Kun tiilikaton aluskate toimii, tekee se katosta täysin vesitiiviin!
Jokainen katto – tiilikattokin – tarvitsee alleen toimivan aluskatteen. Kattotiilien alle asennettava tiilikaton aluskate on ehdoton, sillä se pidentää katon käyttöikää merkittävästi.
Mikä tahansa aluskate ei kuitenkaan kelpaa, eikä mikä tahansa kelpaa aluskatteeksi. Aluskatteen kattotiilien alla on oltava oikeanlainen, laadukas ja oikein asennettu, jotta se toimisi hyvin. Aluskatteen asennuksessa oleellista on muun muassa läpivientien tiivistäminen ja ylösnostot, saumojen limittäisliitokset, asennussuunta sekä se, että räystäällä seinärakenteet suojataan huolella aluskatteen selkää pitkin valuvalta vedeltä.
Tiilikaton aluskatteen asennus on taitoa vaativaa puuhaa. Urakassa on monta virheen paikkaa, mokan mahdollisuutta ja sudenkuoppaa. Meidän Kattotyöt Prolaisten avulla vältät kuitenkin ne kaikki. Meiltä aluskatteen asennus tiilikaton alle onnistuu ammattitaitoisesti ylösnostoineen päivineen!
Olemme asentaneet tiilikattoja aluskatteineen jo monet vuodet. Tiedämme miten aluskate tiilikaton alla saadaan kestämään yhtä pitkään kuin kattotiiletkin. Pystymme pitämään narut käsissämme niin jyrkillä kuin loivillakin tiilikatoilla lappeiden ja läpivientien määrästä riippumatta.
Kaikille katollasi tekemillemme aluskatteen- ja muille asennustöille myönnämme tietenkin kunnollisen takuun. Hyvin tehty työ kelpaa myös kotitalousvähennykseen.
Näin aluskate työskentelee kattosi parhaaksi
Hyvin toimiva aluskate ohjaa tehokkaasti muun muassa vesikatolta katon väliin päätyvän veden räystäiden kautta ulos. Tiilikatto on monien pelti- ja bitumikatteiden tavoin niin sanottu “epäjatkuva kate”, jonka saumakohdista ja muista epäjatkuvuuskohdista niin sade-, sulamis- kuin pesuvesikin saattaa liristä katon väliin. Itse asiassa tiilikaton vesitiiviys ei ole edes asianmukaisen asennuksen jälkeen siitä parhaasta päästä, joten toimiva aluskate on tiilikatoilla vielä tavallistakin korostuneemmassa roolissa.
Toisaalta hyvin toimiva aluskate ohjaa myös alapuoleltaan tiivistyvän kosteuden takaisin ulkoilmaan. Niin kutsuttua kondenssivettä syntyy, kun sisätiloista nouseva lämmin ilma kohtaa yläpohjassa viileämpää ilmaa. Ilman hyvin toimivaa aluskatetta kondenssivesi kastelisi sekä kattotiilien alapinnan, puiset kattorakenteet että katon eristeet, mikäli se alkaisi pisaroimaan takaisin alaspäin.
Yläpohjan hyvä tuuletus ja tiivis vesikatto keventävät aluskatteen taakkaa
Huomaa, että yksinään ei parhainkaan aluskate välttämättä pysty pelastamaan kattoasi kosteusvauriolta. Kelpo aluskate vaatii kumppanikseen toimivan tuuletuksen. Ilman tulee kiertää kunnolla niin aluskatteen ylä- kuin alapuolellakin!
Käytännössä tiilikaton alle täytyy johtaa riittävästi ulkoilmaa räystäiltä, josta sen tulisi kulkea kohti katon harjaa – tiilikatto tuulettuu yleensä harjansa kautta. Harjalla tulisi olla myös harjatiiviste, joka estää tuiskulumen ja roskien pääsyn aluskatteelle. Ilman liikkuminen aluskatteen yläpuolella varmistetaan tuuletusrimoin.
Myös vesikaton kaikkine komponentteineen on tuettava aluskatteen toimintaa. Niin vesikaton oikeaoppinen asennus kuin läpivientien pellityksetkin ovat siellä avainasemassa, jottei aluskate-parka joutuisi tarpeettoman koville.
Hintamme ovat järkeviä, mutta kauttamme myös rahoitus järjestyy
Me Kattotyöt Prolla asennamme aluskatteet oikeaoppisesti, mutta samalla kilpailukykyisin kustannuksin. Rehellisyyden nimissä emme tosin voi luvata, että juuri meidän tarjouksemme päihittäisi edullisuudellaan kaikki muut. Siitä menemme kuitenkin takuuseen, että meiltä saat rahoillesi erinomaista vastinetta! Pitkällä tähtäimellä tarjouksemme on varmasti yksi parhaista, sillä työmme jälkiä eivät joudu muut korjailemaan.
Mikäli säästötilin saldo jää kuitenkin tarjouksestamme vajaaksi tai et halua koskea tarkoin vaalimaan pesämunaasi, tutustu ihmeessä kauttamme saatavilla olevaan rahoitukseen. Sen turvin maksat aluskatteen asennustyöt mukavasti osissa!
Rahoituksella voit tietysti maksaa näppärästi myös aluskatteen päälle tulevat rakenteet, kuten vesikaton varusteineen. Jotkin aluskateratkaisut kestävät ilman vesikattoa kyllä pitkänkin aikaa, mutta vesikaton asentaminen aluskatteen päälle on yleensä suositeltavaa tehdä mahdollisimman pian aluskatteen asennuksen jälkeen.
Pyydä siis tarjous, niin katsotaan millaiseksi tiilikaton aluskatteen asennushinta kohteessasi muodostuu! Toteutus on joka tapauksessa täydellisen toimiva, oli kyseessä sitten aluskatteen ensiasennus tai uusiminen.
On kohdekohtaista, millainen on hyvä aluskate tiilikaton alle
Millainen aluskate tiilikaton alle sopii? Vaihtoehtoja on kieltämättä monia, eivätkä kaksi aluskatetta ole välttämättä edes likimain toistensa kaltaisia muuten kuin nimityksiltään. Aluskatteista on olemassa roikkuvaa mallia ja kiinteälle alustalle asennettavia sekä kondenssisuojattuja ja hengittäviä, minkä lisäksi myös aluskatteen tukimateriaali vaihtelee. Katon hyvinvoinnin kannalta ei ole lainkaan se ja sama, millaisen aluskatteen tiilikaton alle valitsee.
Roikkuva vai kiinteälle alustalle asennettava aluskate?
Aluskatteista on markkinoilla sekä roikkuvia että kiinteälle alustalle asennettavia versioita. Roikkuva aluskate asennetaan kattotuolien päälle nimensä mukaisesti hieman roikkuvaksi, jotta sillä on varaa elää muun katon mukana. Kiinteälle alustalle asennettava aluskate tai -kermi puolestaan asennetaan käytännössä umpilaudoituksen tai vanerien päälle.
Pääsääntöisesti roikkuvat aluskatteet toimivat parhaiten jyrkillä katoilla. Kiinteäalustainen aluskate taas auttaa pitämään vedet poissa kattorakenteista jopa kaikkein loivimmilla katteilla. Tiilikaton minimijyrkkyys on noin 1:4, mikä on verrattain jyrkkä kattomuoto. Kattoa ja aluskatetta tulisi kuitenkin aina katsoa kokonaisuutena, eikä valita aluskatetta pelkän katon jyrkkyyden ja aluskatteen asennustavan perusteella.
Kondenssisuojattu vai hengittävä aluskate?
Aluskatteista on olemassa sekä niin sanottuja kondenssisuojattuja että hengittäviä malleja. Sekä roikkuvat että umpilaudoituksen päälle asennettavat aluskatteet voivat olla yhtä hyvin niin kondenssisuojattuja kuin hengittäviäkin. Kondenssisuojatut aluskatteet ovat olleet markkinoilla pidempään, ja hengittävät aluskatteet puolestaan ovat suhteellisen uusi keksintö.
Kondenssisuojattu aluskate ei läpäise vettä kummaltakaan puolelta. Oikein asennettuna se johtaa kalvopäällysteisen selkänsä päälle kertyvän veden vikkelästi kohti räystäitä ja sieltä ulos. Aluskatteen alapuolelta tuleva kostea, lämmin ilma puolestaan tiivistyy aluskatteen alapinnalla olevaan nukkaan, haihtuen siitä tuuletuksen mukana ulos.
Hengittävä aluskate sen sijaan kyllä juoksettaa yläpuoleltaan tulevan veden kohti räystäitä ja sieltä ulos, mutta läpäisee hieman alapinnalleen tiivistyvää kosteutta. Puhutaankin niin sanotusta diffuusioavoimesta aluskatteesta. Hengittävä tai diffuusioavoin aluskate kuivattaa allaan olevaa ilmaa ja rakenteita jossain määrin.
Mikään taikakalu ei hengittäväkään aluskate silti ole. Sekä kondenssisuojatuissa että hengittävissä aluskatteissa on hyvät ja huonot puolensa ja kummallakin omat parhaiten soveltuvat käyttökohteensa. Esimerkiksi kylmän ullakon päälle suosittelemme usein kondenssisuojattua aluskatetta, kun taas hengittävä aluskate voi olla parempi ratkaisu ahtaaseen ja huonosti tuulettuvaan tilaan. Vain siksi, että hengittävä aluskate on uudenaikaisempi vaihtoehto, ei sellainen ole automaattisesti parempi aluskate tiilikaton(kaan) alle!
Entä aluskatteen materiaali?
Aluskatteissa on runsaasti erilaisia materiaalivaihtoehtoja – on polyeteeniä, polypropeenia, polyesteriä, vahvistettua polyesteriä ja jopa lasikuitua. Kullakin niistä on omanlaisensa ominaisuudet. Aluskatteen materiaali vaikuttaa paljon niin aluskatteen rakennusaikana sietämään rasitukseen kuin käyttöikäänkin.
Markkinoilla on myös bitumisia aluskatteita. Ne tunnetaan paremmin nimellä aluskermi tai alushuopa. Tiilikaton alla voidaan käyttää aluskermiäkin.
Yleensä bituminen aluskermi asennetaan umpilaudoituksen päälle, mikä on erittäin kestävä ja vesitiivis ratkaisu. Markkinoilla on tosin jonkin verran myös roikkuvan asennustavan mahdollistavia aluskermejä, jotka eivät ole aivan niin kestäviä kuin umpilaudoituksen päälle asennettaessa, mutta silti varsin tukevia ja pitkäikäisiä.
Bitumisen aluskermin pintamateriaalivaihtoehtoja on kaksi. Aluskermin pinta voi olla joko sirotemainen tai kangaspäällysteinen. Tiilikaton alla toimii kumpi vain.
Kuten aluskatteen asennustapa tai hengittävyys, ei myöskään materiaali yksistään ole kuitenkaan riittävä peruste valita aluskatetta tiilikaton alle. Kaikki nämä tekijät yhdessä sekä katon rakenne vaikuttavat paljon siihen, millainen aluskate tiilikattosi alle kannattaa lopulta valita. Kun otat meihin yhteyttä, auttavat katemestarimme valitsemaan aluskatteen, jossa sekä kestävyys ja kosteuden siirtokyky että hinta yhdistyvät parhaalla mahdollisella tavalla juuri oman kiinteistösi tiilikatetta ajatellen.
Voiko vanha katto olla tiilikaton aluskate?
Olet ehkä saattanut kuulla, että joissain tapauksissa myös vanha katto voidaan jättää uuden katon aluskatteeksi. Tiilikatto on kuitenkin siinä mielessä poikkeuksellinen kate, että se on huomattavasti painavampi kuin pelti- tai huopakatteet. Näin ollen vanha katto ei ole suositeltava aluskateratkaisu, sillä sen paino yhdistettynä kattotiilien painoon aiheuttaisi kattorakenteille turhan suuren rasitteen. Tiilikatolle on siis erittäin suositeltavaa valita jokin kevyempi aluskateratkaisu, jollaisen kyllä löydätte yhdessä katemestareidemme kanssa.
Aluskate tiilikaton alle kerta-laakista ammattitaitoisesti ja asennusvirheistä vapaasti!
Meiltä täältä Kattotyöt Prolta saat kerralla oikein asennetun aluskatteen komean tiilikattosi alle. Valitsemme puolestasi sopivanlaisen aluskatteen ja autamme sitä palvelemaan asiaankuuluvalla tavalla tekemällä kaikki aluskatteen vaatimat asennustoimenpiteet pilkulleen oppikirjan mukaan.
Tässä yksi esimerkki tiilikaton aluskatteen oikeaoppisesta asennustavasta:
- Valmistelevat toimenpiteet, kuten asennuksenaikaisen sääsuojan rakentaminen.
- Aluskatteen kiinnitys kattotuoleihin. Vaakasuuntaan räystäältä alkaen, ei liian kireälle tai löysälle. Huomioitava kunnolliset limittäisliitokset sekä räystäiltä riittävät yliviennit.
- Tuuletusrimojen asentaminen aluskatteen päälle, jotta ilma pääsisi kulkemaan vapaasti aluskatteen päällä sitä kuivattaen.
- Aluskatteen läpiviennit ylösnostoineen ja tiivisteineen. Ylösnostot myös niissä kohdissa, joissa lape kohtaa seinän.
- Kaikenlaisen rakennusroskan poistaminen aluskatteen pinnalta, jotta se ei estäisi veden kulkua ja aluskatteen tuulettumista/kuivumista.
- Vesikaton asentaminen aluskatteen päälle.
- Vesikatolla läpivientien ja muiden kattotuotteiden asennus sekä pellitykset ja rintataitepellit tarpeen mukaan.
Kyseessä on vain esimerkki, sillä tiilikaton aluskatteen asennus on aina mukautettava kohteen yksilöllisiin piirteisiin. Moni asentaja menee tässä vaiheessa vipuun ja joko kangistuu vanhoihin kaavoihin tai seuraa sokeasti tee-se-itse-oppaan ohjeita.
Me Kattotyöt Prolla sen sijaan kartoitamme aina ensin asennuskohteen ominaisuudet huolellisesti ja vasta sitten ryhdymme varsinaiseen aluskatteen asennustyöhön. Aluskatteen asennusprosessiin vaikuttavat myös omat toiveesi esimerkiksi läpivientien suhteen. Sekä katon ominaispiirteisiin että omiin toiveisiisi tutustumme aluskatteen asennusta edeltävällä suunnittelukäynnillä.
Huomaa, että aluskatteen jälkeen vesikatto varusteineen olisi suotavaa asentaa aluskatteen päälle viipymättä. Moni aluskate ei kestä edes asennuksenaikaista säärasitusta, vaan asennuksenaikainen suojaus pitää hoitaa erikseen, eikä avonaista kattoa sovi asennuksen jälkeen jättää sellaiseksi pitkäksi aikaa. Onneksi vesikatonkaan asentaminen ei ole meille Kattotyöt Prolaisille mikään ongelma.
Käytännössä teemme siis sekä aluskatteen asennuksen että kaikki muut kattosi vesisuojan rakentamiseksi tarvittavat toimenpiteet ammattitaitoisesti puolestasi! Tällä kaikenkattavalla taktiikalla olemme loihtineet vedenpitäviä katteita monet vuodet sekä pitäneet asiakastyytyväisyytemme korkealla kohteesta ja vuodesta toiseen.
Mitä tarkoittaa “väärin asennettu tiilikaton aluskate”?
Tiilikaton aluskatteen asennus, kuten muidenkin aluskatteiden asennus, vaatii aina ammattitaitoa. Prosessissa on monta virheen mahdollisuutta.
Väärin asennettu aluskate voi tarkoittaa esimerkiksi näitä asioita:
- väärin päin eli ylösalaisin asennettu aluskate
- väärästä suunnasta asennettu aluskate
- liian kireälle/ löysälle asennettu aluskate
- läpivientien ylösnostot ja tiivistäminen on toteutettu puolivillaisesti
- limittäisliitokset on tehty huonosti tai aluskatevuodat eivät ole limittäin lainkaan
Kaikista edellä mainituista voi poikia potentiaalisesti pahoja ja kalliisti korjattavia ongelmia. Siksi virheitä kannattaa välttää luottamalla aluskatteen asennus aina meidän kattoalan kokeneiden ammattilaisten käsiin.
Jos moka on jo tapahtunut ja aluskate väärin asennettu, ei hätä onneksi ole tämän näköinen. Mikäli katon välistä paljastuu aluskatteen asennusvirhe, pystymme me Kattotyöt Prolla nimittäin myös sellaiset korjaamaan. Meiltä onnistuu siis aluskatteen asennus uudiskohteessa, mutta myös aluskatteen asennusvirheiden korjaus joko uusimalla tai korjaamalla on osa kirjavaa taitopalettiamme. Urakointimme jälkeen lopputuloksena on joka tapauksessa toimiva aluskate, jota eivät asennusvirheet kiusaa!
Tällaista erinomaisen asiantuntevaa kattopalvelua saat, kun otat meihin yhteyttä vaikkapa sähköisen tarjouspyyntölomakkeemme avulla. Sitä kautta tavoitat tiili- ja aluskatteiden asennustaidoistaan tunnetut Kattotyöt Pro-katemestarit vuoden jokaisena päivänä, kellonaikaan katsomatta!
Onko katolla jo ikää? Niin kattotiilet kuin aluskatekin voivat olla vaihtoa vailla
Ellei kyseessä ole uudiskohde, voi tiilikaton ja aluskatteen uusiminen eli vanhan katon ja aluskatteen purkaminen ja uusien asentaminen olla kohteessasi ajankohtaista. Sekä vesi- että aluskatteella on nimittäin aina laskennallinen maksimi-ikä. Viimeistään tämän rajapyykin jälkeen sekä aluskate että vesikatto ovat lähes poikkeuksetta vaihtokunnossa.
Ajan kanssa sekä aluskatteen että kattotiilien materiaali haurastuu. Kattotiilet sammaloituvat, rapautuvat, alkavat murentua reunoistaan ja kenties jopa halkeilevatkin. Vähintään selkeistä halkeamista ja murtumakohdista alkaa tällöin valua vettä vesikaton väliin, ja saattaapa rapautuneiden kattotiilien läpikin tihkua kosteutta.
Ikääntyessään aluskatekin on alttiimpi kaikenlaisille vaurioille ja vuodoille. Esimerkiksi lämpöelämisen myötä siihen saattaa tulla repeämiä, eikä roikkuva aluskate enää kestä niin hyvin selkäänsä pitkin valuvaa vesikuormaa. Jos aluskate on asennettu liian kireälle tai löysälle, korostuvat asennusvirheistä aiheutuvat vaurioriskit aluskatteen ikääntyessä entistä enemmän.
Normaalisti tiilikaton aluskate pyritään valitsemaan siten, että se kestäisi saman aikaa kuin kattotiiletkin. Betonitiilikaton odotettu käyttöikä on noin 70 vuotta, kun taas savitiilet saattavat selvitä maamme vaihtelevissa sääoloissa jopa vuosisadan verran.
Jos ihan tarkkoja ollaan, tulisi aluskatteen kestää itse asiassa hieman pidempään kuin vesikaton. Siten se jaksaa vielä pitää pintansa kattorakenteita ja -eristeitä uhkaavaa kosteutta vastaan, kun kattotiilet ovat jo kyvyttömät puolustamaan allaan olevia rakenteilta enää yhdenkään syksyn sateilta tai kevään sulamisvesiltä. Ennen pitkää myös aluskate saavuttaa silti vääjäämättä elämänsä päätepisteen.
Mitä sitten, kun tiilikatto aluskatteineen on purkukunnossa?
Kun tiilikatto aluskatteineen sitten lopulta tulee tiensä päähän, mitä kannattaa tehdä? Lähes poikkeuksetta me Kattotyöt Prolla suosittelemme vaihtamaan sekä vesi- että aluskatteen kokonaan uuteen. Vain molemmat uusimalla katolle voidaan varmistaa jälleen vedenpitävä suoja vuosikymmeniksi eteenpäin.
Joissain tilanteissa myös aluskatteen korjaus tai osittainen vaihto tai vain vesikaton uusiminen voi silti tulla kysymykseen. Joskus vesikatolla saattaa nimittäin olla vielä käyttöikää jäljellä, kun aluskatteessa ilmenee jo häikkää. Tällöin aluskatteen uusiminen kattotuoliväli kerrallaan on mahdollista, eikä vesikattoa tarvitse purkaa pois kuin niiltä osin kuin aluskate on huonossa kunnossa. Korjaamalla aluskatteen käyttöikää voidaan hyvinkin saada jatkettua siihen asti, että myös vesikatto kaipaa uusimista.
Mikäli vesikaton materiaali taas haurastuu ennen kuin aluskate on tiensä päässä, voidaan vesikatto vallan mainiosti vaihtaa aluskatteeseen koskematta. Esimerkiksi tiilikaton runsas sammalpeite voi saattaa kattotiilet siihen kuntoon, että ne on paras uusia, vaikka katto olisikin kokonaisuutena vielä nuori tai vasta keski-ikäinen.
Yleensä on kuitenkin suositeltavaa vaihtaa vesikatto ja aluskate yhdessä. Näin koko katto saadaan kerralla kuntoon, eikä joko aluskatteen tai vesikaton kunnosta tarvitse kantaa jatkuvasti huolta muuten kuin peruskunnossapidon merkeissä.
Kun joko aluskate, kattotiilet tai molemmat ovat vaihtokunnossa, olemme me Kattotyöt Prolla osaava apu siinäkin urakassa. Meiltä saat kiinteistöllesi uuden aluskatteen ja vesikaton kokonaisvaltaisena avaimet käteen-pakettina, joka on myös hinnaltaan erittäin kilpailukykyinen. Täysin uuden aluskatteen asennustöiden tavoin myös aluskatteen vaihto ja tiilikaton uusiminen hoituvat meiltä vuosien kokemuksella!