Kattoluukun, eli tarkastusluukun asennus katolle – pieni investointi, paljon iloa!
Kattoluukun, eli tarkastusluukun asennus katolle mahdollistaa kattotarkastajan pääsyn katon väliin. Sitä kautta siis esimerkiksi me Kattotyöt Prolaiset pääsemme havainnoimaan yläpohjan terveydentilaa käydessämme katollasi tekemässä mitä tahansa huolto- tai korjaustöitä. Yläpohjaa olisi suotavaa käydä aina aika ajoin kurkkaamassa, sillä siellä olevien eristeiden, puurakenteiden ja eritoten aluskatteen kunto on ratkaisevassa asemassa koko katon hyvinvoinnin – ja siten myös käyttöiän – kannalta.
Pienestä luukusta on paljon iloa erityisesti siinä tapauksessa, että katolla on vuoto tai vuotoepäily. Ilman tarkastusluukkua yläpohjaan olisi kenties puhkaistava tie, jotta katon välyksen kuntoa päästäisiin arvioimaan ja vuodon mahdollisesti aiheuttamat vauriot korjaamaan.
Kulkuyhteys yläpohjaan ei silti ole vain meidän Kattotyöt Prolaisten toivelistalla, vaan siitä on suositus yleisissä rakennustapaohjeissakin. Kattotarkastusluukun asennus katolle on yksi helpoimmista keinoista järjestää esteetön pääsy kiinteistösi yläpohjaan, olipa se sitten omakotitalo, kerrostalo, rivitalo tai vaikka kesämökki.
Asennamme tarkastusluukut siististi ja tiiviisti katolle kuin katolle
Jos kattotarkastusluukun asennus on kohteessasi vielä tekemättä, ota meihin yhteyttä! Me Kattotyöt Prolla asennamme kattotarkastusluukut kaikenlaisille pelti-, tiili- ja huopakatoille pitkällä kokemuksella.
Normaalitilanteessahan kattotarkastusluukku asennetaan jo talon rakennusvaiheessa. Meiltä onnistuu kuitenkin tarvittaessa myös kattoluukun asennus jälkikäteen niin sanottuna jälkiasennuksena. Teemme molemmissa tapauksissa siistiä ja tiivistä jälkeä!
Huomaa, että kattoluukun asentaminen on melko vaativaa puuhaa ja siksi se kannattaakin antaa nimenomaan kaltaisemme kattoalan kokeneen ammattilaisen tehtäväksi. Kyse on suurehkosta (noin 60 x 60 cm kokoisesta) kattoläpiviennistä eli käytännössä reiästä, ja pieleen mennessään kattoluukun asennus luokin kattosi vesitiiviyteen melkoisen ison aukon. Meidän Kattotyöt Prolaisten kätten jälkeen voit luottaa, sillä asiakastyytyväisyytemme on jo ennestään korkea ja myönnämme kattoluukun asennustöille myös kunnollisen takuun.
Jos ajatus katolle asennettavasta luukusta ei syystä tai toisesta tunnu hyvältä, kysäise katemestareiltamme voitaisiinko pääsy yläpohjaan järjestää sen sijaan vaikkapa päätykolmion kautta. Usein tarkastuskuulun asentaminen päätykolmioon on täysin mahdollista ja vaihtoehtoisessa sijainnissakin on omat hyvät puolensa.
Jonkinlainen kulkuyhteys yläpohjaan on joka tapauksessa paras järjestää hetimiten, ellei sellaista ole vielä lainkaan. Jos kukkaronnyörit ovat juuri nyt tiukalla, voit hyvin asennuttaa tarkastusluukun myös kauttamme saatavilla olevan rahoituksen ja osamaksun turvin. Tulevaisuudessa investointi maksaa itsensä joka tapauksessa takaisin säästöinä kattosi korjauskuluissa.
Puolivuosittaisella tarkastus- ja huoltokäynnillä pidämme luukun toimintakuntoisena
Tarkastusluukun asennettuamme me Kattotyöt Prolaiset tulemme mielellämme myös huoltamaan ja tarkastamaan luukun aina aika ajoin. Tarkastusluukun huoltaminen on suositeltavaa, sillä erilaisin huolloin saamme pidettyä yllä luukun toimintakuntoa ja käyttömukavuuden kohdillaan. Läpiviennin säännöllinen tarkastaminen puolestaan pitää kartalla sen huolto- ja mahdollisista korjaus- tai tiivistystarpeista. Mikäli korjaustarpeita ilmenee, onnistuu meiltä toki myös kattotarkastusluukun tiivistäminen ja muut korjaustyöt.
Näihin asioihin liittyen kannattaa muuten pitää mielessä työmme kotitalousvähennyskelpoisuus. Kotitalousvähennystä myönnetään muun muassa katon kunnostamiseen ja perusparantamiseen liittyvästä, kattoalan ammattilaisen tekemästä työstä tietty summa per vuosi.
Kun joko tarkastusluukun asennus, huolto tai korjaus on kohteessasi ajankohtaista, ethän siis emmi ottaa meihin yhteyttä? Tarkastamassahan me käymme luukun aina täysin veloituksetta, kun kiipeämme katollesi minkä tahansa kattotyön merkeissä. Asiansa osaavat Kattotyöt Pro-katemestarit palvelevat kaikissa kattoasioissa niin yksityishenkilöitä kuin taloyhtiöitäkin koko Suomen alueella, ja tarjouksen voit pyytää meiltä mainiosti jopa talviaikaan!
Meiltä tyylikkäät ja kestävät kattotarkastusluukut kaikille pelti-, tiili- ja huopakatoille!
Kun otat meihin yhteyttä ja pyydät asentamaan katollesi tarkastusluukun, hoituu homma vikkelästi pois päiväjärjestyksestäsi. Ensin meidän on kuitenkin esitettävä muutamia kysymyksiä ja mietittävä millainen kattoluukku katollesi ylipäätään laitetaan. Erilaisille katoille on olemassa erilaisia kattoluukkuja, minkä lisäksi tuotteiden takuissa, ulkonäössä ja hinnoissa on selkeitä eroja. Katemestareidemme avulla valitset hinta-laatusuhteeltaan erinomaisen luukun, joka on sekä toimiva että tyylikäs lisä katollesi!
Katemateriaali vaikuttaa aina kattoluukun valintaan
Kattoluukun valinta perustuu hyvin pitkälti katon materiaaliin. Kaikki kattotarkastus- eli huoltoluukut eivät ole yhteensopivia kaikkien kattomateriaalien kanssa. Usein sama luukku käy kyllä pelti- ja tiilikatoille, mutta huopa- ja palahuopakatoille on olemassa täysin omat luukkunsa. Huopakatoille soveltuvat luukut asennetaan alus- ja pintahuovan väliin, kun taas tiili- ja peltikatoilla luukku jää vesikaton päälle. Markkinoilla on tosin olemassa jonkin verran myös “universaaleja”, kaikille kattomateriaaleille sopivia kattoluukkuja.
Teräs- vai muoviluukku?
Kattoluukkua valitessa kannattaa antaa jonkin verran ajatusta myös luukun materiaalille. Markkinoilla on sekä muovisia että metallisia luukkuja. Voit valita kummin vain, mutta summan mutikassa ei valintaa ole järkevää tehdä. Luukun materiaali vaikuttaa nimittäin moneen asiaan.
Muoviluukut ovat tavallisesti polypropeenimuovia (PP). Polypropeenimuovi on verrattain edullista, mutta syöpymätöntä sekä säärasitteita ja kolhuja mainiosti kestävää materiaalia. Muovisen tarkastusluukun tekninen takuu voi hyvin olla parikymmentä vuotta.
Jos päädyt muoviluukkuun, on vielä valittava luukun väri. Muovisia tarkastusluukkuja on markkinoilla varsin runsaassa väriskaalassa. Katemestareidemme pistämättömän värisilmän avulla muovinen luukku saadaankin istumaan huomaamattomasti katolle kuin katolle. Muoviluukkujen materiaali on läpivärjättyä, joten huoltomaalauksesta ei tarvitse huolehtia. Väritakuu muoviselle kattoluukulle on usein kymmenisen vuotta.
Entä metalliset luukut? Metallinen tarkastusluukku on yleensä sinkittyä terästä. Teräksinen kattoluukku on vankka ja kestävä valinta, jonka tekninen takuu saattaa olla jopa puoli vuosisataa.
Myös teräksisiä kattoluukkuja on saatavilla monissa eri väreissä. Sellaisenkin saamme siis istumaan katollesi takuulla kauniisti! Teräsluukun pinnoitetakuu voi olla peräti parikymmentä vuotta.
Huomaa, että teräksisistä kattoluukuista on saatavilla myös ikkunalla varustettuja malleja. Ikkuna voi olla joko akryylilevyä tai superkestävää panssarilasia.
Sekä metallisia että muovisia kattoluukkuja on saatavilla kaikille kattomateriaaleille, ja useimmat tuotteet voivat toimittaa sekä kattotarkastus- että paloluukun virkaa katollasi. Niin metalliset kuin muovisetkin kattoluukut ovat yleensä kooltaan 60×60 cm. Monesti onkin lähinnä makukysymys, päädytäänkö katolle asentamaan muovinen vai teräksinen kattoluukku.
Jotta kattoluukku kuitenkin täyttäisi kaikki odotuksesi niin toimintakykynsä kuin ulkonäkönsäkin puolesta, kysy rohkeasti neuvoa kokeneilta katemestareiltamme. Yleensä keskihintainen ja muun katon ilmeeseen istuva tuotevalinta ei mene pieleen, mutta kuuntelemme toki omia toiveitasi tässäkin suhteessa. Kun päätös on tehty, me myös hankimme sovitunlaisen luukun puolestasi. Joko lähdetään tuotekatalogeja selailemaan?
Miksi kattoluukun asennus kannattaa luottaa vain kokeneisiin käsiin?
Kattoluukun tai huoltoluukun asennus katolle on tarkkaa puuhaa kaikkine monine työvaiheineen. Amatöörille voikin sattua kattoluukkua asentaessa moka poikineen, ja toisinaan jopa vähemmän kokeneille ammattilaisille sattuu rupeamassa harmittavia kämmejä. Yksikin virhe voi johtaa siihen, että katto alkaa vuotaa tarkastusluukun kohdalta.
Kattoluukun asennuksessa haasteita aiheuttaa ensinnäkin läpiviennin koko. Kattoluukku on kattotarkastajan mentävä aukko katollasi. Luukkua varten katollesi siis käytännössä puhkaistaan iso reikä, joka ei silti saa olla liian iso varsinaiseen kattoluukkuun nähden. Liian suuri reikä on hankala saada täysin tiiviiksi.
Tarkastusluukun asennuksessa on oltava kieli keskellä suuta toisaalta senkin takia, että läpivienti puhkoo monta erilaista kerrosta katollasi. Eristys, höyrynsulku, aluskate… kaikkien näiden tarkoituksesta ja toiminnasta on oltava hyvin perillä, jotta tarkastusluukun asentaminen onnistuisi niiden osalta oikeaoppisesti.
Jokaisella katolla tarkastusluukun asentaminen on sitäpaitsi hieman omanlaisensa prosessi. Eri kattomateriaaleille tarkoitetut luukut asennetaan hieman eri tavalla, ja myös muovisten ja teräksisten luukkujen asennusprosessit eroavat toisistaan selvästi. Lisäksi on otettava huomioon katon jyrkkyys.
Usein tarkastusluukun asennus on myös hyvä viimeistellä pellittämällä läpivienti huolellisesti. Tarkastusluukun pellittäminen on kuitenkin haastavaa puuhaa, sillä pellitykset eivät saa olla liian väljät tai toisaalta liian tiukatkaan. Näin ollen kokenut ammattilainen puolustaa paikkaansa vielä tässäkin työvaiheessa.
Mikäli jokin kattoluukun asennuksessa menee pieleen, ollaan isojen ongelmien äärellä. Todennäköisesti seurauksena on yläpohjan kosteusvaurio.
Jos esimerkiksi aluskatteen ylösnostoja ei tehdä asianmukaisesti, vuotaa tarkastusluukku sade- ja sulamisvedet varmasti katon väliin. Lopputulos on suunnilleen sama, jos kattoluukun pellitys menee mönkään. Jos asennus taas on mokattu katon höyrynsulun osalta, aiheuttaa ongelmia katon väliin kertyvä kondenssivesi. Se vasta tympeää olisikin, että näinkin hyödylliseksi aiottu läpivienti kääntyisi ajan kanssa kattoasi vastaan!
Kattotarkastusluukun asennustyöt kannattaakin luottaa vain kokeneisiin käsiin – kuten meille Kattotyöt Prolaisille. Siten tiedät, että luukku ei olemassaolollaan aiheuta ihmisenkokoista kysymysmerkkiä kattosi vesitiiviyteen.
Meillä on kattoluukuista kattava kokemuspohja jo ennestään
Me Kattotyöt Prolaiset olemme erinomaisen luotettava valinta kattoluukun asentavaksi tahoksi, sillä meillä on kaikkien muiden kattotöiden ohella kattava kokemus myös kattoluukkujen asennustöistä. Meillä on kokemusta kattoluukkujen asentamisesta niin pelti-, tiili- kuin huopakatoillekin, emmekä pelkää kavuta asennustöiden merkeissä edes kaikkein jyrkimmille peltikatoille.
Meillä onkin vankka luotto työmme laatuun ja oikeaoppisuuteen, ja myönnämme kattoluukun asennukselle aina reilun takuun. Sen myötä tiedät, ettei läpiviennin kanssa ole odotettavissa ainakaan asennusvirheistä johtuvia ongelmia. Samalla luukun valmistajan myöntämä tuotetakuukin pysyy voimassa.
Kun katollesi siis tarvitaan tarkastusluukku, mutta et halua pyöriä öisin sängyssä luukun vesitiiviyttä miettien, ota yhteyttä meihin Kattotyöt Prolaisiin! Asennamme kattoluukun kiinteistösi laelle pilkulleen oppikirjan mukaan – takuulla!
Tarkastusluukku katolle vai päätykolmioon?
Katto on suosittu paikka tarkastusluukulle. Sitä kautta kattotarkastajamme pääsee puikahtamaan kattosi väliin näppärästi ollessaan katolla jo muutenkin hommissa esimerkiksi katon puhdistamisen tai huoltomaalauksen merkeissä. Tarkastusluukkua ei kuitenkaan ole pakko asentaa katolle – toisinaan päätykolmiokin on sille passeli paikka!
Miksi sitten asentaisi tarkastusluukun ennemmin päätykolmioon kuin katolle? Tarkastusluukun asentaminen päätykolmioon voi olla hyvä vaihtoehto esimerkiksi siinä tapauksessa, että haluat välttää ylimääräisiä läpivientejä katollasi.
Tarkastusluukun yhteydessä katolle tehtävä reikähän on aina melko suuri – ihmisenmentävä. Asennuksen jälkeen läpiviennistä on syytä pitää hyvää huolta, sillä niin katolla liikkuva vesi kuin sinne kertyvät roskat ja lumikin voivat vaurioittaa luukkua ja heikentää siten kattosi vesitiiviyttä. Päätykolmioon asennettu tarkastusluukku ei saa osakseen niin paljon vettä ja lunta, vaikka toki senkin huollosta ja tiiviydestä tulee huolehtia asiaankuuluvalla tavalla.
Tarkastusluukun asentaminen päätykolmioon on melko suosittu ratkaisu esimerkiksi siinä tapauksessa, että talon kruununa komeilee jyrkkä harjakatto. Tällöin päätykolmion keskellä on hyvää tilaa isollekin luukulle, eikä jyrkälle katolle tarvitse mennä turhan päiten keikkumaan. Myös pulpetti- tai taitekattoisen talon päädyssä voi olla luonnollinen paikka tarkastusluukulle.
Toisinaan asiakkaamme haluavat myös vaalia kattonsa minimalistista ilmettä, jolloin päädytään asentamaan tarkastusluukku päätykolmioon. Me Kattotyöt Prolla teemme asennustöissä aina erittäin siistiä jälkeä, mutta emme lähde riitelemään siitä, mikä kenenkäkin mielestä on “kaunis katto”. Jos tarkastusluukku ei siis mielestäsi istu kattosi esteettiseen ilmeeseen, arvioimme mielellämme voitaisiinko se kenties asentaa ennemmin päätykolmioon. Päätykolmioon asennettavan luukunhan voimme myös verhoilla muuhun julkisivuun sopivasti.
Yleensä tarkastusluukku asennetaan katolle
Vaikka tarkastusluukun asennus päätykolmioon on mahdollista, järjestetään pääsy yläpohjaan yleensä silti katon kautta. Esimerkiksi nelilappeisilla auma- ja mansardikatoilla hyvää paikkaa tarkastusluukulle voi olla haastavaa löytää muualta kuin katolta.
Myös kerrostalon tai muun useampikerroksisen rakennuksen yläpohjaan on todennäköisesti helpompi kulkea katon kuin seinustan kautta. Pitkulaisen rakennuksen päädystä olisi myös melko pitkä matka keskelle yläpohjaa, joten katolle sopivaan paikkaan sijoitettu tarkastusluukku säästää kattotarkastajan aikaa tämän tehdessä kierrostaan.
Jos kohteesi on rivitalo, voi olla hyvä asentaa tarkastusluukku sekä talon päätyyn että katolle – tarvittaessa useampikin. Näin ollen kattotarkastajamme pääsee vilkaisemaan yläpohjan kuntoa helposti ja täsmällisesti esimerkiksi kattovuotoa epäillessään.
Muista, että asentamatta ei tarkastusluukkua joka tapauksessa kannata jättää. Siitä hyötyy katto kuin katto muodostaan ja materiaalistaan riippumatta. Yhdessä katemestareidemme kanssa löydätte kyllä läpiviennille hyvän ja huomaamattoman paikan joko katolta tai talosi seinustalta.
Kutsu siis meidät käymään, niin katsotaan tarkastusluukulle hyvä paikka ja laitetaan rattaat pyörimään sen asentamiseksi! Vaikka kyse onkin erittäin suositeltavasta kattotuotteesta ja me Kattotyöt Prolaiset suhtaudumme sellaisen asennusaikeisiin ilmeisen innokkaasti, kuuntelemme tottakai myös asiakkaidemme toiveet ja etenemme tarkastusluukun asennustöissä sen mukaan.
Tarkastusluukun kaveriksi kattoikkuna tai valokupu?
Kaipaisiko kattosi tarkastus- tai huoltoluukun ohella myös viehkeää valoelementtiä kattoikkunan tai valokuvun muodossa? Asennamme sekä kattoikkunoita että valokupuja yhä useammin ja useammin myös vanhempiin rakennuksiin, sillä niiden ilostuttavaan vaikutukseen on pienen suvantovaiheen jälkeen herätty taas uudelleen.
Etenkin synkeään kaamosaikaan kattoikkuna tai valokupu voi tuoda huomattavaa kohennusta vireystilaan ja mielialaan. Niin kattoikkuna kuin valokupukin nimittäin hälventää hämärän hämmentävän hyvin, vaikka tilaan ei tuntuisi tavallisista ikkunoista tulevan luonnonvaloa liki lainkaan. Puolittain talon seinustalla ja puolittain katolla oleva kattoikkuna toimii tässä tarkoituksessa kaikkein parhaiten.
Saranamallisista kattoikkunoista tuuletuskin käy kätevästi. Lämmin sisäilma nousee ylöspäin, joten kattoikkunan kautta raikastat kotisi hetkessä! Markkinoilla on jopa sähkökäyttöisiä kattoikkunoita ja -luukkuja eli räppänän avaamista varten ei suinkaan tarvitse kavuta katon rajaan asti.
Erityisesti valokupuja me Kattotyöt Prolaiset voimme suositella lämpimästi. Niiden päältä niin vesi, lehdet kuin lumikin poistuvat helpommin kuin littanalta kattoikkunalta. Vaikka myös uudenaikaiset kattoikkunat ovat varsin kestävää sorttia, olemme vuosien varrella havainneet nimenomaan valokupujen sietävän maamme vaativia sääolosuhteita erinomaisen hyvin. Valokupu on tyylikäs ja käytännöllinen lisä loivallekin katolle!
Jos haaveilet kattoikkunasta tai valokuvusta, kannattaa se asennuttaa kimpassa tarkastusluukun kanssa
Jos huomaat haaveilevasi kattoikkunasta tai valokuvusta, on kyseinen unelma mitä helpointa toteuttaa tarkastusluukun asennuksen yhteydessä. Kun katemestarimme vierailevat katollasi muutenkin, käy kattoikkunan asennus siinä samalla harvinaisen vikkelästi. Siinä ei meillä kauaa nokka tuhise, kun sekä kattoikkuna että tarkastusluukku ovat paikoillaan!
Tarkastusluukun asennuksen yhteydessä kattoluukun tai valokuvun laitto onnistuu sitä paitsi erittäin edullisin kustannuksin. Säästöä syntynee ainakin työntekijöidemme matkakuluissa, mutta kattotuotteet voi myös olla huokeampi hankkia yhdessä kuin erikseen.
Jos kattoikkunan tai valokuvun asennus kiinnostaa, mainitse asiasta pyytäessäsi meiltä tarjousta kattoluukun asennuksesta. Voit toki miettiä asiaa rauhassa ja kysäistä asiaa katemestareiltamme vielä sittenkin, kun nämä vierailevat kohteessasi suunnittelemassa kattotarkastusluukun asennusta kanssasi.
Huomaa, että kattoikkunan tai valokuvun päälle suosittelemme usein varmuuden vuoksi myös lumiestettä. Se varjelee läpivientiä katon harjalta alas vyöryvältä lumelta, joka kenties muuten vaurioittaisi kattosi kaunista valoelementtiä. Me Kattotyöt Prolaiset asennamme lumiesteetkin takuutyönä, ja tämäkin askare hoituu meiltä näppärästi katollasi muutenkin käydessämme.
Kerrohan, millaisia kattovarusteita kohteessasi siis kaivattaisiin? Meillä täällä Kattotyöt Prolla on runsaasti tietoa ja taitoa kaikenlaisten kattotuotteiden ja kattoläpivientien asennuksesta, joten käsiimme voit luottaa huoletta kaikki kattosi varustetason päivitystyöt – oli kyseessä sitten katto- eli tarkastusluukun, kattoikkunan, valokuvun tai minkä tahansa muun kattotuotteen asennus. Pyydä spontaani tarjous vaikka tältä istumalta!