Repesikö ränni räystäästä ja tipahti katolta? Puututaanpa epäkohtaan kiireen vilkkaa!
Jos ränni irtosi räystäästä, on tilanne paras ottaa pian haltuun. Parin kourukoukun pettämiseen on vielä helppoa puuttua, eikä tilanne ole luultavasti ennättänyt aiheuttaa järin vakavaa vahinkoa kiinteistöllesi. Mikäli rännin sen sijaan antaa olla roikollaan pitkään, seuraa “Domino-efekti” ja roppa kaupalla isompia ongelmia.
Sadevesijärjestelmällä on katollasi nimittäin tärkeä rooli. Sen tehtävä on kuljettaa sade-, sulamis- ja pesuvedet katolta ja talosi välittömästä läheisyydestä pois niin, ettei vuolaana juoksevasta vedestä aiheudu kiinteistöllesi minkäänasteisia vaurioita. Ilman sitä esimerkiksi uhka räystäslautojen lahoamisesta, julkisisivaurioista ja jopa kosteusvauriosta olisi alati ilmassa.
Mitä pidempään ränni saa repsottaa tai lojua pahimmillaan kokonaan irtonaisena, sitä hankalampi räystäs on laittaa kuntoon ja sitä isompia laskuja räystään ja sadevesijärjestelmän korjaamisesta myös kehkeytyy. Edullisimmillaankin räystään ja julkisivun lahovaurioiden korjaus on huomattavasti hinnakkaampi operaatio kuin sadevesijärjestelmän kiinnitys takaisin paikoilleen.
Korjaamme sadevesijärjestelmät Stadista Sodankylään
Kun huomaat sadevesijärjestelmän kiinnityksissä moitteen sijaa, ota vikkelästi yhteyttä meihin Kattotyöt Prolaisiin. Sen teet näppärästi vaikkapa sähköisellä tarjouspyyntölomakkeellamme, jonka täyttämiseen ja lähettämiseen menee vain muutama hassu minuutti. Yhteydenottosi jälkeen katemestarimme palaavat pian asiaan ja sadevesijärjestelmä on taas iskussaan ennen kuin huomaatkaan! Olemme käytettävissäsi ympäri vuoden koko Suomen alueella, joten älä arkaile yhteydenoton kanssa missään osoitteessa edes talviaikaan.
Laskemme hinnan räystääsi tarpeiden mukaan
Yhteydenottosi jälkeen ratkeaa paitsi räystään kohtalo, myös mitä sadevesijärjestelmän kiinnittäminen takaisin maksaa. Me Kattotyöt Prolla laskemme rupeaman kustannukset aina kohdekohtaisesti, sillä laitamme räystään mielellämme kuntoon sekä irti retkahtaneen rännin jäljiltä että muutenkin. Vähimmillään tämä tarkoittaa vesikourun kiinnittämistä takaisin paikoilleen vain yhden kourukoukun osalta, mutta toisinaan muidenkin kiinnikkeiden kiristäminen, kaadon säätäminen, ruosteisten kourujen vaihtaminen tai lahojen räystäslautojen uusiminen on niin ikään tarpeen.
Noin yleisesti ottaen kaikki tekemämme tarjoukset ovat kuitenkin erittäin kilpailukykyisiä. Meille Kattotyöt Prolaisille on ominaista kustannustehokas ja asiakkaidemme varoja säästävä työtapa – teemme tasokasta jälkeä turhia kuluja kaihtaen!
Kaupan päälle koko katon kuntoarvio!
Kun käymme katollasi laittamassa sadevesijärjestelmän kuntoon, teemme siellä myös muun katon kattavan tarkastuskierroksen. Silmäilemme niin vesikaton, kattotuotteet kuin jopa yläpohjan, jos pääsy sinne on esteetön. Kattotarkastus kuuluu meillä hintaan siinäkin tapauksessa, että vesikouru on tosiaankin tarpeen laittaa takaisin kiinni vain yhdestä nurkastaan.
Haukan katsettamme ei ole syytä pelätä, sillä tarkoituksemme on ainoastaan auttaa bongaamaan kattosi viat ja puutteet ennen kuin niiden korjaaminen alkaa tulla kalliiksi. Sitä paitsi käytettävissäsi on aina myös kauttamme saatavilla oleva rahoitus, jonka turvin hoidat kaikki kattosi epäkohdat pois päiväjärjestyksestä mukavasti osamaksulla. Kaikki tekemämme työ on lisäksi kotitalousvähennykseen kelpaavaa kulua.
Jo pelkästään kattotarkastuksemme ja kotitalousvähennys ovat hyviä syitä antaa meidän laittaa ränni tai syöksytorvi takaisin paikoilleen, eikä ryhtyä tuumasta toimeen itse. Siksi toisekseen me teemme työn puolestasi turvallisesti ja ripeästi. Saisimmeko siis käydä laittamassa rännin takaisin paikoilleen vaikkapa työpäiväsi aikana, niin kotiin tullessa räystäällä odottaa iloinen yllätys?
Sadevesijärjestelmän puhdistaminen auttaa rännejä pysymään asemissaan – senkin teemme puolestasi!
Tiesitkö, että rännien irti repsahtamista voi ennaltaehkäistä? Kannattaa laittaa korvan taa, että muun muassa sadevesijärjestelmän puhdistaminen on avainasemassa, kun haluat sadevesijärjestelmän pysyvän tiukasti asemissaan vuodesta toiseen.
Käytännössä me Kattotyöt Prolla suosittelemme, että sadevesijärjestelmän puhdistaminen tehtäisiin puolivuosittain. Kevät- ja syyshuollot ovat siihen oivia tilaisuuksia! Etenkin syksyllä sadevesijärjestelmän puhdistaminen kannattaa, sillä osa pihapuista tippuneista lehdistä ja oksista on takuulla päätynyt sadevesijärjestelmän taakaksi.
Lehdet ja risut ovat taakka jo itsessään, mutta ainakin rankkasateen osuessa kohdalle niistä koituu sadevesijärjestelmälle aivan tarpeetonta kuormitusta. Lehti- ja risutupot tukkivat sadevesijärjestelmän, jolloin kourut alkavat tulvia. Tällaista kuormitusta ei sadevesijärjestelmä ole suunniteltu kestämään, joten ongelmia on odotettavissa ennemmin tai myöhemmin.
Viimeistään talven tullen taakka äityy ränneille liian painavaksi. Silloin lehtien ja risujen sekaan jäänyt vesi nimittäin jäätyy. Jää taas voi painaa jopa 900 kg/m3! Jäätukki rännissä saa laadukkaankin sadevesijärjestelmän vääntelehtimään tuskissaan. Siksi et voi myöskään olettaa sadevesijärjestelmän takuun enää olevan voimassa, jos sadevesijärjestelmän kiinnikkeet pettävät tekemättä jätetyn kausipuhdistuksen vuoksi.
Ylimääräinen taakka ei toki välttämättä saa rännejä ja kouruja heti repsahtamaan irti räystäästä. Kaadon se vääntää kuitenkin väärään kulmaan yllättävän nopeasti. Se puolestaan saa sekä lehdet, risut että jään poistumaan kouruista entistä heikommin, lisäten samalla todennäköisyyttä rännin irtoamiselle.
Pidemmällä aikajänteellä myös sadevesijärjestelmän ruostuminen on todellinen ongelma, ellei rännejä ja kouruja puhdisteta säännöllisesti. Alati kosteana muhiva biomassa ruostuttaa sadevesijärjestelmän piloille hyvinkin pian. Kun rännit ja kourut kiinnikkeineen ruostuvat tarpeeksi, heikentää ruoste niiden kuormansietokykyä merkittävästi.
Kun sadevesijärjestelmän seuraavan kausipuhdistuksen aika koittaa, otathan siis yhteyttä meihin Kattotyöt Prolaisiin? Sadevesijärjestelmän takaisinkiinnityksen ohella rännien tyhjennys ja pesukin onnistuvat meiltä ripeästi, oli kiinteistösi sitten omakoti- tai kerrostalo. Puhdistamme niin metalliset kuin muovisetkin rännit myös ehdottoman hellävaraisesti!
Puhdistamiseen kuuluu meillä myös sadevesijärjestelmän tarkastus
Huomaa, että meillä sadevesijärjestelmän puhdistaminen sisältää aina myös huolellisen, koko sadevesijärjestelmän kattavan tarkastuksen. Sekin tulisi tehdä kausittain, jotta rännien ja syöksytorvien kunnostustarpeista pysyttäisiin jatkuvasti askel edellä. Tarkastamisen yhteydessä käymme läpi niin sadevesijärjestelmän materiaalin, pinnoitteen kuin kiinnikkeetkin.
Usein tarkastamisesta poikii tehtävää ainakin kiinnikkeiden kiristämisen merkeissä. Sadevesijärjestelmän kiinnitykseen käytetyt ruuvit tuppaavat löystymään ajan kanssa, sillä etenkin metalli lämpöelää. Myös muut kouruihin ja syöksytorviin kohdistuvat rasitteet löysyttävät kiinnikkeitä hiljalleen. Esimerkiksi räystään yli vyöryvä lumikinos laittaa sadevesijärjestelmän kiinnikkeet aina koville.
Mikäli havaitsemme sadevesijärjestelmässä puhdistamisen ja tarkastamisen yhteydessä mitä tahansa huomautettavaa, teemme mielellämme tarjouksen epäkohtien korjaamisesta. Sadevesijärjestelmän takaisinkiinnityksen ohella meiltä onnistuu niin kourujen kiinnikkeiden kiristäminen ja uusiminen, ruosteisten rännien vaihto, sadevesijärjestelmän pinnoitevaurioiden korjaaminen kuin kaadon säätäminenkin.
Kun olemme puhdistaneet ja kunnostaneet sadevesijärjestelmän kokonaisvaltaisesti, jaksaa se pitää räystäästäkin tiukasti kiinni. Tällaista asiantuntevaa kattopalvelua saat, kun otat yhteyttä kaikkien kourujen huolto- ja korjaustaitoisiin Kattotyöt Pro-katemestareihin joko puhelimitse, sähköpostitse tai sähköisellä tarjouspyyntölomakkeellamme.
Sadevesijärjestelmä kiittää, kun lumenpudotukset ja rännien sulatuskin tulee tehtyä ajallaan
Jos haluat pitää sadevesijärjestelmän räystäässä kiinni, on katon ja sadevesijärjestelmän puhtaanapito tehtävälistasi kärjessä. Tietynlaista puhtaanapitoa on myös katon talvihuolto, eli lumenpudotukset ja rännien sulatus. Nämä askareet yhdistettynä syksyisin ja keväisin tehtäviin kausipuhdistuksiin pitävät sadevesijärjestelmän jämäkästi asemissaan kesät, talvet.
Niin lumi kuin jääkin on nimittäin sadevesijärjestelmälle raskas rasite. Vesikourut joutuvat kestämään niiden aiheuttamaa kuormitusta jopa muuta kattoa enemmän, sillä kulkeehan kaikki katolle kertyvä lumi ja jää lopulta räystään kautta. Sen lisäksi kouruihin itsessäänkin kertyy tietysti sekä lunta että jäätä. Jottei sadevesijärjestelmä joutuisi tarpeettoman koville, onkin katon lumi- ja jäätilanne syytä pitää hyvin hallinnassa joka talvi tiputtamalla lumet ja sulattamalla jään tulppaamat rännit ajallaan.
Miten sadevesijärjestelmälle käy, jos lumenpudotukset laiminlyö?
Jos lumet jättää katolta pudottamatta tai ne tiputetaan sieltä harvakseltaan, kertyy katolle todennäköisesti melkoinen kinos. Kinos on taakka sekä katon rakenteille että lumiesteille. Ennen pitkää se rasittaa myös sadevesijärjestelmää, sillä jossain vaiheessa lumimassa on joko tiputettava tai se tulee katolta alas itsekseen.
Mitä isompi kinos, sen enemmän se tekee hallaa niin kattorakenteille, lumiesteille ja muille katon laella oleville kattotuotteille kuin räystäällä värjöttelevälle sadevesijärjestelmällekin. On hyvin todennäköistä, että mittava kinos vaurioittaa kattoa jo matkallaan räystäälle, mutta viimeistään räystäällä se tarttuu takuulla vesikouruun ja riuhtaisee sen mukaansa. Kylmänkankea sadevesijärjestelmä on erityisen vaurioalttiissa tilassa, ja varsinkin ruostuneet ruuvit rapsahtavat varmasti poikki sadevesijärjestelmän saadessa niskaansa kunnon kinoksen.
Me Kattotyöt Prolla suosittelemmekin, että selvität kattosi kestämän peruslumikuorman ja kutsut meidät pudottamaan lumet katolta tunnollisesti hyvissä ajoin. Viime tippaan lumenpudotusten kanssa ei kannata odotella, sillä lumen tosiasiallista painoa on vaikea arvioida, eikä etenkään vanha katto välttämättä enää siedä edes alueellista peruslumikuormaa. Sitä paitsi sadevesijärjestelmä voi hyvin kärsiä vaurioita jo peruslumikuormaa köykäisemmänkin kinoksen voimasta.
Jäiset rännit on avattava hellävaroen!
Jään painosta ja sen vaikutuksista sadevesijärjestelmään olikin jo puhe katon kausipuhdistusten yhteydessä. Kerrattakoon kuitenkin vielä, että sadevesijärjestelmään muodostunut jäätulppa voi painaa liki tonnin kuutiolta, ja ränneihin kertynyt jää on siksi yllättävän suuri rasite sadevesijärjestelmälle kiinnikkeineen. Siksi rännit on syytä paitsi puhdistaa lehdistä ja risuista aina aika ajoin, myös sulattaa tarpeen vaatiessa.
Huomaa, että kyse todellakin on rännien sulattamisesta, eikä vain jäätulppien poistamisesta. Esimerkiksi potkiminen ei ole järin tehokas keino avata jäätynyttä sadevesijärjestelmää, minkä lisäksi kaikenlainen potkiminen ja hakkaaminen voi sekin saada sadevesijärjestelmän repeämään irti kiinnityksistään.
Kuumaa vettä sankoon ja kourujen kimppuun, siis? Ei aivan. Me Kattotyöt Prolla suosittelemme, että annat katemestareidemme ottaa tämänkin homman hoidettavakseen. Meillä on rännien sulattamiseen käypä höyrytyskalusto, jonka avulla saamme rännit ja syöksyputket avattua tehokkaasti, ekologisesti ja ennen kaikkea hellävaraisesti.
Meihin kannattaa olla rännien sulatuksen tiimoilta yhteydessä viimeistään kevättalvella ennen kuin sulamisvedet alkavat virrata katolta alas. Näin ollen sadevesijärjestelmä on valmis vastaanottamaan sulamisvedet, eivätkä rännit ala tulvia ja ajaudu burn-outin partaalle yrittäessään selvitä sekä niitä painavan jään painosta että sulamisvesien aiheuttamasta lisäkuormasta. Muista, että muu katto sulaa aina ennen sadevesijärjestelmää!
Mikäli jäätä kertyy ränneihin riesaksi asti, voimme myös asentaa sadevesijärjestelmään sulanapitokaapelit. Viimeistään niiden avulla sadevesijärjestelmä pysyy sulana ja sillä on hyvät lähtökohdat selättää Pakkas-Ukon jokatalviset koitokset.
Puhki ruostunutta ränniä ei enää auta asentaa takaisin räystään riesaksi
Kannattaako irti revennyttä sadevesijärjestelmää enää laittaa takaisin kiinni räystääseen? Kun me Kattotyöt Prolla tulemme katsomaan kohdettasi ja kouruja, vastaamme tähänkin kysymykseen puolestasi. Sinun ei tarvitse muuta kuin kertoa meille, että ränni repesi irti sekä antaa lupa tulla vilkaisemaan tilannetta paikan päälle.
Monesti onni on onnettomuudessa ja irti repsahtaneen sadevesijärjestelmän kiinnittäminen takaisin onnistuu mainiosti. Tällöin saat meiltä hyvän tarjouksen kourun tai kourujen kiinnittämisestä takaisin paikoilleen ja tilanteen korjaaminen käy erittäin joutuisasti. Vierähtää vain lyhyt tovi ja ränni-parka on taas tukevasti paikallaan räystään kupeessa!
Entä, jos katemestarimme toteavatkin sadevesijärjestelmän olevan jo valmis eläkkeelle? Mikäli havaitsemme asemastaan luopuneessa kourussa muutakin moitteen sijaa kuin kiinnitysten pettäminen, voi olla aiheellista uusia koko sadevesijärjestelmä tai osia siitä.
Joskus esimerkiksi sadevesijärjestelmän kiinnikkeet ovat kerta kaikkiaan niin ruosteessa, että rännin irti repsahtaminen ei ole mikään ihme. Toisinaan olemme ihmeissämme, että ränni on pysynyt paikallaan edes siihen asti! Tällöin ainakin ruosteisten osien uusiminen on tarpeen – olivat ne sitten ruuveja, kourukoukkuja tai kokonaisia kouruja.
Huomaa, että laadukkainkaan sadevesijärjestelmä ei ole ikuinen. Ennen pitkää niin teräksiset kuin jopa alumiiniset ja muoviset rännit ja syöksyputket ovat väistämättä vaihtokunnossa. Sadevesijärjestelmän irti repeäminen voi olla yksi tapa, jolla rännit ja syöksyputket kannattimineen kertovat haluavansa tehdä jo tilaa seuraajilleen.
Myös lumen tai jään aiheuttama paine on saattanut tehdä sadevesijärjestelmälle tepposet pahemman kerran. Esimerkiksi metallisen vesikourun lumi tai jää on voinut hyvinkin vääntää kieroksi kuin korkkiruuvi, saatellen sen siten käyttökelvottomaan kuntoon. Muoviset kourut taas ovat voineet paineen vuoksi haljeta, eikä niistäkään silloin enää ole katolta virtaavia sade-, sulamis- ja pesuvesiä kaitsemaan.
Irti revenneen rännin kunnosta riippuen voi siis olla yhtä hyvin järkevää joko laittaa se takaisin paikoilleen ja kenties tehdä pieniä korjaustoimenpiteitä tai sitten uusia suosiolla koko sadevesijärjestelmä. Katemestareidemme suositukseen voit luottaa, sillä meillä täällä Kattotyöt Prolla on pitkä kokemus niin teräksisistä, alumiinisista kuin muovisistakin sadevesijärjestelmistä.
Oli tuomiomme mikä tahansa, pystymme me Kattotyöt Prolla laittamaan sadevesijärjestelmäsi takuulla taas iskuun. Mikäli sadevesijärjestelmän on siis aika eläköityä, teemme mielellämme tarjouksen jopa kokonaan uuden sadevesijärjestelmän asentamisesta. Tällöin me myös puramme vanhan sadevesijärjestelmän pois puolestasi. Kyseessä ei ole aivan yhtä nopea ja ketterä toimenpide kuin irti revenneen rännin takaisin kiinnitys, mutta rutiinilla edes sadevesijärjestelmän uusiminen ei vie meiltä pitkään.
