Kattoremontti, kattotyöt Myrskylä – Katon kunnostaminen on intohimomme
Suhtaudumme intohimoisesti kaikkiin kattotöihin Myrskylässä, Askolassa, Porvoossa, Pukkilassa, Orimattilassa, Lapinjärvellä ja Loviisassa. Olemme aina valmiita korjaamaan kattosi. Katto voi tarvita korjausta esimerkiksi siksi, että lumen paino on saanut sen liitoskohdat vuotamaan – tai siksi, että myrsky on repinyt kattopellit irti. Monet vauriot saadaan korjattua loistavalla tavalla, kun asioit kanssamme, sillä meillä on pitkä kokemus huopakattojen, peltikattojen ja tiilikattojen korjaamisesta. Emme tarjoa ulkokaton uusimista Myrskylässä, jos katto voidaan saada kuntoon esimerkiksi vaihtamalla huonokuntoiset kattopellit tai tiivistämällä katon saumat. Tarvittaessa korjaamme myös peltikaton tai tiilikaton aluskatteen. Mikäli katon alle on syntynyt kosteusvaurioita, teemme tarvittavat toimenpiteet niiden kunnostamiseksi.
Jotta tasakatto, harjakatto, pulpettikatto tai esimerkiksi mansardikatto kestäisi paremmin talvia, rajuilmoja ja muita rasituksia, tulee sitä huoltaa. Me olemme nappivalinta myös kaikkiin kattohuoltoihin Myrskylässä ja sen ympäristössä. Maalaamme peltikaton, poistamme huopakatolta sammaleet ja pinnoitamme betonitiilet. Tarvittaessa teemme myös lumen pudotuksen ja jään sulatuksen.
Kattokorjausten ja kattohuoltojen avulla on mahdollista pidentää katon elinkaarta, mutta mikään katto ei voi kestää loputtomiin. Ammattilaisemme huomaavat kyllä, missä vaiheessa katon kuluminen on edennyt niin pitkälle, että paras vaihtoehto on autotallin, kesämökin, paritalon tai omakotitalon kattoremontti. Suhtaudumme intohimoisesti myös vesikaton remontteihin. Samalla voimme toteuttaa esimerkiksi katon IV-töitä, yläpohjan lisälämmöneristyksen, verkotuksien asentamisen tai vaikka koko joukon peltisepäntöitä. Suunnittelemme kattoremontin katon tarpeiden ja asiakkaiden toiveiden perusteella, joten jokainen kattosaneeraus on erilainen.
Yksi asia on kuitenkin varma: kun tilaat huopakaton, palahuopakaton, peltikaton tai tiilikaton vaihdon tältä kattofirmalta, ei hinnoissa ole ilmaa. Kilpailukykyiset hintamme muuttuvat vieläkin edullisemmiksi, jos olet yksityisasiakas, ja voit siksi hakea kotitalousvähennystä. Tuota verovähennystä voi hakea niin katon korjaamisen kuin esimerkiksi rännihuollonkin jälkeen. Haettavissa on myös kattotöiden rahoitus. Tuon lainan tarjoamisesta vastaa tunnettu ja hyvämaineinen yhteistyökumppanimme rahoitusalalta.
Kattoremontit ja muut kattotyöt Myrskylässä kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Myrskylässä aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Myrskylässä palvellen -Kattotyöt Pro
Katon asennus tai uusiminen Myrskylässä – Kestääkö se koko kesän?
Jotkut siirtävät kattoremonttia yhä tuonnemmas tulevaisuuteen, vaikka niin ei kannattaisi tehdä. Kattoremontin lykkääminen voi nostaa aikanaan aloitettavan kattosaneerauksen hintaa, sillä heikkokuntoinen katto voi vuotaa, ja kattovuoto voi pilata kattorakenteet niin, että niitä on kunnostettava poikkeuksellisen paljon. Kaikki ylimääräiset työt kasvattavat kattoremontin hintaa, vaikka pidämmekin huolen siitä, että omakotitalon, paritalon, kesämökin tai autotallin kattoremontista antamamme tarjous on mahdollisimman edullinen.
Yksi syy esimerkiksi uuden palahuopakaton asentamisen lykkäämiselle on pelko siitä, etteivät rahat riitä katon vaihtoon. Meidän kanssamme tätä pelkoa ei kuitenkaan ole, koska palahuopakaton uusiminen tehdään aina mitä parhaimmalla hinta-laatusuhteella, ja urakan voi maksaa osissa (jos hakea kumppanimme tarjoamaa rahoitusta). Etsimme aktiivisesti kustannustehokkaita vaihtoehtoja, jotta voimme pitää hintamme matalina.
Joskus kustannustehokas vaihtoehto säästää myös aikaa. Se, että asiakas pelkää uuden huopakaton asentamisen kestävän koko kesän, onkin yksi syy kattosaneerauksen lykkäämiselle. Tilaa huopakaton uusiminen meiltä Myrskylään, niin saat huomata, että katon vaihto voi tapahtua jo parissa päivässä. Alkutarkastuksen jälkeen osaamme antaa sinulle tarkemman arvion siitä, kauanko sinun bitumikattosi uusimiseen menee. Jos uusi bitumikatto voidaan asentaa suoraan vanhan päälle, onnistuu ulkokaton uusiminen todella nopeasti. Emme siis ole pihan tukkona kuin vain pienen tovin, joten kesänviettosi ei häiriinny liikaa.
Peltikaton uusiminen voidaan tehdä muulloinkin kuin kesällä. Uuden peltikaton asentaminen onnistuu vaikka keskellä talvea, ja talviremontissa on monia hyviä puolia – kuten se, että routa suojaa pihaa. Peltikaton uusiminen Myrskylässä onnistuu jo muutamassa päivässä, jos kattorakenteita ei tarvitse korjata, jatkaa, uusia tai vahvistaa.
Myös tiilikaton uusiminen nopeutuu, jos kattorakenteiden kunnostamiseen ei tarvitse käyttää aikaa. Jos kuitenkin olet haaveillut katon korottamisesta, kannattaa se yhdistää uuden tiilikaton asentamiseen. Myös katon lisäeristys tai esimerkiksi uusien läpivientien asentaminen kannattaa yhdistää kattoremonttiin. Uusi läpivienti voi olla vaikka kattoikkuna tai jokin ilman vaihtumista parantava putki.
Huopakattoremontti, palahuopakattoremontti, peltikattoremontti ja tiilikattoremontti Myrskylä – Katon uusimistarpeet voivat yllättää
Moni luottaa siihen, ettei tarvitse kattosaneerausta – eli huopakattoremonttia, palahuopakattoremonttia, tiilikattoremonttia tai peltikattoremonttia – ennen katon teknisen käyttöiän päättymistä. Meidän avullamme onkin mahdollista, ellei peräti todennäköistä, että katto saavuttaa maksimi-ikänsä. Huopakatto voi kestää jopa 40 vuotta, jos sitä huolletaan asianmukaisella tavalla, mikä tarkoittaa muun muassa tarpeeksi hellävaraisia otteita, mitkä eivät vahingoita huopakaton pinnoitetta. Palahuopakatto saattaa suojata rakennusta noin 30 vuoden ajan. Peltikattojen valmistajat lupailevat jopa 50 vuoden mittaista käyttöikää, ja tällainen saavutus onkin mahdollinen, jos katto ei pääse ruostumaan pahasti. Ruostetta ja muita peltikaton käyttöikää lyhentäviä ongelmia torjutaan pitämällä katto puhtaana ja hyvin maalattuna. Betonitiilikatto voi saavuttaa jopa 70 vuoden iän, ennen kuin on aika tilata vesikaton remontti Myrskylään. Savitiilikatto on betonitiilikattoa kalliimpi, mutta se voi pysyä kunnossa kolmisenkymmentä vuotta pidempään.
Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että huopakattoremonttia tai esimerkiksi peltikattoremonttia voi tarvita paljon aiemminkin. Jos kattosi on jo täyttänyt 30 vuotta, tulee sen tarkastukset tehdä erityisellä huolellisuudella. Katon alla tuntuva ummehtuneisuus, katon painuminen ja tihentyneet paikkaustarpeet ovat merkkejä siitä, että katto voisi olla uusimisen tarpeessa. Ammattilaisemme osaavat selvittää, onko taloudellisempaa tehdä kattokorjaus vaiko kattoremontti, kuten peltikattoremontti.
Suosittelemme, että tarkastutat katon Myrskylässä kaksi kertaa vuodessa. Näin mikään vaurio ei vaikuta katon kuntoon ainakaan kovin kauaa, sillä kattotarkastuksen jälkeen saat tarjouksen mahdollisten korjaus-, huolto- tai uusimistarpeiden täyttämisestä, ja hommat voidaan aloittaa nopealla aikataululla.
Myös pahat lumi- tai myrskyvauriot voivat aikaistaa kattoremonttia. Lumen paino voi vaurioittaa kattorakenteita, samoin katon päälle rajuilmalla kaatuva puu. Ota yhteyttä, niin etsimme tilanteen mukaiset ratkaisut. Isokin kattourakka etenee sujuvasti meidän kokeneiden ammattilaistemme toimesta.
Huopakattojen ja palahuopakattojen kanssa työskenteleminen on meille tuttua
Kaikenlaiset kattourakat ovat meille tuttuja. Olemme asentaneet, huoltaneet ja uusineet lukemattoman määrän läpivientejä. Olemme poistaneet sammaleita, paikanneet kattoreikiä ja puhdistaneet vesikouruja. Emme silti ole päässeet leipiintymään. Kattojen kanssa työskenteleminen on vaihtelevaa ja palkitsevaa. Kättensä jäljen näkee nopeasti, mutta paras palkinto on tietenkin tyytyväinen asiakas, jonka kattoon liittyvät huolet olemme juuri pyyhkäisseet pois.
Huopakattojen ja palahuopakattojen kanssa työskenteleminen on meille erityisen tuttua, sillä todella monissa suomalaisrakennuksissa on bitumikatto. Pidämme kovasti bitumikatoista, koska niitä on helppo työstää. Esimerkiksi huopakaton asentaminen sujuu suorastaan käden käänteessä (kun asialla ovat kokeneet asiantuntijamme), ja tällainen katto voidaan asentaa melkein mihin tahansa rakennukseen. Huopakatto on paras – ja samalla ainoa – vaihtoehto, jos sinulla on tasakatto. Jos haluaisit, voisimme muokata tasakatosta kaltevamman, jolloin rakennukseen voitaisiin asentaa myös palahuopakatto Myrskylässä.
Huopakaton voi asentaa myös jyrkälle tai monimuotoiselle katolle. Tiedämme, miten sen saumoista ja läpivienneistä saadaan niin tiiviit, että katto voi kestää jopa neljän vuosikymmenen ajan. Palahuopakatto on uusittava Myrskylässä jo jonkin verran aikaisemmin, mutta me saamme laattakatonkin kestämään huomattavan pitkään. Katon pitkäikäisyyden salaisuus on kattohuolloissa. Ota yhteyttä kaikkien huopakattohuoltojen (myös kattolumitöiden) tiimoilta, niin saat kaiken irti ajattoman tyylikkäästä bitumikatostasi. Tarvittaessa tekisimme myös taidokkaan kattokorjauksen Myrskylässä.