Vuotaako kattolyhty? Ei olisi kerta ensimmäinen!

Kattolyhty vuotaaVuotaako kattolyhty? Todennäköisyys sille, että katto vuotaa kattolyhdyn kohdalta, on suhteellisen suuri. Kattolyhty on nimittäin paitsi erittäin viehättävä yksityiskohta talosi julkisivussa, myös rakennusteknisesti hyvin haasteellinen toteutettava.

Ai mikäkö ihme on kattolyhty? Kattolyhty on se “korkea kattoikkuna”, joka voi koristaa esimerkiksi omakotitalon tai kerrostalon lakea. Toisinaan sillä on edessään parveke, sillä kattolyhdyn korkeus mahdollistaa jopa parvekkeella käynnin kattolyhdyn kautta.

Onneksi apu kattolyhdyn vuotoon ei ole koskaan kaukana. Meiltä Kattotyöt Prolaisilta katon korjaaminen käy ammattitaitoisesti akuutissakin tilanteessa! Kokeneet katemestarimme ovat valmiit rientämään avuksesi minne päin Suomea tahansa.

Samalla kun laitamme kattolyhtysi kuntoon, katsastamme myös kattosi yleiskunnon. Tapoihimme kuuluu, että aina katolla käydessämme töitä tekemässä, haluamme varmistaa että se on kokonaisvaltaisesti hyvässä kunnossa. Ota siis yhteyttä kun kattolyhtysi aiheuttaa huolta ja haluat kokeneet ja jämptit kattoekspertit apuun.

Kun kattolyhty vuotaa jiirin kohdalta, on Kattotyöt Pro-katemestarilla jo kytkin nostettuna

Jiiri puolestaan tarkoittaa samaa kuin sisätaite, joita löytyy kattolyhdyn päällä olevan lipan molemmin puolin – usein kattolyhdyllä on yllään ikään kuin pieni harjakatto.

Kattolyhdyn jiirit ovat haastavia ja vuotoalttiita paikkoja tarkalleen ottaen paristakin eri syystä. Ensinnäkin katon rakenne on jiirien kohdalta muuta kattoa monimutkaisempi. Esimerkiksi aluskatteen asennus tehdään jiirien kohdalla hyvin eri lailla kuin muualla katolla, joten vuotoon johtavan asennusvirheen mahdollisuus on suuri. Aluskatteen tehtävähän on johdattaa vesikaton alle päätynyt vesi takaisin luonnon kiertokulkuun ilman, että se kulkee katon eristeiden kautta.

Toisaalta jiirit ovat potentiaalisia vuotokohtia siksikin, että niiden kohdalla tapahtuu tavallista enemmän lumen ja jään liikehdintää. Saumakohtina jiirit myös elävät muuta kattoa enemmän. Näin ollen periaatteessa täysin oikein rakennettukin kattolyhty voi alkaa ajan kanssa vuotaa jiirin kohdalta.

Yhtä kaikki, jos kattolyhty vuotaa jiirin kohdalta, on vuotoon paras puuttua. Oli syy jiirivuotoon mikä tahansa, et halua sen hautuvan katollasi enää hetkeäkään kauemmin! Mitä kauemmin kattolyhty saa vuotaa, sen vaikeammin vuoto on korjattavissa. Juuri tällaisia tilanteita varten kokeneet Kattotyöt Pro-katemestarit ovat käytettävissäsi ympäri vuoden.

Miksi sitten haluaisit kääntyä juuri meidän puoleemme, jos kattolyhty vuotaa jiirin kohdalta? Koska kaikki katon vuotokorjaukset on syytä tehdä ehdottoman ammattitaitoisesti, jottei niistä poikisi tulevaisuudessa vielä isompia murheita ja menoeriä. Meillä Kattotyöt Prolaisilla on taustallamme pitkä ura ja takataskussamme rutkasti kokemusta myös jiiritöistä niin kattolyhtyjen kohdalla kuin muutenkin.

Meillä on kattava kokemus myös kaikista kattomateriaaleista. Näin ollen jiirin kohdalta vuotava kattolyhty ei aiheuta meille ylitsepääsemätöntä päänvaivaa, olipa kattosi sitten peltiä, tiiltä tai huopaa.

Kirsikkana kakun päällä saat meiltä kaupan päälle veloituksettoman kattotarkastuksen! Käymme kattosi läpi kauttaaltaan niin vesikaton kuin kattotuotteidenkin osalta, vieraillen mahdollisuuksien mukaan jopa yläpohjassa. Kierroksemme jälkeen saat arvokasta tietoa kattosi terveydentilasta kokonaisuudessaan sekä tarjouksen kaikkien muidenkin mahdollisten vikojen ja puutteiden korjaamisesta katollasi, jos niin haluat.

Vakavaraisena, pitkän linjan toimijana pystymme tarjoamaan käyttöösi myös rahoitusta. Sen turvin voit maksella jiirin kohdalta vuotavan kattolyhdyn ja kaikki muutkin kattosi korjaustyöt osissa, eikä epäkohtia tarvitse jättää katolle muhimaan tarpeettoman pitkäksi aikaa. Lisäksi kaikki tekemämme työ on vielä kotitalousvähennyskelpoistakin.

Kuulemmehan siis Sinusta pian, jos kiinteistösi kattolyhty vuotaa jiirin kohdalta? Asiantuntevat Kattotyöt Pro-katemestarit palvelevat reippaasti niin yksityishenkilöitä kuin taloyhtiöitäkin!

Jiirityöt oppii vain vuosien jääräpäisellä harjoittelulla – paras siis jättää ammattilaiselle

Jiirityöt vaativat vankkaa ja monipuolista katto-osaamista, joten ne kannattaa jättää aina kattoalan kokeneelle ammattilaiselle. Sellaisille, kuten me Kattotyöt Prolaiset. Meille on kertynyt runsain mitoin kokemusta kaikenlaisista jiiritöistä, sillä vuosien varrella olemme toimineet jiiritöissä luottofirmana niin yksityishenkilöille kuin taloyhtiöillekin. Sekä jiirien asennus että korjaus on meille tuttua puuhaa kattolyhtyjen kohdalla ja muutenkin!

Jiirien kohdalta katon rakenne on muuta kattoa monimutkaisempi

Miksi jiirityöt ovat haastavia, eikä kuka tahansa niistä suoriudu? Syy juontaa siihen, että jiirien kohdalta katon rakenne on selvästi muuta kattoa monimutkaisempi. Näin ollen jo pelkästään jiirin asentaminen kysyy varmakätistä ammattitaitoa, korjaamisesta puhumattakaan.

Otetaan esimerkiksi se aluskate, josta aiemmin ohimennen jo mainitsimmekin. Jiirin kohdalta aluskatteen tulisi olla kaksinkertainen. Jiirin alla on ensin harjansuuntainen aluskate, mutta lisäksi molemmilta lappeilta tuodaan varmuuden vuoksi vielä jatketut aluskatteet. Näin ollen jo pelkästään aluskatteella on jiirien kohdalla saumoja peräti kolmin kappalein, ja jiirin oikeaoppinen asennus edellyttää tietysti jokaisen sauman olevan täydellisen tiivis.

Vesikatolla jiiri vaatii lisäksi suojakseen jiiripellin. Jiiripellin eli jiirilistan tehtävä on tiivistää taitekohta vesikatolla, johon ilman jiiripeltiä jäisi avoin rakonen.

Mikäli jiirin asennus jää puolitiehen, on seurauksena todennäköisesti vuoto. Jos vaikkapa harjansuuntainen aluskate unohtuu asentaa jiirin alle, voi vesi hyvinkin päästä lirahtamaan lappeilta tuotujen aluskatteen liepeiden välistä yläpohjaan.

Huomaa, että jiiripelti yksinään ei estä jiiriä vuotamasta, sillä vain harva katto on täydellisen vesitiivis. Aluskatteelle päätynee siis joka tapauksessa hieman vettä. Erityisesti tiilikatoilla aluskate on kriittisessä roolissa. Tiilikatto ei edes hyväkuntoisena ja oikein asennettuna ole aivan niin tiivis kuin muut katot.

Hutiloiden tehty aluskatteen tai jiiripeltien asennus taas ei kestä kaikkea sitä venymistä ja vanumista, jota jiirin kohdalla esimerkiksi lämpöelämisen vuoksi tapahtuu. Erityisesti metallikatteet ovat alttiita lämpöelämiselle niin jiirin kohdalla kuin muutenkin.

Entä miksi vettä sitten ei saisi päästä aluskatteen alle? Yläpohjaan päästessään niin sade- kuin sulamisvesikin homehduttaa eristeet ja lahottaa puuosat. Ajan kanssa voi kehittyä sisäilmaongelmiakin, eikä laho katto välttämättä kestä lumikuorman painoa niin kuin sen odotetaan tekevän.

Edellä mainituista syistä emme voikaan kyllin korostaa sen tärkeyttä, että jiirityöt jättää aina kaltaisemme kattoalan konkarin huoleksi – oli kyseessä sitten jiirin asennus tai korjaus. Meidän Kattotyöt Prolaisten asiakastyytyväisyydelle ei moni vedä vertoja edes jiiritöissä!

Jos katto vuotaa jiirin kohdalta, avullamme voit välttää jopa kattoremontin

Jiirityöt, kuten jiirin korjaus kannattaa luottaa nimenomaan meille Kattotyöt Prolaisille monestakin syystä. Yksi on se, että todennäköisesti emme joudu remontoimaan jiirin kohdalta vuotavaa kattoa. Joku kokeneempi tekijä saattaisi hyvinkin tulla tähän lopputulokseen!

Kun otat meihin yhteyttä ja kerrot, että kattolyhty vuotaa jiirin kohdalta tai että joku muu kattosi jiireistä falskaa, katsommekin tilannetta aina jiirikohtaisesti. Emme tule tontillesi purkujätelavat vanavedessä ja moukarit kourassa, vaan selvitämme vuodon syyn ja seuraukset huolellisesti ennen kuin annamme toimenpidesuosituksemme. Pitkän kokemuksemme ansiosta usein löydämmekin erittäin kustannustehokkaan ratkaisun jiirien korjaamiseksi kattoa juurikaan purkamatta, mennen silti takuuseen lopputuloksen kestävyydestä ja kattosi terveydestä.

On toki tilanteita, joissa jiirivuoto on saanut muhia jo pidempään ja ennättänyt kastella kattoa yläpohjaa myöten. Tällöin saattaa olla, että ehdotamme kattoremonttia. Onneksi jopa yläpohjan korjaustyöt ja katon remontointi onnistuvat taitavalta tiimiltämme erittäin ammattitaitoisesti, etkä siis joudu tässäkään tilanteessa kääntymään muiden firmojen puoleen. Mitä nopeammin jiirivuotoon reagoidaan, sen todennäköisemmin saamme jiirin kuitenkin iskuunsa ilman isompaa operointia.

Kerrohan siis, miksi katon tai kattolyhdyn jiirit askarruttavat? Olipa kyseessä sitten kattolyhdyn vuotava jiiri, jokin muu jiirivuoto tai jiirin asennus, ota meihin rohkeasti yhteyttä!

Mitä jos syy kattovuotoon ei olekaan jiirissä? Ei hätää, meillä on katon korjaustaito kokonaisvaltaisesti hallussa!

Kattohan voi aina vuotaa muualtakin kuin jiirien kohdalta. Esimerkiksi huopakatolla sammal on voinut availla saumoja, kattopelti voi irvistää, kattotiili voi olla haljennut tai piipun pellityksissä olla puutteita. Tai läpivienti tiiviste haurastunut, aluskate vuotaa, kateruuvi olla liian pieni reikäänsä tai vaikka piipun hattu puuttua.

Kaikkiin kattovuotoihin kannattaa suhtautua siinä mielessä vakavasti, että pienikin vuoto on kosteusvaurion siemen. Etenkin aluskatteen vuotaessa, on kiire kova. Harva katto on suunniteltukaan täysin vesitiiviiksi, joten todennäköisesti aluskate näkee elämänsä aikana jonkinlaista vesiliikennettä – ja silloin vuotava aluskate päästää vedet suoraan yläpohjaan eristeitä homehduttamaan.

Mikäli katollasi ilmenee mitä tahansa vuotoja, vuotoriskejä tai muita vaurioita, olemme me Kattotyöt Prolaiset kuitenkin ammattitaitoisesti apunasi. Osaamisemme ei nimittäin suinkaan rajoitu vain jiireihin ja kattolyhtyihin – ehei!

Sen sijaan meillä on runsaasti tietotaitoa ja kokemusta kaikenlaisten kattovaurioiden korjaamisesta ja ennen kaikkea kattovuotojen korjaamisesta. Kattovuotojen korjaus on osaamisalueemme ytimessä siksi, että kattovuodot ovat melko yleinen vaiva liki kaikilla pelti-, tiili- ja huopakatoilla. Olemme korjanneet kattovuotoja jopa täysin vesitiiviiksi mainostetuilta konesaumakatoilta.

Meiltä onnistuvatkin rutiinilla esimerkiksi nämä vuotopaikkaukset katolla kuin katolla:

  • läpivientien tiivistäminen ja läpivientitiivisteiden vaihtaminen
  • kattokaivon tiivistäminen
  • saumojen tiivistäminen (esimerkiksi tiivistysmassalla)
  • ruosteen reikiinnyttämien kattopeltien uusiminen
  • huopakaton reikien paikkaaminen
  • vuotavan aluskatteen korjaus
  • murtuneiden/haljenneiden kattotiilten vaihtaminen
  • savupiipun pellittäminen/pellitysten korjaus
  • puuttuvan harjatiivisteen asennus

Huomaa, että kyseessä on tosiaankin vain liuta esimerkkejä niistä kaikista korjaustöistä, joiden parissa olemme niittäneet mainetta ja kunniaa jo monet vuodet. Korjaamme ja tiivistämme kattosi kauttaaltaan ripeästi, siististi ja kestävästi niin taitteiden kohdalta kuin muutenkin. Kysy vaikka naapurilta – todennäköisesti hänelläkin on meistä vain hyvää sanomista joko omakohtaisten kokemusten tai huhupuheiden perusteella!

Kaikkiin vuotopaikkauksiin ja muihin kattotöihin veloitukseton kattotarkastus kaupan päälle!

Muista, että tilatessasi meiltä mitä tahansa katon huolto- tai korjaustöitä, tarkastamme kattosi aina kauttaaltaan. Tarkastuskierroksemme kattaa niin vesikaton, kattotuotteet kuin mahdollisuuksien mukaan yläpohjankin. Yläpohjassa käväisemme, jos sinne pääsee näppärästi vaikkapa tarkastusluukun kautta tai päätykolmiosta.

Tarkastuksen yhteydessä katsastamme muun muassa kattosi potentiaalisimmat vuotokohdat. Jiirien ohella kiinnitämme erityistä huomiota niin saumoihin, läpivienteihin kuin pellityksiinkin. Yläpohjassa puolestaan havainnoimme muun muassa valumajälkiä, homeisia eristeitä ja lahoja puuosia. Kaikki edellä mainitut merkit viittaavat kattovuotoon.

Toki pidämme tarkastuskierroksellamme silmällä muitakin kuin vain kattovuotoja tai niistä kieliviä merkkejä. Havaitsimme katollasi sitten mitä tahansa pikku vikoja tai isompia puutteita tai vaurioita, teemme mielellämme hyvän tarjouksen niiden korjaamisesta. Kyse voi olla myös kattosi peruskuntoa ylläpitävistä huolloista, kuten puhdistaminen, uudelleenmaalaus tai sammaleentuhokäsittely.

Kun siis otat meihin yhteyttä vaikkapa sen kattolyhdyn vuotavan jiirin tiimoilta, saatkin loppujen lopuksi paljon enemmän kuin vain kyseisen jiirin korjatuksi. Kuten firman nimikin jo kertoo, ovat kattotyöt meidän Kattotyöt Prolaisten heiniä ja suhtaudumme toimenkuvaamme sen ansaitsemalla intohimolla. Olethan pian yhteydessä, ettei se vuotava jiiri ennätä äityä enää sen ärtsymmäksi ongelmaksi?