Katon korjaus Hangossa pelastaa tarpeettomilta ja ennenaikaisilta remonteilta

Katon korjaus Hangossa ehkäisee ennenaikaista remonttitarvetta, kun täsmäkunnostuksilla saadaan korjattua yksittäiset haastekohdat katolta. Katolle voi syntyä vaikkapa tihkuvuotoja tai muita tiiveysongelmia, joista äityisi äkkiä isompia vaurioita, jollei asianmukaisia korjauksia tehtäisi. Katonkorjaus ja katon paikkaus auttaa välttämään kosteus-, home- ja lahohaitat, ja se jatkaa katon käyttöikää sekä säilyttää toimintavarmuuden. Tämä puolestaan heijastuu myönteisesti koko talon hyvinvointiin, joten laadukkaat täsmäkorjaukset säästävät selvää aikaa ja rahaa. Katon korjaustarve saattaa syntyä odottamatta yhdessä hetkessä, mikäli kohdalle osuvat yhtäkkiset mutta tuhoisat myrsky- tai lumivahingot. Kenties tiilikatto, huopakatto tai peltikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun lumi pudotti rännit tai irrotti tikkaat sekä lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä. Arkisemmatkin sääolosuhteet voivat koitua katon kohtaloksi, esimerkiksi jään, pakkasen, uv-säteilyn sekä sade- ja sulamisvesien muodossa. Lämpötilanvaihtelut haurastuttavat etenkin läpivientien tiivisteet, ja lehtiroska, sammal, siitepöly, noki sekä tuhka likaavat katepintaa. Aikaa myöten peltipinta ruostuu, tiili murentuu ja huopa halkeilee. Korjaustarvetta jouduttaa entisestään, jos katon huoltoa laiminlyödään, tai jos katon alkuperäisessä asennuksessa on tehty mainittavia virheitä.

Kattotyöt Pro toteuttaa taitavin ottein katon korjaukset Hangossa ja lähialueilla: Kemiönsaaressa, Raaseporissa, Inkoossa, Perniössä ja Salossa. Meiltä saat katepinnan täsmäpaikkaukset ja katon vesivahinkojen korjaukset, kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihdot, aluskatetyöt ja myrskyvaurioiden korjaukset. Paikkaamme ja kunnostamme kaikenlaiset kohteet katon mallista ja materiaalista riippumatta – pelti-, tiili- ja huopakatteet harjakatosta tasa- sekä taitekattoon. Teemme omakotitalon, kesämökin ja autotallin katon korjaukset, kunnostukset rivitaloon ja kerrostaloon sekä muihin asuin- ja ulkorakennuksiin. Lisäksi suoritamme katon korjaustyöt myös saaressa saarikohteissa. Kun teetät toimestamme katon kunnostuksia kotiisi tai vapaa-ajan asunnolle, voit hyödyntää töitä myös verotuksessa kotitalousvähennyksen kohdalla. Kuluihin on haettavissa sivujemme kautta joustavaa rahoitusta tarpeen mukaan, ja korjaukset toteutamme laatutuottein ja -menetelmin avaimet käteen- periaatteella. Varmista siis katollesi täysi käyttövarmuus ja ensiluokkainen palvelu – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!

Katon korjaukset ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro

Tiilikaton korjaus Hangossa kunnostaa katot laidasta laitaan

Tiilikaton korjaus Hangossa on toimestamme kattokohtainen palvelu, jossa paikkausaineet ja -menetelmät katsotaan tarkasti kohteen mukaan. Vaikka ongelma kattojen välillä olisi samakin, pitää ratkaisut räätälöidä tapauskohtaisesti, niin että lopputulos on pitävä ja pitkäikäinen sekä katollesi paras mahdollinen. Kattotyöt Prolta löytyy laaja-alainen tietotaito sekä käytännön kokemus kattotöistä, joten käsiimme voit uskoa luottavaisin mielin minkä tahansa kohteen.

Tiilikaton korjaus Hangossa kattaa muun muassa myrskyvaurioiden korjaustyöt, vaikkapa jos tiilikatto rikkoutui, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle. Tavallisimmin korjaustarve kuitenkin kehittyy pikkuhiljaa vuosien saatossa, sillä lujatekoinen tiilikään ei ole immuuni sään ja ympäristön rasituksille. Esimerkiksi sammal ja jäkälä tarraavat helposti huokoiseen tiilipintaan, ja ne syövät katteesta mineraaleja sekä kuljettavat kosteutta juurissaan. Lumikuorma taas on merkittävä rasite jo muutenkin raskastekoiselle tiilikatolle, ja lumi saattaakin painaa rakenteet notkolle tai synnyttää liitoksiin saumavuotoja. Iäkkäälle tiilikatolle tutuksi tulee myös niin sanottu pakkasrapautumisen ilmiö, kun huokoiseen kattoon imeytynyt vesi pääsee vuoroin jäätymään ja sulamaan lämpötilanvaihteluissa. Tämä tuhoisa kierre kuluttaa tiiltä kerta kerralta, kunnes katepinta viimein luovuttaa ja murentuu, ja tiilikatto vuotaa rakenteisiin.

Tiilikaton korjaus ja paikkaus Hangossa on tärkeää toteuttaa ajoissa, sillä tällöin riittävät tavallisesti täsmätoimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Ammattilaisemme hoitavat varmoin ottein myös tiilikaton aluskatteen korjaukset, lumen alla painuneen rakenteen oikaisut sekä katon kunnostukset saaressa saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen tehtyämme pinnoitamme kuluneet kattotiilet, joko suojakäsittelynä tai uudelleenmaalauksena tiilten iästä ja kunnosta riippuen. Näin kärsinyt kate saa taas pitävän suojan säätä ja sammalta vastaan, ja kun rakenteet säilyvät kuivina ja terveinä, on korjaustarve jatkossa vähäisempää.

Peltikaton korjaus Hangossa huolehtii kattorakenteet turvaan

Peltikaton korjaukseen Hangossa liittyy usein ruosteenpoistoa ja reikien paikkausta. Korroosio syövyttää helposti piloille varsinkin hoitamatta jääneet pellit. Muita vaaratekijöitä peltikaton tiiveydelle ovat muuttuvat sääolosuhteet, kun aurinko, sadevedet, pakkanen ja jää pääsevät vuoroin asuttamaan katepintaa. Toistuvat lämpötilanvaihtelut saavat kattopellit elämään edestakaisin, jolloin kiinnikkeet höllentyvät ja liitokset alkavat irvistää, ja tuloksena vesitiiveys menetetään. Jos peltikatto vuotaa rakenteisiin, saattaa ongelma piillä yläpohjassa. Esimerkiksi aluskate voi olla vaurioitunut, kulunut tai jo alkujaan väärin asennettu. Tai sitten peltikatto on saattanut kohdata äkillisen myrsky- tai lumivaurion, jolloin tuntuvaa tuhoa voi hetkessä syntyä uudella ja terveelläkin katolla. Kenties tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle, tai sitten lumi pudotti rännit tai repi alustasta kattotuotteet, niin että peltiin tuli reikä.

Peltikaton korjaus Hangossa aloitetaan perusteellisilla pohjatöillä, kuten lian- ja ruosteenpoistolla, jotta korjauksesta saadaan kestävä. Mikäli vauriot jäävät lieviksi ja paikallisiksi, riittää peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, jos se kohdekaton tapauksessa on kätevämpää. Kun vuoto paikantuu kattopeltien kiinnikkeen tuntumaan, teemme naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme kattopeltien lisäkiinnitykset, mikäli pellit on alun pitäen kiinnitetty liian harvaan. Saat meiltä peltikaton aluskatteen paikkaukset ja yläpohjan kosteusvaurioiden korjaukset, huonokuntoisten eristeiden uusimiset sekä kastuneiden rakenteiden vaihdot. Lisäksi kattopeltiseppämme toteuttavat peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä pienet ja suuret peltikaton kunnostukset saaressa saarikohteissa.

Huopakaton korjaus Hangossa auttaa uudistamaan kärsineen katepinnan

Huopakaton, eli bitumikaton korjaus Hangossa kattaa sekin esimerkiksi myrskyvaurioiden korjaustyöt. Ehkä huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli irrotti tai repi kattohuopaa irti, tai myrsky muulla tavoin vaurioitti huopakattoa. Tai sitten kyse on pikkuhiljaa syntyneistä katepinnan vaurioista ja kulumista – veronsa vievät vääjäämättä sammalkasvusto, lumikuorma, ikääntyminen ja paahtava uv-säteily. Huopakaton korjaustarve saattaa näkyä muun muassa reikinä, painumina ja repeäminä, ja kermien väliin päässyt kosteus voi muodostaa kuprun eli huopakaton höyrypussin. Tai sitten huopakatto saattaa vuotaa liitosten tai läpivientien kohdalta; saumat voivat pettää seisovan veden alla, tai sammaleen juurten nakertamina. Taitavilta ammattilaisiltamme luonnistuu siististi huopakaton sekä palahuopakaton korjaus ja paikkaus, kuten saumojen, bitumipaanujen ja kulumien kunnostus sekä yksittäisten reikien paikkaus. Kiinnitämme vauriokohtiin tarpeen mukaan erityiset huopakaton paikkapalat, ja leikkaamme auki sekä tasoitamme kuntoon huopakaton kuprut eli höyrypussit. Saat meiltä umpilaudoituksen ja katevaneroinnin vaihdot, tulityöt ja tasakaton korjaukset, sekä huopakaton korjaustyöt saarimökillä ja muualla saarikohteissa.

Huopakaton, tiilikaton tai peltikaton korjaus Hangossa voi käsittää muitakin kattotöitä, joita kohteessa kuin kohteessa aika ajoin kaivataan, oli malli tai materiaali mikä tahansa. Jokaiselle katolle tulevat ajankohtaisiksi muun muassa pelti- ja puuosien korjaukset, kattoturvatuotteiden kunnostukset sekä muiden kattovarustelujen vaihdot. Kattotyöt Pro hoitaa pätevällä palvelulla nämäkin yksittäiset korjaustyöt, niin että tiiveys ja turva on katollesi varmistettu harjalta räystäille saakka. Korjaamme katolta esimerkiksi jiiripellit, räystäspellit, päätypellit ja seinällenostopellit. Kiinnitämme irronneet peltilistat, ja asennamme piipunhatut sekä -pellitykset. Maalaamme ja kunnostamme katon eri laudoitukset, kuten tuulilaudat, otsalaudat ja räystäslaudat. Paikkamaalaamme lumiesteet, ja vaihdamme vääntyneet tikkaat. Korjaamme ränneistä kaadon sekä kiinnitykset, ja saneeraamme vuotavat vesikourut. Tiivistämme rakoilleet jiirit sekä uusimme pieneläinesteet kattosi turvaksi.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus ehkäisee kosteus- ja lahohaitat

Katon korjaus Hangossa pitää sisällään myös kaikki katon läpiviennin korjaustyöt – katon paikkaukset kattoikkunan, kattovalokuvun, tv-antennin ja savupiipun kohdalta, sekä ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja kattoluukun kohdalta. Läpiviennit muodostavat rakenteensa puolesta merkittävän vuotoriskin katolle, ja mikäli suoranaista vauriokohtaa ei katepinnasta löydy, paikantuu ongelma yleensä johonkin läpivienneistä. Falskaava tai vioittunut läpivienti voi ohjata vedet joko huonetilaan tai rakenteisiin, joten nopea reagointi on paikallaan, kun kosteusvauriot halutaan välttää. Kattotyöt Prolta saat taitavasti ja tyylikkäästi kaikki läpiviennin korjaustyöt, olivatpa syynä ongelmiin sään ja ajan rasitukset tai alkuperäisen asennuksen virheet. Vaihdamme hapertuneet tiivistykset ja uusimme kuluneet suojapellit. Paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja toteutamme purkutyöt rakenteisiin. Korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet, ja kunnostamme lahovauriot, jotka mahdollisesti löytyvät yläpohjasta. Asennamme puuttuvat tiivistekappaleet ja puolitiehen jätetyt ylösnostot. Samoin kohennamme eristystä ja välikaton tuuletusta, jos kondenssiongelmat vaivaavat kattoa.

Laadukas paikkaus ja tiivistys varjelee kattosi isommilta ongelmilta, kuten kosteus-, home- ja sisäilmahaitoilta sekä turhilta, ennenaikaisilta remonteilta. Ehjä ja energiatehokas kokonaisuus säilyttää hyvässä turvassa rakenteet, jolloin nykyisen katon käyttöikä kasvaa ja toimintavarmuus kohenee. Kun katto vuotaa tai myrsky iskee, älä jää turhia aikailemaan, vaan hanki katollesi laatupalvelu taitavien tekijöidemme toimesta. Siisti ja tyylikäs lopputulos kestää katseet, säätä sekä aikaa – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Hangossa!