Savupiipun korjaus katon pinnan yläpuolelta on käytännön ja ulkonäön asia

Savupiipun kunnostusMe Kattotyöt Prolaiset emme voi olla silmäilemättä katon yleiskuntoa aina sinne kavutessamme. Toisinaan silmiimme pistää, että savupiipun korjaus tai muuraus kattopinnan yläpuolelta on tarpeen. Jos Kattotyöt Pro-katemestari sellaista suosittelee, on huonokuntoisen savupiipun korjaus akuutisti aiheellista.

Monesti piipun puutteet ja vauriot käyvät ilmi piipun pellityksen yhteydessä. Katemestarimme kiipeää katolle ottaakseen hieman mittoja pellitettävästä piipusta ja kas – katolla kyhjöttää jo miltei kosketuksesta rapistuva piippu-parka! Vaikkei piippu olisi vielä ajautunut ihan näin pahaan jamaan, kannattaa piipun korjaus joka tapauksessa hoitaa pois päiväjärjestyksestä ennen kuin piippu saa pellit suojakseen.

Muussa tapauksessa pellityksillä nimittäin vain piiloteltaisiin savupiipun jo olemassa olevia ongelmia. Se taas ole pellitysten idea. Jotta piipun pellityksessä olisi järkeä, on pelleillä paras olla suojeltavanaan ehjä piippu. Näin ollen piipun korjaus kattopinnan yläpuolelta on aiheellista viimeistään ennen kuin piippu pellitetään.

Mikäli piipulla ei ole ennestään ollut pellityksiä suojanaan, ovat piipun korjaustarpeet enemmän kuin todennäköisiä. Myös piipunhatun puute altistaa savupiipun erinäisille vaurioille. Ilman pellityksiä ja piipunhattua niin vesisade, lumi, jää kuin auringonpaistekin haurastuttavat savupiipun kattopinnan yläpuolisia osia varsin tehokkaasti. Erityisesti savupiipun pakkasrapautuminen eli kosteuden ja miinuskelin aiheuttama haurastuminen on valitettavan yleinen vaiva.

Onneksi savupiipun korjaus tai muuraus kattopinnan yläpuolelta saattaa hyvinkin vielä riittää palauttamaan savupiipun iskuunsa. Seuraava vaihtoehtohan olisi piipun massaus tai putkitus, mutta monesti savupiipun muuraus kattopinnan yläpuolelta riittää jo palauttamaan piipun iskuunsa erittäin kustannustehokkaasti ja verrattain nopeasti.

Kun savupiippu rapistuu, ei Kattotyöt Pro-katemestari käännä selkäänsä!

Jos savupiippu kiinteistösi laella osoittautuu rapakuntoiseksi, ei tilanne saa katollesi piipun pellitysaikeissa kavunnutta katemestariamme hämilleen. Sen sijaan tämä ottaa piipusta mitat, kapuaa alas ja ilmaisee huolensa piipun kunnosta. Tämän jälkeen saat katemestarilta halutessasi myös tarjouksen savupiipun korjauksesta.

Meiltä Kattotyöt Prolaisilta nimittäin jopa savupiipun korjaus tai muuraus kattopinnan yläpuolelta onnistuu kaikin puolin ammattitaitoisesti. Oli tarpeen sitten piipun betonikauluksen uusiminen tai vaikka savupiipun näkyvien osien muuraus kokonaan uudelleen, emme käännä selkäämme.

Rahasyistä ei tarjoukseen muuten kannata jättää tarttumatta tai sellaista pyytämättä. Mikäli budjettia oli varattu vain piipun pellitykseen, voit aina maksaa savupiipun korjaustyöt kauttamme saatavilla olevan rahoituksen avulla vaikkapa parissa-kolmessa erässä niin halutessasi.

Lisäksi kannattaa tutustua kotitalousvähennykseen, jota myönnetään muun muassa kodin tai kesämökin katon kunnostamiseen liittyvistä töistä. Kaikki meidän Kattotyöt Prolaisten tekemä työ on kotitalousvähennykseen kelpaavaa kulua.

Kun piippu on korjattu, taomme sen viitaksi napakat pellit saumattoman siististi. Mielellämme asennamme myös hatun piipun kruunuksi, mikäli sekin piipulta vielä uupuu. Tämä kolmikko eli savupiipun korjaus, piipun pellitys ja piipunhattu pitävät savupiipun varmasti jämäkässä kunnossa vuodesta toiseen.

Saisimmeko siis tulla laittamaan piippusi kaikkinensa kuntoon katon yläpuolisilta osin? Kattotyöt Pro-katemestarit ovat palveluksessasi koko Suomen alueella ympäri vuoden, eikä meitä haittaa ajella edes kesämökillesi piipun korjausta, pellitystä ja lakitusta varten.

Usein savupiipun kunnostaminen kattopinnan yläpuolelta on piipun betonikauluksen eli “lenssin” korjausta

Vaikkei savupiipulla olisi hattua suojanaan, varjelee hormia todennäköisesti ainakin betoninen kaulus. Monesti savupiipun kunnostaminen kattopinnan yläpuolelta on juuri piipun kauluksen eli “lenssin” korjausta. Mikäli kaulus on päässyt kovin kehnoon kuntoon, on myös lenssin uusiminen mahdollista.

Korjaamatta ei lenssiä kannata jättää, sillä piipun kauluksen tehtävä on yhtä tärkeä ja vähän samankaltainen kuin piipunhatun. Piipun kaulus on piipun päälle valettu betoninen laatta, jonka ideana on varjella hormia sitä uhkaavilta luonnollisilta rasitteilta. Sellaisia ovat niin vesisade, lumi kuin roskatkin. Siis ne tekijät, jotka savupiippua rapauttavat ja mahdollisesti heikentävät sen paloturvallisuuttakin.

Nimi “betonikaulus” tulee siitä, että laatta ulottuu jokaiselta sivultaan hieman piipun reunojen yli – kuin kaulus. Liepeet johdattelevat hormiin pyrkivän sadeveden piipun reunojen yli vesikatolle, samaan tapaan kuin piipun hattukin.

Tietyistä samankaltaisuuksistaan huolimatta piipun kauluksella ja hatulla on kummallakin paikkansa, sillä yhdessä ne toimivat paremmin kuin erikseen hormin sisustaa varjellakseen. Lenssissä on savun kulkua varten aukko tai aukkoja, jotka jäisivät ilman piipunhattua vaille minkäänlaista suojaa. Sen vuoksi tänä päivänä savupiipulle onkin tyypillistä ja suositeltavaa asentaa sääsuojia kaksin kappalein.

Piipunhattu tosin ehkäisee myös betonikauluksen rapautumista. Mikäli piipullasi on tähän asti ollut pelkkä kaulus (ei siis piipunhattua lainkaan), onkin todennäköistä, että lenssi on päässyt rapautumaan. Rapautuminen voi ilmetä käytännössä esimerkiksi piipun kauluksen murenemisena.

Onneksi piipun lenssikin tulee tarkastettua huolella aina, kun Kattotyöt Pro-katemestari kapuaa katollesi minkä tahansa huolto- tai korjaustyön tiimoilta. Lenssin huono kunto voi tulla ilmi esimerkiksi kausihuollon yhteydessä tai siinä tapauksessa, että katemestarimme vierailee katollasi ottamassa piipusta mittoja pellityksiä tai hattua varten. Toki voimme käydä arvioimassa lenssin kunnon myös erikseen niin halutessasi. Mikäli kauluksessa on moitittavaa, tuomme epäkohdat tietoosi rehellisesti heti maan tasalle palattuamme.

Kuka korjaa, jos piipun lenssi murenee käsiin?

Jos piipun kauluksessa on mitä tahansa moitteen sijaa, emme tietenkään asiasta kerrottuamme pakene paikalta perävalot vilkkuen. Meiltä saat halutessasi sekä tepsivät toimenpidesuositukset että tarjouksen lenssin epäkohtien korjaamisesta. Kaikkien muiden kattotöiden ohella jopa piipun betonikauluksen tai lenssin korjaaminen onnistuu meiltä Kattotyöt Prolaisilta käden käänteessä!

Mikäli lenssi on päässyt rapautumaan kauttaaltaan, voi paras keino savupiipun korjaamiseksi tosin olla betonikauluksen uusiminen. Onneksi sekin meiltä onnistuu, eikä kyseessä ole edes mikään megaluokan operaatio.

  1. Otamme savupiipusta tarkat mitat uutta kaulusta varten.
  2. Teemme kauluksesta muotin mittojen mukaan.
  3. Muotin avulla raudoitamme ja valamme uuden kauluksen.
  4. Puramme vanhan kauluksen pois ja asennamme uuden tilalle.

Oli piipussasi hormeja sitten yksi tai kuusi, saat sille meiltä tarvittaessa uuden kauluksen istuvasti valettuna ja ammattitaitoisesti asennettuna. Teemme siistiä ja kestävää jälkeä sekä valutöissä että kaulusta asentaessamme.

Pidä mielessä, että uuden betonikauluksen aisaparina erillinen piipunhattu on silti erittäin tärkeässä roolissa sekä hormia että piipun kaulusta suojaamassa. Siksi integroimmekin valuvaiheessa uuteen piipunkaulukseen myös piipunhatun kiinnitysraudat. Näin ollen voimme viimeistellä betonikauluksen korjaustyöt asentamalla lenssin päälle näppärästi uuden, laadukkaan ja valintasi mukaisen piipunhatun!

Napakat pellit ja komea piipunhattu kruunaavat korjatun piipun!

Kun olemme ehjänneet savupiippusi kaikilta kattopinnan yläpuolisilta osin lenssiä myöten, on aika pellittää piipun juuri ja asentaa koko komeuden kruunuksi vielä piipun hattu. Sekä piipun hatutus että pellittäminen on tärkeää, jotta piippu myös pysyisi korjauksen jälkeen jämäkässä kunnossa. Me Kattotyöt Prolla jatkamme mielellämme palveluksessasi näidenkin askareiden parissa!

Kuten jo kävikin ilmi, on piipunhatulla tärkeä tehtävä sekä hormin että piipun betonisen kauluksen sääsuojana. Piipun hattu sekä tehostaa lenssin toimintaa että suojaa itse lenssiä esimerkiksi rapautumiselta. On paljon helpompaa ja todennäköisesti myös edullisempaa asennuttaa piipulle hattu kuin olla tämän tästä lenssiä uusimassa!

Katemestarimme auttavat mielellään valitsemaan makusi mukaisen ja talosi ilmeeseen istuvan piipunhatun. Piipunhattuja on saatavilla monelta eri valmistajalta, eri näköisinä ja värisinä. Avullamme osaat tehdä myös hinta-laatusuhteeltaan hyviä tuotevalintoja, jolloin hattu jaksaa pitää pintansa pitkään talven tuiskuissa ja syksyn sateissa.

Mikäli liukuhihnahatuista ei löydy mieleistä, voimme kuitenkin yhtä hyvin myös valmistaa piipunhatun tilaustyönä. Kerro meille ujostelematta toiveesi niin piipunhatun mallin kuin värinkin suhteen! Räätälöity piipunhattu on täydellinen ratkaisu, kun et halua tehdä kompromisseja kattosi visuaalisessa ilmeessä.

Piipunhatun asennus sinällään on yksinkertainen toimenpide. Valuvaiheessa piipun betonikaulukseen liittämiemme kiinnikkeiden ansiosta katemestareiltamme ei kauaa nokka tuhise piipunhatun asennuspuuhissa – oli se sitten tehdasvalmisteinen tai räätälöity malli. Piipunhatun asennus onnistuu meiltä mainiosti jopa talviaikaan!

Piipun pellit suojaavat hormin juurta ja ulkopintoja

Kuten sanottu, on piipunhatun ohella myös savupiipun pellittäminen tärkeää. Vesikatolta piipun kyljille nousevat pellitykset suojaavat hormia ulkopuolelta siinä missä piipun kaulus ja hattu sisäpuolta. Samalla pellitykset varjelevat piipun läpivientiä sade- ja sulamisvesiltä.

Me Kattotyöt Prolla teemme myös piipunjuuri- ja pystypellitykset ammattitaitoisesti ja siististi. Mittaamme piipun huolellisesti, jotta pellit eivät jää lonksottamaan tuulessa, eivätkä toisaalta kurista piippua lämpötilan muuttuessa ja peltien eläessä. Kokeneet peltiseppämme ovat saaneet kädentaidoistaan paljon kiitosta.

Piipun pellityksissäkin kuuntelemme omia toiveitasi herkin korvin. Pellitysten väri voidaan hyvin täsmätä vesikaton ja piipunhatun väriin. Näin ollen nämä lisävarusteet ovat paitsi hyödyllinen, myös kaunis lisä katollesi!

Pellityksen jälkeen voit olla varma, että piipullasi on hyvät lähtökohdat pitkälle ja vaivattomalle elämälle. Hyväkuntoinen piippu pellitysten ja hatun suojissa pitää pintansa niin kesähelteellä kuin pakkasen paukkuessakin.

Ota siis yhteyttä, niin laitetaan savupiippu varusteineen iskuun ennen kuin se on rapakunnossa myös kattopinnan alapuolisilta osin! Taitavat Kattotyöt Pro-katemestarit voivat hyvin saada vielä vanhankin piipun kunnostettua ja palvelemaan siten pidempään kuin uskoisitkaan.