Katon korjaus Pertunmaa

Katon korjaus Pertunmaa – huolehdi kattosi turvasta ja toimintakyvystä. Katon korjaus ja paikkaus tulee väistämättä ennen pitkää ajankohtaiseksi, kun sään, ajan sekä ympäristön rasitukset pyrkivät rapauttamaan kattoa. Tutuiksi tulevat niin auringon uv-säteily kuin talven jää ja pakkanen, samoin sade- ja sulamisvedet, ilmansaasteet sekä toistuvat lämpötilanvaihtelut. Lehtiroska, noki, tuhka, sammal ja siitepöly likaavat katepintaa, niin että vuosien vieriessä pelti ruostuu, huopa halkeilee ja tiili murentuu. Korjaustarvetta edistää entisestään, jos katon huoltoa laiminlyödään, tai jos katon alkuperäiseen asennukseen liittyen on tehty mainittavia virheitä. Toisaalta uusi ja tervekin katto voi äkisti päätyä korjauskuntoon, mikäli paikalle osuvat odottamattomat myrsky- tai lumivahingot. Ehkä peltikatto, huopakatto tai tiilikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun lumi irrotti alas tullessaan tikkaat tai lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä.

Kattotyöt Pro suorittaa katon korjaukset Pertunmaalla sekä lähikunnissa: Hartolassa, Heinolassa, Hirvensalmella, Mäntyharjussa ja Joutsassa. Paikkaamme ja kunnostamme kohteen kuin kohteen katon mallista tai materiaalista riippumatta – huopa-, pelti- sekä tiilikatteet harjakatosta pulpetti- ja taitekattoon. Saat meiltä omakotitalon, paritalon, rivitalon ja kerrostalon katon korjaukset, samoin kunnostukset kesämökille ja autotalliin sekä muihin asuin- tai ulkorakennuksiin. Lisäksi toteutamme katon korjaustyöt saaressa saarikohteissa. Kodin sekä vapaa-ajan asunnon kattotöitä voit hyödyntää verotuksessa kotitalousvähennyksen kohdalla, ja sivujemme kautta on kuluihin haettavissa joustavaa rahoitusta tarpeen mukaan. Palvelemme korjauksissa asiakaslähtöisesti ja laatutuottein sekä -menetelmin, avaimet käteen- periaatteella sekä kattosi ehdoilla ja parhaaksi.

Käsissämme taipuvat kaikentyyppiset katon korjaukset Pertunmaalla, olipa kyse yksittäisistä vuotopaikkauksista tai kattavista rakennekorjauksista. Teemme jiirien ja läpivientien tiivistykset sekä katon vesivahinkojen korjaukset, aluskatetyöt, kastuneiden yläpohjan villojen vaihdot sekä myrskyvaurioiden korjaukset. Ajoissa tehty katonkorjaus ja katon paikkaus auttaa välttämään isommat ongelmat, kuten ikävät kosteus- ja lahovauriot sekä home- ja sisäilmahaitat. Näin ollen kattavampiin remontteihinkaan ei tarvitse lähteä ennen aikojaan, vaan nykyinen katto saa pidemmän käyttöiän ja paremman toimintavarmuuden. Katon paikkaus ja tiivistys on kaikin puolin kannattava sijoitus, joka viime kädessä heijastuu myönteisesti koko talon hyvinvointiin. Meiltä saat katollesi täsmäpalvelun ja tyylikkään, taitavan toteutuksen – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!

Katon korjaukset ja muut kattotyöt Pertunmaalla kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Pertunamaalla aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Pertunmaalla palvellen -Kattotyöt Pro

Tiilikaton korjaus Pertunmaa – kunnostamme kattosi taitavin ottein

Tiilikaton korjaus Pertunmaa, palveluksessasi pätevät osaajamme. Tiilikaton korjaus, kuten muutkin kattotyöt, on meiltä katollesi räätälöity palvelu, jossa kaikki tarveaineet ja työkalut valitaan tarkasti kohteen mukaan. Samakin ongelma voi eri katoilla vaatia hyvinkin erilaiset ratkaisut, ja esimerkiksi vaikkapa tasakaton korjaus tehdään toisella tavalla kuin harjakaton. Tiilikaton korjauksessa kohteena saattaa olla savitiili- tai betonitiilikatto, ja vauriot vaihtelevat murtuneista tiilistä mittaviin myrskytuhoihin. Ehkä tiilikatto vaurioitui, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle, tai kenties aluskate on kulunut ja kosteuden haurastama, niin että tiilikatto vuotaa rakenteisiin. Tyypillisesti tiilikaton korjaustarve kehittyy pidemmän ajan kuluessa, ja kattoon iskevät tuntuvin ottein muun muassa sammal ja lumikuorma. Sammal syö tiilestä mineraaleja sekä kuljettaa kosteutta katteeseen, ja lumi taas voi painaa rakenteita notkolle tai synnyttää liitoksiin saumavuotoja. Iäkäs katto myös huokoistuu lisää ja sitoo yhä enemmän kosteutta, ja kun vesi katteen sisällä vuoroin jäätyy ja sulaa, tiilet heikentyvät kerta kerralta. Tätä tuhoisaa kierrettä kutsutaan tiilikaton pakkasrapautumiseksi, ja lopulta katepinta luovuttaa sekä päästää vedet lävitseen rakenteisiin.

Tiilikaton korjaus ja paikkaus Pertunmaalla kannattaa toteuttaa ajoissa, sillä tällöin riittävät yleensä täsmätoimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Jos tiilet löytyvät yhä uudelleen haljenneina tietyiltä kohdin kattoa, voi se toisinaan kertoa myös asennusvirheistä, jotka nekin hoidamme kuntoon. Toteutamme tiilikaton aluskatteen korjaukset ja painuneen rakenteen oikaisut, myrskyvaurioiden korjaustyöt ja katon kunnostukset saaressa saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen päätteeksi pintakäsittelemme kuluneet kattotiilet, niin että kate jaksaa jatkossa jälleen hylkiä kosteutta ja kasvuston uhkaa.

Peltikaton korjaus Pertunmaa, kohenna kattosi suojaa ja toimivuutta

Peltikaton korjaus Pertunmaa, paikkaamme kuntoon kaikenlaiset peltikatot – lukkosauma-, konesauma- ja profiilipeltikatot sekä kupari- ja alumiinikatot. Yleisimmin kattoa pyrkii kuluttamaan peltejä nuoleva ruoste, ja erityisen hanakasti korroosio valtaa hoitamatta jääneen katon. Muihin peltikaton rasituksiin lukeutuvat sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun uv-säteily, sadevedet, pakkanen ja jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Lämpöliikkeen voimasta kiinnikkeet löystyvät ja peltikaton naulat pumppautuvat ylös, jolloin peltien liitokset alkavat irvistää, ja vesitiiveys on tiessään. Jos taas peltikatto vuotaa rakenteisiin, on syytä katsastaa yläpohjan tilanne – ehkä aluskate on mekaanisesti vaurioitunut, kulunut tai väärin asennettu. Tai kenties tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle, tai sitten lumi riuhtoi alas katolta rännit tai tikkaat, niin että peltiin tuli reikä.

Peltikaton korjaus Pertunmaalla aloitetaan kattavalla tilannekartoituksella. Selvitämme ongelmien tarkan syyn ja sijainnin sekä tutkimme syntyneet vahingot. Useimmissa tapauksissa järkevin ratkaisu on nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi. Toteutamme tunnollisesti pohjatyöt, kuten lian- ja ruosteenpoiston, niin että massaukset ja tiivistykset tarttuvat hyvin, ja korjauksesta saadaan kestävä. Mikäli reikä paikantuu kattopeltien kiinnikkeen tuntumaan, vaihdamme naulat tai kateruuvit uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme kattopeltien lisäkiinnitykset, jos se kohdekaton tapauksessa on tarpeen. Kattopeltisepiltämme hoituvat sujuvasti myös peltikaton aluskatteen korjaukset, kaikki limitykset ja läpivientien ylösnostot sekä jiirien kahdensuuntaiset aluskatteet. Toteutamme peltikaton yläpohjan paikkaukset ja lumi- sekä myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä peltikaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.

Huopakaton korjaus Pertunmaa – täysi hoiva ja huolenpito katollesi

Huopakaton korjaus Pertunmaa, hoidamme huopatyypit laidasta laitaan – kolmiorimakatteet, palahuopakatot sekä hitsattavat bitumikermikatot. Huopakaton kohtaloksi koituvat useimmiten mekaaniset ja kemialliset rasitukset, kuten sammal, ikääntyminen ja lumikuorma sekä auringon paahtava uv-säteily. Huopakatto voi vuotaa auenneiden saumojen, reikien tai repeämien kohdalta, tai kattoon saattaa syntyä näkyviä kupruja eli niin sanottuja huopakaton höyrypusseja. Tai kenties huopakatto vaurioitui myrskyssä, kun puu kaatui huopakaton päälle, tai kun myrskytuuli irrotti tai repi kattohuopaa irti, tai myrsky muulla tavoin vahingoitti huopakattoa. Kattotyöt Prolta saat huopakaton sekä palahuopakaton korjaukset ja reikien paikkaukset; saumojen ja kulumien kunnostukset sekä huopakaton paikkapalojen asennukset. Liimaamme irronneet tai repsottavat bitumipaanut palahuopakatolta, ja viillämme auki sekä tasoitamme kuntoon kuprut eli huopakaton höyrypussit. Saat meiltä kaikki huopakaton tulityöt ja haastavat tasakaton korjaukset, samoin alushuovan, umpilaudoituksen ja katevaneroinnin vaihdot. Suoritamme samoin siististi kaikki huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä pienet ja suuret huopakaton paikkaukset saaressa saarikohteissa.

Katon korjaus Pertunmaalla kattaa toimestamme muutkin yksittäiset korjaustyöt, joita katolla kuin katolla ajoittain kaivataan mallista tai materiaalista riippumatta. Olipa kyseessä sitten peltikatto, tiilikatto, huopa- tai palahuopakatto, tulevat tarpeeseen muun muassa puu- ja peltikorjaukset sekä kattoturvatuotteiden vaihdot. Kattotyöt Pro hoitaa viimeisen päälle kaikki nämäkin palvelut, niin että kattosi on tiivis ja turvallinen kokonaisuus jokaista elementtiä myöten. Korjaamme sekä uusimme seinällenostopellit, jiiripellit, räystäspellit ja päätypellit. Kiinnitämme irronneet peltilistat, ja asennamme piipunhatut sekä -pellitykset. Maalaamme ja kunnostamme katon laudoitukset, kuten tuulilaudat, otsalaudat tai räystäslaudat. Paikkamaalaamme lumiesteet, ja vaihdamme vääntyneet tikkaat. Tarkistamme ränneistä kaadon sekä kiinnitykset, ja saneeraamme vuotavat vesikourut. Tiivistämme katolta jiirit sekä läpiviennit, ja uusimme pieneläinesteet.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus antaa uutta puhtia kuluneelle katolle

Katon korjaus Pertunmaalla sisältää tarpeen mukaan myös kaikki läpiviennin paikkaukset – katon korjaukset kattoikkunan, kattovalokuvun, savupiipun ja tv-antennin kohdalta, sekä ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja kattoluukun kohdalta. Läpiviennit muodostavat rakenteensa vuoksi merkittävän vuotoriskin katolle, ja mikäli suoranaista vauriokohtaa ei katepinnasta löydy, paikantuu kattovuoto usein juuri läpivientiin. Pahimmillaan falskaava tai vioittunut läpivienti voi päästää vedet huonetilaan ja rakenteisiin, joten tilanteesta saattaa eskaloitua jopa kattava kosteusvaurio. Kattotyöt Pro hoitaa osaavin ottein kaikki läpiviennin korjaustyöt, johtuivatpa haasteet sitten sään ja ajan rasituksista tai alkuperäisen asennuksen virheistä. Vaihdamme läpiviennin hapertuneet tiivisteet ja uusimme aikansa eläneet suojapellit. Jos vettä vaikuttaa ehtineen katon alempiin osiin, toteutamme rakenteiden purkutyöt. Korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet, paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot. Asennamme puuttuvat tiivistekappaleet ja puolitiehen jätetyt ylösnostot. Samoin kohennamme eristystä ja välikaton tuuletusta, jos se kondenssiongelmien takia on tarpeen.

Katon korjaus ja paikkaus takaa rakenteille kattavan turvan, jatkaa nykykaton käyttöikää sekä säilyttää toimintavarmuuden. Katto pelittää toivotulla tavalla harjapellistä piipunhattuun saakka, ja ehjä, energiatehokas kokonaisuus varmistaa täyden asumismukavuuden. Katon paikkaus ja tiivistys säästää sekä aikaa että rahaa, joten ryhdy toimiin talosi hyväksi ja teetä kunnostukset ajoissa. Meiltä saat kattotyöt helposti ja huokeasti sekä loistavin lopputuloksin – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Pertunmaalla!