Kattoremontti, kattotyöt Hollola – Olemme reilu kattofirma joka lähtöön

Pulpettikatto, taitekatto, aumakatto tai esimerkiksi tasakatto tarvitsee monenlaisia toimenpiteitä pitkän käyttöikänsä aikana. Jotta katto voisi suojata rakennusta vuosikymmenestä toiseen, on se välillä puhdistettava, pinnoitettava ja tarkastettava uusien korjaustarpeiden varalta. Tavanomaisia kattokorjauksia Hollolassa ovat rikkinäisten tiilien vaihto, kattoreikien paikkaus ja vuotavan läpiviennin tiivistys. Toisinaan katolta voidaan joutua pudottamaan lunta. Myös jään sulatus voi olla tarpeen. Muita kattotöitä, joilla ylläpidetään katon yleiskuntoa, ovat läpivientien asennukset, huollot ja uusimiset, lintuesteiden asentamiset ja esimerkiksi aluskatteiden osittaiset uusimiset.

Tilaa kaikki huopakattotyöt, peltikattotyöt ja tiilikattotyöt Hollolaan tältä kattofirmalta, niin saat reilua ja asiantuntevaa palvelua. Olemme oikea valinta joka lähtöön, joten pyydä suorastaan esimerkillisen hyvä tarjous niin vesikaton remontista, vuotavan katon korjaamisesta, kattoturvatuotteiden asentamisesta kuin vaikkapa kattomaalauksestakin.

Aina kun mahdollista, teemme katon osittaisen korjauksen Hollolassa, Asikkalassa, Hausjärvellä, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Kärkölässä tai vaikkapa Orimattilassa. Liian vanha katto on kuitenkin – no, liian vanha. Esimerkiksi kattopeltejä ei kannata korjailla, jos ne ovat palvelleet jo 50 vuotta. Niiden kunto on siinä vaiheessa jo sen verran heikko, että on parempi aloittaa peltikaton uusiminen. Huopakaton kunto on vaakalaudalla viimeistään siinä vaiheessa, kun se on nelikymppinen. Voi olla, että huopakatto kuluu loppuun jo aiemminkin, mutta säännöllisten huoltojen ansiosta bitumikatto saattaa kestää noin neljä vuosikymmentä, kunnes se muuttuu niin hauraaksi, että ulkokaton uusiminen on paras vaihtoehto kattorakenteiden suojaamiseksi. Kattorakenteet pitää suojata, sillä kosteus voi saada ne lahoamaan ja heikkenemään. Jotta kondenssivesikään ei kastelisi ja pilaisi talosi rakenteita, voimme toteuttaa katon ja yläpohjan lisäeristyksen sekä katon tuuletuksen parantamisen. Nuo kattotyöt voidaan yhdistää ulkokaton uusimiseen, jolloin voidaan toteuttaa myös kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun uusiminen tai esimerkiksi erilaisia peltisepäntöitä (kuten piipun pellitys ja piipunhatun asennus).

Saat reilun tarjouksen tarvitsemastasi kattourakasta katon alkutarkastuksen jälkeen. Seuraavaksi voit halutessasi hakea kattotöiden rahoitusta yhteistyökumppaniltamme. Me teemme kaiken tästä eteenpäin, sillä jokainen kattourakka toteutetaan avaimet käteen -periaatteella. Kun katto on huollettu, uusittu tai esimerkiksi paikattu, voi mökin tai omakotitalon omistaja hakea kotitalousvähennystä, minkä myötä jo valmiiksi edullisesta hinnasta tulee vieläkin parempi.

Kattoremontit ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro

Neljä syytä tilata katon uusiminen Hollolaan – Katon ikä ei ole ainut syy uuden katon asentamiselle

Seuraavaksi kerromme neljä erilaista syytä uuden katon asentamiselle. Sinulla on oikeus tilata katon uusiminen koska vain ja minkä tahansa syyn takia, mutta tässä esittelemme muutamia tyypillisiä tilanteita.

Uuden huopakaton asennusta voidaan tarvita vaikkapa siksi, että omakotitalossa on edelleen tasakatto, mitkä eivät ole enää erityisen haluttuja. Tasakatot ovat jonkin verran työläämpiä kuin kaltevammat katot, joten monet haluavat päästä niistä eroon. Me voimme muokata katosta kaltevamman. Ammattilaisiltamme onnistui myös katon korotus Hollolassa. Sen jälkeen katon alle mahtuu esimerkiksi uusia eristeitä. Huopakaton uusiminen voi siis muuttaa rakennuksen ulkonäköä ja asumismukavuutta monin eri tavoin!

Palahuopakatto on uusittava ikänsä puolesta, kun se on noin kolmekymppinen. Mitä vanhempi huopakattosi, tiilikattosi tai peltikattosi on, sitä lähempänä kattosaneeraus alkaa olla, sillä iäkäs katto ei ole enää erityisen luotettava, kestävä ja tiivis. Katto kannattaa uusia, ennen kuin ikä saa sen kunnon romahtamaan, sillä katon uusiminen on edullisempaa, jos samalla ei tarvitse kunnostaa huonokuntoisten katon alle päässeen kosteuden aiheuttamia vaurioita. Säännölliset kattotarkastukset kertovat, koska on aika aloittaa esimerkiksi uuden palahuopakaton asentaminen Hollolassa.

Esimerkiksi peltikaton uusiminen voi muuttua ajankohtaiseksi odotettua aiemmin (peltikattohan voi kestää jopa 50 vuoden ajan), jos se vaurioituu vaikkapa myrskyn kourissa. Myös se, ettei kattoa ole huollettu, voi aikaistaa uuden peltikaton asentamista Hollolassa. Tärkeitä peltikattoja, joiden avulla katto saadaan kestämään ajan hammasta ja muita rasituksia, ovat peltikaton puolivuosittainen puhdistus sekä tarpeen mukaan tehtävä peltikaton maalaus.

Neljäs syy tilata esimerkiksi tiilikaton uusiminen on kiinteistön arvon parantaminen. Uusi katto herättää kiinnostusta ostajaehdokkaissa, sillä monet heistä tietävät, että uuden tiilikaton asentaminen on seuraavan kerran edessä kenties vasta 70 vuoden päästä. Uusi katto näyttää hyvältä, ja se on todella kestävä. Tiilikattoremontin yhteydessä voidaan vaihtaa katon väriä, ja kattovarusteidenkin määrää voidaan lisätä tai vähentää, joten lopputulos voi poiketa paljon entisestä.

Huopakattoremontti, palahuopakattoremontti, peltikattoremontti ja tiilikattoremontti Hollola – Miten talon omistajan on osallistuttava kattosaneeraukseen?

Miettinet, mitä kaikkea huopakattoremontin, palahuopakattoremontin, tiilikattoremontin tai peltikattoremontin toteuttaminen Hollolassa vaatii sinulta. Vastaus on se, että jos tilaat katon vaihdon meiltä, ei sinun tarvitse tehdä itse juuri mitään. Meidän ammattilaisemme tekevät niin huopakattoremontit kuin tiilikattoremontitkin avaimet käteen -periaatteella, joten sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin ottaa yhteyttä ja hyväksyä antamamme tarjous. Kun katto on uusittu, voit maksaa kilpailukykyisen laskumme, ja hakea sen tietojen perusteella kotitalousvähennystä.

Jokainen kattosaneeraus on oma kokonaisuutensa, mikä suunnitellaan paikan päällä tehdyn alkutarkastuksen perusteella. Jotta kattourakkaa voitaisiin kutsua kattoremontiksi, on ainakin ulkokatteen tultava uusituksi. Melkein kaikki muu voidaankin toteuttaa (tai jättää toteuttamatta) tilanteen perusteella. Normaalin kattoremontin yhteydessä uusimme sekä ulko- että aluskatteen, mutta peltikattoremontit ja tiilikattoremontit voidaan toteuttaa osittain, ja silloin aluskate jätetään uusimatta. Paikan päällä selviää, onko aluskate pakko vaihtaa. Silloin selviää myös se, onko kattorakenteita korjattava, ja pitääkö yläpohjan eristeet uusia.

Tiilikattoremontin, peltikattoremontin ja huopakattoremontin yhteyteen kuuluu Hollolassa myös kattoturvatuotteiden asentaminen. Lähes jokainen katto tarvitsee ainakin joitain kattoturvatuotteita, joiden avulla yläilmoissa työskentelemisestä tulee turvallisempaa niin lumenpudottajille, nuohoojille kuin ilmanvaihtolaitteiden korjaajillekin. Katto tarvitsee myös asianmukaisen sadevesijärjestelmän, jotta sadevedet eivät kastelisi esimerkiksi talon ulkorakenteita. Riippuu tapauksesta, pitääkö kattoturvatuotteet ja sadevesijärjestelmä uusia, vai voidaanko vanhat kattotuotteet asentaa myös uudelle katolle.

Roskien poisto on hyvä esimerkki tärkeistä huopakattotöistä tai palahuopakattotöistä

Huopakatto ei välttämättä pysy pystyssä, ellei sitä huolleta säännöllisesti Hollolassa. Me jos ketkä tiedämme, miten huopakattoa tai palahuopakattoa kannattaa huoltaa. Ota yhteyttä huopakattoammattilaisiimme ja tilaa meiltä kaikki huopakattotyöt, joiden avulla huopakattosi voi yltää maksimikäyttöikäänsä.

Huopakatto on siinä(kin) mielessä ihanteellinen katto, että se ei tarvitse kovin paljoa huolenpitoa, eikä huopakaton huoltaminen tai korjaaminen ole kallista (ainakaan, jos tilaat kattotyöt tältä kattofirmalta). Kattohuolto, mitä tarvitaan kaikista tiheimmin, on roskien poisto omakotitalon, kesämökin, autotallin tai paritalon huopakatolta. Roskaton katto on siisti, ja se voi kuivua nopeasti sateiden jälkeen. Se, ettei katto joudu viettämään pitkiä aikoja kosteana, parantaa katon käyttöiän odotetta.

Puolivuosittaisen roskien poiston (minkä teemme harjojen sijaan ilmapuhaltamilla) yhteydessä tulee varmistettua myös katon kunto. Ilmakupliin, venymiin, reikiin, halkeamiin ja raottuneisiin saumoihin kannattaa puuttua, ennen kuin tilanne pahenee. Pieni kattopaikkaus auttaa pitämään katon tiiviinä, ja tiiviin katon alta löytyvät kuivat ja terveet kattorakenteet, mitkä jaksavat kannatella kattoa pitkään. Muita tärkeitä huopakattotöitä Hollolassa ovat mahdollisten sammaleiden poisto sekä jäänsulatus. Hollolassa voidaan tarvita myös lumenpudotusta sekä kuluneen huopakattopinnoitteen uusimista – läpivientien korjaamisesta ja uusimisesta puhumattakaan. Huollamme, uusimme ja korjaamme myös bitumikattojen sadevesijärjestelmät.