Huopakattoremontti Ylöjärvi

Huopakattoremontti Ylöjärvi, katolle, jonka kunnostukseen ei enää pelkkä pikkupaikkaus riitäkään. Erilaiset paikkaukset ja korjaukset ratkaisevat nimittäin monet ongelmat. Mutta silloin kun kate on ehtinyt ajautua jo kauttaaltaan kehnoon kuntoon, kosteus levitä vesikatteen alle tai aluskate rikkoutua, onkin uusittava koko katto. Esimerkiksi aluskatetta kun ei voi alakautta vaihtaa. Eikä yläpohjan kosteusongelma valitettavasti katoa mihinkään, vaikka vuodon paikantaisi ja paikkaisikin.

Mikäli huopakattoremonttia tai palahuopakattoremonttia ei toteuteta ajallaan, voi koko rakennus kärsiä seuraukset. Yläpohjassa homehtuvat eristeet aiheuttavat sisäilmaongelmia, rakenteiden lahoaminen heikentää katon kantavuutta ja lämpökin karkaa jatkossa harakoille. Pahimmassa tapauksessa sisäseiniin asti ehtinyt home tekee rakkaasta kotitalosta ajan kuluessa asuinkelvottoman.

Kun siis katon paikkailulla ja korjailulla ei päästäkään enää mielekkäisiin lopputuloksiin, on syytä remontoida koko katto vesikatteen alapuolisia rakenteita myöten. Ylöjärvellä laadukkaat sekä aikataulussa toteutetut huopakattoremontit saat meiltä Kattotyöt Pron rautaisilta kattoalan ammattilaisilta. Meiltä löytyy runsaasti kokemusta, tietoa sekä kädentaitoja, joiden avulla jopa varsin kehnoon kuntoon ajautunut katto saattaa saada täysin uuden ilmeen ja monta laadukasta vuosikymmentä lisää. Toimimme myös useilla Ylöjärven lähipaikkakunnilla, kuten Nokialla, Tampereella, Siurossa, Hämeenkyrössä sekä Ikaalisissa. Tokihan voit soittaa meidät kunnostamaan vaikkapa saaressa sijaitsevan kesämökinkin kattoa. Kun siis katto-ongelmat yllättävät, käänny meidän puoleemme!

Huopakattoremontit ja muut kattotyöt Ylöjärvellä kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Ylöjärvellä aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Ylöjärvellä palvellen -Kattotyöt Pro

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Ylöjärvi

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Ylöjärvi – sitoutuneen ammattilaisen avulla katon uusiminen kannattaa. Me Kattotyöt Prolla toteutamme kaikki kattotyöt aina reiluun hintaan, jonka kustomoimme kattokohtaisesti. Jos siis hinta-arvio juuri sinun kattosi remontista kiinnostaa, unohda ylihinnoitellut kattohuoltopaketit ja ole suoraan yhteydessä meihin. Ammattilaisemme saapuvat paikan päälle arvioimaan katon kuntoa, kokoa sekä muita ominaisuuksia, joiden perusteella määritellään projektin vaativuus. Kuulemme mielellämme myös sinun toiveistasi uutta kattoasi kohtaan – toivotko meidän ehkä asentavan uusia kattotuotteita tai vaihtavan katteen väriä? Hahmottaessamme, millaisesta kokonaisuudesta on kyse, voimme tehdä tarjouksemme ja hyväksyttyäsi sen, voitkin jättää avaimesi meille, paeten remonttimelua täysin toisiin maisemiin. Meillä on nimittäin käytössä kaikkien kattotöiden kohdalla avaimet käteen -palvelu, mikä tarkoittaa, että huolehdimme jokaisesta remonttiin liittyvästä työvaiheesta ja yksityiskohdasta. Älä siis turhaan vaivaa päätäsi purkujätteiden hävitykseen tai loppusiivoukseen liittyvillä kysymyksellä – me hoidamme.

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen on kannattavaa monestakin syystä. Vasta uusittu ja näyttävä katto esimerkiksi lähes poikkeuksetta nostaa koko rakennuksen jälleenmyyntiarvoa asuntomarkkinoilla. Samalla monet jo vaivaksi muodostuneet ongelmat jäävät historiaan, eikä rahaa valu enää jatkuvaan paikkailuun tai korjailuun. Mikäli yläpohjan kosteista eristeistä johtuva lämmönkarkailu on paisuttanut lämmityskuluja jo tähtitieteellisiin lukemiin, kannattaa ne vaihtaa, niin patteria voi vääntää taas pienemmälle, eikä sisäilmakaan haise enää ummehtuneelta. Mikäli haluaa olla jatkossa omavaraisempi ja hyödyntää uusiutuvaa energiaa, voi lappeille asentaa remontin yhteydessä aurinkopaneeleja.

Valitettavasti rahaa ei ainakaan vielä ole havaittu kasvavan puissa, joten mikäli talousbudjettia olekaan mitoitettu huopakatto- tai palahuopakattoremontteja varten, saattaa kannattavakin investointi keikuttaa taloutta. Asiakkaanamme voit kuitenkin hakea kotisivujemme kautta kätevää rahoitusta kattotöiden mahdollistamiseen. Älä myöskään unohda, että meillä teetetty työ on vieläpä kotitalousvähennyskelpoista. Jos siis kaikkia varoja katon kunnostukseen ei ole heti käsillä, voit tilata Ylöjärvellä huopakattoremontin meiltä ja kustantaa sen joustavalla rahoituksella.

Anna Ylöjärven pienempienkin piharakennusten katoille uusi ilme huopakattoremontilla

Ylöjärvellä riittää niin modernia omakotitaloa kuin vanhempaa, suvussa jo pitkään kulkenutta mummonmökkiä. Ja koska huopakatto ja palahuopakatto ovat kestäviä, pitkäikäisiä, hiljaisia sekä edullisia katevaihtoehtoja, suositaan niitä asuinrakennusten lisäksi myös erilaisten piharakennusten suojana. Ehkä sinunkin pihapiiristäsi löytyy autotalli, grillikatos, pihasauna, pyörävarasto tai muu pikkuruinen rakennus, jonka katto on huopaa?

Mutta milloin olet viimeksi tarkastanut piharakennusten huopakattojen kunnon? Monet vauriot saapuvat nimittäin hiljaa hiipien ja jäävät helposti huomaamatta, ellei katolla käy säännöllisesti. Rakenteisiin tunkeutuessaan kosteus aiheuttaa ihan samanlaisia ongelmia kuin asuinrakennustenkin kattojen kohdalla. Myös saunan sisäilman laatu saattaa heiketä homeongelman takia, liiterin kattoikkuna alkaa vuotaa tai autotallin jiirivuoto aiheuttaa niin vaikean lahovaurion, että jopa koko rakennus voi romahtaa raskaan lumikuorman painon alla. Toki kaikkea ei voi ennakoida. Esimerkiksi jokin pihan puista saattaa kaatua lapetta vasten myrskyssä ja aiheuttaa varsin ikävääkin vahinkoa. Tai lumikinos kiskaista mukanaan rännit kiinnikkeineen alas vyöryessään.

Älä siis jätä piharakennuksia oman onnensa nojaan, vaan kutsu meidät Kattotyöt Pron ammattilaiset toteuttamaan niiden huopakattojen kuntotarkastukset. Ammattilaisiltamme hoituu sekä kattojen erilaiset huoltotyöt, vuotopaikkaukset, myrskyvauriokorjaukset kuin suuremmatkin remontit, mikäli katolla jotain huomiotamme kaipaavaa ilmenee. Iällä, profiililla, koolla tai katon kunnollakaan ei ole meille väliä. Toisin sanoen Ylöjärvellä kaikenlaiset piharakennukset saavat uuden katon ja ilmeen meiltä!