Huopakattoremontti Masku
Huopakattoremontti Masku ammattilaiselta, joka on sitoutunut tarjoamaan katollesi vain parasta. Silloinkin, kun katto on vaurioitunut pahemman kerran. Ikääntynyt huopa kun ei ole enää yhtä joustava ja sen pinnoite kestävä kuin uudemman katteen, joten se ei ehkä palaudu enää entiseen muotoonsa koettelemusten jälkeen, vaan kärsii helpommin esimerkiksi repeämistä ja reikiintymisestä. Monesti yksittäiset repeämät ja reiät saa korjattua tai paikattua, mutta jos katto on alkanut rapistua jo joka nurkalta, on huopakatto- tai palahuopakattoremontti vain yksinkertaisesti mielekkäämpi ratkaisu. Kosteus tapaa nimittäin usein löytää itselleen reitin repsottavasta saumasta tai esimerkiksi vuotavasta läpiviennin tiivisteestä. Ja mitä laajemmalle se leviää, sitä enemmän kunnostustakin vaaditaan. Jos villaeristeet pääsevät homehtumaan tai puurakenteet lahoamaan, tulee ne uusia. Mikäli näin ei kuitenkaan tehdä, saattavat sisäilmaongelmat päästä valloilleen tai koko rakennus ajautua jopa asuinkelvottomaan kuntoon. Älä siis jää turhaan aikailemaan huopakattoremontin suhteen, vaan kutsu apuun remonttihommat taitava ammattilainen.
Maskussa huonokuntoisemmatkin huopakatot pistää uusiksi Kattotyöt Pro. Meidän tehotiimimme on koostettu käsistään kätevistä sekä paljon nähneistä kattoalan ammattilaisista, joille tuttuja ovat niin huopa- kuin palahuopakatotkin vaivoineen. Huolehdimme jokaisesta katosta kuin omistamme, aina sen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin panostaen sekä asiakastyytyväisyyteen pyrkien. Kattotyöt toteutammekin poikkeuksetta aikataulussa ja kiitettävin arvosanoin. Meidät voit pyytää apuun myös Maskun lähipaikkakunnilla, kuten Raisiossa, Naantalissa, Turussa, Mynämäellä ja Taivassalossa. Toiminta-alueemme kattaa myös esimerkiksi saarikohteet ja muutoin vaikeakulkuisemmatkin kohteet.
Huopakattoremontit ja muut kattotyöt Maskussa kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Maskussa aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Maskussa palvellen -Kattotyöt Pro
Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Masku
Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Masku – loistava investointi monellakin tapaa. Vaikka huopakatto- ja palahuopakattoremontit tuntuvat varsin suurilta projekteilta sekä valtavilta rahaeriltä, on niihin syytä panostaa monestakin syystä. Parhaassa tapauksessa erilaiset kattotyöt saattavat jopa maksaa itsensä takaisin. Kun homeiset eristeet uusitaan ja vuoto yläpohjaan tukitaan, päästään eroon niin rakenteiden kosteusvaurioista, homeen hajusta kuin puurakenteiden lahovaurioistakin. Tämä tekee katosta jatkossa paitsi kestävämmän, myös monin tavoin turvallisemman. Kuivat eristeet pitävät myös lämmön paremmin sisäiloissa, jolloin patteriakin voi kääntää pienemmälle ja lämmityskulut laskevat. Remontin yhteydessä katosta voidaan tehdä vieläpä energiatehokkaampi myös esimerkiksi asentamalla aurinkopaneeleita. Ja vaihtelun virkistävyyttä luo katteen värin muutos. Uusittu sekä monin tavoin näyttävä katto myös nostaa kohteen jälleenmyyntiarvoa asuntomarkkinoilla.
Kattotyöt Pron ammattilainen asentaa laadukkaan sekä kestävän katon avaimet käteen -palveluna, jonka hinta kustomoidaan aina kattokohtaisesti kattotarkastuskäynnillä. Siihen sisältyvät niin kaikki rakennustarvikkeet, työtunnit, työvaiheet kuin esimerkiksi henkilönostimienkin käytöstä muodostuvat kulut. Näin et joudu asiakkaanamme maksamaan tyhjästä tai veloittamaan tililtäsi epäreiluja pakettihintoja. Tai huolehtimaan esimerkiksi purkujätteiden hävityksestä aiheutuvista lisäkuluista remontin jälkeen – me nimittäin hoidamme senkin osana kokonaisvaltaista palveluamme.
Mikäli talousbudjettiasi ei ole kuitenkaan mitoitettu huopakatto- tai palahuopakattoremonttiin, voit hakea kätevää rahoitusta kotisivujemme kautta niiden mahdollistamiseen. Kannattaa muistaa, että meillä teetetty työ on myös kotitalousvähennyskelpoista. Pirauta siis meille pikimmiten, mikäli kaipaat hinta-arviota kattoremontista Maskussa tai pohdit kunnostustöiden kustannuksia.
Uusiksi myös autotallin ja grillikatoksen huopakatot Maskussa
Maskusta, kuten muiltakin suomalaisilta paikkakunnilta löytää monenlaisia rakennuksia. Useita koristaa juurikin aikojen saatossa suosiota kestävyytensä sekä muiden hyvien ominaisuuksiensa ansiosta kerännyt huopakate. Huopa on hyvä valinta niin omakotitalon, kesäasunnon kuin mummonmökinkin katoksi, mutta myös useat piharakennukset nauttivat sen tarjoamasta suojasta. Ehkä sinunkin pihapiiristäsi löytyy saunarakennus, autotalli, varasto, vaja, verstas, liiteri tai vaikkapa grillikatos, jonka katto on huopaa taikka palahuopaa. Mikäli näin on, muistathan tarkastaa myös piharakennustesi huopakatot säännöllisesti. Sekä tietysti puuttua mahdollisiin niillä ilmeneviin ongelmiin. Mikään katto kun ei ole immuuni ympäristön vaikutuksille sekä ajan kulutukselle vain käyttötarkoituksensa perusteella.
Jos pihasaunan kiukaalle valuu vettä muualtakin kuin löylykauhasta ja autotallin nosto-oven edessä riippuu irronnut ränni, kannattaa paikalle kutsua kattoalan ammattilainen, joka taitaa monenlaisten huopakattojen kunnostukset. Me Kattotyöt Prolla tulemme mieluusti apuun, oli kyseessä minkä kokoinen, näköinen tai ikäinen katto tahansa. Tunnemme huopakattojen ”tyyppiviat” aina repeämistä ilmataskuihin ja kunnostamme ne yhtä varmalla ammattitaidolla kuin asuinrakennustenkin katot. Lisäksi meiltä saat esimerkiksi myrskyvauriokorjaukset katolle, joka on kärsinyt tuhoja esimerkiksi puun kaaduttua sitä päin. Jos korjailu ei riitä, uusimme koko katteen. Uusitulle katolle voit tilata meiltä säännölliset kattotarkastukset ja erilaiset huoltotoimenpiteet.
Mikäli piharakennuksiesi katot siis alkavat näyttää merkkejä ikääntymisestä tai vaivoistaan, on syytä kääntyä asiantuntevan kattoammattilaisen puoleen sen sijaan, että lähtisit toteuttamaan kattokorjauksia ilman aikaisempaa kokemusta pelkkien Youtuben tarjoamien opetusvideoiden avulla. Me Kattotyöt Prolla hoidamme homman kotiin – soita siis jo vaikka heti tänään!