Huopakattoremontti Nummi-Pusula

Huopakattoremontti Nummi-Pusula, ajankohtainen silloin, kun vuotavaa kattoa ei enää muilla keinoin saada kuntoon. Huopakaton ja palahuopakaton vauriot voivat syntyä joko hitaasti ajan kuluessa tai esimerkiksi kunnon rysäyksellä vaikkapa puun kaatuessa katteen päälle sitä vahingoittaen. Pienemmät kulumat, reiät, repsottamat saumat tai vuotavat tiivisteet saadaan usein kuitenkin paikkauksilla ja korjauksilla kuntoon, mutta vakavammin vaurioitunut katto kaipaa jo järeämpiä otteita. Huopakattoremonttia on syytä alkaa harkitsemaan esimerkiksi silloin, kun kosteus on päässyt muhimaan vesikatteen alapuolisiin rakenteisiin, aluskate on rikkoutunut tai koko kate on niin huonossa kunnossa, ettei sitä olisi mielekästä lähteä paikkailemaan vähän joka puolelta.

Huopakaton tai palahuopakaton kuntoa voi kuitenkin olla vaikea arvioida alhaalta käsin, sillä kaikki vuodot ja katon ongelmat eivät tapaa liiemmin ilmoitella itsestään. Monet vaivat voivat jopa päästä yllättämään talonomistajan varsin ikävälläkin tavalla. Jo ihan pienikin reikä vesikatteessa saattaa mahdollistaa kosteudelle reitin katteen alapuolisiin rakenteisiin, missä seuraukset voivat sisältää paljolti puuosienlahovaurioita tai esimerkiksi eristeiden homehtumista. Home taasen tuottaa usein ikäviä sisäilmaongelmia. Pahimmassa tapauksessa laajalle levinnyt kosteusvaurio laskee koko rakennuksen arvoa. Tai tekee siitä jopa täysin asuinkelvottoman.

Jos et siis katon kuntotarkastus on jäänyt tänä vuonna tekemättä tai olet muutoin epäileväinen kattosi kunnosta, pyydä meidät Kattotyöt Prolta toteuttamaan kattotarkastusta. Me kiipeämme katollesi katsastamaan niin katteen pinnan kuin yläpohjankin kunnon, varmistaen samalla, etteivät läpiviennit vuoda tai kattotuotteiden kiinnikkeet ole päässeet löystymään. Mikäli katolla jotain huolta aiheuttavaa huomaamme, tuomme sen tietoosi heti. Meiltä saat myös kaikki kattosi kaipaamat kattotyöt aina korjauksista ja paikkauksista kattaviin huopakattoremontteihin saakka. Operoimme Nummi-Pusulan lisäksi myös muilla lähipaikkakunnilla, joten pirauta meille heti tänään esimerkiksi Karkkilasta, Vihdistä, Nummelasta, Lohjalta, Karjalohjalta tai vaikka jostain kaukaisemmasta saarikohteesta.

Huopakattoremontit ja muut kattotyöt Nummi-Pusulassa kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Nummi-Pusulassa aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Nummi-Pusulassa palvellen -Kattotyöt Pro

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Nummi-Pusula

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Nummi-Pusula – homma hoituu hetkessä kokeneelta kattotyöntekijältä. Siksi katon remontointi onkin syytä jättää aina asian osaavalle miehistölle itse tekemisen sijaan. Kattotyöt kun kaipaavat tarkkuutta, huolellisuutta sekä tietotaitoa – jo ihan pienikin huolimattomuusvirhe voi koitua koko rakennuksen kohtaloksi. Onneksi tätä kokemusta on tarjolla edulliseen hintaan myös siellä, minne sinä olet pystyttänyt kotisi tai kesämökkisi. Me Kattotyöt Pron kattoalan konkarit olemme työskennelleet lukuisien erilaisten huopakattojen kanssa vuosien varrella, joten sormi ei mene suuhun tiukankaan paikan tullen. Tunnemme huopakattojen tyypillisimmät ongelmat ja osaamme myös puuttua niihin ajoissa.

Koska asiakastyytyväisyys on meille tärkeää, pyrimme aina siihen, että asiakas on tyytyväinen. Näin ollen toteutamme kaikki kattotyöt – ihan ne pienetkin huoltohommat – poikkeuksetta avaimet käteen -palveluna. Voitkin siis konkreettisesti jättää avaimesi meille, kun remontin yksityiskohdista on yhdessä sovittu ja paeta itse parempiin maisemiin.

Laadukas ja kohtuuhintainen palvelumme sisältää jokaisen työvaiheen aina riittävien rakennusmateriaalien hankinnasta kohteen sääsuojaukseen, purkujätteiden hävitykseen sekä loppusiivoukseen. Jos huopakaton ja palahuopakaton uusimisesta koituvat kulut kuitenkin aiheuttavat huolta, me kerromme mielellämme, mistä loppusumma koostuu. Me emme nimittäin halua tarjota asiakkaillemme epäoikeudenmukaisia ja ylihinnoiteltuja kattoremonttipaketteja, vaan kustomoimme kattotöiden hinnan aina kohdekohtaisesti. Jos siis realistisen arvion siitä, mitä huopakattoremontti tulee kustantamaan kiinnostaisi, pyydä meidän ammattilaisemme käymään katollasi jo vaikka tänään!

Mutta vaikkei huopakaton tai palahuopakaton uusimisen kuluarvio päätä huimaisikaan, ei raha kasva puussa. Siitäkin huolimatta, ettei talousbudjettiasi olisikaan mitoitettu huopakatto- tai palahuopakattoremonttiin, ei remonttitoiveista tarvitse luopua. Voit nimittäin hakea kätevää rahoitusta kotisivujemme kautta kattotöiden mahdollistamiseen. Kannattaa muistaa, että meillä teetetty työ on myös kotitalousvähennyskelpoista.

Kun Nummi-Pusulan saunamökit ja autotallit kaipaavat suojakseen uutta huopakatetta, käänny meidän puoleemme

Nummi-Pusulassa nähdään niin kuumat kesät, runsaslumiset talvet kuin sateiset syksytkin. Siispä myös katot joutuvat kovalle koetukselle ja niiden kunnosta tulisi huolehtia säännöllisesti. Asuinrakennusten kohdalla tämä toteutuukin usein, mutta sen sijaan niitä ympäröivät piharakennukset saattavat jäädä vähemmälle huomiolle. Älä kuitenkaan unohda, että myös autotallisi, saunamökkisi, pihavajasi, varastosi, liiterisi ja leikkimökkisi huopakatot kärsivät nekin yhtä lailla vaihtelevista olosuhteista. Ei ole ennennäkemätöntä, että saunan katto vuotaa piipunjuuren kohdalta tai venevajan rakenteisiin kulkeutuu vettä esimerkiksi huovan repsottavan sauman välistä. Toisinaan lumikinos kiskaisee rännit alas lappeilta alas vyöryessään ja aiheuttaa siinä samassa ikäviä vaurioita. Kaikki on mahdollista

Piharakennukset nähdään usein toisarvoisina rakennuksina vain siksi, ettei niiden kattojen alla asustele kuin ehkä hiiriä sekä puutarhatonttuja. Mutta niidenkin ongelmat voivat käydä hintaviksi ajan kuluessa. Esimerkiksi lahovaurioista kärsinyt autotallin huopakatto saattaa raskaan lumikuorman alla romahtaa kalliin kaaran niskaan. Tai saunan kosteusongelma tehdä löylyistä nauttimisesta varsin vaikeaa. Mikäli siis epäilet piharakennusten kaipaavan hieman huomiotamme, älä epäröi kutsua paikalle tehotiimiämme.

Me Kattotyöt Prolla hoidamme kuntoon kaikenlaiset katot Nummi-Pusulassa – aina pienistä ja loivista korkeisiin ja jyrkkiin. Katon ikä, koko, kunto, profiili tai muotokaan ei ole meille ongelma. Meiltä saat tilattua niin kattohuollot, remontit, huopakaton myrskyvauriokorjaukset, katon lisävarustelut kuin pelkät katon kuntotarkastuksetkin. Kaiken tämän yhden ja saman katon alta, sitoutuneelta kattoalan ammattilaiselta!