Huopakattoremontti Pöytyä

Huopakattoremontti Pöytyä – anna meidän kunnostaa kattosi kerralla uuteen kuntoon, niin vältyt monelta päänvaivalta tulevaisuudessa. Kattojen ongelmilla on nimittäin tapana kasaantua, mikäli niihin ei puututa ajoissa. Pienestä vuodosta saattaa kehkeytyä yhä isompi ja isompi. Eikä aikaakaan, niin käsillä on pian kookkaampi kattokatastrofi. Jopa sellainen, joka saattaa tehdä koko rakennuksesta täysin asuinkelvottoman.

Katot, joiden kohdalla erilaisista korjaus- ja paikkaustoimista on tullut ennemminkin tapa kuin poikkeus, hyötyvät usein siitä, että koko huopakatto tai palahuopakatto uusitaan kerralla. Aina katon paikkailu ei ole myöskään mahdollista. Tai ainakaan mielekästä. Jos kate on kauttaaltaan kulunut, on se parempi vaihtaa kerralla uuteen. Jos vauriot ovat levinneet itse vesikatteen alle esimerkiksi aluskatteeseen tai yläpohjaan, ei pelkkä katteen päivittäminen enää riitäkään, vaan remontin yhteydessä esimerkiksi märät villaeristeet ja lahovaurioiset puuosat pitää nekin hoitaa pois päiväjärjestyksestä.

Kattoalan ammattilaiselta saat parhaan arvion siitä, mikä olisi suositeltavin tapa vanhan katon kunnostukseen – riittääkö pelkkä vuotopaikka, vai kannattaako koko rakennelma uusia kerralla. Me Kattotyöt Prolla olemme kokeneita kattoalan konkareita, joille kattojen kuntoarviot ovat tuttua kauraa. Me toteutamme myös sekä paikkaus, korjaus että remonttihommat tehokkaasti sekä laatuun panostaen. Kutsu siis meidät paikalle, niin kiipeämme katollesi, määrittelemme mahdollisten vaurioiden laajuuden ja hoidamme ne sitten pois päiväjärjestyksestä – mitä ikinä se vaatiikaan. Kunnostamme ja remontoimme huopa- sekä palahuopakattoja myös Pöytyän lähipaikkakunnilla. Saavumme siis apuun tarvittaessa myös esimerkiksi Auraan, Loimaalle, Huittisiin, Säkylään, Mynämäelle sekä vaikkapa aina saarikohteisiin saakka. Voit siis luottaa siihen, että kun katolle ilmestyy kremppaa, ammattiapu on lähellä!

Huopakattoremontit ja muut kattotyöt Pöytyällä kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Pöytyällä aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Pöytyällä palvellen -Kattotyöt Pro

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Pöytyä

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Pöytyä – investointi sekä omaan että katon hyvinvointiin. Kukapa sitä viihtyisi pitkään homeen hajuisessa huushollissa tai haluaisi pelätä rakenteiden pettävän lumikuorman alla? Viimaisessa kodissa myös vilustuu herkemmin ja lämmityskulutkin nousevat taivaisiin lämmön paetessa märkien tai jopa jäisten eristevillojen lävitse. Jatkuva katon korjailu ja paikkailukin alkaa jossain vaiheessa käydä raskaaksi kukkarolle. Parempi siis toteuttaa huopakaton ja palahuopakaton uusiminen ajallaan, vaikka se aikamoiselta investoinnilta tuntuisikin. Asumismukavuus, sisäilman laatu ja eristävyyskin paranevat siinä sivussa. Sähkölaskut maksavakin saattaa säästää pennin jos toisenkin, kun patteria voi taas kääntää pienemmälle.

Uusi, näyttävä huopakatto monesti myös nostaa kohteen arvoa asuntomarkkinoilla, joten kauppakirjoja allekirjoittaessaan remontti on saattanut jo maksaa itsensä takaisin kokonaisuudessaan. Toki katolle voidaan tehdä myös muutoksia, joiden avulla siitä saadaan monin tavoin toimivampi kokonaisuus. Esimerkiksi kattoikkunan kautta tuulettaminen onnistuu mukavasti, lumiesteet suojaavat lappeiden alla liikuskelevia äkkinäisiltä lumivyöryiltä ja aurinkopaneeleiden avulla voi monesti tuottaa osan tarvitsemastaan sähköstäkin.

Meiltä Kattotyöt Pron kattoalan asiantuntijoilta saat huopakaton ja palahuopakaton remontit aina reiluun, kattokohtaisesti kustomoituun hintaan sekä kokonaisvaltaisena avaimet käteen -palveluna. Kun siis haluat saada selville, paljonko juuri sinun kattosi kunnostustyöt tulisivat kustantamaan, voit kutsua ammattilaisemme tekemään hinta-arviota paikan päälle Pöytyälle. Kiipeämme katolle määrittelemään sen kuntoa, kokoa ja muita ominaisuuksia. Tekemiemme havaintojen sekä sinun toiveidesi pohjalta teemme sitten tarjouksen huopakattoremontista. Tarjouksen hyväksyttyäsi voit jättää avaimesi meille ja paeta remonttimelua muihin maisemiin, sillä me huolehdimme koko projektista sen jokaista yksityiskohtaa myöten. Avaimet palautamme sitten, kun hommat on hoidettu, purkujätteet hävitetty ja loppusiivous siivottu.

Mikäli talousbudjettiasi ei kuitenkaan ole mitoitettu huopakatto- tai palahuopakattoremontteja varten, voit hakea kotisivujemme kautta kätevää rahoitusta kattotöiden mahdollistamiseen. Muistathan myös, että meillä teetetty työ on vieläpä kotitalousvähennyskelpoista. Ota siis yhteys meihin Kattotyöt Prolla, kun vanha, hyvin palvellut huopakatto kaipaa uusimista!

Meiltä saat avun myös piharakennusten huopakattojen uusimiseen liittyvissä asioissa Pöytyällä

Huopakatto sekä palahuopakatto ovat ihanan hiljaisia, kestäviä ja edullisia kateratkaisuja. Ei siis ihmekään, että moni on päätynyt niihin omakotitalojensa, paritalojensa, kesäasuntojensa sekä sukumökkiensä kattomateriaaleja valitessaan myös Pöytyällä. Ja kun pihaan on myöhemmin pystytetty autotalleja, varastoja, grillikatoksia, pihasaunoja tai muita piharakennuksia, on niissäkin mahdollisesti suosittu huopaa tai palahuopaa. Sinnikäs huopakatto suojaa niitä kaikilta luonnonilmiöiltä uskaliaasti. Mutta sateen, tuulen, polttavan auringon ja runsaslumisten talvien kulutus alkaa valitettavasti näkyä jossain vaiheessa, myös sen kaikista laadukkaimmankin katon kohdalla.

Piharakennukset eivät valitettavasti ole nekään immuuneja ympäristön kulutukselle, joten niidenkin kattojen kuntoa on hyvä pitää silmällä, mikäli mielii välttyä suuremmilta kattokatastrofeilta. Kilauta siis ajoissa meille Kattotyöt Prolle, niin me korjaamme sen autotallin vuotavan kattoikkunan ja tiivistämme liiterin repsottavan harjatiivisteen uudelleen. Toisinaan katto saattaa vaurioitua esimerkiksi kovemman myräkän kaataessa puun sen lappeita vasten. Tästäkin kuitenkin selvitään ammattilaisemme toteuttamalla myrskyvauriokorjauksella. Mikäli korjailu ja paikkailu todettaisiin kuitenkin riittämättömäksi, me myös uusimme kaikenlaiset sekä kaiken kokoiset huopakatot – aina pienten pihavajojen katoista vaikkapa jyrkkäprofiiliseen autotallin kattoon.

Niiden ihan pienienkin kattojen kunnostustöissä on syytä luottaa ammattilaiseen, vaikka helpostihan sitä ajattelisi itse tekemällä säästävänsä. Monesti hyväntahtoisesta yrityksestä huolimatta kokematon nikkari saattaa nimittäin jättää taakseen pikkuruisia huolimattomuusvirheitä, jotka paisuvat helposti suuremmiksi ongelmiksi. Älä siis lähde keinumaan tikapuille itse, vaan kutsu mieluummin apuun meidät Kattotyöt Pron rautaiset kattokonkarit, niin homma hoituu kerralla kuntoon ja työlle on tarjolla vielä takuukin.