Huopakattoremontti Padasjoki

Huopakattoremontti Padasjoki, silloin kun kattoa ei enää muutoin saada kuntoon. Katto suojaa koko muuta rakennusta kosteudelta, mutta vain ollessaan ehjä ja hyvässä kunnossa. Mikäli katto taas rikkoutuu, löytää kosteus usein itselleen reitin aina syvälle rakenteisiin saakka. Reiän, kuluman tai raon ei tarvitse olla edes kummoisen kokoinen. Koko rakennuksen laajuinen kosteusongelma saattaa siis saada alkunsa ihan pienestäkin vuodosta – sellaisesta, joka on jäänyt mahdollisesti kokonaan huomaamatta.

Mitä tulee katon ongelmiin, pienimmät sekä paikallisemmat vauriot voidaan usein korjata tai paikata ammattilaisen toimesta. Mutta katon ajauduttua kokonaan huonoon kuntoon, ei paikkailussa ole enää mitään mielekästä – tällöin on parempi investoida kunnon huopakatto- tai palahuopakattoremonttiin. Kyse on nimittäin harvemmin vain huonokuntoisesta huopakatteesta, jonka vaihtaminen riittäisi katon kaikkien ongelmien ratkaisemiseen. Kun vesikate vaurioituu, pääsee kosteus kulkeutumaan aina yläpohjan villaeristeisiin sekä puurakenteisiin saakka, aiheuttaen niin lahovaurioita kuin homeongelmiakin. Sisäilmaongelmista saattaa tulla varsinainen riesa ja valitettavasti kosteusvauriot ratkeavat usein vain vaihtamalla kosteat eristeet kuiviin sekä paikkaamalla lahovauriot. Mikäli huopakaton vaivoihin ei kuitenkaan puututa ajoissa, saattaa koko rakennus ajautua jopa täysin asuinkelvottomaan kuntoon.

Älä siis lakaise kattovuotoepäilyä maton alle tai lykkää yläpohjan homeisten eristeiden vaihtoa enää jonnekin hamaan tulevaan. Apua kaikenlaisiin katon ongelmiin Padasjoella saat nimittäin helposti meiltä Kattotyöt Prolta. Me paikkaamme katot, jotka ovat paikattavissa ja toteutamme huopakattoremontit sekä palahuopakattoremontit katoille, joita ei enää pelkin korjauksin saadakaan kuntoon. Toimimme myös muilla Padasjoen lähipaikkakunnilla, kuten Kuhmoisissa, Auttoisissa, Vääksyssä, Lammilla sekä Hämeenkoskella. Ota siis reippaasti yhteyttä – me saavumme vaikka niihin pienimpiinkin saarikohteisiin keskellä järveä.

Huopakattoremontit ja muut kattotyöt Padasjoella kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Padasjoella aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Padasjoella palvellen -Kattotyöt Pro

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Padasjoki

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Padasjoki – investointi, joka saattaa jopa maksaa itsensä takaisin. Mikäli olet harkinnut kohteen myymistä, on hyvä muistaa, että uusi ja näyttävä katto paitsi kohentaa kohteen yleisilmettä, usein myös nostaa sen jälleenmyyntiarvoa. Saatat siis saada kauppakirjoja allekirjoittaessa omasi takaisin jopa moninkertaisesti. Jos taas olet ajatellut asustelevasi uudessa kodissasi pitkään, haluat varmasti eroon sekä ikävästä sisäilmaongelmasta ja välttää lämpöä karkaamasta enää harakoille. Kun kosteat eristeet eivät enää homehdu ja jäädy, lämpö pysyy paremmin asuintiloissa, patteria voi kääntää pienemmälle eikä ikkunoitakaan tarvitse enää pitää auki tunkkaisen tuvan tuuletustarkoituksessa. Ja mikäli toivot lisää säästöä sähkökuluissa, voit remontin yhteydessä esimerkiksi asentaa lappeille aurinkopaneeleita.

Me Kattotyöt Prolla olemme käsistämme käteviä sekä varsin kokeneita kattoalan konkareita. Erilaisten kattojen ongelmat ovat meille tuttuja ja kunnostushommat hoituvat aina kiitettävin arvosanoin. Tukeutuen vankkaan tietopohjaamme, voimmekin arvioida juuri sinun kattosi ajantasaisen kunnon ja ehdottaa parhaita keinoja puuttua mahdollisiin ongelmiin. Voit tilata meiltä niin kokonaisvaltaisen huopakattoremontin, pelkän vuotopaikkauksen kuin pelkän katon lisävarustelunkin Padasjoella. Panostamme kaikessa tekemisessä katon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä asiakastyytyväisyyteen. Näin ollen toteutamme kaikki kattotyömme poikkeuksetta aina avaimet käteen -palveluna.

Voit siis sanan mukaisesti jättää avaimesi meille ja paeta laiturin nokkaan meidän huolehtiessamme jokaisesta projektin osa-alueesta sekä työvaiheesta.

Ja vaikkei talousbudjettiasi olisikaan mitoitettu huopakatto- tai palahuopakattoremontteja varten, voit hakea kotisivujemme kautta kätevää rahoitusta kattotöiden mahdollistamiseen. Kannattaa muistaa, että meillä teetetty työ on myös kotitalousvähennyskelpoista. Me myös hinnoittelemme palvelumme reilusti, kustomoiden kattoremontin hinnan kattokohtaisesti. Tilaa siis huopakaton tai palahuopakaton uusiminen Padasjoella Kattotyöt Prolta niin maksat vain tehdystä työstä!

Jätä meidän huoleksemme myös Padasjoen autotallien sekä pihavarastojen huopakatot

Padasjoelle hakeutuu monia luonnossa viihtyviä. Osa saapuu lyhyemmälle vierailulle, toiset palaavat aina lomakausien aikaan ja kolmannet asettuvat asumaan ympärivuotisesti. Näin ollen paikkakunnalta löytyy monenmoista kesäasumusta, mökkiä, paritaloa sekä suurempaa omakotitaloa. Osa näistä kantaa yllään huopakattoja ja monien pihapiiristä löytyy vieläpä useampia piharakennuksia, jotka on suunniteltu samaan tyyliin. Ehkä sinunkin autotallisi, pihavarastosi, rantasaunasi tai grillikatoksesi katto on huopaa? Mikäli on, milloin olet viimeksi muistanut tarkastaa sen kunnon?

Vaikka kyse olisikin pienemmän piharakennuksen huopakatosta, on sen huoltaminen, korjaaminen, paikkaaminen sekä remontointi silti syytä ottaa ihan yhtä vakavasti kuin isommankin katon. Jos autotallin rakenteet pääsevät lahoamispisteeseen, saattaa katto jonain päivänä antaa periksi lumikinosten alla ja romahtaa uuden menopelin päälle. Mikäli saunan piipunjuureen on syntynyt vuoto, saattaa koko sauna tuoksua pian koivuvihtojen sijaan homeelta. Parempi siis toteuttaa kaikenlaiset kattotyöt ajallaan. Ja tilata ne aina asiansa osaavalta ammattilaiselta. Moni tee-se-itse -tyyppi ehkä ajattelisi säästävänsä rahaa itse tekemällä, mutta tosiasiassa parhaatkaan aikomukset eivät välttämättä riitä ja pienikin virhe saattaa koitua koko rakennuksen kohtaloksi. 

Kun siis kaipaat Padasjoella osaavaa kattotyöntekijää, käänny meidän puoleemme. Meidän kattomme alta löydät kaikki ne palvelut, mitä kattosi kaipaavat. Jos myrsky kaataa puun varaston lapetta vasten sitä vaurioittaen, me toteutamme myrskyvauriokorjaukset. Mikäli verstaan katteeseen on ilmestynyt reikä, me paikkaamme sen. Kun venevajan katosta ei saada enää käyttökelpoista pelkin korjaustoimin, me remontoimme sen kokonaan. Käänny siis meidän puoleemme kaikennäköisten katto-ongelmien kohdalla, me hoidamme niin piharakennusten huollot, kuntotarkastukset kuin suuremmatkin korjaustyöt!