Huopakattoremontti Jokioisissa, kannattaa luottaa Kattotyöt Pron ammattilaisiin
Jokioinen tarjoaa ihanan ja idyllisen paikan asustella joko kausiluonteisesti tai ympärivuotisesti. Moni onkin sen jo ymmärtänyt ja oman kotinsa tai kesämökkinsä paikkakunnalle pystyttänyt. Useita niistä suojaa Suomen sääolosuhteilta huopakatto. Huovan suosio onkin peräisin sen kestävyydestä. Jokaisen talonomistajan kannattaa kuitenkin pitää mielessään, että oli katto koottu mistä materiaalista tahansa, alkaa sekin jonain päivänä kärsiä ongelmista ajan ja ympäristön sitä kuluttaessa. Mikään materiaali ei siis tee katosta ongelmavapaata – ei edes huopa. Toisinaan huopakattovuoto voi todella päästä yllättämään ja tällöin kannattaa ryhtyä pikaisesti toimiin sen etenemisen pysäyttämiseksi. Vuodon ei tarvitse olla kovinkaan suuri, sillä merkittäviä tuhoja voi syntyä pienempienkin reikien ja rakojen kautta sisään kosteudelle alttiisiin rakenteisiin tunkeutuvasta vedestä. Yläpohjan eristeet saattavat vaurioitua tai puuosat alkaa lahoamaan. Homehtumista ja lahoamista seuraavat valitettavan usein sisäilmaongelmat, jotka voivat pahimmassa tapauksessa tehdä koko kohteesta asuinkelvottoman.
Jos katon ongelmat huomataan ajoissa esimerkiksi säännöllisten kattohuoltojen yhteydessä ja niihin päästään puuttumaan heti, riittää monesti pieni paikkailu. Toisinaan viheliäät katon ongelmat voivat ehtiä tehdä niin kokonaisvaltaista tuhoa, ettei pienimuotoinen korjailu olisi enää mielekästä. Tällöin kannattaa ennemmin panostaa kokonaisvaltaiseen huopakattoremonttiin, jonka avulla katto voidaan päivittää täysin uuteen uskoon – niin esimerkiksi värin kuin varustelunkin kannalta. Jokioisissa huolella toteutetut huopakattoremontit saat meiltä Kattotyöt Pron ammattilaisilta. Meidän kokenut tiimimme hoitaa homman ripeästi ja kunniakkaasti aina katon parasta ajatellen. Toiminta-alueemme kattaa myös useat lähipaikkakunnat aina Forssasta Auraan ja Huittisista Kaarinaan sekä Humppilaan. Toki saat meiltä avun, vaikka olisit pystyttänyt majasi vaikeakulkuisemmankin matkan päähän vaikkapa saarikohteeseen.
Huopakattoremontit ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro
Tarjoamamme avaimet käteen -palvelu on varmistaa kokonaisvaltaisen huopakaton ja palahuopakaton uusimisen Jokioisissa
Meille huopakattoremonttien ammattilaisille Kattotyöt Prolla on tärkeää, että remonttiprojekti hoituu asiakkaamme näkökulmasta mahdollisimman huolettomasti ja stressittömästi. Yksityiskohdista ja työvaiheista huolehtiminen kuuluu nimittäin urakoitsijalle. Varmistaaksemme, ettet joudu turhaan murehtimaan meidän tekemisiämme, tarjoamme kaikki huopakattoremonttimme avaimet käteen -palveluna myös Jokioisissa.
Käytännössä avaimet käteen -palvelumme tarkoittaa sitä, että kun olemme käyneet katollasi toteuttamassa sen kuntotarkastuksen ja sopineet kanssasi huopakattoremontin yksityiskohdista, voit jättää avaimesi meille paeten remonttimelua parempiin maisemiin. Tällöin me otamme vetovastuun koko projektista – aina materiaalien riittävyydestä kohteen sääsuojaukseen. Hyödynnämme työssämme ammattitason työvälineitä, pitkän kokemuksen omaavista ammattilaisista koostettua tiimiämme, kerryttämäämme tietotaitoa sekä laadukkaita materiaaleja. Turvallisen työskentely-ympäristön taataksemme kuljetamme tarvittaessa paikalle myös henkilönostimia ja jokaiselle työntekijälle kunnon turvavaljaat.
Itse huopakattoremontti alkaa vanhan katon ja esimerkiksi homeisten eristeiden purulla. Vasta kun kaikki tarvittavat pohjatyöt on hoidettu pois alta, pääsemme asentamaan uutta huopakattoa. Remontin yhteydessä voimme toteuttaa toivomiasi muutoksia aina kattoikkunoiden lisäämisestä katteen värin päivittämiseen sekä erilaisten kattotuotteiden asennukseen. Jos siis olet toivonut esimerkiksi uusia lumiesteitä tai kattotikkaita, asennamme ne huopakattoremontin päätteeksi. Kun kaikki on valmista, kuljetamme pois purku- sekä rakennusjätteet ja hoidamme kohteen loppusiivouksen. Avaimet palautamme vasta sitten, kun kaikki on valmista.
Kattotöissä on syytä luottaa ammattilaisen osaamiseen, vaikka olisikin käsistään kätevä ja muutoin taitava tee-se-itse -tyyppi. Kattotyöt vaativat nimittäin äärimmäistä tarkkuutta. Pienikin esimerkiksi huolimattomuutta seurannut virhe saattaa koitua katon tai jopa koko rakennuksen kohtaloksi, vaikka tarkoitusperä olisi ollut hyvä. Investoi siis rahasi mieluummin laadukkaaseen palveluun. Mikäli kaipaat edellä esitetyn kaltaista huoletonta ja ammattitaidolla toteutettua huopakattoremonttia Jokioisissa, kannattaa kääntyä meidän puoleemme Kattotyöt Prolla.
Jokioisissa myös kesämökkien, saunarakennusten, autotallien ja muiden piharakennusten huopakatot
Kattoremonttien ja muiden kattotöiden tarve ei suinkaan rajoitu vain asuinrakennuksien kattoihin, mikä usein tapaakin unohtua. Jokioisilta löytyy monenlaista välillä huomiota kaipaavaa rakennusta ja kattoa. Samalla kun huolehdit siitä, että kesämökkisi tai kotitalosi huopakatto tulee kuntoon, kannattaa siis tarkastuttaa myös muiden pihapiirin rakennusten katot. Ehkä liiterisi kate on päässyt reikiintymään, autotalliin pääsee kosteutta jiirin kohdalta, pihasaunan huovan saumat repsottavat tai venevajan ränni roikkuu ikävästi. Toki toisinaan käy niinkin, että kova myrsky kaataa puun esimerkiksi grillikatosta päin sitä samalla vahingoittaen tai lumikinos kiskaisee katolta alas vyöryessään vaikkapa kattosillan mukanaan.
Oli kyseessä siis minkälaisen rakennuksen katto tahansa, kannattaa sen kuntoa pitää säännöllisesti silmällä. Yksi hyvä keino katolla tapahtuvien muutosten kartoittamiseen on huolehtia säännöllisistä ja ammattilaisen toteuttamista kattohuolloista. Huoltojen avulla voidaan lisäksi ennakoida tapahtuvia muutoksia ja jopa ehkäistä niitä kokonaan. Kaikki huopakaton huollot, vuotopaikkaukset sekä esimerkiksi myrskyvaurioiden korjaukset saat meiltä Kattotyöt Prolta. Me myös uusimme tarvittaessa kaikenlaiset katot aina pienistä huussien katoista suurempien omakotitalojen kattoihin.
Kattoremontti on monella tapaa viisas investointi. Kunnostettu huopakatto on turvallisempi, kestävämpi sekä näyttävämpi. Rahaa säästyy, kun jatkossa välttyy jatkuvalta korjailulta ja lämpökin pysyy paremmin asuintiloissa, kun eristeet on vaihdettu kuiviin. Koko rakennuksen jälleenmyyntiarvokin saattaa nousta uusitun katon myötä. Ja onhan sisällä mukavampi oleilla, kun homeen haju ei ole enää niin pistävä. Priorisoi siis pihapiirisi kattojen hyvinvointi ja kutsu paikalle kattoalan ammattilainen, joka pistää kuntoon kaikenlaiset katot Jokioisissa.