Menikö kattoremontti pieleen? Me korjaamme muiden mokat!

Menikö kattoremontti pieleen?

On fakta, että kaikkien urakoitsijoiden rahkeet eivät riitä kattoremontin toteuttamiseen laadukkaasti. Yksi hätäilee suunnittelun kanssa, toinen suoristaa mutkia toteutusvaiheessa, kolmas kitsastelee materiaaleissa ja työvälineissä, ja neljäs ei vain malta viimeistellä työtään huolellisesti. Joillakin urakoitsijoilla kattoremontin kunnollinen toteutus voi jäädä kiinni siitäkin, että tietotaito ei vain yksikertaisesti riitä ottamaan huomioon kaikkia ison urakan edellyttämiä asioita.

Jos olet jo joutunut todistamaan edellä kuvattua ongelmatiikkaa käytännössä, ota yhteyttä meihin Kattotyöt Prolaisiin – tulemme korjaamaan tilanteen viipymättä!

Miksi Kattotyöt Pro?

Me Kattotyöt Prolla olemme kokenut ja moniosaava joukko kattoalan ammattilaisia. Olemme huoltaneet, korjanneet ja remontoineet kaikenlaisia kattoja jo vuosikausien ajan, onnistuen täyttämään asiakkaidemme odotukset kerta toisensa jälkeen.

Kokemusvuosien myötä liki huippuunsa hioutuneen ammattitaitomme ansiosta pystymme paitsi toteuttamaan kattoremontin alusta loppuun, myös korjaamaan toisen urakoitsijan jälkiä. Kokematon urakoitsija ei siihen pysty, sillä kattoremontin virheiden korjailu jälkikäteen on aina vielä paljon vaativampaa kuin tavallinen kattoremontti.

Usein pystymme jopa myöntämään korjaavalle kattoremontille niin sanotun sovitellun asennustakuun. Se on merkki siitä, että sekä me että Sinä voit luottaa kättemme jälkeen edellisen urakoitsijan toilailuista huolimatta.

Älä jätä katto-parkaa oman onnensa nojaan!

Vaikka pieleen mennyt kattoremontti on aina ikävä asia, ei kattoa kannata missään nimessä jättää kärsimään kehnon urakoitsijan virheistä. Tilanne todennäköisesti vain pahenee vuosien vieriessä.

Käytännössä jo yksi tiivistämättä jäänyt sauma voi koitua katon kohtaloksi, sillä pienikin vesimäärä tekee katon rakenteissa tuhojaan. Myös yläpohjan huono tuulettuvuus saattaa saada katon rakenteet homehtumaan ja lahoamaan herkästi etenkin lämpimään ja kosteaan kesäaikaan.

Pitkässä juoksussa kattoremontin korjaamatta jääneet virheet saattavat tehdä koko talosta pahimmillaan asumiskelvottoman. Erityisesti kosteusongelmilla on taipumus eskaloitua radikaalisti.

Muista, että väärin tehdyt asennustyöt aiheuttavat myös tuote- ja materiaalitakuiden raukeamisen, joten vähäisiltäkin tuntuviin ongelmiin kannattaa puuttua välittömästi. Näin ollen asennustöissä tapahtuneet virheet eivät vielä ennätä aiheuttaa niin suurta vahinkoa ja kustannuksia, vaikka et valmistajilta enää korvauksia saisikaan.

Kauttamme saat myös rahoitusta

Usein pieleen menneen kattoremontin jälkien korjaamiseksi ei kannata alkaa säästämään, vaan reagoida tilanteeseen ripeästi keinolla millä hyvänsä. Niin säästät pitkässä juoksussa selvää rahaa!

Jos katon remontti kuitenkin söi jo kaikki säästösi, älä huoli – katto saadaan silti varmasti korjattua. Meillä voit maksaa kattoremontin laskut aina myös kauttamme saatavilla olevalla rahoituksella, vaikka tarkoitus olisikin vain korjata toisen urakoitsijan jäljet.

Huomaa, että meidän Kattotyöt Prolaisten tekemä työ on myös kotitalousvähennykseen kelpaavaa kulua. Mikäli et ennättänyt käyttää kotitalousvähennyksen vuotuista maksimimäärää kokonaan edellisen kattoremontin yhteydessä, voit siis hyvinkin saada osan korjaavan urakan kustannuksista takaisin verovähennysten muodossa.

Nyt toivottavasti jo tunnet sykkeesi laskevan, stressin vähenevän ja verenpaineen palautuvan liki normaalille tasolle. Kun kuulet edullisen tarjouksemme korjaavasta kattoremontista kohteessasi ja annat meidän toteuttaa urakan alusta loppuun laadukkaasti puolestasi, pystyt varmasti taas nukkumaan yösikin rauhallisin mielin!

Älä häpeile pyytää apua, jos talkooporukan tarmo ja taidot loppuivat kesken kattoremontin

Me suomalaiset olemme peloton ja sisukas kansa, minkä vuoksi moni päätyy yrittämään jopa kattoremonttia ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta. Valitettavasti kattoja ei kuitenkaan remontoida pelkällä asenteella, vaan lisäksi tarvitaan rutkasti tietotaitoa – eikä kokemuksestakaan ole missään nimessä haittaa. Jos olet tullut samaan lopputulokseen, älä siis häpeile ottaa yhteyttä meihin Kattotyöt Prolaisiin ja pyytää asiantuntijoitamme saattamaan loppuun itse tai talkoovoimin aloitettu urakka!

Fiksu myöntää virheensä ajoissa

Tee-se-itse-kattoremontin alkumetrejä leimaavat usein hurja innostus ja itseluottamus, ja tekemisen meininki on vahvasti läsnä. Netistä löytyviä oppaita, blogeja ja keskustelupalstoja selataan ehtymättömällä tarmolla ja päämäärätietoisuudella, ja jopa rakennustarvikeliikkeen myyntitykistä puristetaan irti jokainen tiedon jyvänen.

Ennen pitkää talkooporukka törmää kuitenkin lähes poikkeuksetta pieniin tai isompiin haasteisiin. Yksikään tee-se-itse-opas ei nimittäin ole niin kattava, ettei sen ohjeita joutuisi hieman soveltamaan tai täydentämään. Kun tällainen piste tulee vastaan, menee tarmokkaimmaltakin talkoopoppoolta usein sormi suuhun ja kattoremontin riskit lähtevät selvään kasvuun.

Jos meiltä Kattotyöt Prolaisilta kysytään, ei kattoremonttia olisi alun alkaenkaan pitänyt lähteä tekemään ilman ammattilaisen apua. Viimeistään innostuksen ja itseluottamuksen vaihtuessa pakottavaan puurtamiseen ja epävarmuuteen olisi kuitenkin syytä kääntyä meidän puoleemme. Mikäli kattoremonttia vielä tämän käännekohdan jälkeen jatketaan talkoovoimin, ei remontin loppuun saattaminen välttämättä enää onnistu meiltä alan ammattilaisiltakaan ilman mittavaa purkuoperaatiota.

Mielestämme onkin vain fiksua myöntää virheensä mahdollisimman pian. Jos kattoremontin yrittää puskea talkoovoimin väkisin loppuun, häviää urakassa helposti aikaa ja rahaa – henkisistä voimavaroista puhumattakaan!

Ammattiapu hälventää stressin välittömästi

Kun stressi ja unettomat yöt ovat painaneet talkooporukalta leuat rintaan, on kaltaisemme kokeneen ammattilaisen astuminen kuvioihin iso ja välitön helpotus. Kurimukseen ei ole mitään syytä jäädä vellomaan, sillä me Kattotyöt Prolla palvelemme ympäri vuoden koko Suomen alueella.

Asiantuntijamme saat helposti kiinni esimerkiksi sähköisen tarjouspyyntölomakkeemme avulla. Jo pelkästään lomakkeen täyttäminen voi olla terapiaa kireille hermoille, sillä lomakkeelle voit vuodattaa kaikki remonttirupeamassa kohdatut haasteet ja kysymykset ratkaisuyrityksineen. Kerro meille rohkeasti myös ne työt ja työvaiheet, jotka menivät pahemman kerran vikaan.

Yhteydenottosi jälkeen asiantuntijamme tulevat vielä tarkastamaan tilanteen omin silmin. Suunnittelukäynnillä voit jo huokaista helpotuksesta, kun huomaat kohteesi olevan varmoissa ja asiantuntevissa käsissä.

Hyväksyttyäsi tarjouksemme kaikkine toimenpide-ehdotuksineen, on koko talkooporukan piina lopullisesti ohi. Viimeistään tässä vaiheessa pääsettekin nukkumaan yönne taas rauhallisesti tietäen, että aloittamanne työ tulee pian päätökseensä – me Kattotyöt Prolla korjaamme kaikki kattoremontissa sattuneet kömmähdykset sekä paikkaamme mahdolliset puutteet!

Kun tekijä on taitamaton, voi kattoremontissa mennä vikaan ihan kaikki

Kattoremontti on poikkeuksetta iso urakka, jossa virheen mahdollisuuksia on lukemattomia. Kokematon urakoitsija saattaa takkelehtia jo savotan suunnitteluvaiheessa, minkä jälkeen myös toteutus- ja viimeistelyvaiheissa voi sattua vielä moka poikineen.

Suunnitteluvaiheessa tapahtuvat virheet saattavat liittyä esimerkiksi kattorakenteiden kuntoon. Vesikaton ja sen alapuolisten rakenteiden kuntoon on helppo suhtautua optimistisesti, jos kiire on tarpeeksi kova. Mikäli kattorakenteissa näkyvät hälytysmerkit jäävät urakoitsijalta kokonaan huomaamatta, on tilanne tietysti kaikkein pahin.

Onneksi me Kattotyöt Prolla olemme tunnollinen pitkän linjan toimija. Teemme katollesi huolellisen kuntoanalyysin heti kattoremontin suunnittelukäynnillä, eikä meillä ole koskaan niin kiire, ettemme voisi mennä takuuseen kattoremontin laadusta kohteessa kuin kohteessa.

Suunnitteluvaiheessa virheitä voi tietysti sattua myös materiaalitilausten suhteen. Etenkin ruuhkaiseen kesäaikaan onkin hyvä tilata kattoremontti meiltä täältä Kattotyöt Prolta, sillä pitkällä kokemuksella osaamme arvioida kattoremonttia varten tarvittavat materiaalit oikein. Asiakkaidemme ei tarvitse pelätä materiaalipuutteista aiheutuvia viivästyksiä kattoremontin aikataulussa.

Kaikkein eniten virheen mahdollisuuksia on luonnollisestikin kattoremontin toteutusvaiheessa. Me Kattotyöt Prolla olemme nähneet paljon kohteita, joissa esimerkiksi aluskate on asennettu väärin eli liian löysälle, kireälle tai jopa kondenssipinta ylöspäin. Saattaapa aluskatteessa olla ronskin asennustekniikan jäljiltä reikiä ja repeämiäkin.

Myös kosteudenhallinnan laiminlyönti on yleistä. Valitettavan usein tiimimme saa kutsun kohteeseen, jossa esimerkiksi yläpohjan tuuletus on edellisen urakoitsijan jäljiltä olemattoman heikolla tolalla. Kehnosti tiivistetyt läpiviennit ovat toinen kosteuteen liittyvä ongelmakohta, johon joudumme puuttumaan mielestämme aivan liian usein. Joskus kosteutta on voinut päästä katon rakenteisiin toki jo urakan aikana puutteellisten suojaustöiden vuoksi.

Mokia saattaa sattua myös sadeveden ohjauksessa. Tämän tästä näemme väärin mitoitettuja ja asennettuja sadevesijärjestelmiä sekä katolta virtaavan veden vuoksi ylikuormittuneita salaojituksia.

Erityisesti katolle tehtävät muutostyöt altistavat virheille. Ei ole lainkaan tavatonta, että urakoitsija ei esimerkiksi tajua vahvistaa katon tukirakenteita uuden katemateriaalin ollessa painavampaa kuin vanha. Kattorakenteiden kestävyyttä onkin vaikea arvioida ilman vastaavaa kokemusta kuin meillä täällä Kattotyöt Prolla.

Vaikka kattoremontin suunnittelu ja toteutus olisi mennyt putkeen, voi huolimaton urakoitsija pilata työnsä vielä viimeistelyvaiheessakin. Uusi katto ja kattotuotteet esimerkiksi naarmuuntuvat helposti katolla liikkuessa. Ilman tunnollista loppusiivousta pihamaalle voi myös jäädä teräviä pellinpalasia, kateruuveja ja muuta ikävää roskaa etenkin siinä tapauksessa, että vanhan katon purkutöitä ei ole tehty fiksusti.

Kuten sanottu, voisi listaa kattoremontin mahdollisista riskeistä ja virheistä jatkaa lähes loputtomiin. Yhtäkään niistä ei silti tule sietää!

Pienet, suuret virheen paikat

Huomaa, että kattoremontissa pienetkin virheet saattavat kostautua myöhemmin kalliisti. Katto on kokonaisuus, jonka mitättömältäkin vaikuttavat puutteet tuppaavat kasvamaan vuosien mittaan yllättävän suuriin mittasuhteisiin.

Esimerkiksi yksi ainut huolimattomasti tiivistetty sauma tai reikä aluskatteessa voi hyvinkin olla vakavan kosteusvaurion alku. Pienestä tihutuksesta kasvaa äkkiä suuri puro, joka voi liristä ennen pitkää vaikkapa keskelle olohuoneen lattiaa.

Erityisen vakavia seurauksia on kattoturvatuotteiden asennusvirheillä. Lumiesteiden, palotikkaiden, kattosiltojen ja muiden kattoturvatuotteiden suhteen asennusohjeita on seurattava aivan äärimmäisen tarkasti, sillä yksikin puuttuva kiinnike saattaa maksaa jopa ihmishenkiä.

Joskus niin sanotut “pikku virheet” ovat käytännössä niitä kaikkein kiusallisimpia. Pieniä huolimattomuusvirheitä voi nimittäin olla hankala bongata katolta ennen kuin on jo liian myöhäistä.

Siksi onkin paras valita kattoremontin tekijäksi jo alun alkaenkin kaltaisemme luotettava ja hyvää mainetta kautta maan niittänyt toimija. Pitkällä kokemuksella me Kattotyöt Prolla vältämme tehokkaasti kaikki kattoremontin sudenkuopat sekä osaamme suhtautua niin urakan suunnitteluun, toteutukseen kuin viimeistelyynkin työvaiheiden ansaitsemalla vakavuudella. Takuumme on tae tarkkuudesta ja tasaisesta laadusta!

Mistä tietää, että kattoremontti on mennyt pieleen?

Kattoremontin virheet tulisi korjata kiireen vilkkaa, mutta mistä pieleen menneen kattoremontin sitten oikeastaan tunnistaa? Aina urakoitsijan tekemät mokat eivät oireile ennen kuin vasta vuosia remontin jälkeen, kun taas joskus ne ilmoittavat itsestään hyvinkin pian urakan päätyttyä. Alta voit lukea listamme muutamista kattoremontin heikkolaatuisesta toteutuksesta kielivistä tunnusmerkeistä.

Vesi ohjautuu katolla väärään paikkaan

Kenties kaikkein tyypillisimmin kattoremontin kehno toteutus ilmenee kosteusongelmina. Niiden kirjo on laaja – osan näkee jo pelkästään kattoa katsomalla, mutta toiset voi todeta vain katon avaamalla.

Jos havaitset esimerkiksi sade- ja sulamisvesien ohjautuvan katolta epämääräisiä reittejä pitkin alas, on kattoremontissa mitä todennäköisimmin mennyt jotain vikaan. Saman johtopäätöksen voit tehdä, mikäli vedet eivät poistu katolta lainkaan.

Viimeistään siinä vaiheessa hälytyskellojen on syytä soida ja kovaa, jos havaitset sade- ja sulamisvesien valuvan jotain kautta vesikaton alapuolisiin rakenteisiin tai jopa sisälle asti. Vesikaton tehtävä on pitää sade- ja sulamisvedet talon ulkopuolella, eikä veden tulisi kovallakaan sateella liristä esimerkiksi piipun juuresta sisätiloihin.

Peltikatto ruostuu nopeasti

Myös peltikaton nopea ruostuminen voi kertoa pieleen menneestä kattoremontista. Ruostumisen syynä saattavat olla esimerkiksi vääränlaiset kiinnikkeet tai asennuksen aikaiset, paikkaamatta jääneet naarmut vesikaton pinnassa. Jos uusi peltikatto siis tuntuu ruostuvan silmissä säännöllisestä puhdistamisesta huolimatta, on kattoremontin toteutuksessa hyvällä todennäköisyydellä jotain reklamoitavaa.

Katon rakenteet eivät kestä kuormaa odotetulla tavalla

Uuden katon romahtaminen tai kattorakenteiden notkahtaminen on melko harvinaista, mutta realistinen riski kunnolla töpeksityn kattoremontin jälkeen. Mikäli katon materiaali on vaihdettu remontin yhteydessä esimerkiksi huovasta tiileen kattorakenteita vahvistamatta, ei uusi katto välttämättä kestä esimerkiksi pulskan nuoskalumikerroksen painoa odotusten mukaisesti. Tiilikatto on reilusti huopakattoa painavampi, jolloin jo pelkästään vesikaton paino ilman lumikuormaa pistää vanhat kattorakenteet koville.

Saumat repsottavat ja kiinnikkeitä puuttuu

Repsottavat saumat ja puuttuvat kiinnikkeet kielivät niin ikään kattoremontin kakkoslaatuisesta toteutuksesta. Yksittäinen puuttuva ruuvi tai hieman irvistävä sauma ei vielä välttämättä aiheuta vakavia ongelmia, mutta viestii silti selvästi urakoitsijan huolimattomuudesta. Pienet huolimattomuusvirheet taas saattavat hyvinkin tarkoittaa, että uudelta katolta paljastuu kunnollisella tutkimisella paljon muitakin puutteita.

Katolla näkyy sulia läikkiä ja räystäitä kiertävät jääpuikkorivistöt

Me Kattotyöt Prolla olemme sitä mieltä, että kaikki katon ongelmat on paras korjata kerralla. Jos vasta remontoidulla katolla näkyy talvella sulia läikkiä ja räystäitä kiertävät komeat jääpuikkorivistöt, on kattoremontin toteutus mielestämme puutteellinen. Sulat alueet ja jääpuikot kertovat nimittäin ongelmista katon eristyksessä, mihin tulisi reagoida joko eristeitä vaihtamalla tai lisäämällä. Ellei urakoitsija ole edes ehdottanut katon eristyksen parantamista, voi olla perusteltua kyseenalaistaa tämän ammattitaito.

Jos nyt tunnistit kotisi, kesämökkisi tai vaikkapa autotallin vasta remontoidun katon edellä kuvatuista esimerkeistä, kutsu asiantuntijamme paikan päälle arvioimaan tilanteen vakavuus! Vaikka edellisen urakoitsijan takuu olisi vielä voimassa, voi olla kaikkein järkevintä antaa mahdollinen korjauskierros varmuuden vuoksi huolellisen ja hyvämaineisen tiimimme hoidettavaksi.

Me Kattotyöt Prolla viemme kattoremontin kohteessasi kerralla maaliin saakka!

Kattoremontin korjauskierrokset, epäluotettava urakoitsija ja takuuasioiden kanssa puljaaminen tekevät kattoremontista pahimmillaan painajaismaisen stressaavan kokemuksen. Siksi urakoitsija olisikin parasta valita kerralla oikein.

Monessa suomalaisessa kotitaloudessa ja taloyhtiössä on todettu, että juuri me Kattotyöt Prolla olemme se kaikkein helpoin ja huolettomin valinta kattoremontin toteuttavaksi tahoksi. Avaimet käteen-kattoremonttimme on saanut kiitosta kautta maan!

Avaimet käteen-kattoremonttiimme kuuluu kaikki mitä katon laadukas remontti kohteessa kuin kohteessa ikinä vaatiikaan. Sen sisällön asiantuntijamme räätälöivät aina kohdekohtaisesti, joten isokaan urakka ei jää meiltä puolitiehen.

Jotta voisimme taata kattoremontille mahdollisimman yllätyksettömän, kokonaisvaltaisen ja korkealaatuisen toteutuksen, aloitamme urakan aina huolellisella suunnittelulla. Suunnitteluvaiheessa kartoitamme kattosi nykytilanteen sekä käymme läpi omat toiveesi tulevan urakan suhteen. Viimeistään suunnittelun yhteydessä pääset myös purkamaan huoliasi edellisen urakoitsijan työnjäljen suhteen, mikäli kyseessä on korjaava kattoremontti.

Kun vanhan katon vaatimat työvaiheet ja toimenpiteet ovat tiedossamme, toteuttaa tiimimme niistä jokaisen tunnollisesti ja tarkasti alusta loppuun. Tyypillisesti avaimet käteen-kattoremonttiimme sisältyy esimerkiksi vanhan katon purkutöitä, kattorakenteiden korjaustöitä, eristeiden vaihtoa tai lisäämistä sekä uuden vesikaton ja kattotuotteiden asennustyötä. Korjaavassa kattoremontissa purku- ja korjaustöitä on usein tavallista enemmän.

Kun uusi katto tuotteineen on paikoillaan, viimeistelemme työmme vielä huolellisella loppusiivouksella. Mielestämme siisti piha on paras tapa sinetöidä kattoremontin täydellinen toteutus.

Laatutyötä – takuulla!

Me Kattotyöt Prolla teemme kattoremontit suunnittelusta loppusiivoukseen tasokkaasti takuutyönä. Avaimet käteen-kattoremontille myönnämme reilun asennustakuun, minkä lisäksi asentamiamme kattomateriaaleja ja tuotteita koskevat omat valmistajakohtaiset takuunsa.

Huomaa, että niin sanottu vakiotakuu tulee kysymykseen vain siinä tapauksessa, että pääsemme toteuttamaan kattoremontin alusta loppuun siinä laajuudessa kuin se on mielestämme kannattavaa. Toisen urakoitsijan jäljet korjaavalle kattoremontille pystymmekin myöntämään kiinteämittaisen vakiotakuun vain harvoin.

Korjaavalle kattoremontille myönnämme kuitenkin usein niin kutsutun sovitellun asennustakuun. Sen pituus riippuu täysin kohteesi lähtötilanteesta ja tilanteen parantamiseksi tekemistämme toimenpiteistä. Pyrimme silti takaamaan, ettei katto ole uuden remontin tarpeessa vielä vuosienkaan kuluttua operaatiosta.

Takuumme onkin merkki korkeasta ammattiylpeydestämme. Me Kattotyöt Prolla emme halua asiakkaidemme joutuvan jännittämään työmme jälkeä missään tilanteessa!

Valitse urakoitsija oikein viimeistään toisella kerralla

Muista, että pieleen menneen kattoremontin korjaus on aina vaikeampaa kuin urakan ensimmäinen toteutuskerta. Jos urakoitsijavalinta menee vielä toisellakin kerralla mönkään, ollaan siis jo melkoisessa suossa.

Siksi me Kattotyöt Prolla suosittelemmekin, että päästät meidät korjaamaan edellisen urakoitsijan jäljet välittömästi virheet havaitessasi. Usein se on huomattavasti fiksumpi ja huolettomampi ratkaisu kuin antaa jo kerran töpeksineen urakoitsijan paikkailla omia jälkiään – jos tämän taidot eivät riittäneet ensimmäisellä kerralla, tuskin virheiden korjauskaan onnistuu yhtään sen paremmin.

Me Kattotyöt Prolla sen sijaan olemme osoittaneet taitomme jo lähes lukemattomissa kohteissa kautta maan, ja meillä on runsaasti kokemusta myös muiden urakoitsijoiden jälkien korjaamisesta siististi ja kestävästi. Oli kattosi sitten peltiä, tiiltä tai huopaa, olemme varma valinta sen remontoivaksi tahoksi sekä ensimmäsellä kerralla että korjauskierroksella!