Kattoremontti, kattotyöt Marttila – Kattosi kunto meille ykkösasia
Toteutamme kaikenlaiset huopakattotyöt, peltikattotyöt ja tiilikattotyöt Marttilassa pitäen huolen siitä, että lopputulos on kerrassaan erinomainen. Kattosi kunto on meille ykkösasia, joten emme halua poistua paikalta, ennen kuin katto on kaikin puolin hyvässä kunnossa.
Meiltä voi tilata esimerkiksi erilaisia peltisepäntöitä. Niitä ovat esimerkiksi piipun pellitys ja piipunhatun asentaminen. Ota yhteyttä myös silloin, kun tarvitset kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun uusimista Marttilassa. Uusimme, huollamme ja asennamme myös muut läpiviennit.
Mikäli asunnosta karkaa runsain mitoin lämpöä, tulee tehdä katon ja yläpohjan lisäeristys. Villoja voitaneen lisätä koskematta kattorakenteisiin sen enempää. Jotta pieneläimet eivät sotkisi uusia villojasi, voimme asentaa verkotukset räystäiden ilmanvaihtoaukkoihin.
Jos räystäiden ja harjan tuuletusaukot eivät riitä, parannamme katon tuulettumista esimerkiksi harjapeltituulettimen avulla. On tärkeää, että ilma vaihtuu reippaasti, sillä muussa tapauksessa välikatolla voi tapahtua kondensoitumista.
Kondensoituminen voi johtaa niin pahaan katon vesivahinkoon, että vesikaton remonttia on aikaistettava. Toki myös kattovuoto voi kastella ja pilata kattorakenteet niin, että paras ratkaisu on ulkokaton uusiminen.
Vaikka katto olisi tiivis, on omakotitalon, kesämökin, autotallin tai paritalon kattoremontti edessä jossain vaiheessa. Mikään katto ei pysy loputtomiin käyttökelpoisena. Aika kuluttaa vesikatot, ja ne kannattaa uusia, ennen kuin kuluminen etenee niin pahaksi, että kosteus pääsee lahottamaan puurakenteet.
Meidän ammattilaisiimme voit luottaa myös silloin, kun tarvitset katon vaihtoa Marttilassa tai sen naapurikunnissa, joita ovat Koski Tl, Lieto, Loimaa, Paimio, Salo sekä Pöytyä. Kattosaneerauskin tehdään tähdäten erinomaiseen lopputulokseen. Ratkaisemme katon kaikki ongelmat kerralla, emmekä pyydä avaimet käteen -periaatteella tehtävästä kattoremontista huikeita summia, vaan täysin kohtuullisen ja järkevän hinnan. Huopakattoremontin tai esimerkiksi vuotavan peltikaton korjauksen voi maksaa rahoituksella, minkä yhteistyökumppanimme voi sinulle järjestää. Kun tasakatto, aumakatto tai vaikka taitekatto on taas hulppeassa kunnossa, voi yksityisasiakas hakea kotitalousvähennystä, sillä kattotyömme oikeuttavat tällaisen verovähennyksen hakemiseen.
Kattoremontit ja muut kattotyöt Marttilassa kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Marttilassa aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Marttilassa palvellen -Kattotyöt Pro
Katon asennus tai uusiminen onnistuu meiltä Marttilassa katemateriaaliin katsomatta
Jatkossa sinun ei tarvitse miettiä, miltä kattofirmalta voi tilata tiilikaton korjauksen, ja millä kattofirmalla on huopakattohuolloissa tarvittavaa erityisosaamista. Me teemme kaikki huopakattotyöt, peltikattotyöt ja tiilikattotyöt Marttilassa timanttisella ammattitaidolla. Meidän joukossamme on asiantuntijoita joka lähtöön, ja kaikki ovat yhtä motivoituneita ja ahkeria. Suunnittelemme jokaisen kattourakan (niin palahuopakaton uusimisen kuin konesaumakaton varustelunkin) etukäteen, joten saavumme paikalle hyvin valmistautuneina ja varustautuneina, kun on aika aloittaa sillä kertaa tarvittava kattourakka Marttilassa.
Voit tilata meiltä katon asentamisen tai uusimisen riippumatta siitä, millaisen katon tahdot, tai millainen katto rakennuksessa vielä tällä hetkellä on. Palahuopakaton asentaminen on mahdollista vain, jos katto on riittävän kalteva, mutta tarvittaessa voimme muokata kattoa kaltevammaksi. Huopakaton asentaminen tai uusiminen Marttilassa onnistuu melkein mille tahansa katolle. Huopakatto soveltuu myös tasakatolle, eikä samaa voida sanoa mistään muusta katemateriaalista. Halutessasi voimme muokata tasakatosta satulakaton, mitä voi olla helpompi huoltaa.
Myös tiilikattojen asennukset ja uusimiset etenevät näppärästi, kun asialla ovat meidän ammattilaisemme. Voimme latoa omakotitalon tai paritalon katolle betonitiiliä tai kalliimpia, mutta paremmin ajan hammasta kestäviä savitiiliä. Tiilikaton alle tulee aina aluskate, mikä ohjaa kosteuden katon alta pois, jotta kattorakenteet eivät alkaisi lahota, ja jotta niiden lahoaminen ei aikaistaisi tiilikattosaneerausta.
Olethan yhteydessä myös silloin, kun mielessäsi on peltikaton asennus tai uusiminen. Voimme asentaa omakotitaloon, kesämökkiin, autotalliin tai paritaloon vaikkapa aaltopeltikaton. Toinen vaihtoehto olisi tiilikuvioinen peltikatto, mikä näyttää tiilikatolta varsinkin vähän kauempaa katsottuna. Kolmas vaihtoehto on lukkosaumakatto, mikä imitoi aitoa konesaumakattoa. Vaihtoehtoja on muitakin. Mihin sitten päädytkin, voit luottaa saavasi meiltä parasta palvelua parhaalla hinnalla.
Huopakattoremontti, palahuopakattoremontti, peltikattoremontti ja tiilikattoremontti Marttila – Katon uusimisen jälkeen moni asia on mukavammin
Huopakattoremontin, palahuopakattoremontin, tiilikattoremontin tai peltikattoremontin jälkeen monia asia on mukavammin kuin ennen. Uusi huopakatto, palahuopakatto, tiilikatto tai peltikatto on kaunis katsella. Sen väri on tasainen, eikä sillä kasva sammaleita ja jäkäliä. Ruoste ei pilaa näkymää, sillä uusimme ruosteiset rännit, eikä vasta uusittu peltikatto ruostu pitkiin aikoihin.
Uuden katon huoltaminen on helppoa, sillä uusi pinnoite suojaa kattoa esimerkiksi lialta ja sammaleilta. Isompia kattohuoltoja ei tarvita vuosikausiin. Huopakattoremontin, tiilikattoremontin, peltikattoremontin tai palahuopakattoremontin jälkeen riittää, että katolla käydään kahdesti vuodessa poistamassa roskat ja tarkastamassa katon yleiskunto esimerkiksi myrskyn aiheuttamien tuhojen varalta.
Uusi katto ei niin vain vaurioidu Marttilassa, sillä kaikki kiinnikkeet ovat kunnolla paikoillaan ja tiilikatonkin pinta on niin tasainen, että se hylkii vettä (veden imeytyminen vanhan tiilen huokosiin voi johtaa pakkasrapautumiseen). Peltikattoremontin tai esimerkiksi tiilikattoremontin jälkeen voit suhtautua tyynesti rankkasateisiin, tuulenpuuskiin ja talvisiin lumivaippoihin. On mukavaa, kun ei tarvitse olla huolissaan kattovuodoista – tai nousta keskellä yötä hakemaan ämpäriä sisäkaton läpi valuvien vesien keräämiseksi.
Huopakattoremontin tai muun kattosaneerauksen jälkeen sinulla voi olla Marttilassa aikaisempaa toimivampi tai turvallisempi katto, sillä tarvittaessa voimme tehdä katosta kaltevamman, tai päivittää sen varustelutasoa. Kaltevalta katolta esimerkiksi roskat voivat poistua itsekseenkin, joten jyrkän katon huoltaminen on yleisesti ottaen helpompaa kuin loivan katon huoltaminen.
Katon turvallisuutta voidaan parantaa esimerkiksi asentamalla huopakatolle, tiilikatolle tai peltikatolle kulkusiltoja. Rakennusmääräyksissä kerrotaan, millaisia kattoturvatuotteita katolle on asennettava, jos se on esimerkiksi tarpeeksi kalteva. Pakollisten kattoturvatuotteiden lisäksi voimme asentaa omakotitalon, paritalon, kesämökin tai autotallin kattoremontin yhteydessä myös ”ylimääräisiä” kattoturvatuotteita, jotta nuohoojilla tai esimerkiksi lumenpudottajilla olisi mahdollisimman turvalliset työskentelyolosuhteet. Piipunhatun asentamisen avulla voidaan parantaa rakennuksen paloturvallisuutta, sillä hormiin pääsevä kosteus voi rapauttaa hormia, ja rapautumisen aiheuttamiin koloihin voi kertyä nokea, minkä poistaminen on melkein mahdotonta. Nokikertymät ovat pahasta, koska ne voivat johtaa nokipaloon.
Voimme asentaa uudelle katolle myös kattoikkunan tai kattovalokuvun, jotta sisälle saataisiin mahdollisimman paljon pehmeää ja kaunista luonnonvaloa. Aurinkoa voidaan hyödyntää myös siten, että asennamme katolle aurinkopaneeleita.
Huopakatto vaiko palahuopakatto? Molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät puolensa
Oletko tekemässä vaikeaa valintaa huopakaton ja palahuopakaton välillä Marttilassa? Molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät puolensa, joten valinta on haasteellinen.
Huopakatto voi kestää jopa kymmenkunta vuotta pidempään kuin palahuopakatto, joten pitkäikäisyys on huopakaton valttikortti.
Palahuopakatto – mitä kutsutaan myös bitumipaanukatoksi tai laattakatoksi – on kuitenkin monen mielestä kiehtovamman näköinen. Eläväpintainen katto on näyttävä vaihtoehto niin omakotitaloon, paritaloon, kesämökkiin kuin autotalliinkin.
Jos talossasi on tasakatto tai hyvin loiva katto, voit valita ainoastaan huopakaton – ellet sitten teetä kattorakenteisiin niin suuria muutoksia, että vaihtoehtojen määrä lisääntyy. Palahuopakatto voidaan asentaa vain kaltevalle katolle, koska sen vedenpitävyyttä ei voida taata, jos katto on loiva.
Me asennamme huopakatot ja palahuopakatot yhtä hyvin niin Marttilassa kuin sen ympäristössäkin. Olemme mukana huopakaton tai palahuopakaton kaikissa vaiheissa, sillä meidän palveluvalikoimaamme kuuluvat myös katon puolivuosittaiset huollot, sammaleentuhokäsittelyt, kattopaikkaukset, kattovuotojen korjaukset ja esimerkiksi myrskyvaurioiden kunnostukset.
Kun bitumikatto viimein on aika uusia, tulet saamaan meiltä kilpailukykyisen tarjouksen ammattitaidolla ja huolellistakin huolellisemmalla otteella tehtävästä bitumikattosaneerauksesta Marttilassa.