Katto vuotaa piipun juuresta? Älä jätä piippu-parkaa itsekseen vuodon kanssa painimaan!
Näyttääkö siltä, että savupiippu vuotaa? Vesi valuu savupiipun tietämiltä sisään joko hormista tai muuria kylkeä pitkin? Tai ehkä vasta epäilet piipun vuotoa? Tilanteeseen kannattaa reagoida pian, jotta piippuvuoto lieveilmiöineen saadaan hallintaan mahdollisimman helposti ja huokeasti. Ajan kanssa vuotava piippu voi syyllistyä jopa nokipalon aiheuttamiseen, joten siksikään viivytellä ei kannata. Ota yhteyttä – me Kattotyöt Prolla otamme pallon haltuun tottunein ottein!
Mahdollisia syitähän piipun vuotoon on monia. Yleisimpiä niistä lienevät virheet aluskatteen ylösnostoissa savupiipun kohdalla, piipun juuripellityksen puutteet tai puuttuva piipun hattu. Kun kutsut meidät katsomaan kohdettasi, selvitämme missä mättää. Pitkän kokemuksemme ansiosta ei vierähdä kuin lyhyt tovi, niin syypää savupiipun vuotoon on paljastettu.
Myös piippuvuodon mahdollisia seurauksia on olemassa kirjava kavalkadi. Riippuen vuodon aiheuttajasta, voi seurauksena savupiipun vuotamisesta olla esimerkiksi vettyneitä eristeitä tai rapautunut hormi. Me Kattotyöt Prolla selvitämme kuitenkin myös vuodon seuraukset tarkoin ennen kuin ryhdymme tuumasta toimeen vuodon korjataksemme.
Teemme vuodolle täydellisen tenän, turhia kuluja kaihtaen
Kun piippuvuodon syy ja seuraukset ovat tiedossamme, hoidamme ongelman kokonaisvaltaisesti pois päiväjärjestyksestäsi. Meillä Kattotyöt Prolaisilla on kaikki tiedot ja taidot analysoida piippuvuoto seurauksineen luotettavasti, korjata vuodon aiheuttaja ja kattovauriot, joita piipun vuoto on mahdollisesti jo ennättänyt aiheuttaa.
Savupiipun vuotaessa on kuitenkin siinä mielessä onni onnettomuudessa, että kyse on koko kattoa ajatellen hyvin paikallisesta vuodosta. Näin ollen savupiipun vuoto kaikkine lieveilmiöineen saadaan usein hallintaan helpommin kuin moni muu kattovuoto.
Mikäli savupiipun vuoto on äitynyt jo pahaksi ja saanut odotella korjausta pitkään, voi katon välissä toki olla jo hometta ja lahoakin. Tällöin ainoa järkiratkaisu saattaa olla katon remontointi, joka sekin meiltä onnistuu. Käytännössä nämä tilanteet ovat kuitenkin todella, todella harvinaisia.
Jos vielä mietit raha-asioita, niin edes kaikkein pahimmissa tilanteissa vuotavan savupiipun korjaus ei ole kallista, kiitos kaikkivoipien ja kustannustehokkaan työskentelyn salat tuntevien katemestareidemme. Laskumme voit sitä paitsi maksaa aina myös osissa kauttamme saatavilla olevalla rahoituksella, minkä lisäksi kaikki Kattotyöt Pro-katemestareiden tekemä työ on kotitalousvähennyskelpoista kulua. Ja joka tapauksessahan vuotavan savupiipun korjaus tulee edullisemmaksi kuin korjaamatta jättäminen.
Meiltä myös kattosi muut vuotokorjaukset ja vuotoja ennaltaehkäisevät huollot
Meiltä täältä Kattotyöt Prolta saat myös muut kattosi vuotokorjaukset. Kun pyydät meitä korjaamaan savupiipun vuodon, käymmekin kattosi veloituksetta läpi kauttaaltaan. Tutkimme niin vesikaton kuin kattotuotteet ja jopa yläpohjan, tarjotaksemme luotettavaa tietoa muun muassa kattosi vesitiiviydestä. Mikäli havaitsemme katollasi tarkastuksen yhteydessä muitakin vuotoja tai mitä tahansa muuta ongelmatiikkaa, kerromme miten tilanne saadaan ratkaistua ja annamme mielellämme tarjouksen kattosi korjaamisesta.
Pidä mielessä, että kaikkia kattovuotoja voidaan myös ennaltaehkäistä. Esimerkiksi katon puolivuosittainen puhdistaminen ja tarkastaminen toimivat siinä tarkoituksessa erinomaisesti. Meiltä saat katollesi myös kaikki kattovuotoja ennaltaehkäisevät kunnossapitotoimenpiteet ammattimaisesti ja kilpailukykyiseen hintaan.
Ota siis yhteyttä, jos epäilet savupiipun vuotavan kotona tai kesämökilläsi! Me Kattotyöt Prolaiset olemme valmiit palvelukseesi ympäri vuoden koko Suomen alueella ja lupaamme, että katemestarimme saavat kyllä piipun vuodon kaikkine seurauksineen hallintaan reippaasti ja kohtuu kustannuksin lohduttomaltakin tuntuvassa tilanteessa.
Miksi piippu vuotaa juurestaan, ja miten kattoalan ammattilainen ratkoo yleisimmät vuotoskenariot?
Mahdollisia syypäitä savupiipun vuotoon on yllättävän monia. Luulisi, että ulospäin niinkin yksinkertaiselta näyttävä systeemi ei voi kovin monesta kohdasta vuotaa, mutta totuus on toinen. Pari yleisintä syytä siihen, että savupiippu vuotaa tyvestään, ovat puutteet aluskatteen ylösnostoissa savupiipun kohdalla tai piipun pellityksissä.
Jottei syy savupiipun vuotoon jäisi arvoitukseksi ja korjaus tulisi tehtyä mutu-tuntumalla, selvitämme me Kattotyöt Prolla aina huolellisesti ongelmien lähtöpisteen. Tutkimme tilannetta aluksi vesikatolla ja mahdollisesti sisätiloissa, mikäli ongelma on jo sinne asti ennättänyt. Sen jälkeen pyrimme vielä löytämään tiemme yläpohjankin puolelle. Jos savupiippu vuotaa juurestaan, löydämme kyllä syyllisen!
Tapaus 1: Aluskatteen ylösnostot on tehty puutteellisesti
Hyvin usein syy savupiipun vuotoon on aluskatteessa. Aluskate tulisi olla nostettu ylös piipun kyljille ja ylösnostojen saumat tiivistetty huolellisesti joko teipillä tai massalla. Mikäli ylösnostoja ei ole tehty lainkaan tai onkin vahingossa tullut tehtyä “alasnostot”, vuotaa aluskate ja savupiippu takuulla ennemmin tai myöhemmin. Tällaisessakin tapauksessa kyse on silti verrattain paikallisesta ongelmasta, jonka korjaamisessa ei meillä Kattotyöt Prolaisilla kauaa nokka tuhise.
Tapaus 2: Piipun pellityksissä on ongelmatiikkaa
Yksi yleisimmistä syistä savupiipun vuotoon ovat myös piipun pellitykset. Pellitykset voivat olla esimerkiksi liian väljät, jolloin sadevesi pääsee niiden rakosista paikkoihin, jonne se ei kuulu. Myös lumi voi painaa vettä sisään pellitysten saumoista, mikäli piipun pellityksissä on pienintäkään väljyyttä. Toisaalta pellitysten sisäpinnoille voi joissain tapauksissa tiivistyä niin sanottua kondenssivettäkin, jolloin tämä hienoinen kaste saattaa sitten alkaa valua hormin kylkiä pitkin alas.
Jos savupiippu vuotaa piipun juuri- tai pystypellitysten vikojen tai puutteiden vuoksi ja katolla on tuhti kerros lunta, voi ongelma korjautua väliaikaisesti jo pelkästään lumet pudottamalla. Pysyväluonteiseksi ratkaisuksi suosittelemme kuitenkin antamaan piipun pellitykset kokeneiden peltiseppiemme käsittelyyn, jolloin nämä joko pellittävät piipun kokonaan uudelleen tai parantelevat piipulla jo olemassa olevia pellityksiä.
Joskus syypäitä piippuvuotoon on useampia kuin yksi
Huomaa, että toisinaan syypäitä savupiipun vuotoon on enemmän kuin vain yksi. Siksi me Kattotyöt Prolla emme tyydykään siihen, että hoksaamme vaikkapa piipun juuripeltien repsottavan. Sen sijaan käymme piipun huolellisesti lävitse myös muilta osin, jotteivät muut mahdolliset vuotopisteet jäisi huomaamatta ja vuotavan savupiipun korjaus olisi siten turhaa.
Vuodon syytä etsiessämme havainnoimme myös piippuvuodon seurauksia. Vuoto on voinut saada piipun esimerkiksi rapautumaan tai mahdollisesti kastellut yläpohjan eristeitä. On tärkeää selvittää niin vuodon syyt kuin seurauksetkin huolellisesti, jotta koko ongelma saadaan kerralla hoitoon.
Kun syy tai syyt savupiipun vuotoon sekä vuodon tekoset on selvitetty, olemmekin valmiit tekemään pätevän toimintasuunnitelman vuodon korjaamiseksi sekä hyvän tarjouksen rupeamasta. Rinta rottingilla voimme kertoa, että meiltä Kattotyöt Prolaisilta eivät edes savupiipun vuodot monine mahdollisine syypäineen ja lieveilmiöineen jää koskaan korjaamatta!
Puuttuva piipunhattukin voi olla syy hormin “vuotoon”
Savupiippu voi “vuotaa” myös hormin sisältä käsin. Silloin syynä on usein piipunhattu – tai tarkemmin sanottuna piipunhatun puuttuminen. Piipunhatun puuttumisen aiheuttama hormivuoto voi ilmetä esimerkiksi siten, että rankkasateella hormista valuu vettä aina tulisijaan asti.
Piipunhattu on kansimainen rakenne savupiipun päällä. Piipunhatun tehtävä on toimia hormin sääsuojana ja estää esimerkiksi vettä ja lunta satamasta suoraan hormiin.
Piipunhattu on erityisen tärkeässä roolissa savupiipun kosteusongelmien ennaltaehkäisyssä sellaisissa kohteissa, joissa tulisija ei ole päivittäisessä käytössä. Tänä päivänä siis useimmissa normaaleissa asuintaloissa ja kesämökeillä. Ennen vanhaan kenties pelkkä piipun lenssi riitti pitämään savuhormin kuivana, mutta harvakseltaan käytössä olevasta piipusta sinne tiensä löytävä sadevesi ja lumi eivät hevin haihdu.
Mikäli piipulla ei vielä hattua ole ja hormi siksi vuotaa, on ongelmaan onneksi erittäin helppo ratkaisu: piipunhatun asennus. Kyseessä on simppeli toimenpide, joten piipunhatun asentamalla voimme korjata vuotavan piipun poikkeuksellisen nopeasti ja edullisesti. Uusi piipunhattu voi olla joko tehdasvalmisteinen tai taitavien peltiseppiemme käsin työstämä mittatilaustuote.
Mittatilauksena valmistamamme piipunhattu istuu kuin nakutettu
Toisinaan hormi vuotaa, vaikka piipulla hattu olisikin. Kyse voi olla siitä, ettei hattu yksinkertaisesti vain istu kunnolla eli on esimerkiksi liian pieni ja falskaa siksi reunoiltaan. Jos piipunhattu on itse tehty, voi siltä puuttua myös piipunhatulle ominainen kaareva muoto, jolloin hormiin saattaa tiputella hatun alapinnalle kertyvää kondenssivettä. Tällöinkin vuotavan hormin korjaus edellyttää uutta piipunhattua.
Mikäli tehdasvalmisteiset piipunhatut eivät syystä tai toisesta miellytä tai sopivan mallin löytäminen saa raapimaan päätä liiankin kanssa, suosittelemme lämpimästi kokeneiden peltiseppiemme mittatilaustyönä valmistamaa piipunhattua. Käsistään taitavat peltiseppämme valmistavat sen täydellisesti piippusi mittojen mukaan, kuunnelleen herkin korvin omia toiveitasi niin piipunhatun mallin kuin värinkin suhteen. Näin ollen piipunhatun vuoksi vuotavan hormin korjaus ei jää edes estetiikasta kiinni!
Puuttuva piipunhattu voi saada hormin paitsi vuotamaan, myös rapautumaan!
Huomaa, että aina vuotava hormi ei enää korjaannu pelkällä uudella piipunhatulla. Jos piippu on saanut odotella hattua kovin pitkään, voi olla, että kosteus on jo ennättänyt rapauttaa hormin sisustaa. Ensimmäisenä rapautuminen koskettaa yleensä tiilien saumoja, jotka alkavat murentua. Mikäli näin on ennättänyt jo käydä, voi hormin putkittaminen tai massaus olla tarpeen uuden piipunhatun ohella – rapautunut piippu on potentiaalinen nokipaloriski!
Kun otat meihin Kattotyöt Prolaisiin yhteyttä heti havaitessasi hormin vuotavan, tuskinpa piippu on kuitenkaan vielä ennättänyt rapautua ja tilanne voidaan hyvinkin saada hallintaan pelkällä uudella piipunhatulla. Piipunhatun asennus onnistuu meiltä jopa keskellä kylmintä talvea.
Korjaamme kattovuodot kovalla kokemuksella muualtakin kuin savupiipun tietämiltä
Muista, että meiltä täältä Kattotyöt Prolta saat kaikki muutkin kuin savupiipun vuotokorjaukset katolle kuin katolle. Kun käymme korjaamassa savupiipun vuodon, katsastammekin kattosi kauttaaltaan kaikkien muidenkin vuotojen ja vuotoriskien varalta. Mikäli sellaisia löydämme, teemme mielellämme tarjouksen myös niiden korjaamisesta – meillä täällä Kattotyöt Prolla on kokemusta kaikenlaisten kattovuotojen korjaustöistä niin pelti-, tiili- kuin huopakatoillakin!
Paikkaamme vuodot osaavasti niin tiili-, pelti- kuin huopakatoillakin
Tiilikatolla tyypillisiä kattovuotojen alkupisteitä ovat muun muassa murtuneet tai halkeilleet kattotiilet. Myös tiilikaton rapautuminen altistaa kattovuodoille, sillä rapautuneet tiilet saattavat ennen pitkää alkaa tihuttaa vettä lävitseen, minkä lisäksi ne murtuvat ja halkeilevat helpommin. Usein jo pelkästään murtuneiden kattotiilien vaihtaminen riittääkin korjaamaan vuotavan tiilikaton.
Tiilikaton vesitiiviyttä heikentää myös puuttuva harjatiiviste. Tiilikatto tuulettuu harjansa kautta, mutta harjalla tulisi olla tiiviste, joka ehkäisee niin sadeveden kuin tuiskulumenkin pääsyä aluskatteelle. Tällöin ongelma ratkeaa luonnollisestikin harjatiivisteen asennuksella.
Peltikatolla kattovuoto taas juontaa usein juurensa ruosteisiin kattopelteihin tai irvistäviin saumoihin. Myös vanhojen katenaulojen pumppautuminen tai kateruuvien reikien suurentuminen voivat aiheuttaa peltikatolle vuodon. Peltikatolla pystymmekin monesti korjaamaan kattovuodon esimerkiksi uusimalla ruosteiset kattopellit, kattopeltien lisäkiinnityksillä tai vaihtamalla vanhat katenaulat ruuveihin tai kateruuvin suuremman tiivisteen omaavaan yksilöön.
Huopakatoilla vuotoja sen sijaan aiheuttavat yleensä reikiintyneet kattohuovat, sammaleen auki syömät saumat ja kermikerrosten väliin syntyneet höyrypussit. Nämä ongelmat voimme yleensä ratkaista jo niinkin pienillä toimenpiteillä kuin kattohuopien paikkaus, huopakaton saumojen tiivistäminen ja höyrypussin puhkaiseminen. Toisinaan huopakaton vuodon paikkaus on toki järkevintä toteuttaa kattohuopia uusimalla, mutta tällöinkin korjaus voidaan usein tehdä varsin paikallisesti.
Kattomateriaalista riippumatta yleisimpiä kattovuotojen lähtöpisteitä ovat katon saumat, jiirit, läpiviennit ja kiinnikkeet. Myös asemistaan luopunut kattotuote, kuten irronnut lumieste tai kattosilta voi olla syypää vuotoon niin pelti- tiili- kuin huopakatollakin. Näihinkin kattovuotoihin kokeneilla katemestareillamme on monta ässää hihassaan.
Meiltä onnistuu jopa vuotavan aluskatteen korjaus!
Toisinaan kattovuoden lähtöpisteenä on aluskate. Aluskatteen tehtävä on varjella yläpohjaa vesikaton läpi pääsevältä vedeltä, joten aluskatteen viat ja puutteet altistavat katon aina vuodoille. Myös bitumisen aluskermin epäkohdat voivat johtaa siihen, että katolta lähtöisin oleva sade- sulamis- tai pesuvesi pääsee etenemään katon rakenteissa pidemmälle kuin sen kuuluisi.
Esimerkiksi nämä aluskatteen ongelmat voivat olla kattovuodon syynä:
- väärin tehdyt tai tekemättä jätetyt ylösnostot
- aluskatetta ei ole viety räystäillä riittävästi tai lainkaan seinälinjan yli
- reiät ja repeämät
Huomaa, että aluskate voi reikiintyä monesta eri syystä. Reikä aluskatteessa voi olla peräisin vaikkapa asennuspuukon tökkäisystä tai naulapyssyn ohilaukauksesta. Toisaalta liian kireä tai löysä asennuskin voi saada aluskatteen reikiintymään; liian kireästi asennettu aluskate voi reikiintyä lämpöelämisen myötä, ja liian löysästi asennetun aluskatteen päälle kertyvä vesipussi voi ratketa.
Jos kattovuodon syyksi paljastuu vuotava aluskate, saattaa diagnoosi aluksi hieman pelästyttää. Vuotavasta aluskatteesta liikkuu nimittäin paljon huhuja, että sellainen olisi vaikea ja kallis korjattava. Me Kattotyöt Prolla pystymme kuitenkin usein korjaamaan aluskatteen vuodot suht’ paikallisesti. Yleensä viimeistään aluskatteen uusiminen kattotuoliväli kerrallaan riittää palauttamaan vuotavan aluskatteen vesitiiviyden toivotulle tasolle, eikä koko kattoa tarvitsekaan vuotavan aluskatteen vuoksi remontoida kuin äärimmäisen harvoissa tapauksissa.
Kaikkiin kattovuotoihin on silti syytä suhtautua vakavasti ja ryhtyä korjaustoimiin pian. Pahimmillaan vuotava katto aiheuttaa yläpohjaan kosteusvaurion. Se puolestaan voi ennen pitkää pilata sisäilman ja romahduttaa katon, ellei tilanteeseen missään vaiheessa puututa.
Älä siis anna vuotavan savupiipun tai muun läpiviennin, aluskatteen tai vesikaton muhia sellaisenaan yhtään pidempään, vaan tartu härkää sarvista ja ota meihin yhteyttä! Kun katto vuotaa, on Kattotyöt Pro-katemestari aina osaavasti apunasi niin kotona kuin kesämökilläkin.