Kattoremontti, kattotyöt Kaarina – Kattourakan lopputulosta ei tarvitse arvuutella

Kun valitset kattourakoitsijaksi meidät, sinun ei tarvitse millainen omakotitalon, paritalon, kesämökin tai autotallin kattourakan lopputulos on Kaarinassa. Me pidämme kiinni sopimuksesta, ja teemme juuri sellaisen kattoremontin kuin tahdot. Jos olemme sopineet katon korotuksesta, teemme katon korotuksen. Jos olemme sopineet katon ja yläpohjan lisäeristyksestä, lisäämme uusia villoja katon alle (huolehtien kuitenkin siitä, ettei katon tuulettuminen esty). Mikäli olemme sopineet vuotavan katon korjauksesta, korjaamme kaikki vuotavat tai muutoin huonokuntoiset kohdat, jotta talosi katto olisi jälleen tiivis ja luotettavan hyvässä kunnossa Kaarinassa.

Sinun ei tarvitse olla epävarma myöskään kattourakan lopputuloksen suhteen. Asiantuntijat saavat aikaan aina yhtä hyvää jälkeä, olipa kyse sitten ulkokaton uusimisesta tai vaikka peltisepäntöistä (kuten piipunpellityksestä tai piipunhatun asentamisesta). Kaikki kattourakat Kaarinassa, Liedossa, Paraisilla, Paimiossa, Sauvossa ja Turussa hoidetaan yhtä hyvällä hinta-laatusuhteella, joten ota aina yhteyttä meihin – tilanteesta riippumatta.

Tavanomaisia kattotöitä ovat esimerkiksi kattoharjaukset, rännihuollot, rikkinäisten tiilien vaihdot ja läpivientien asennukset, huollot, korjaukset ja uusimiset. Kattoremontti on Kattourakka isolla K:lla. Se on se viimeisin, isoin ja yleensä myös hintavin kattotyö. Se ratkaisee vanhan ja kuluneen huopakaton, palahuopakaton, tiilikaton tai peltikaton kaikki ongelmat kerralla. Kun omakotitalon, kesämökin, paritalon tai autotallin kattourakka on tilattu meiltä, on lopputulos niin onnistunut, että katolla on kaikki mahdollisuudet kestää taas useiden vuosikymmenten ajan. Tämä ei kuitenkaan onnistu, ellei pulpettikattoa, tasakattoa, aumakattoa, taitekattoa tai esimerkiksi harjakattoa huolleta. Me teemme puolestasi kaikki ne kattotyöt, joiden avulla uusi katto pysyy erinomaisessa kunnossa mahdollisimman kauan.

Kaikki kattotyöt kattoturvatuotteiden asentamisesta lumenpudottamiseen ja ulkokaton uusimisesta kattomaalaukseen voi maksaa rahoituksella. Rahoituksen tarjoaa sinulle tunnettu yhteistyökumppanimme rahoitusalalta. Kattoikkunoiden, kattovalokupujen ja kattoluukkujen uusimisesta voi hakea kotitalousvähennystä. Tuota verovähennystä voi hakea monista muistakin kattotöistä, kuten kattoremontista tai aluskatteen osittaisesta uusimisesta.

Kattoremontit ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro

Uuden katon asentaminen Kaarinassa vaatii alkutarkastusta, minkä pohjalta katon uusiminen suunnitellaan

Melkein kaikki kattourakkamme vaativat paikan päällä tehtävää alkukatselmusta, sillä kattourakalle ei voida laskea hintaa, ennen kuin tiedämme, miten huopakatto, palahuopakatto, tiilikatto tai peltikatto on laitettava kuntoon. Tarkastamme kattokokonaisuuden ja päätämme sitten, mikä on kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna taloudellisin tapa kunnostaa omakotitalon, mökin tai vaikka autotallin katto Kaarinassa.

Jos paras ratkaisu on esimerkiksi huopakaton uusiminen, laskemme tarjouksen uuden huopakaton asentamiselle. Keskustelemme asiakkaan kanssa siitä, millaisia lisätöitä huopakaton vaihdon yhteydessä tehdään. Nyt voisi olla tilaisuus muokata tasakatosta harjakatto, tai toteuttaa vaikka katon korotus. Myös läpivientien määrää voidaan lisätä – tai vähentää. Muutostyöt vaikuttavat toki huopakattosaneerauksen hintaan, mutta vaikutus saattaa olla odotettua pienempi, jos asioi meidän kanssamme: me hinnoittelemme kattourakat erittäin kilpailukykyisesti!

Katon väri voi vaihtua palahuopakaton uusimisen yhteydessä. Uuden palahuopakaton asennuksen yhteydessä uusitaan melko varmasti myös sadevesijärjestelmä. Myös kattoturvatuotteet saatetaan uusia, samoin kattoikkuna tai esimerkiksi kattoluukku. Kattorakenteet uusitaan vain tarpeen niin vaatiessa. Ainakin lahon vaurioittamat kohdat on uusittava, jotta laho ei leviä terveisiin puuosiin. Eristeitäkään ei uusita Kaarinassa ilman syytä. Syyt voivat liittyä esimerkiksi kosteuteen ja siitä johtuvaan homeeseen. Koska katon alapuolisten osien korjaaminen vaikuttaa kattoremontin hintaan ja kestoon, on katot hyvä pyrkiä uusimaan, ennen kuin ne muuttuvat liian vanhoiksi, huonokuntoisiksi ja vuotaviksi.

Peltikaton uusiminen voidaan joissain tapauksissa toteuttaa vaihtamatta aluskatetta. Näin voidaan toimia esimerkiksi silloin, jos uuden peltikaton asentaminen on tilattu katon värin vaihtamisen vuoksi, eikä katon vanhuuden ja heikkokuntoisuuden takia. Peltikaton uusiminen Kaarinassa on jonkin verran edullisempaa, jos aluskatetta ei vaihdeta, mutta yleisesti ottaen on fiksua uusia vesi- ja aluskatteet yhtä aikaa. Näin aluskatteen voi luottaa suojaavan kattorakenteita koko uuden katon elinkaaren ajan.

Uuden tiilikaton asentamisen hinta riippuu monista seikoista kuten minkä tahansa kattosaneerauksen hinta, mutta esimerkiksi sillä on merkitystä, ollaanko taloon asentamassa edullisempaa betonitiilikattoa vaiko arvokkaampaa savitiilikattoa. Savitiilikatosta kannattaa maksaa hieman enemmän, sillä tiilikaton uusiminen voi lykkääntyä jopa 30 vuodella, jos talossa on savi- eikä betonitiilikatto.

Huopakattoremontti, palahuopakattoremontti, peltikattoremontti ja tiilikattoremontti Kaarina – Katon uusimistarpeiden selvittäminen

Moni pähkäilee sen kanssa, tarvitseeko huopakattoremontin, palahuopakattoremontin, tiilikattoremontin tai peltikattoremontin, vaiko sittenkin kattokorjauksen. Maallikon voi olla vaikea päättää, kumpi on parempi ratkaisu. Katon ikä tarjoaisi suuntaa antavaa tietoa kattoremontin ajankohdasta, mutta aina katon ikä ei ole selvillä, eikä asiaa tuntematon osaa sitä päätelläkään.

Kun asioit tämän kattofirman kanssa, et ole koskaan yksin kattoa koskevine huolinesi, etkä joudu tekemään päätöksiä mutu-tuntumalla. Me pidämme huolta katostasi. Huolehdimme myös siitä, että sinä olet ajan tasalla katon huolto- ja korjaustarpeista sekä kattoremontin ajankohtaistumisesta.

Ei haittaa, vaikka katto ei ole aiemmin ollut meidän vastuullamme Kaarinassa. Tilanteeseen on helppo saada muutos. Ota yhteyttä ja tilaa meidät tarkastamaan omakotitalon, paritalon, autotallin tai kesämökin katto Kaarinaan, niin saat kuulla totuuden katon kuulumisesta. Kattotarkastuksen jälkeen tiedämme, onko katto hyvässä vaiko huonossa kunnossa. Jos katto ei ole hyvässä kunnossa, pitää se korjata ja/tai huoltaa. Jos katon kunto on siinä pisteessä, ettei katon huoltaminen tai korjaaminen ole enää mielekästä, annamme tarjouksen vesikaton remontista.

Huopakattoremonttia tarvitaan viimeistään 40 vuoden kuluttua katon asentamisesta. Palahuopakattojen käyttöiät ovat pääsääntöisesti lyhyempiä. Peltikattoremontti on tarpeen Kaarinassa viimeistäänkin siinä vaiheessa, kun katto on palvellut puolen vuosisadan ajan. Vain konesaumakatto voi kestää kokonaisen vuosisadan verran. Savitiilikattokin voi kestää sata vuotta. Jos sinulla on betonitiilikatto, on tiilikattoremontti tilattava katon iän puolesta viimeistään katon 70-vuotispäivän kieppeillä. Pyydämme huomaamaan, että esimerkiksi huoltamattomuus voi aikaistaa kattoremonttia, joten katon yleiskunto on huomattavasti katon ikää tärkeämpi seikka kattoremontin ajankohtaa mietittäessä.

Uusi huopakatto tai palahuopakatto tuo iloa elämään

Vanha huopakatto ei tuota iloa kenellekään. Siitä voi olla enemmän harmia kuin iloa, sillä se saattaa vuotaa. Huopakattovuoto Kaarinassa voi johtaa kattorakenteiden lahoamiseen ja eristeiden homehtumiseen, ja tällaisten kosteuden aiheuttamien vaurioiden kunnostaminen vaikuttaa viimein aloitettavan huopakattoremontin hintaan sekä kestoon.

Suosituksemme on, että huopakatot ja palahuopakatot uusitaan, ennen kuin ne muuttuvat liian haurastuneiksi, kuluneiksi, sammaleisiksi, painuneiksi ja vuotaviksi. Katon kunnon säännölliset tarkastukset kertovat, milloin tarvitaan jotain kattohuoltoa tai kattokorjausta (joiden avulla katon kunto voidaan pitää hyvänä mahdollisimman pitkään), ja milloin on aika aloittaa huopakaton tai palahuopakaton uusiminen Kaarinassa.

Uusi katto tuo iloa elämään, sillä sen tiiviyteen voi luottaa, ja se näyttää todella hyvältä. Uusi katto on vanhaa helppohoitoisempikin. Me teemme huopakattoremontit ja palahuopakattoremontit Kaarinassa ilahduttavan sujuvalla tavalla, ja hintakin on usein iloinen yllätys, sillä meiltä saat laadukkaita kattotöitä todella hyvällä hinnalla. Meihin kannattaa olla yhteydessä myös huopakaton huoltamisen, korjaamisen ja varustelemisen tiimoilta.