Katon korjaus Hämeenkyrössä pitää rakenteet parhaassa turvassa
Katon korjaus Hämeenkyrössä pitää rakenteet hyvässä suojassa, kun ajan, sään ja ympäristön rasitukset vievät katteesta veronsa. Katolle kuin katolle syntyy esimerkiksi tihkuvuotoja ja muita tiiveysongelmia, joista eskaloituisi nopeasti pahempia vaurioita, jollei tarvittavia toimia tehtäisi. Katonkorjaus ja katon paikkaus auttavat välttämään kosteus-, home- ja lahohaitat, ja samalla ne pitävät katolta poissa turhat, ennenaikaiset remontit. Nykyinen katto saa palvella tehtävässään entistäkin pidempään, ja turvallinen, käyttövarma kokonaisuus edesauttaa talon hyvinvointia kattavasti. Katon korjaustarpeen takaa voi lyötyä odottamattomia myrsky- tai lumivahinkoja, jolloin mittavaa tuhoa saattaa syntyä uudella ja terveelläkin katolla. Kenties tiilikatto, peltikatto tai huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun alas tuleva lumi irrotti lumiesteet tai tikkaat, niin että kattoon tuli reikä. Myös arkiset sään- ja lämpötilanvaihtelut iskevät kyntensä katepintaan, muun muassa sade- ja sulamisvesien, uv-säteilyn sekä jään ja pakkasen muodossa. Siitepöly, sammal, noki, tuhka ja lehtiroska likaavat kattoa, niin että aikaa myöten tiilipinta haurastuu, huopa halkeilee ja pelti ruostuu. Korjaustarvetta jouduttaa entisestään, jos katon huolto on heikolla tolalla, tai jos katon alkuperäiseen asennukseen liittyen on tehty kohtalokkaita virheitä.
Kattotyöt Pro suorittaa katon korjaukset Hämeenkyrössä ja lähipaikkakunnilla – Ikaalisissa, Nokialla, Sastamalassa sekä Ylöjärvellä. Toteutamme aluskatteen ja läpivientien paikkaukset sekä katon vesivahinkojen korjaukset, kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihdot ja myrskyvaurioiden korjaukset. Paikkaamme ja tiivistämme kaikenlaiset kohteet, oli katon malli tai materiaali mikä tahansa; tiili-, pelti- sekä huopakatteet harjakatosta tasa- ja taitekattoon. Teemme omakotitalon, autotallin, kesämökin, pihasaunan ja varaston katon korjaukset, kunnostukset rivi- ja kerrostaloihin sekä muihin asuin- tai ulkorakennuksiin. Lisäksi saat meiltä katon korjaustyöt saaressa saarikohteissa. Kodin ja vapaa-ajan asunnon kattotöitä voit hyödyntää verotuksessa kotitalousvähennyksen kohdalla, ja sivujemme kautta kuluihin on haettavissa joustavampi rahoitus tarpeen mukaan. Hoidamme kunnostukset asiakaslähtöisesti ja avaimet käteen- periaatteella, laatutuottein sekä ammattipalveluna kattosi ehdoilla ja parhaaksi. Kaikissa katon korjaustöissä saat meiltä osaavan ja onnistuneen toteutuksen – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!
Katon korjaukset ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro
Tiilikaton, peltikaton ja huopakaton korjaus Hämeenkyrössä on toimestamme kattokohtainen palvelu, jossa jokainen vaihe suunnitellaan ja suoritetaan tarkasti kohteen mukaan. Samakin ongelma voi eri katoilla edellyttää tyystin erilaisia ratkaisuja, joten yksilöllisesti valitut työkalut ja tarveaineet takaavat optimaalisen tuloksen. Meiltä löytyy laaja-alainen tietotaito ja kokemus kaikentyyppisistä kattotöistä, olipa kohteena pehmeä bitumikermi tai teräksinen konesaumakatto. Käsiimme voit uskoa tämän ansiosta minkä tahansa kohteen, ja luottaa siihen, että työnjälki on siisti ja paikkaustulos pitävä sekä pitkäikäinen. Korjaamme lukkosauma-, konesauma- ja alumiinikatot sekä profiilipelti- ja kuparikatot, samoin bitumikermi-, palahuopa- ja kolmiorimakatteet sekä savitiili- ja betonitiilikatot.
Tiilikaton korjaus Hämeenkyrössä – huolenpitoa ja hyvinvointia katollesi
Tiilikaton korjaus Hämeenkyrössä voi tarkoittaa muun muassa myrskyvaurioiden korjaustöitä, esimerkiksi jos tiilikatto rikkoutui, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle. Tavallisimmin korjaustarpeen aiheuttaa kuitenkin pitkäaikainen ympäristön rasitus, ja erityisen tehokkaasti kattoa rapauttavat sammalkasvusto ja lumikuorma. Sammal syö tiilestä ravinteita ja upottaa juurensa katteeseen, ja lumi taas voi painaa rakenteet notkolle tai aiheuttaa liitoksiin saumavuotoja. Iäkäs, huokoinen tiilikate imee myös kasvavassa määrin kosteutta, ja kun vesi tiilen sisällä vuoroin jäätyy ja sulaa, tiilikatto pakkasrapautuu. Tai ehkäpä aluskate on mekaanisesti vaurioitunut tai väärälle kireydelle asennettu, tai sitten yläpohja toimii muulla tavoin puutteellisesti, niin että tiilikatto vuotaa rakenteisiin. Tiilikaton korjaus ja paikkaus Hämeenkyrössä on tehokas täsmäratkaisu, joka ajoissa tehtynä on yleensä yksittäisiä toimia, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihtoa. Toteutamme myös tiilikaton aluskatteen korjaukset ja painuneen rakenteen oikaisut, tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt ja katon kunnostukset saaressa saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen lopuksi pintakäsittelemme kuluneet kattotiilet. Näin huokoistunut tiili kyllästetään jälleen säältä ja sammaleelta suojaan.
Peltikaton korjaus Hämeenkyrössä auttaa kattoasi pysymään kunnossa
Peltikaton korjaus Hämeenkyrössä hoitaa kuluneet ja kärsineet kattopellit. Korroosio ja ruoste ovat tuttu näky varsinkin hoitamatta jääneellä katolla. Lisää hankaluuksia aiheuttavat sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun vesi, pakkanen, aurinko ja jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Tuloksena kiinnikkeet höllentyvät ja peltikaton naulat pumppautuvat ylös, jolloin liitokset alkavat irvistää, ja vesitiiveys on tiessään. Joissakin tapauksissa peltikatto voi vuotaa rakenteisiin saakka, ja tällöin on syytä kartoittaa tarkasti yläpohjan kunto ja tilanne. Esimerkiksi aluskate saattaa olla kulunut ja kosteuden haperruttama, mekaanisesti vaurioitunut tai jo alun perin väärin asennettu. Tai sitten peltikattoon ovat iskeneet äkilliset myrsky- tai lumivauriot, jotka eivät jää kyselemään katon ikää eivätkä kuntoa, kun sattuvat osumaan kohdalle. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle, tai sitten lumi pudotti rännit tai repi mukanaan alas kattotuotteet, niin että peltiin tuli reikä.
Peltikaton korjaus Hämeenkyrössä lähtee liikkeelle perusteellisista pohjatöistä, kuten lian- ja ruosteenpoistosta, niin että korjauksesta saadaan kestävä. Useimmissa tapauksissa vauriot osoittautuvat luonteeltaan paikallisiksi, jolloin tehokas ratkaisu on peltikaton reikien paikkaus sekä yksittäisten kattopeltien vaihto. Jos vuoto löytyy kattopeltien kiinnikkeen tuntumasta, vaihdamme naulat tai kateruuvit uusiin kateruuveihin, ja samalla voimme laajemminkin uusia kuluneet kiinnikkeet katolta. Lisäksi suoritamme tarpeen mukaan kattopeltien lisäkiinnitykset, mikäli pellit on alun pitäen kiinnitetty liian harvaan, ja katto rämisee tuulella. Kattopeltiseppämme hoitavat mallikkaasti peltikaton aluskatteen paikkaukset, yläpohjan rakenteiden korjaukset sekä huonokuntoisten eristeiden vaihdot. Lisäksi teemme pienet ja suuret peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä peltikaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.
Huopakaton korjaus Hämeenkyrössä hoituu täsmäpaikkauksista rakennekorjauksiin
Huopakaton, eli bitumikaton korjaus Hämeenkyrössä voi vaatia myrskyvaurioiden korjaustöitä, esimerkiksi jos huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä. Tai kenties myrskytuuli irrotti kattovarusteluja tai repi kattohuopaa irti, tai sitten myrsky jollain muulla tavalla vahingoitti huopakattoa. Muita syitä korjaustarpeen takana ovat yleensä sään ja ajan kulutukset – mekaaninen ja kemiallinen rasitus iskevät varsinkin vanhempaan kattohuopaan. Suojaava sirotekerros kuluu pois ja katteen saumakohdat aukeilevat, ja paahtava uv-säteily kuivattaa huopaa, mikä kasvattaa halkeiluriskiä. Näkyviä merkkejä huopakaton korjaustarpeesta ovat katteen reiät ja repeämät, joskus myös suoranaiset pullistumat eli niin kutsutut huopakaton höyrypussit. Kattotyöt Pro toimittaa taitavat huopakaton sekä palahuopakaton korjaukset ja paikkaukset: saumojen ja läpivientien tiivistykset sekä katepinnan reikien paikkaukset. Kunnostamme massalla huopakatteen kulumat ja liimaamme vauriokohtiin paikkapalat, ja leikkaamme auki kuprut eli höyrypussit katteen tasoitusta varten. Suoritamme tulityöt ja tasakaton korjaukset sekä alushuovan ja umpilaudoituksen vaihdot, sekä niin ikään kaikki huopakaton korjaustyöt saaressa saarikohteissa.
Katon korjaus Hämeenkyrössä sisältää toimestamme muutkin yksittäiset kattotyöt, joita kohde kuin kohde ajoittain kaipaa mallista ja materiaalista riippumatta. Löytyipä talostasi tiilikatto, peltikatto, huopa- tai palahuopakatto, täytyy ajoittain tehdä muun muassa laudoitusten korjausta sekä peltisepäntöitä ja kattovarustelujen vaihtoa. Kattotyöt Pro toteuttaa nämäkin palvelut viimeisen päälle huolella, niin että kattosi on tyylikäs ja turvallinen kokonaisuus harjalta räystäille saakka. Vaihdamme katolta vääntyneet tikkaat ja paikkamaalaamme kattosillat ja lumiesteet. Asennamme piipunhatut ja -pellitykset, ja kiinnitämme irronneet peltilistat. Korjaamme sekä uusimme jiiripellit, päätypellit, räystäspellit ja seinällenostopellit. Maalaamme ja kunnostamme katon laudoitukset, kuten otsalaudat, tuulilaudat ja räystäslaudat. Tarkistamme ränneistä kaadon sekä kiinnitykset, ja saneeraamme vuotavat vesikourut. Tiivistämme rakoilleet kattojiirit sekä uusimme pieneläinesteet.
Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus säilyttää kattosi tiiviinä ja turvassa
Katon korjaus Hämeenkyrössä huolehtii kuntoon myös läpiviennin paikkaukset – katon korjaukset kattoikkunan, kattovalokuvun, tv-antennin ja kattoluukun kohdalta, sekä ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja savupiipun kohdalta. Falskaava tai vioittunut läpivienti voi ohjata vedet joko huonetilaan tai rakenteisiin, jolloin sinänsä pienestäkin vuodosta eskaloituu kattavampi kosteusvaurio. Läpiviennin kohdalla riski vesivuodoille on kaiken lisäksi kohonnut, sillä nimensä mukaisesti läpiviennit puhkaisevat sekä vesi- että aluskatteen. Kattotyöt Prolta saat varmoin ottein tehtyinä kaikki läpiviennin korjaukset. Vaihdamme hapertuneet tiivistykset ja uusimme kuluneet suojapellit. Jos vettä vaikuttaa ehtineen katon alempiin osiin, toteutamme purkutyöt rakenteisiin. Paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot, ja korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet. Asennamme puuttuvat tiivistekappaleet ja puolitiehen jätetyt ylösnostot. Samoin kohennamme eristystä ja välikaton tuuletusta, jos kondenssiongelmat näitä toimia vaativat.
Laadukas tiivistys ja paikkaus auttaa kattoasi pysymään kunnossa, niin ettei isomman kokoluokan remonttitoimiin tarvitse ryhtyä ennen aikojaan. Katolla säilyy käyttövarmuus sekä asiaankuuluva arvo, ja se pystyy palvelemaan rakenteiden suojana entistäkin pidempään. Kun siis katto vuotaa tai myrsky iskee, ryhdy viipymättä toimeen, ja panosta kattosi tuleviin käyttövuosiin teettämällä kunnostukset ajoissa. Meiltä saat kattotyöt laatupalvelulla ja tehokkain, edullisin toteutuksin – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Hämeenkyrössä!