Huopakattoremontti Luumäki
Huopakattoremontti Luumäki, tarjoaa katolle uusi mahdollisuus. Ammattilaisen toteuttama kattoremontti saattaa nimittäin tarjota monta vuosikymmentä rauhallista yhteiseloa uuden, kunnostetun katon kanssa. Kattotöihin on kuitenkin syytä ryhtyä ajallaan, sillä ongelmien lakaiseminen maton alle takaa vain lisää ongelmia jatkossa. Monesti kosteus nimittäin tapaa levitä vesikaton alapuolisissa rakenteissa jopa varsin nopeastikin, aiheuttaen esimerkiksi villaeristeiden homehtumisen ja puuosien lahovaurioita. Kosteusongelmat laskevat rakennuksen arvoa tai voivat jopa ajaa sen täysin asuinkelvottomaan kuntoon, mikäli niihin ei puututa.
Huopakattoremontti voi kuitenkin pelastaa jopa iäkkäämmän katon tuholta, mistä johtuen se onkin varsin kannattava investointi. Kun märät eristevillat vaihdetaan kuiviin, lahovauriot korjataan ja vuodot paikataan, uskaltaa sitä huokaista jälleen syvään. Ehjä huopa- tai palahuopakatto suojaa rakenteita kosteudelta taas seuraavan syysmyrskyn yllättäessä. Ja katon jälleenmyyntiarvo ja energiatehokkuuskin kasvavat.
Huopakattoremontit ja palahuopakattoremontit hoituvat kätevästi ja varsin vaivattomasti, kun asialle laitetaan ammattilainen. Luumäellä voit pyytää kattosi avuksi meidät Kattotyöt Pron asiantuntijat, joilta löytyy rutkasti kokemusta kaikenlaisista katoista vöittensä alta ja joille tärkeitä arvojaa ovat asiakastyytyväisyys sekä katon kokonaisvaltainen hyvinvointi. Olemme varsinainen tehotiimi, joka uusii huonoonkin kuntoon ajautuneen huopakaton sekä sen alapuoliset rakenteet aikataulussa ja laadukkaasti. Mikäli siis pelkäät kattosi tulleen tiensä päähän tai epäilet sen kunnossa olevan puutteita, pyydä meidät arviointikäynnille. Kattotarkastuksen avulla selvitämme, mikä on paras tapa katon kunnostukseen – riittääkö paikkailu tai paikallisempi korjailu, vai onko mielekkäämpää pistää koko katto uusiksi. Huolimatta siitä, mihin ratkaisuun päädytään, meiltä saat kattosi kaipaaman avun.
Palvelemme Luumäen lisäksi kattotöitä kaipaavia asiakkaitamme myös lähipaikkakunnilla, kuten esimerkiksi Lappeenrannassa, Savitaipaleella, Kouvolassa, Haminassa sekä Vaalimaallakin. Meidät voit siis kutsua paikalle myös pidemmän tai vaikeakulkuisemman matkan päähän – niin saarikohteisiin kuin syrjäseuduillekin.
Huopakattoremontit ja muut kattotyöt Luumäellä kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Luumäellä aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Luumäellä palvellen -Kattotyöt Pro
Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Luumäki
Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Luumäki – sitoutunut ammattilainen toteuttaa kaikki kattotyöt avaimet käteen -palveluna. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että kun kutsut paikalle meidät Kattotyöt Pron katto-osaajat, otamme vetovastuun koko projektista, sen jokaista yksityiskohtaa sekä haastavampaakin työvaihetta myöten. Kun kattotarkastus on tehty, toiveistasi uutta kattoa kohtaan keskusteltu ja hinnasta sovittu, voit todella jättää kotiavaimesi meille paeten remonttimelua parempiin maisemiin. Me käärimme hihat ja ryhdymme hommiin.
Sääsuojauksesta tai rakennusmateriaalien riittävyydestä on turha kantaa huolta, sillä tilatessasi huopakaton tai palahuopakaton remontin meiltä, sisältyy hintaan kaikki katon kunnostuksen kannalta oleellinen. Toisin sanoen siis niin laadukas palvelu, kaikki materiaalit, kattotuotteet kuin esimerkiksi tarvittavien henkilönostimien tai rakennustelineiden käyttö. Me kuljetamme pois myös purkujätteet ja toteutamme kohteen loppusiivouksen. Avaimet palautamme vasta, kun kaikki on valmista. Näin siksi, että pyrimme mahdollistamaan asiakkaallemme mahdollisimman huolettoman remonttikokemuksen. Ja vieläpä hyvään hintaan. Meistä jokaiselle pitäisi nimittäin taata kunnon katto pään päälle – huolimatta siitä, missä kunnossa talous on. Näin ollen hinnoittelemme jokaisen kattoremontin kohteen tarpeiden, asiakkaan toiveiden sekä katolle tehtyjen muutosten mukaisesti – loppusumma määräytyy siis katon koon, remonttiin käytettyjen työtuntien, tehtyjen kattotöiden sekä esimerkiksi katolle asennettujen kattotuotteiden perusteella. Unohda siis ilmalla täytetyt pakettihinnat ja pyydä meidät käymään katollesi Luumäelle tekemään hinta-arviota juuri sinun kotisi tai kesämökkisi katon kaipaamalle remontille.
Mikäli talousbudjettiasi ei kuitenkaan ole mitoitettu huopakatto- tai palahuopakattoremonttiin, voit Kattotyöt Pron asiakkaana hakea kätevää rahoitusta kotisivujemme kautta. Kannattaa muistaa, että meillä teetetty työ on myös kotitalousvähennyskelpoista. Älä siis turhaan lykkää kattoremonttia vain rahasyistä, vaan pirauta meille jo vaikka tänään – laskutusasiat saadaan kyllä hoidettua!
Luumäellä uudet katot myö pihasaunoille ja autotalleille Kattotyöt Prolta
Luumäen idyllisyyden kruunaa vaihteleva arkkitehtuuri. Myös huopakattoja ja palahuopakattoja nähdään paljon – johtuen epäilemättä niiden kestävyydestä sekä monista muista hyvistä ominaisuuksista. Eikä pelkästään asuinrakennusten kuten omakotitalojen, kesäasuntojen tai sukumökkien suojana, vaan koristamassa myös lukuisia piharakennuksia. Monesti piharakennukset tavataan nimittäin sovittaa niitä ympäröivien rakennusten tyyliin. Ei siis ole lainkaan harvinaista, että myös autotallin, pihasaunan, varaston, verstaan, liiterin, venevajan sekä grillikatoksen rakentamiseen on käytetty huopaa. Valitettavasti myös huopakatoille tyypillisistä vaivoista kärsivät siis kaikenlaiset ja kaikenkokoiset huopa- sekä palahuopakatot – ovathan ne yhtä alttiina niin ajan kuin ympäristönkin kulutukselle kuin muutkin katot. Näin ollen myös niiden kunnostukseen sekä tarvittaessa uusimiseen tulisi panostaa yhtä hanakasti kuin asuinrakennustenkin kattotöihin.
Kaikkien huopakattojen ylläpitoon ja kunnostukseen pätevät samat periaatteet niiden koosta tai käyttötarkoituksesta huolimatta; mahdollisimman ajoissa toteutettu korjaus tai paikkaus voi ehkäistä tilanteen eskaloitumisen myöhemmin. Siispä, oli kyseessä sitten ajan saatossa revennyt ja reikiintynyt huopakate tai kenties myrskyssä kaatuneen puun rikkoma katto, kannattaa se kunnostaa pikimmiten. Meiltä Kattotyöt Prolta saat onneksi katolle kuin katolle kaikenlaiset kattotyöt aina huopakaton huolloista paikkauksiin ja myrskyvauriokorjauksista koko katteen uusimiseen, mikäli paikallisempi apu ei tehoa. Meidät voit siis kutsua apuun silloinkin, kun kattovuoto sijaitsee autotallin takahuoneessa tai rännit repsottaisivat saunamökin lappeista.
Jos siis kaipaat kattoalan moniosaajia huopakaton ja palahuopakaton uusimiseen tai paikkailuun, Luumäellä kannattaa kääntyä meidän puoleemme. Meidän kattomme alta saat nimittäin kaiken sen, mitä omasi kaipaa.