Tehokas ja taitava katon korjaus Kuopiossa on kattava palvelus katollesi
Katon korjaus Kuopiossa tulee väistämättä ajankohtaiseksi ennen pitkää, sillä katto kuin katto kohtaa ajan kulutukset sekä ympäristön monenlaiset rasitukset. Uudella katolla ongelmat ovat tavallisesti yksittäisiä epäkohtia, kun taas vanhemman katon kohdalla voidaan tarvita kattavampaa korjausta. Sade- ja sulamisvedet, lämpötilanvaihtelut sekä uv-säteily syövät kattoa, samoin katepintaan kulkeutuvat ilmansaasteet sekä talven jää ja pakkanen. Sammal, siitepöly, lehtiroska, noki ja tuhka likaavat katetta, niin että vuosien saatossa pelti ruostuu, huopa halkeilee ja tiili haurastuu. Korjaustarvetta jouduttaa entisestään, jos katon huolto on huonolla tolalla, tai jos katon alkuperäiseen asennukseen liittyen on tehty kohtalokkaita virheitä. Toisinaan uusi ja tervekin katto voi kärsiä mittavat vauriot, jos esimerkiksi myrsky tai lumikuorma pääsee tekemään sillä tuhojaan. Ehkä tiilikatto, huopakatto tai peltikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun lumi irrotti alas tullessaan tikkaat tai lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä.
Kattotyöt Pro toteuttaa katon kunnostukset Kuopiossa sekä lähiseuduilla: Siilinjärvellä, Leppävirralla, Pieksämäellä, Karttulassa ja Iisalmessa. Toteutamme paikkaukset ja tiivistykset kaikentyyppisiin kohteisiin – korjaamme huopa-, pelti- sekä tiilikatteet harjakatosta auma- ja mansardikattoon. Voit tilata toimestamme omakotitalon, rivitalon ja kerrostalon katon korjaukset, samoin kunnostukset kesämökille ja autotalliin sekä muihin asuin- tai ulkorakennuksiin. Lisäksi saat meiltä katon korjaustyöt saaressa saarikohteissa. Kodin sekä vapaa-ajan asunnon kattotöitä voit hyödyntää verotuksessa kotitalousvähennyksen kohdalla, ja sivujemme kautta on kuluihin haettavissa joustavaa rahoitusta tarpeen mukaan.
Hoidamme Kuopiossa kaikenkokoiset ja -luonteiset katon korjaustyöt, tarvittiinpa yksittäistä vuotopaikkausta tai myrskyvaurioiden korjausta. Teemme yläpohjan kastuneiden villojen vaihdot ja katon vesivahinkojen korjaukset, aluskatteen ja läpivientien tiivistykset sekä parannus- ja muutostyöt rakenteisiin. Ajoissa tehty katonkorjaus ja katon paikkaus ehkäisee isommat haasteet, kuten kosteus-, home- ja lahovauriot sekä turhat, ennenaikaiset remontit. Katolla säilyy käyttövarmuus ja asiaankuuluva arvo, ja korjausten ansiosta nykyinen katto saa entistä pidemmän elinkaaren. Palvelemme kattotöissä asiakaslähtöisesti ja laatutuottein sekä -menetelmin, avaimet käteen- periaatteella ja kattosi tarpeiden mukaan. Saat meiltä teknisesti taitavan toteutuksen ja tyylikkään, kestävän tuloksen – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!
Katon korjaukset ja muut kattotyöt Kuopiossa kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Kuopiossa aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Kuopiossa palvellen -Kattotyöt Pro
Tiilikaton korjaus Kuopiossa kunnostaa rikkonaiset tiilet
Tiilikaton korjaus Kuopiossa tehdään kuten kaikki kattotyöt toimestamme: yksilöllisesti räätälöitynä palveluna kattosi ehdoilla ja parhaaksi. Samakin ongelma voi eri katoilla vaatia erilaiset käsittelyaineet ja korjaustavat, ja niinpä mittatilaustyönä tehty toteutuksemme varmistaa katollesi ihanteellisen lopputuloksen. Esimerkiksi tiilikaton kohdalla kyse voi olla savitiili- tai betonitiilikatosta, ja vaurioiden laajuus vaihtelee pintanaarmuista rikkinäisiin yläpohjan rakenteisiin. Ehkä tiilikatto rikkoutui yllättäen, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle, tai sitten aluskate on kulunut tai toimii muuten puutteellisesti, niin että tiilikatto vuotaa rakenteisiin. Toisaalta korjaustarpeen takaa saattavat löytyä arkiset ympäristön rasitukset, ja erityisen hanakasti kattoa rapauttavat sammalkasvusto ja lumikuorma. Sammal syö tiilestä mineraaleja ja kuljettaa juurissaan kosteutta, kun taas lumi voi painaa rakenteita notkolle tai synnyttää liitoksiin saumavuotoja. Iäkkään tiilikaton kohtaloksi koituu myös jatkuva pakkasrapautuminen, kun kate sitoo itseensä kosteutta, joka vuoroin jäätyy ja sulaa. Aikansa tiilet jaksavat taistella tuhoisaa kierrettä vastaan, kunnes ne viimein luovuttavat ja päästävät vedet lävitseen rakenteisiin.
Tiilikaton korjaus ja paikkaus Kuopiossa pelastaa turhilta remonteilta, kun katon ei anneta ajautua vaihtokuntoon tarpeettomasti ennen aikojaan. Useimmissa tapauksissa korjaustarve osoittautuu hyvinkin paikalliseksi, jolloin katolle riittävät täsmätoimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Mikäli tiilet löytyvät yhä uudelleen haljenneina tietyiltä kohdin kattoa, voi se joskus kertoa asennusvirheestä, jotka nekin hoidamme kuntoon. Toteutamme painuneen rakenteen oikaisut ja tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, aluskatteen ja yläpohjan korjaukset sekä katon kunnostukset saaressa saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen viimeistelynä pintakäsittelemme kuluneet kattotiilet, joko suojakäsittelynä tai uudelleenpinnoituksena katon iästä ja kunnosta riippuen. Näin haurastunut tiili saa taas pitävän suojauksen kosteutta ja sammalta vastaan, ja kun rakenteille varmistetaan täysi turva, on korjaustarve jatkossa vähäisempää.
Peltikaton korjaus Kuopiossa pidentää kattosi elinkaarta
Peltikaton korjaus Kuopiossa huolehtii kuntoon monenlaiset peltikatteet: profiilipelti-, alumiini- ja kuparikatot sekä lukkosauma- ja konesaumakatot. Tavallisesti peltikaton kunnostus koostuu ruostekohtien ja reikien paikkauksista, sillä korroosio syövyttää helposti piloille varsinkin hoitamattoman katon. Muihin peltikaton haasteisiin kuuluvat sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun sadevedet, aurinko, pakkanen ja jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Tämän johdosta kiinnikkeet höllentyvät ja liitokset alkavat irvistää, jolloin vesitiiveys menetetään, ja katto lisäksi rämisee tuulella. Kun peltikatto vuotaa, voi olla syytä tarkistaa myös aluskatteen ja yläpohjan tilanne – esimerkiksi aluskate saattaa olla vaurioitunut, kulunut tai väärin asennettu. Tai ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle, tai sitten lumi repi katolta alas rännit tai kattotuotteet, niin että peltiin tuli reikä.
Peltikaton korjaus Kuopiossa aloitetaan kattavalla tilannekartoituksella. Selvitämme ongelmien sijainnin ja syyn, ja tutkimme syntyneet vahingot. Useimmissa tapauksissa järkevin ratkaisu on nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot osoittautuvat luonteeltaan paikallisiksi. Pohjatyöt, kuten lian- ja ruosteenpoiston, toteutamme samoin aina huolella, niin että massaukset ja tiivistykset saadaan tarttumaan, ja korjauksesta tulee pitävä. Mikäli vuoto löytyy kattopeltien kiinnikkeen kohdalta, teemme naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme kattopeltien lisäkiinnitykset, jos pellit on alun pitäen asennettu liian harvaan. Saat meiltä peltikaton aluskatteen paikkaukset ja yläpohjan kosteusvaurioiden korjaukset, huonokuntoisten eristeiden uusimiset sekä lahonneiden rakenteiden vaihdot. Kattopeltisepiltämme sujuvat samoin kaikki peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä peltikaton saneeraukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.
Huopakaton korjaus Kuopiossa uudistaa haurastuneen katepinnan
Huopakaton korjaus Kuopiossa paikkaa laajan valikoiman huopakattoja: kolmiorimakatteet, palahuopakatot sekä hitsattavat bitumikermikatot. Ehkä huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli irrotti tai repi kattohuopaa irti, tai myrsky muutoin vaurioitti huopakattoa. Varsinainen huopakaton arkkivihollinen ovat kuitenkin mekaaniset ja kemialliset rasitukset, jotka jättävät jälkensä vääjäämättä etenkin vanhempaan kattohuopaan. Kermistä alun perin löytyvä suojaava sirote kuluu vuosien varrella pois, ja kun uv-säteily ja ikääntyminen kuivattavat huopaa, halkeilun riski kasvaa. Huopakaton korjaustarve saattaa näkyä reikinä, painumina ja repeäminä, joskus jopa suoranaisina pullistumina eli niin kutsuttuina huopakaton höyrypusseina. Tai sitten huopakatto, eli bitumikatto vuotaa liitosten tai läpivientien kohdalta – saumat saattavat pettää seisovan veden alla, tai sammaleen tai lumikuorman toimesta.
Kattotyöt Pro hoitaa huopakaton sekä palahuopakaton korjaukset ja paikkaukset Kuopiossa. Valitsemme vaurioiden mukaiset paikkausaineet ja materiaalille soveltuvat menetelmät. Pienehköille katepinnan kulumille saattaa riittää kunnostus massalla, kun taas isompiin vauriokohtiin mitoitamme ja asennamme nimenomaiset huopakaton paikkapalat. Käsittelemme aukeilleet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja viillämme auki kuprut eli höyrypussit katteen tasoittamista varten. Huopakaton reikien paikkaus edellyttää vankkaa ammattitaitoa, niin että kate saadaan palautettua täydelleen vesitiiviiksi myös huovan aukileikkaamisen jälkeen. Meiltä saat katollesi kokeneet tekijät kaikkiin katepinnan korjauksiin, samoin niin ikään huopakaton tulitöihin sekä haastaviin tasakaton korjauksiin. Tarpeen vaatiessa korjaamme ja vaihdamme myös alushuovan ja umpilaudoituksen, ja lisäksi suoritamme siististi ja sujuvasti huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt. Samoin toteutamme huopakaton korjaustyöt saaressa saarikohteissa – katto kuin katto ja työ kuin työ, meiltä homma hoituu.
Katon korjaus Kuopiossa voi edellyttää muitakin yksittäisiä kattotöitä, kuten pelti- ja puuosien uusimista sekä kattovarustelujen vaihtoa. Tällaisia toimia tarvitaan ajoittain kohteen mallista ja materiaalista riippumatta, ja Kattotyöt Prolta saat nämäkin palvelut laadulla ja luottamuksella tehtyinä. Korjaamme sekä uusimme jiiripellit, räystäspellit, päätypellit ja seinällenostopellit. Kiinnitämme irronneet peltilistat, ja asennamme piipunhatut sekä -pellitykset. Maalaamme tai vaihdamme katon eri puuosat, kuten otsalaudat, tuulilaudat ja räystäslaudat. Paikkamaalaamme lumiesteet, ja vaihdamme vääntyneet tikkaat. Tarkistamme ränneistä kaadon sekä kiinnitykset, ja saneeraamme vuotavat vesikourut. Samoin tiivistämme rakoilleet kattojiirit sekä uusimme pieneläinesteet.
Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus tehostaa katon toimivuutta
Kattotyöt Pro toteuttaa Kuopiossa myös kaikki katon läpiviennin paikkaukset – katon korjaukset kattoikkunan, savupiipun, kattovalokuvun ja kattoluukun kohdalta, sekä ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja tv-antennin kohdalta. Falskaava tai toimimaton läpivienti voi ohjata vedet sekä huonetilaan että rakenteisiin, joten teettämällä kunnostukset ajoissa estät kattavammat kosteusvauriot. Vaihdamme hapertuneet tiivistykset ja uusimme kärsineet suojapellit. Jos vettä näyttää ehtineen katon alempiin osiin, teemme tarvittavissa määrin rakenteiden purkutyöt. Korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet, paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot. Asennamme puuttuvat tiivistekappaleet ja ylösnostot läpivienteihin. Samoin kohennamme eristystä ja välikaton tuuletusta, jos kondenssiongelmat kattoasi vaivaavat.
Laadukas korjaus ja paikkaus antaa katolle uutta puhtia, sekä pitää loitolla kosteusvauriot ja varjelee turvassa rakenteet. Lunasta katollesi edullista lisäaikaa tilaamalla kattotyöt kauttamme – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Kuopiossa!