Huopakattoremontit Inkoossa vertaansa vailla saat Kattotyöt Prolta

Inkoo on Suomen satamakaupunkien aatelia. Meren läheisyys luo rauhan tuntua ja takaa upeat maisemat. Mutta kuten jokainen vesistöjen äärellä asuva varmasti tietää, luonto luo omat haasteensa. Olosuhteiden vaihtelu on toisinaan raskasta niin taloille kuin niiden asukkaillekin. Talojen kohdalla erityisen alttiina ympäristön vaikutuksille ovat katot. Ja vaikka huopa onkin kestävä katemateriaali, ei sekään kaikkea kestä. Itse kate tai sen alapuoliset rakenteet alkavat ajan myötä kulumaan sekä hapertumaan. Toisinaan äkillisten tapaturmien seurauksena saattaa ilmestyä myös esimerkiksi halkeamia tai painumia. Usein kulumat ja halkeamat voidaan korjata tai paikata, mutta aina eivät paikalliset pientoimenpiteet riitä.

Jos katto on kulunut niin kauttaaltaan, ettei sen jatkuva paikkailu tai korjailu olisi enää mielekästä tai katon alapuoliset rakenteet ovat päässeet kattovuodon seurauksena huonoon kuntoon, on syytä alkaa harkitsemaan huopakattoremonttia. Remontti kannattaa aina pyrkiä toteuttamaan ajallaan, sillä huonokuntoisen katon kautta sen alapuolisiin rakenteisiin tunkeutuva kosteus saattaa olla varsin kiusallinen ongelma. Mitä laajemmalle kosteus leviää, sen hankalampaa, hintavampaa ja aikaa vievämpää on myös aiheutuneiden vaurioiden kunnostus. Myös rakenteiden kantavuus heikkenee niiden alkaessa kärsiä lahovaurioista. Pahimmassa tapauksessa, jos kosteusongelmat jätetään huomiotta, esimerkiksi vaikeat sisäilmaongelmat voivat tehdä koko rakennuksesta asuinkelvottoman.

Mikäli kotisi näyttää siis merkkejä kosteusvaurioista tai muutoin vain epäilet sen kuntoa, kutsu paikalle ammattilainen, joka voi arvioida mahdollisten vaurioiden laajuuden sekä huopakattoremontin tarvetta. Tällaiset ammattilaiset löydät meillä Kattotyöt Prolta. Pitkän kokemuksemme myötä olemme kerryttäneet rutkasti ammattitaitoa sekä kattotuntemusta. Toimimme Inkoon lisäksi myös monilla muilla lähipaikkakunnat, kuten Heinolassa, Fiskarsissa, Kaarinassa, Järvenpäällä sekä Aurassa. Toki saaristonkin asukkaat saavat kattoremonttinsa meidän kauttamme.

Huopakattoremontit ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Inkoossa luotettavalta kattofirmaltamme

Katon ongelmat aiheuttavat usein varsinaista päänvaivaa sekä harmaita hiuksia. Siksi me Kattotyöt Prolla olemme yrittäneet tehdä niitä seuraavasta huopakattoremontista mahdollisimman helpon ja huolettoman kokemuksen asiakkaillemme. Näin ollen meillä kaikki kattotyöt tehdään aina avaimet käteen -palveluna – myös Inkoossa.

Avaimet käteen -palvelumme tarkoittaa käytännössä sitä, että kun päätös huopakattoremontista on tehty, voit jättää avaimesi meille ja etsiä remontin ajaksi mukavammat maisemat. Me hoidamme jokaisen työvaiheen alusta loppuun ja huolehdimme niin tarvittavien materiaalien tilauksesta kuin kohteen sääsuojauksesta. Kaikki kuuluu yhteen ja samaan pakettiin.

Jokainen kattoprojektimme – niin pieni kuin suurempikin – alkaa aina ammattilaisemme toteuttamalla kattotarkastuksella, jonka avulla arvioimme katon kuntoa sekä korjaustarvetta. Kuulemme mieluusti myös sinun toiveistasi uutta kattoa kohtaan. Mikäli toivot uutta sadevesijärjestelmää tai makuuhuoneeseen kattoikkunaa, voimme sen remontin yhteydessä asentaa. Katosta voidaan tehdä niin käytännöllisempi erilaisia kattotuotteita lisäämällä, kuin tyylikkäämpi esimerkiksi katteen väriä vaihtamalla. Parhaassa tapauksessa remontti jopa nostaa kohteen jälleenmyyntiarvoa asuntomarkkinoilla.

Kun remontti sitten alkaa, voit jättää avaimesi meille ja lähteä vaikka purjehtimaan sillä aikaa, kun me pistämme hihat heilumaan. Saavumme paikalle rautaisen tiimimme voimin mukanamme laadukkaat rakennusmateriaalit, toivomasi kattotuotteet sekä tarvittavat työvälineet. Mikäli katto on kovin vaikeakulkuinen ja työskentelyn mahdollistamiseksi tarvitsemme esimerkiksi rakennustelineitä tai henkilönostimia, hoidamme niidenkin kuljetukset. Ensin puramme vanhan katon ja toteutamme tarvittavat pohjatyöt, kuten esimerkiksi kastuneiden villojen vaihdon tai lahovaurioisten puuosien korjauksen. Kun pohjatyöt on taputeltu, pääsemme asentamaan uutta kattoa sekä toivomiasi kattotuotteita. Ja kun kaikki on valmista, hoidamme purkujätteiden poiskuljetukset sekä kohteen loppusiivoukset. Vasta kun jokainen nurkka on putsattu, palautamme avaimesi ja päästämme sinut ihailemaan lopputulosta. Tällaisen palvelun voit siis tilata nyt myös Inkooseen.

Mutta mistä apu Inkoon mökkien, saunarakennusten, autotallien tai pihavajojen huopakattojen remontoimiseen?

Kesämökit seisovat usein ison osan vuodesta tyhjillään, saunarakennuksissa harvemmin asuu muita kuin saunatonttuja ja pihavajassa ehkä hiiriperhe, mutta silti nämäkin rakennukset kaipaavat tasaisesti huolenpitoa pysyäkseen kunnossa. Se, ettei jokin pihapiirin rakennus ole asuinkäytössä ympärivuotisesti ei tee siitä immuunia ongelmille. Katto-ongelmat eivät katso katon kokoa, profiilia tai sen alapuolisten tilojen käyttötarkoitusta. Usein käy kuitenkin valitettavasti niin, että kodin katosta kyllä huolehditaan, mutta sen viereinen autotallin katto saattaa unohtua oman onnensa nojaan. Kun siis pyydät meidät käymään katollasi Inkoossa, voimme niin halutessasi tarkistaa myös esimerkiksi pihasaunan, venevajan ja puuliiterin katot.

Kattoasioissa kannattaa luottaa ammattilaisen osaamiseen, vaikka erityisesti pienemmän katon kohdalla ajattelisi hyvinkin pärjäävänsä omin avuin ja Internetin tarjoamien opetusvideoiden voimalla. Katon kunnostus vaatii nimittäin äärimmäistä tarkkuutta. Vaikka tarkoitusperä olisikin hyvä, voi pienikin huolimattomuusvirhe aiheuttaa isommat ongelmat jatkossa. Kosteus kun ei tarvitse kovinkaan suurta reikää kulkeutuakseen katon alapuolisiin rakenteisiin.

Oli kyse siis millaisesta katon ongelmasta ja millaisesta katosta tahansa, meiltä Kattotyöt Prolta saat tarvitsemasi avun niin Inkoossa kuin Haminassakin. Jos siis puu kaatuu myrskyssä kesämökin katon päälle sitä vaurioittaen, saat meiltä myrskyvauriokorjaukset. Jos lumikinos painaa liiterin katon lommolle, me suoristamme sen. Jos autotallin kattohuopa on revennyt pahasti, me uusimme sen. Toisin sanoen, mitä tahansa kattosi kaipaakaan, saat sen yhden katon alta Kattotyöt Prolta.