Kattoremontti, kattotyöt Vehmaa – Katon kunto on meille prioriteetti
Meille se tärkein asia on se, että sinun kattosi on hyvässä kunnossa. Teemme aina hyvää jälkeä, jotta saisimme kattosi kerralla kuntoon – ja vieläpä sellaiseen kuntoon, ettei katon tarvitse pelätä vuotavan (tai lähtevän tuulen matkaan) lähitulevaisuudessakaan. Katon kunnossapito Vehmaalla tarkoittaa muun muassa katon huoltamista ja korjaamista. Katon huoltaminen voi liittyä lumen pudottamiseen (mikä voi estää katon vaurioitumisen lumen painon alla) tai vaikka maalipinnan uusimiseen (mikä torjuu ruostumista). Kattokorjaukset voivat liittyä myrskyvaurioiden korjaamiseen (kuten irronneiden kattopeltien kiinnitys) tai normaalista kulumisesta ja ikääntymisestä johtuvien vaurioiden kunnostamiseen. Viimeksi mainittu voisi tarkoittaa käytännössä vaikkapa kattoreikien paikkaamista tai vuotavien läpivientien tiivistämistä.
Jos omakotitalon, kesämökin, autotallin tai paritalon katto on sen verran huonossa kunnossa, ettei sitä kannata alkaa korjata tai huoltaa, annamme tarjouksen kattoremontista. Kattoremontti tarkoittaa ulkokaton uusimista, mutta sen yhteydessä voidaan tehdä kymmenittäin muita toimenpiteitä ja työvaiheita. On melko tavallista, että vesikaton remonttiin yhdistyy kattorakenteiden kunnostaminen, kuten lahojen puuosien uusiminen. Jos kattorakenteiden vaurioiden takana on kondenssivesi, ehkäisemme kondensoitumista toteuttamalla katon ja yläpohjan lisäeristyksen ja/tai katon tuuletuksen parantamisen. Katon tuuletusta on mahdollista tehostaa vaikkapa siten, että asennamme katolle alipainetuulettimen. Asennamme (ja huollamme ja uusimme) Vehmaalla kaikki muutkin läpiviennit.
Katon varustelusta puheen olleen: tilaa meiltä myös sadevesijärjestelmän, verkotuksien tai kattoturvatuotteiden (kuten kattotikkaiden, kattosiltojen ja lumiesteiden asennus). Katon varustelu tehdään usein kattoremontin loppupuolella, mutta monet kattotarvikkeet on mahdollista jälkiasentaa. Me huolehdimme siitä, että asennus tapahtuu katemateriaalin ja kattotarvikkeen valmistajan edellyttämillä tavoilla.
Kaikki kattotyömme Vehmaalla, Laitilassa, Mynämäellä, Taivassalossa, Uudessakaupungissa ja esimerkiksi Eurassa voi maksaa yhteistyökumppanimme tarjoamalla rahoituksella. Etenkin isommat kattourakat voi olla hyvä maksaa luotolla. Kun huopakatto, palahuopakatto, tiilikatto tai peltikatto on laitettu kuntoon, kannattaa yksityisasiakkaan hakea kotitalousvähennystä. Kotitalousvähennyksen hakeminen ei missään nimessä ole pakollista, mutta kun tällainen mahdollisuus on olemassa, kannattaa siitä mielestämme ottaa ilo irti.
Kattoremontit ja muut kattotyöt Vehmaalla kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Vehmaalla aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Vehmaalla palvellen -Kattotyöt Pro
Katon asentaminen tai uusiminen Vehmaalla suunnitellaan esimerkiksi kattorakenteiden perusteella
Jotta omakotitalon, kesämökin, autotallin tai paritalon kattoremontti Vehmaalla sujuisi mahdollisimman jouhevasti, tulee kattourakka suunnitella etukäteen. Suunnitteluvaiheen ansiosta voimme tilata oikean määrän uusia materiaaleja sekä järjestää oikean määrän oikeita ammattilaisia oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Suunnitteluvaiheen avulla osaamme varautua esimerkiksi kosteusvaurioiden kunnostamiseen ja homeisten villojen vaihtamiseen, joten mikään työvaihe ei tule yllätyksenä, mihin emme olisi osanneet varautua.
Uuden peltikaton, tiilikaton, huopakaton tai palahuopakaton asentamisen suunnittelemisesta ei tulisi mitään, ellei meillä olisi käytettävissämme ajantasaisia faktoja katon koosta ja muun muassa kattorakenteiden kunnosta. Katon koolla on vaikutusta materiaalien menekkiin ja kattoremontin kestoon, mutta kattorakenteiden kunto on todella keskeinen asia kattosaneerausta suunnitellessa. Meidän pitää nähdä kattorakenteesi omilla silmillämme, joten tulemme paikan päälle tekemään alkutarkastusta. Alkukatselmuksen jälkeen voimme myös antaa tarjouksen tiilikaton, peltikaton, huopakaton tai palahuopakaton uusimisesta Vehmaalla.
Jos kattorakenteet ovat terveet, voi huopakaton tai palahuopakaton asentaminen alkaa, ennen kuin vanha katto on purettu. Vanha katto voi siis (joissain tapauksissa) jäädä toimimaan uuden katon alusrakenteena.
Peltikaton tai tiilikaton uusiminen voi tapahtua osittain, mikä tarkoittaisi sitä, että aluskate jätettäisiin uusimatta. Peltikattoja tai tiilikattoja ei voida asentaa toistensa päälle, mutta joskus riittää se, että uusimme pelkän vesikatteen.
Jos kattorakenteissa on jotain vikaa, tullee kattoremontti toteuttaa normaaliin tapaan, mikä tarkoittaa vanhan katon (vesi- ja aluskatteen) purkamista. Sen jälkeen voimme kunnostaa kattorakenteet – tai toteuttaa vaikkapa katon korotuksen. Katon korotuksella voidaan vaikuttaa siihen, kuinka hyvin ilma vaihtuu katon alla, mutta se voi olla tarpeen myös ullakkotilojen asuinkäyttöön ottamisen mahdollistamiseksi.
Huopakattoremontti, palahuopakattoremontti, peltikattoremontti ja tiilikattoremontti Vehmaa – Haluatko ajattoman vaiko modernin katon?
Tilaa peltikattoremontti, tiilikattoremontti, palahuopakattoremontti tai huopakattoremontti Vehmaalle meiltä, niin asennamme omakotitaloon, paritaloon, autotalliin tai kesämökkiin makusi mukaisen katon. Keskustelemme kanssasi jo hyvissä ajoin siitä, millaisia odotuksia sinulla on, ja koska haluat kattoremontin alkavan. Kattoremontin voi tehdä vaikka talvella, joten ulkokaton uusimista ei tarvitse lykätä kesään.
Huopakattoremonttiin voidaan liittää vaikka tasakaton muokkaaminen harjakatoksi. Tasakatot olivat aikanaan uusinta uutta ja kuuminta hottia, mutta tänä päivänä niitä pidetään melko ei-toivottuina ja työläinä. Koko rakennuksen ilme muuttuu nykyaikaisemmaksi, jos liitämme huopakattoremonttiin Vehmaalla katon muodon muuttamisen tasakatosta satulakatoksi.
Jos tavoittelet mahdollisimman ajatonta kattoa, voit valita mustan tai vaikkapa harmaan tiivissaumakaton. Kolmiorimahuopakatto näyttää kaukaa katsoen samalta, mutta läheltä huomaa sen saumat. Kolmiorimahuopakatto on upea ja perinteitä kunnioittava katto, mikä sopii etenkin vanhoihin rakennuksiin. Se voidaan asentaa myös uuteen rakennukseen, sillä tällainen valinta saa varmasti ansaitsemaansa huomiota.
Jos haluat modernin katon, tilaa vaikka palahuopakattoremontti. Palahuopapaanut voivat olla vaikka sähkönsinisiä tai metsänvihreitä.
Ajattoman tyylikästä peltikattoa tavoitteleva voi valita konesaumakaton. Konesaumakatto on myös erittäin tiivis, helppohoitoinen ja pitkäikäinen. Normaalitapauksessa peltikattoremontti olisi edessä viimeistään noin 50 vuoden kuluttua, mutta rivisaumattu peltikatto voi kestää jopa sadan vuoden ajan. Myös aaltopeltikatto on ajattoman tyylikäs valinta.
Jos olet kiinnostunut moderneista ratkaisuista, voit ihastua lukkosaumakattoihin. Niiden alle saattaa tulla äänieristeitä ja hengittävä aluskate, mitkä tarjoavat vastauksen moniin peltikaton pikkupulmiin. Myös tiilikuvioinen peltikatto on uudenaikainen katto, missä yhdistyvät upealla tavalla peltikattojen ja tiilikattojen parhaat puolet.
Ennen kuin aloitamme tiilikattoremontin Vehmaalla, kysymme, haluatko betoni- vaiko savitiiliä. Savitiilet ovat kalliimpia, mutta ne voivat suojata rakennustasi jopa kolmekymmentä vuotta pidempään kuin nykyaikaiset betonitiilet. Entä asentaisimmeko katolle aurinkopaneeleita? Niiden suosio on nyt suurta!
Huopakatto tai palahuopakatto ei petä
Huopakatto tai palahuopakatto ei petä, sillä se on juuri sellainen kuin luvattiin. Bitumikatto on edullinen, rasituksenkestävä, komea ja vähään tyytyvä katto, mikä voidaan asentaa melkein minkä tahansa rakennuksen suojaksi. Huopakate on ykkösvalinta (no, muita vaihtoehtoja ei edes ole olemassa) tasakatolle, mutta siitä on helppo työstää erinomainen vesikate myös jyrkälle tai monimuotoiselle katolle.
Bitumikatto kestää neljän vuodenaikamme kaikki rasitukset niin hyvin, että huopakaton uusimista tarvittaneen seuraavan kerran vasta 40 vuoden kuluttua. Palahuopakatto ei ole aivan yhtä pitkäikäinen, joten palahuopakatto on uusittava ehkä 30 vuoden päästä. 30 vuoden käyttöikäkin on erittäin hyvä, ja sitä paitsi laattakatto on todella näyttävä katto.
Saat mahdollisimman tiiviin ja pitkäikäisen katon, kun tilaat omakotitalon, paritalon, autotallin tai kesämökin huopakaton asentamisen Vehmaalle meiltä. Me asennamme kokenein ja huolellisin ottein niin tiivissaumakatot, kolmiorimahuopakatot kuin paanukatotkin. Muistamme, miten huolellisesti läpiviennit tulee eristää ja tiivistää, ja miten lumiesteet tai vesikourut mitoitetaan. Huolehdimme siitä, että ilma vaihtuu kattosi alla, ja että jokainen sauma tai sisätaite on täyden kympin arvoisesti toteutettu.
Jatkossa saat meiltä Vehmaalle ne huopakattohuollot, joiden avulla katto näyttää hyvältä jatkossakin – ja joiden ansiosta se ei vaurioidu uhista ja koettelemuksista huolimatta. Huopakattohuollot liittyvät usein katon puhtaanapitoon. Kun puhdistamme huopakattoa roskista tai sammaleista, panemme merkille mahdolliset korjaustarpeet antaaksemme hyvän tarjouksen bitumikattosi nopeasta paikkaamisesta Vehmaalla.