Katon ja rännien sulatus höyryllä säästää kattoa
Jos saisit tehtäväksesi poistaa jäät katolta ja ränneistä, miten sen tekisit? Moni tarttuisi empimättä jonkinlaiseen kaapimeen tai lähtisi potkiskelemaan rännejä, mutta katon ja rännien sulatus höyryllä on paljon hellävaraisempaa ja helpompaa.
Kun me Kattotyöt Prolla saamme toimeksiannoksi poistaa jäät katolta ja sadevesijärjestelmästä, emme siis suinkaan lähde hakkaamaan tai repimään jäitä irti väkivalloin. Hurjapäisen hyökkäyksen sijaan suostuttelemme jäitä hellävaroen höyryn avulla. Olemme mestareita taivuttelemaan jäät pois katolta ja sadevesijärjestelmästä katetta ja kouruja vahingoittamatta.
Miksi jäätä kertyy katolle ja sadevesijärjestelmään?
Jäätä kertyy talviselle katolle usein lämmön ja pakkasen yhteisvaikutuksesta. Yleisin syy lienee kevätaurinko, joka sulattaa katolla olevaa lumikinosta. Ellei koko kinos ehdi sulaa pakkasen taas kiristyessä, muodostavat sulamisvedet katolle jäätä.
Toisaalta myös katolla olevat lämpövuodot voivat saada lumipeitteen sulamaan ja katon jäätymään. Tällöin katon välistä pihisevä lämpö sulattaa lumivaipan pohjaa, mutta katon laitaa kohden sulamisvesi alkaa jälleen jähmettyä, muodostaen räystäälle jääpadon tai -puikkoja. Jos katto jäätyy lämpövuotojen vuoksi, on myös yläpohjan lisälämmöneristys paikallaan, sillä jäiden sulatus tuo ongelmaan vain ensiavun.
Miksi jäät kannattaa sulattaa katolta ja sadevesijärjestelmästä?
Kun jäätä syystä tai toisesta katolle tai sadevesijärjestelmään kertyy, ei sitä kannata jättää sinne norkoilemaan liian pitkäksi aikaa. Jäästä on nimittäin sekä vesikatolle, ränneille että kouruille monenlaista haittaa.
Jää esimerkiksi kuluttaa vesikaton materiaalia. Etenkin lumen mukana alas liukuessaan jää voi repiä varsin ikävästi katon pinnoitetta ja saumoja.
Jos räystäälle muodostuu jääpato, voi se myös aiheuttaa katolle kosteusvaurion. Jääpato estää vettä valumasta katolta alas, jolloin se jää mottiin katolla olevan lumimassan alle. Paine puolestaan saa sulamisvedet helposti tunkeutumaan vesikaton saumoista yläpohjaan.
Jää rasittaa sadevesijärjestelmääkin. Se pitää metalliset kourut ja rännit alati kosteana, saaden ne ennen pitkää ruostumaan. Jää saattaa myös vääntää sadevesijärjestelmää.
Erityisen ongelmallinen jään tukkima sadevesijärjestelmä on keväisin. Kun katto alkaa sulaa ja sadevesijärjestelmä on tukkeessa, eivät sulamisvedet pääse katolta alas niille suunniteltuja reittejä pitkin. Monesti me Kattotyöt Prolla olemme nähneet kuinka vedet valuvat katolta keskeltä räystästä – kuluttaen räystäslaudoituksia ja talon seinustaa aivan turhaan.
Kun yhtälöön lisätään räystäältä roikkuvat jääpuikot, voi jäästä koitua vielä omaisuusvahinkoja tuntuvasti vakavampiakin seurauksia. Ethän halua olla se, jonka kiinteistön liepeillä liikkuessa saa pelätä seivästyvänsä jäisiin tikareihin?
Milloin jään poisto katolta, ränneistä ja kouruista on ajankohtaista?
Tulitko nyt siihen lopputulokseen, että jäät olisi suotavaa käydä poistamassa kiinteistösi katolta ja sadevesijärjestelmästä? Jos vesi jo valuu vuolaana putouksena alas katolta aivan epämääräisistä paikoista, kannattaa meidät kutsua paikalle viipymättä.
Katon ja sadevesijärjestelmän sulatus höyryllä on kuitenkin parhaimmillaan ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä. Siksi se olisikin hyvä teettää itse asiassa ennen kuin katto alkaa keväällä sulaa.
Joissain tapauksissa katon sulatus voi olla aiheellista myös katon korjaamiseksi. Jos katto vaurioituu talven aikana ja se on korjattava ennen kevättä, sulatamme jäät voidaksemme tehdä katon korjaustyöt ennen kuin vauriot ennättävät eskaloitua esimerkiksi kosteusvaurioksi asti.
Me Kattotyöt Prolla olemme joka tapauksessa käytettävissäsi läpi talven. Pakkasta säikkymättämät katemestarimme rientävät jään höyrytykseen minne päin Suomea tahansa, oli sitten Halloween tai helmikuu!
Mitä katon ja rännien sulatus höyryllä maksaa?
Kun katon ja sadevesijärjestelmän höyrytys alkaa olla ajankohtaista, voit pyytää meiltä urakasta tarjouksen kätevästi esimerkiksi sähköisen tarjouspyyntölomakkeemme avulla. Katon ja sadevesijärjestelmän sulattaminen höyryllä on erittäin kustannustehokasta, mutta työn hinta määräytyy aina kohdekohtaisesti. Kun pyydät meiltä tarjouksen, tulemme katsomaan millainen savotta kohteessasi odottaa.
Raha-asioita mietiskellessä kannattaa pitää mielessä myös se, että kaikki tekemämme työ on kotitalousvähennykseen kelpaavaa kulua. Itse tekemästäsi työstä sen sijaan et saa vähennystä missään tilanteessa.
Lisäksi voit hakea kauttamme rahoitusta katon sulattamiseen, jos käytät säästösi mieluummin vaikkapa talvilomaan etelän lämmössä. Reilun rahoituksemme avulla voit maksaa laskumme mukavasti osissa, juuri sellaisissa erissä kuin haluat.
Tutustu siis tarmokkaaseen tiimiimme ja pyydä meiltä tarjous katon ja jään sulatuksesta höyryllä vaikka jo tänään!
Älä anna jäätyneiden rännien äityä vesivahingoksi asti!
Katon ja rännien sulamista ei kannata jäädä passiivisena odottelemaan. Pahimmillaan ongelma äityy vitkastelun vuoksi nimittäin jopa vesivahingoksi asti.
Ensinnäkin jää jo itsessään tekee hallaa sadevesijärjestelmälle, jota ei ole tehty kestämään jatkuvaa jään aiheuttamaa kuormaa. Jään paino on raskas taakka sadevesijärjestelmän kiinnikkeille, minkä vuoksi jää voi saada sadevesijärjestelmän vääntymään tai kaadon kallistumaan väärään suuntaan. Jään runtelema sadevesijärjestelmä ei enää ohjaa vettä pois katolta niin kuin sen pitäisi.
Kun kevätaurinko sitten vihdoin alkaa lämmittää, sulaa katto yleensä nopeammin kuin rännit ja kourut. Katolla lepäävän lumimassan pehmetessä jo vinhaa vauhtia, istuvat tiiviit jäätulpat vesikouruissa ja ränneissä vielä tiukkaan. Tällöin sulamisvedet eivät pääse poistumaan katolta niille tarkoitettuja reittejä pitkin – etenkään, jos sadevesijärjestelmä on jään vuoksi jo pikkuisen vinksahtanut.
Valtoimenaan virtaava sulamisvesi puolestaan on villi ja kesyttämätön kuin karitsa kevätlaitumella. Ellei se ohjaudu suoraan sadevesijärjestelmään, tulee keväthuumassa vuolaana juokseva vesi katolta alas mistä ja miten sattuu. Se saattaa poukkoilla maahan esimerkiksi räystäslaudoitusten ja talon seinustan kautta, aiheuttaen pitkässä juoksussa lahovaurioita ja rapautumista.
Toisaalta sulamisvedet voivat myös tyrskyä maahan kunnon vesiputouksena vaikkapa suoraan ulko-oven yläpuolelta. Samalla rappusille ja pihalle voi muodostua varsinainen luistinrata.
Pahimmillaan pois katolta tietään etsivä vesi löytää kuitenkin väylän vesikaton alle. Jäätyneet rännit paljastavat herkästi vesikaton pienetkin vuotokohdat, kuten hapertuneet tiivisteet, repsottavat saumat, kattohuopien repeämät ja rapautuneet kattotiilet. Mikäli niin pääsee käymään, voi jäätyneistä ränneistä seurata jopa vettyneitä eristeitä ja lahoja kattorakenteita.
Jään tukkima sadevesijärjestelmä onkin oikeastaan sama asia kuin rännejä ja kouruja ei olisi olemassakaan. Sadevesijärjestelmä on katon kunnossa pysymisen kannalta kriittinen tekijä, ja höyryn avulla me Kattotyöt Prolla saamme sen jälleen auki helposti ja nopeasti.
Höyryllä saamme sadevesijärjestelmän vetämään vikkelästi
Kun sadevesijärjestelmä pitää saada vetämään, on höyry siihen mitä mainioin apuväline. Kuuma vesihöyry sulattaa jäät ränneistä ja kouruista lempeästi ja luontoystävällisesti, mutta tehokkaasti.
Meillä täällä Kattotyöt Prolla on katon ja sadevesijärjestelmän höyryttämiseen kaikki tarvittavat taidot ja teknologia. Käytämme höyrytykseen tehokkaita laitteita, joita katemestarimme käsittelevät tottunein ottein. Ohjaamme vesihöyryn suoraan jäätyneisiin kohtiin, jotka höyry sulattaa vikkelästi kuin kuuma veitsi voin.
Itse katon ja rännien höyryttämistä sen sijaan ei voi suositella kokeiltavaksi. Laitteiden käyttöä joutuu opettelemaan, eivätkä lainalaitteet edes välttämättä ole järin sulatusvoimaisia. Kaikkiaan operaatioon kuluu itse tehtynä aivan järjettömän paljon aikaa siihen verrattuna, että sen tilaisi meiltä täältä Kattotyöt Prolta.
Myös raha-asiat ovat hyvä syy tilata katon, rännien ja kourujen höyrytys meiltä. Itse tehdyn operaation kustannukset eivät nimittäin kelpaa kotitalousvähennykseen millään muotoa. Me Kattotyöt Prolla sen sijaan suoriudumme siitä kustannustehokkaasti ammattitason laitteilla, ja reippaasti ja edullisesti tekemämme työ on vieläpä kotitalousvähennyskelpoistakin.
Kun katto ja sadevesijärjestelmä ovat jäässä, ota siis rohkeasti yhteyttä meihin Kattotyöt Prolaisiin! Palvelemme lämmöllä keskellä kylmintä talveakin.
Talvi yhtä höyrytystä? Autamme löytämään pysyvän ratkaisun katon ja sadevesijärjestelmän sulanapitoon
Nouseeko savu jo korvista, kun rännejä saa olla talvella jatkuvasti höyryttämässä auki? Kuulostaa siltä, että joku pysyväluonteisempi ratkaisu olisi pitkällä tähtäimellä parempi keino pitää rännit ja kourut vetovoimaisina. Me Kattotyöt Prolla autamme mielellämme löytämään myös pitkäjänteisemmät ratkaisut sadevesijärjestelmän sulanapitoon, sillä rännien alituinen höyryttäminen on vain ajan ja rahan tuhlausta.
Katon ja sadevesijärjestelmän säännöllinen puhdistaminen
Jos jäätä kertyy katolle tai sadevesijärjestelmään roskien vuoksi, suosittelemme me Kattotyöt Prolla yksinkertaisesti panostamaan jatkossa enemmän katon ja kourujen puhtaanapitoon. Yleensä vesikaton ja sadevesijärjestelmän puhdistaminen on tarpeen vähintään pari kertaa vuodessa, ja sulanapidon kannalta risut ja lehdet on paras poistaa tunnollisesti ainakin syksyisin. Jo pelkästään kunnon kuuraus syksyllä ehkäisee jään muodostumista häikäisevän tehokkaasti.
Muistathan, että meiltä täältä Kattotyöt Prolta voit tilata myös katon syyshuollot. Syyshuollon yhteydessä puhdistamme aina sekä katon että sadevesijärjestelmän tarkasti kaikesta roskasta ja liasta sekä valmistelemme katon talvea varten muutenkin.
Sulanapitokaapelit
Joissain tapauksissa voi olla kannattavaa investoida niin sanottuihin sulanapitokaapeleihin, jotta sadevesijärjestelmä pysyisi auki koko talven. Sulanapitokaapelit ovat varsin näppärä ja pitkäkestoinen ratkaisu rännien jatkuvaan jäätymiseen niin yksittäisille kotitalouksille kuin taloyhtiöillekin. Kaapelit mukautuvat ympäristön lämpötilaan, pitäen rännit ja kourut sulana pakkasen paukkuessakin.
Halutessasi me Kattotyöt Prolla voimme asentaa myös sulanapitokaapelit kodin tai kesämökin sadevesijärjestelmään. Se onnistuu meiltä ripeästi valmistajan ohjeita noudattaen.
Ennen sulanapitokaapeleiden asennuttamista kannattaa kuitenkin varmistaa, ettei rännien ja kourujen jäätymiseen ole parempaa ratkaisua. Joskus kaadon tarkistus ja säätö, kokonaan uusi sadevesijärjestelmä tai jopa kattoremontti voi olla pitkällä tähtäimellä fiksumpi sijoitus.
Kaadon tarkistus ja säätö
Oletko koskaan miettinyt miksi vesikourut asennetaan aina hieman vinoon? Syy on yksinkertaisuudessaan se, että vinosta kourusta sinne päätyvä vesi liikkuu paljon tehokkaammin kohti poistoputkea. Jos niin sanottu kaato ei ole kunnossa, ei painovoima sen sijaan pääse tekemään tehtäväänsä ja vesi jää sadevesijärjestelmään odottelemaan joko haihtumista tai jäätymistä.
Jos jäätä tuppaa sadevesijärjestelmään kertymään, voikin kaato olla tarpeen tarkastaa ja säätää. Kun tilaat katon syyshuollon meiltä täältä Kattotyöt Prolta, teemme molemmat toimenpiteet ammattitaidolla puolestasi.
Uusi sadevesijärjestelmä
Välillä paras ratkaisu sadevesijärjestelmän sulanapitoon on uusia se kokonaan. Tämän tästä me Kattotyöt Prolla törmäämme nimittäin sekä väärin mitoitettuihin että virheellisesti asennettuihin sadevesijärjestelmiin. Väärä mitoitus ja virheellinen asennus taas voivat hyvinkin tehdä sadevesijärjestelmästä tehottoman ja saada sen jäätymään talvisin yhä uudelleen ja uudelleen.
Onneksi me Kattotyöt Prolla bongaamme sadevesijärjestelmän ongelmat haukan lailla. Havaitessamme kouruissa, ränneissä, poistoputkissa tai syöksytorvissa mitä tahansa moitteen sijaa, raportoimme tilanteen rehellisesti ja asennamme tarvittaessa uuden sadevesijärjestelmän kilpailukykyiseen hintaan.
Katon lisälämmöneristys
Viime kädessä katon ja sadevesijärjestelmän jäätymistä voidaan ehkäistä myös kattoremontilla. Ratkaisu saattaa kuulostaa radikaalilta, mutta joissain tapauksissa se on silti paras keino ennaltaehkäistä katon ja rännien jäätymistä. Jos syypää jään kertymiselle ovat esimerkiksi katon lämpövuodot, ei mikään muu kuin katon lisälämmöneristys tuo pitkässä juoksussa täydellistä apua katon ja sadevesijärjestelmän jäätymiseen.
Mikäli harakoille pihisevä lämpö on syy esimerkiksi kesämökin katolle kertyvään jäähän, teemme me Kattotyöt Prolla mielellämme hyvän tarjouksen katon lisälämmöneristyksestä. Kauttamme sekä katon ja rännien höyrytys että kattoremontit hoituvat helposti ja huolettomasti!
Tierumpukin tokenee tukosta höyryn voimalla
Tiesitkö, että myös tierummun avaus onnistuu höyryllä? Se käy samoilla laitteilla kuin katon ja sadevesijärjestelmän sulatus höyryllä, joten meiltä täältä Kattotyöt Prolta saat apua jään tulppaaman tierummunkin avaukseen.
Tierumpu eli toiselta nimeltään ojarumpu on iso putki, jonka tehtävä on johtaa ylimääräinen vesi pois talolta ja tontilta. Toimiessaan se estää muun muassa katolta peräisin olevia sade- ja sulamisvesiä lainehtimasta pihamaalla. Jos tierumpu tontiltasi löytyy, voi se kuitenkin myös jäätyä, eikä se silloin suoriudu edellä kuvatusta tehtävästään.
Miksi tierumpu jäätyy?
Miksi velipojalla ei ole mitään ongelmaa tierummun kanssa, mutta omasi tuppaa jäätymään joka talvi? Ärsyttävä ilmiö voi johtua monestakin asiasta.
Tierumpu saattaa esimerkiksi olla asennettu liian lähelle tien pintaa. Tällöin siellä virtaava vesi jäätyy harmittavan herkästi.
On myös mahdollista, että syy tierummun jäätymiseen on liian pieni virtaama tai sen suuri vaihtelu. Hento vesinoro ehtii jäätyä pakkasella ja uusi kerros vettä jäätyy heti kohta sen päälle. Näin syntyvä paannejää voi tukkia pahimmillaan koko rummun, jolloin se ei vedä lainkaan.
Täytyy myös muistaa, että pieni rumpu menee helpommin tukkoon kuin iso. Joskus perimmäinen syy tierummun jäätymiseen onkin jo lähtökohtaisesti aivan liian pieni rumpu.
Höyry sulattaa tehokkaasti ja hellästi myös tierummun
Jos tierumpu syystä tai toisesta jäätyy, voi tilanne olla hetken aikaa melko kriittinen. Vettä voi tulvia tontille ja tielle. Tukossa oleva ojarumpu saattaa myös käännyttää sinne virtaavan veden takaisinpäin, jolloin sillä on potentiaalia aiheuttaa ikävää tuhoa talon rakenteisiin.
Höyryllä me me Kattotyöt Prolla kuitenkin sulatamme jäät tierummusta hetkessä. Höyry on paitsi toimiva, myös varsin tehokas keino sulattaa jäät. Kuuma vesihöyry laittaa jopa täysin umpeen jäätyneen rummun taas vetämään alta aika yksikön.
Kaupan päälle höyry on tierummulle aivan yhtä hellävarainen kuin sadevesijärjestelmällekin. Niin muoviset kuin teräksisetkin putket kestävät kuumaa vesihöyryä vahingoittumatta.
Oli tulva tontillasi siis katolla tai pihalla, olemme me Kattotyöt Prolla oikea taho ottamaan kriisin haltuun. Höyryvoimalla pelastamme akuutinkin tilanteen!