohdasta. Ensin kosteus löytää tiensä katon alapuolisiin rakenteisiin ja sieltä aina esimerkiksi eristeisiin asti. Sen kulkua ei usein sisäkautta edes huomaa. Seurauksena saattaa syntyä puuosien lahovaurioita tai vaikkapa eristevillojen homehtumista. Sisäilmaongelmatkaan eivät ole ennennäkemättömiä, mikäli kosteusvaurioihin ei puututa. Pahimmassa tapauksessa oman onnensa nojaan jätetty rakennus saattaa muuttua täysin asuinkelvottomaksi ajan kuluessa. Huopakaton ongelmiin on siis syytä puuttua aina mahdollisimman pikaisesti.

Monien ongelmien kohdalla pieni paikkailu ja korjailu riittää. Mutta jos katto on esimerkiksi niin kauttaaltaan kulunut ja huonossa kunnossa, ettei jatkuva korjailu olisi enää mielekästä, on syytä alkaa pohtimaan huopakattoremonttia.

Humppilasta laadukkaat huopakattoremontit huonokuntoisille katoille saat meiltä Kattotyöt Prolta. Meidän ammattitaitoinen tiimimme koostuu rautaisista kattoalan asiantuntijoista, joille kaikennäköiset kattoremontit ovat tulleet tutuiksi vuosien saatossa. Meidän kokeneissa käsissämme pysyy vasara ja työkin sujuu kuin tanssi vain. Hoidamme kuntoon erilaiset huopakatot Humppilan lisäksi myös Forssassa, Jokioisissa, Huittisissa, Aurassa sekä Akaalla. Ja halutessasi voit kutsua meidät myös saarikohteisiin.

Huopakattoremontit ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro

Huolettomat huopakaton ja palahuopakaton uusimiset Humppilassa

Me haluamme Kattotyöt Prolla panostaa myös huolettomaan asiakaskokemukseen. Meistä on tärkeää, että huopakattoremontin toteutus sujuu asiakkaan näkökulmasta mahdollisimman vaivatta. Siksi kaikki Humppilankin huopakattoremontit toteutamme aina avaimet käteen -palveluna. Tämä tarkoittaa sitä, että ammattilaisina huolehdimme jokaisesta työvaiheesta alusta loppuun saakka.

Homma siis etenee niin, että jokaisen kattoprojektimme aloitamme aina kattotarkastuksella. Joku tiimimme ammattilaisista siis kiipeää katolle tutkimaan sen kuntoa sekä mahdollisten ongelmien laajuutta. Toisinaan näiden tarkastusten yhteydessä ilmaantuu jotain yllättävääkin, johon on hyvä puuttua samalla kun kattoa muutoinkin työllistetään. Kattotarkastuksen yhteydessä kuulemme mielellämme myös sinun toiveistasi sekä odotuksistasi uutta kattoa kohtaan. Onko mahdollisesti asioita, joita haluaisit katossasi muuttaa? Kenties jotain, mitä toivoisit lisättävän? Ehkä haluaisit päivittää katteen väriä, sadevesijärjestelmää tai asennuttaa uusia lumiesteitä remontin yhteydessä? Meiltä saat esimerkiksi uuden kattoikkunan, kattosillan tai palotikkaat, joiden värivaihtoehdoista voit valita kattosi tyyliin sopivimmat.

Kun suunnitelmat on hiottu valmiiksi ja olet hyväksynyt tekemämme tarjouksen, voit jättää kotiavaimesi meille paeten remontin stressiä muihin maisemiin. Me käärimme hihamme ja ryhdymme hommiin. Tuomme mukanamme laadukkaat rakennusmateriaalit, toivomasi kattotuotteet sekä remonttia varten tarvittavat työvälineet ja ammattitaitoisen tiimimme. Mikäli meidän on hyödynnettävä rakennustelineitä tai henkilönostimia varmistaaksemme turvalliset työolot, hoidamme niiden paikalle kuljetuksen. Me huolehdimme myös esimerkiksi kohteen sääsuojauksesta, mikäli myrsky alkaa äkisti ravistella Humppilaa.

Itse huopakattoremontti alkaa vanhan katon purulla ja mahdollisten pohjatöiden toteutuksella. Märät villat tulee esimerkiksi vaihtaa homevaurioiden välttämiseksi ennen kuin uutta kattoa päästään asentamaan. Ja kun uusi huopakate on oikeaoppisesti kiinnitetty, asennamme vielä toivomasi kattotuotteet. Asennustöiden valmistuttua kuljetamme pois purkujätteet, suoritamme loppusiivouksen ja palautamme sinulle avaimesi. Tällaista palvelua Humppilassa tarjoaa siis Kattotyöt Pro.  

Voimme halutessasi remontoida myös autotallisi, piharakennuksesi tai saunasi huopakatot Humppilassa

Omakotitalon tai kesämökin katto-ongelmat ovat usein näkyvimpiä, sillä kyseessä on asuinrakennus, jossa tapaa viettää aikaa. Kaikki pihapiirin katot kuitenkin altistuvat samankaltaisille sääolosuhteille ja ympäristön koettelulle aina kovista syysmyrskyistä helteisiin kesäpäiviin ja runsaslumisiin talviin, joita Humppilassakin nähdään aina toisinaan. Autokatokset, pihavajat ja saunat voivat siis ihan yhtä lailla vaurioitua. Niiden oireilu vain tapaa jäädä huomaamatta, mikä kaikessa kavaluudessaan saattaa tarkoittaa ongelmien leviämistä laajallekin, ennen kuin niihin ymmärretään puuttua. Toki jo kaukaa saattaa huomata huovan pinnan repsottavan tai liiterin katon painuneen kinoksen painon alla notkolle. Mutta jos kyse on pienemmästä vaivasta, ei tottumaton silmä sitä välttämättä osaa löytää.

Säännöllisten kattotarkastusten avulla katon kunnon tarkastelu on helppoa. Taitava kattoalan ammattilainen pystyy seuraamaan mahdollisia muutoksia ja puuttumaan niihin tarvittaessa. Siksi asuinrakennuksille tavataankin niitä tehdä, mutta samalla muut piharakennukset saattavat jäädä huomiotta. Siispä, myös autotallien, vajojen ja saunarakennusten huopakatot on syytä tarkastuttaa tasaisin väliajoin.

Meille Kattotyöt Prolla on tullut tutuksi monenlaisten ja -kokoisten kattojen käsittely – niin jyrkät kuin loivemmatkin ja pienet kuin isommatkin katot. Meiltä hoituu siis niin kesämökkien, saunarakennusten, pihavajojen, autotallien, liiterien kuin vaikkapa koirankoppienkin huopakattojen uusiminen tarvittaessa. Korjaamme myös pienempiä vikoja tai esimerkiksi myrskyvaurioita katoilla, joita ei tarvitse pistää remontilla kokonaan uuteen uskoon. Pyydä siis meidät arvioimaan huopakaton tilannetta Humppilassa, mikäli kaipaat järkkymätöntä ammattitaitoa sekä ripeää palvelua – millaiselle katolle tahansa.