Uusi katto? Rakennamme puolustuksen, joka pitää pintansa!

Uusi katto, katon uusiminen


Katon uusiminen eli kattoremontti on tärkeä virstanpylväs jokaisen katetun rakennuksen elinkaaressa. Jos esimerkiksi kodin, kesämökin tai piharakennuksen kate on jo iäkäs, kaipaa jatkuvasti korjausta ja pesua, eikä sen vesitiiviydestä ole enää täyttä varmuutta, on kattoremontti ajankohtainen. Voipa urakka kannattaa joissain kohteissa jo pelkistä ulkonäkösyistäkin!

Kattoremontti on kuitenkin hikinen ja virhealtis rupeama, eikä sitä voi missään nimessä suositella talkoovoimin tehtäväksi. Siksi me Kattotyöt Prolla hoidammekin urakan mielellämme alusta loppuun puolestasi! Annamme kokeneen katontekijän kunniasanan siitä, että rakentamamme uusi katto suojaa tehokkaasti niin sen alla olevaa rakennusta kuin Sinua, perhettäsi ja omaisuuttasikin Suomen vaihtelevilta sääolosuhteilta taas vuosikymmeniä eteen päin – takuulla.

Edes raha-asiat eivät ole syy ryhtyä remontoimaan kattoa itse. Meillä hintataso on verrattain edullinen etenkin tarjoamamme palvelun laatuun nähden, kaikki tekemämme työ on kotitalousvähennyskelpoista kulua ja maksaa voit aina myös osissa tai kauttamme saatavilla olevalla rahoituksella.

Avaimet käteen-kattoremontti

Kun tilaat kattoremontin meiltä, muuttuu suuritöinen ja riskialtis kattoprojekti hetkessä helpoksi ja huolettomaksi. Meillä täällä Kattotyöt Prolla avaimet käteen-kattoremontti kattaa kaiken mitä katon uusiminen vaatii suunnittelusta purkamiseen ja uuden katon ja kattotuotteiden asentamisesta aina loppusiivoukseen asti.

Meille Kattotyöt Prolaisille on elämäntehtävä tarjota kokonaisvaltaista kattopalvelua jokaisessa vaiheessa katon elinkaarta. Siksi myös avaimet käteen-kattoremontti on ollut jo vuosia olennainen osa palveluvalikoimaamme, ja olemme onnistuneet täyttämään asiakkaidemme odotukset uudella korkealaatuisella katolla ties kuinka monet kerrat.

Muista kuitenkin, että kattoremontin jälkeen saat meiltä myös kaikki katon tarvitsemat huollot ja korjaukset. Uusi katto kestää parhaimmillaan vuosikymmeniä tai jopa toista sataa vuotta, kun annat ammattitaitoisen tiimimme huolehtia siitä puolestasi asiaan kuuluvalla tavalla.

Uusimme kaikki katot

Tulitko jo siihen lopputulokseen, että kattoremontti kannattaa tilata meiltä tai ainakin pyytää luotettava mielipide urakan ajankohtaisuudesta? Hienoa, kerro meille hieman kohteestasi vaikkapa sähköisen tarjouspyyntölomakkeemme avulla!

Halutessasi voit kertoa kohteestasi pelkän osoitteen, mutta kaikki lisäinformaatio on isoksi avuksi urakan sujuvan liikkeellelähdön kannalta. Pyri siis kuvailemaan meille mahdollisuuksien mukaan ainakin katon koko, materiaali ja jyrkkyys – ne vaikuttavat aina jossain määrin kattoremontin etenemiseen ja tarjoukseemme remontin toteutuksesta.

Oli kohteesi sitten millainen tahansa, eivät katon ominaisuudet tai kunto kuitenkaan estä meitä toteuttamasta remonttia. Me Kattotyöt Prolla uusimme kaiken tyyppiset katot tiilistä peltiin ja bitumiin sekä tasakatosta pulpettiin, mansardiin ja jyrkkään harjakattoon.

Meiltä onnistuu jopa katon muodonmuutos ja taloyhtiön kattoremontti! Etenkin isossa urakassa kaltaisemme kattoalan kokenut tekijä on korvaamaton apu, sillä moni pienempi ja nuorempi firma takkelehtii jo urakan alku metreillä. Meillä taas jokainen työvaihe sujuu reippaasti rutiinilla, minkä ansiosta niin urakan aikataulu kuin kustannuksetkin pysyvät helposti kurissa.

Pidä kuitenkin mielessä, että remontoimme mielellämme myös piharakennusten katot. Esimerkiksi autotallin, varaston, liiterin, aitan, navetan ja kanalan katto on syytä uusia aina aika ajoin, eikä työtä silloinkaan kannata tehdä itse. Aina kohteessa liikkuessamme katselemmekin kaikkia tontilla olevia rakennuksia muun muassa kattoremontin tarvetta silmällä pitäen.

Koko Suomen kattofirma

Huomaa, että me Kattotyöt Prolla olemme koko Suomen kattofirma. Palvelemme siis etelän hiekkarannoilta lännen saaristoalueille, itärajan metsikköön ja sieltä aina pohjoisen vaaroille asti, jos siellä vain katto remonttia kaipaa! Toisin sanoen voit luottaa siihen, että asiantunteva kattoapu ja katonrakentajat ovat aina lähelläsi niin kotona, kesämökillä kuin maatilallakin.

Jos katto siis kaipaa remonttia tai haluat kysyä asiasta alan kokeneen ammattilaisen mielipidettä, ota yhteyttä! Sen voit tehdä kätevästi esimerkiksi alla olevaa pyydä tarjous-painiketta klikkaamalla.

Milloin kattoremontti on ajankohtainen?

Moni empii kattoremonttia täysin turhaan. Vaikka me Kattotyöt Prolla tulemmekin aina mielellämme paikan päälle arvioimaan tilanteen, on myös olemassa muutama tyyppiesimerkki kattoremontin tarpeessa olevasta kohteesta. Lukaise läpi asiantuntijoidemme vinkit, niin tiedät milloin on jo korkea aika uusia katto ja talon puolustus Luonto-Äidin ilmahyökkäyksiä vastaan!

Katto kaipaa jatkuvasti korjausta

Tuntuuko siltä, että kattoa on fiksattava sieltä täältä suunnilleen joka toinen kuukausi? Kun korjaaja saa yhden nurkan kuntoon ja laskeutuu alas katolta, huuteleeko se jo perään uusista vaivoista? Jos kattokorjaaja tulee turhan tutuksi, on aika harkita isompaa remonttia. Viimeistään siinä vaiheessa on syytä tilata meiltä kattoremontti, kun katon kausihuolloissa alkaa löytyä joka kerta uutta korjattavaa, eikä katto oikein tahdo pysyä kunnossa huoltojen välissäkään. Tällöin katon kaikista korjaustarpeista on jo vaikea pitää kirjaa, ja kunnollinen kattoremontti voi olla ainoa tapa varmistua katon vesitiiviydestä ja turvallisuudesta.

Katto vuotaa

Kattoremontti on ajankohtainen etenkin siinä vaiheessa, jos tiedät katon jo vuotavan. Vuotava katto on vähintään korjattava välittömästi, jotta koko rakennus ei päätyisi vesivahingon vuoksi käyttökelvottomaan kuntoon. Usein pysyvin, varmin ja joskus jopa ainoa keino korjata vuotava katto on kuitenkin kokonaisvaltainen kattoremontti. Monesti remontti on myös lopulta kaikista taloudellisin ratkaisu katon vesitiiviyden varmistamiseksi.

Katon eristys on riittämätön

Katto voi ”vuotaa” myös sisältä ulos. Jos katon eristys on puutteellinen tai kattoa ei ole eristetty lainkaan, haihtuu kaikki lämpö katon kautta äkkiä pois. Jos sisätilat siis tuntuvat jatkuvasti kolealta ja lämmityslasku on kuukaudesta toiseen tähtitieteellinen, on aika harkita kattoremonttia. Monessa kohteessa me Kattotyöt Prolla pystymme takaamaan, että katon remontointi ja urakan yhteydessä tehtävä eristäminen tai eristyksen lisääminen näkyvät niin sisälämpömittarin lukemassa kuin sähkölaskussakin.

Katto on alati pesun tarpeessa

Jatkuva tarve katon pesulle ei välttämättä tarkoita kattoremontin olevan vielä ajankohtainen. Joskus syynä on katon kulunut maalipinta ja ratkaisuna tällöin huoltomaalaus. Joskus katto taas kaipaa alituista pesua ja puhdistamista sen liki kasvavien puiden takia, ja ongelma korjaantuu puiden kaatamisella tai niitä karsimalla. Joskus osasyy jatkuvasti likaiselle katolle on kuitenkin tontin olosuhteisiin sopimaton katemateriaali tai katon muoto, ja remontti katon puhtaanapidon kannalta pysyvin ratkaisu.

Talo näyttää vanhanaikaiselta

Onko kotisi muuten kuin karamelli, mutta vanha katto pistää ikävästi silmään? Vaikka katto olisi vielä täysin vesitiivis ja sen toiminnallisuudessa ei olisi mitään vikaa, voi kattoremontin teettää aivan hyvin. Usein katon uudistaminen johtaa sitä paitsi katon parannukseen muutenkin kuin pelkän ulkonäön osalta. Kokemuksemme mukaan esimerkiksi vanhan tasakaton muuttaminen harjakatoksi tekee talosta sekä huomattavan paljon nykyaikaisemman näköisen että helpottaa katon puhtaanapitoa.

Nykykatto ei tee oikeutta historialliselle rakennukselle

Aina uusi katto tai edes katon muodonmuutos ei tähtää katon modernisointiin. Kattoremontti voi olla tarpeen myös siitä syystä, että vanha rakennus halutaan palauttaa entiseen loistoonsa. Jos nykykatto siis näyttää vanhan talon laella tökeröltä, eikä tee historialliselle rakennukselle oikeutta, on katon entisöivä remontti harkitsemisen arvoinen operaatio. Me Kattotyöt Prolla toteutamme myös katon entisöinnit huvilan, kartanon, rintamamiestalon tai muun vanhan rakennuksen pitkää elämää kunnioittaen niin työtapojen kuin materiaalienkin suhteen.

Kaiken kaikkiaan merkkejä kattoremontin tarpeesta on siis laaja kirjo. Monessa remontoimassamme kohteessa katto on ilmoitellut uusimisen tarpeesta useammallakin kuin yhdellä tavalla, mutta kovalla kotimaisella ammattitaidolla me Kattotyöt Prolla olemme saaneet kaikki katteen epäkohdat korjattua. Jos samaistut yhteenkin edellä kuvatuista tilanteista, ota meihin yhteyttä ja pyydä kattourakasta tarjous yhtään empimättä!

Huolellinen kuntokartoitus ja hyvä suunnitelma ovat onnistuneen kattoremontin A ja O

Kun kattoremontti on ajankohtainen, on parasta polkaista urakka käyntiin kiireen vilkkaa. Ihan pelkän puhelinsoiton tai sähköisen viestin perusteella emme kuitenkaan voi vielä pistää hösseliksi, vaan yhteydenottosi jälkeen on vuorossa lyhyt suunnitteluvaihe.

Suunnitteluvaiheen aluksi kokeneet Kattotyöt Pro-asiantuntijamme käyvät läpi visiosi katon remontista sekä tekevät nykyiselle katolle kattavan kuntokartoituksen. Toiveitasi ja katon tarpeita taas peilaamme alueen rakennusvalvontaviranomaisen kriteereihin. Lopuksi laadimme ehdotelman kattoremontin sisällöstä ja toimintasuunnitelmasta kaikki edellä mainitut huomioiden sekä teemme urakasta hyvän tarjouksen.

Suunnittelukäynti

Kun horisontissa siintää uusi katto, on suunnittelukäynti yksi ensimmäisistä askelista sitä kohti. Tässä vaiheessa me Kattotyöt Prolla emme vielä tiedä kohteestasi tai visiostasi juuri mitään, ellei rakennus ole meille entuudestaan tuttu. Toisin sanoen ainoa kosketuspintamme kohteeseesi ovat sähköisellä tarjouspyyntölomakkeella, puhelimessa tai sähköpostilla meille antamasi tiedot. Jotta asiantuntijamme voisivatkin muodostaa kohteestasi ja toiveistasi sen suhteen kunnollisen käsityksen, on kattoremontin suunnittelukäynti tarpeen lähes poikkeuksetta.

Onneksi suunnittelukäynti on meillä varsin kivuton ja nopea muodollisuus. Täysin veloitukseton käynti onnistuu meidän puolestamme jopa viikonloppuisin ja ilta-aikaan.

Katon kunnon ja toiveidesi kartoittaminen

Suunnittelukäynnin yhteydessä asiantuntijamme kyselevät vielä kertaalleen mitä uudelta katolta odotat sekä tekevät katolle kattavan kuntokartoituksen. Näin keräämme arvokasta tietoa, jonka avulla osaamme laatia katon remontille hyvän toimintasuunnitelman ja toisaalta myös tehdä urakasta osuvan kustannusarvion.

Erityisesti monimutkaisissa katon muodonmuutoksissa on hyvä keskustella tulevasta urakasta asiantuntijoidemme kanssa kasvotusten. Kerro meille yhtään kainostelematta kaikki mielessäsi pyörivät visiot kattoikkunoita ja aurinkopaneeleita myöten! Annamme asiantuntemuksemme käyttöösi mielellämme jo tässä vaiheessa, jotta uusi katto täyttäisi kaikki odotuksesi niin materiaalin, muodon, värin kuin varustelunsakin puolesta.

Katon uusiminen vanhaa vastaavaksi sen sijaan ei välttämättä edellytä erityistä visiointia. Saamme lähes kaiken tarvitsemamme tiedon jo pelkän katon kuntokartoituksen perusteella.

Huomaa, että katon kuntokartoituksen voimme tehdä luvallasi myös silloin, kun et ole itse paikalla. Moni ei jaksa ajella esimerkiksi mökille lyhyttä visiittiä varten etenkään varsinaisen mökkikauden ulkopuolella. Luvan kuntokartoitukselle ja kohteeseesi tutustumiselle voit antaa helposti laittamalla rastin ruutuun sähköisessä tarjouspyyntölomakkeessamme.

Muistathan, että aina kohteessa vieraillessamme kurkkaamme mielellämme kaikkien tontilla olevien rakennusten tarpeet kaikille kattotöille.

Remonttisuunnitelma

Suunnittelukäynnin päätteeksi asiantuntijamme vetäytyvät toviksi miettimään miten kohteesi katto saadaan uusittua mahdollisimman kustannustehokkaasti. Samalla pohdimme mitä materiaaleja remonttiin tarvitaan, mitä urakka tulee maksamaan ja miten pitkään se kestää. Kokemuksemme ansiosta jopa monimutkaisen kattoremontin suunnittelu käy ripeästi ja pystymme tekemään urakasta hyvän tarjouksen niin hintansa kuin toteutusaikataulunsakin puolesta.

Muista, että räätälöimme sekä toimintasuunnitelman että tarjouksemme aina kohdekohtaisesti. Näin ollen ne kattavat kaiken mitä kunnollinen uusi katto vaatii. Toisaalta turhiakaan töitä ei tarvitse pelätä – vakavaraisena yrityksenä meillä täällä Kattotyöt Prolla ei ole tarvetta ehdottaa asiakkaillamme toimia, joiden emme usko tuovan pitkällä tähtäimellä selvää säästöä.

Tyypillinen katon remonttisuunnitelma sisältää meillä esimerkiksi seuraavia töitä ja toimenpiteitä:

  • ympäristön suojaus, telineiden pystyttäminen ja muut remonttia valmistelevat toimet
  • vanhan katon purkaminen
  • katon alapuolisten rakenteiden korjaustyöt
  • uuden katon rakentaminen
  • katto(turva)tuotteiden asennus
  • loppusiivous

Yleisesti ottaen kaikille asiantuntijoidemme tekemille toimenpide-ehdotuksille kannattaa näyttää vihreää valoa. Me Kattotyöt Prolla ajattelemme kattoa ja rakennusta tiiviisti yhteen pelaavana kokonaisuutena, ja jokainen toimenpide-ehdotuksemme tähtää siten koko rakennuksen täydelliseen ja pitkäkestoiseen hyvinvointiin.

Muista, että olemme käytettävissäsi myös talviaikaan. Katon remontti ei siis katso vuodenaikaa, vaan esimerkiksi kesämökin kattoremontti voidaan sekä suunnitella että toteuttaa perinteisen mökkikauden ulkopuolellakin.

Puumerkki paperiin ja remontti käyntiin!

Suunnitteluvaiheen luonnollisena jatkumona on toteutusvaihe. Yleensä kattoremontissa on kolme osapuolta, joiden tulee kuitenkin ensin hyväksyä laatimamme remonttisuunnitelma. Kun se vastaa omia toiveitasi, täyttää alueen rakennusvalvontaviranomaisen kriteerit sekä sisältää asiantuntijoidemme mielestä kaiken tarpeellisen laadukkaan lopputuloksen vaatiman työn ja materiaalit, voidaan remontti rykäistä käyntiin mitä pikimmiten.

Kuten huomaat, on avaimet käteen-kattoremonttimme tilaaminen hyvin suoraviivaista ja simppeliä. Otat meihin vain yhteyttä, osallistut hieman remontin suunnitteluun ja hyväksyt tarjouksemme toimenpide-ehdotuksineen. Sen jälkeen vanha katto on historiaa ennen kuin huomaatkaan!

Suunniteltaisiinko yhdessä katon muodonmuutos?

Katoista puhuttaessa ei tuttu ole välttämättä turvallinen, saatikka vanhassa vara parempi. Pahimmillaan vanha katto on kaikessa puutteellisuudessaan vaarallinen ja epäkäytännölliset ominaisuudet tekevät siitä harmittavan rahareiän. Jos jokin nykykatossa harmittaa, kerro siitä meille yhtään ujostelematta! Me Kattotyöt Prolaiset kuuntelemme mielellämme kaikkia kattomurheitasi, ja autamme tarvittaessa suunnittelemaan katolle sen ongelmat korjaavan muodonmuutoksen.

Avullamme kattomuutokset onnistuvat

Kattoremontti on poikkeuksetta sen verran iso ja vaativa urakka, että sen toteuttaminen talkoovoimin on erittäin riskialtista. Vielä riskialttiimpaa on suunnitella ja toteuttaa ummikkotiimillä katon muodonmuutos. Siksi haluatkin ottaa katon muutostöissä aina avuksesi tukun kattoalan kokeneita ammattilaisia!

Meillä täällä Kattotyöt Prolla on paljon kokemusta eri tyyppisistä katon muodonmuutoksista. Tällä porukalla olemme toteuttaneet monet pienet hienosäädöt ja megaluokan kattouudistukset. Teemmekin kaikki kattomuutokset taatulla kotimaisella laadulla kohteessa kuin kohteessa.

Vaikka työn jälki olisi kuinka kiistattoman ensiluokkaista, ei pelkkä tekninen toteutus kuitenkaan vielä riitä onnistuneeseen katon muodonmuutokseen. Jotta uusi katto täyttäisi kaikki siihen kohdistuvat odotukset, on sen muutokset myös suunniteltava hyvin. Ennen katon muodonmuutosta tiimimme kartoittaakin nykyisen kateratkaisun epäkiitolliset ominaisuudet, kuuntelee tarkasti toiveitasi ja jalostaa kaiken uudeksi, entistä toimivammaksi katoksi – siis sellaiseksi, johon voit olla tyytyväinen sekä ulkonäön että toiminnallisuuden puolesta vielä vuosikymmeniä remontin jälkeenkin.

Kaiken muun ohella autamme selvittämään ja täyttämään myös aluekohtaisen rakennusvalvonnan kattoja koskevat kriteerit. Näin ollen suunnittelemamme ja rakentamamme uusi katto saa hyväksyvän puumerkin myös kunnalta tai kaupungilta, eivätkä sen muutokset aiheuta kiistoja urakan aikana tai päätyttyä.

3 täsmällistä vinkkiä yleisten katto-ongelmien korjaamiseen

Kaipaako katto kenties muutosta, mutta et tiedä millaista? Asiantuntijamme antavat tässäkin asiassa pitkän kokemuksensa mielellään käyttöösi – muun muassa katon korotus, katemateriaalin vaihtaminen ja kattotuotteiden lisääminen voivat olla harkitsemisen arvoisia toimenpiteitä.

Jos talollasi on tasakatto, suosittelemme sen muuttamista vähintään loivaksi harjakatoksi. Muutosoperaatio korjaa monta ongelmaa, helpottaen esimerkiksi katon puhtaanapitoa huomattavasti. Mitä jyrkempi katto, sen isompi osa niin neulasista kuin lehdistäkin valuu katolta alas omalla painollaan. Sama pätee myös veteen sen kaikissa olomuodoissa. Sekä sadevesi, lumi että jää poistuvat harjakatolta huomattavasti tehokkaammin kuin tasakatolta.

Joissain kohteissa jo pelkkä katemateriaalin vaihtaminen voi vaikuttaa yhtä paljon kuin katon korotus. Jos katolle tuppaa pienestä kulmasta huolimatta kertymään esimerkiksi sammalta, voi katemateriaalin vaihdos korjata ongelman. Parhaiten kasvusto pysyy yleensä loitolla liukkaalta peltikatolta.

Monessa suomalaistaloudessa haasteita aiheuttaa myös sisätilojen hämyinen tunnelma. Hämärrys tai pimeät sisätilat eivät ole varsinaisia katto-ongelmia, mutta kattoremontti muutostöineen voi silti korjata tilanteen. Jos haluat lisätä valon määrää sisällä, suunnittelevat asiantuntijamme katolle kanssasi sopivaan suuntaan antavan kattoikkunan tai valokuvun.

Saisiko siis olla uusi toimivampi katto? Lisää vinkkejä muutostöihin saat asiantuntevalta tiimiltämme, joka palvelee auliisti ympäri Suomen ja vuoden.

Olisiko myös kattotuotteet aika päivittää? Katon toiminnallisuus kannattaa uusia remontin yhteydessä

Tiedätkö onko kohteesi kattoturva riittävällä tasolla? Entä poistuvatko vesi ja roskat sieltä mahdollisimman tehokkaasti? Oletko ehkä katsellut naapurin aurinkokennoja kateellisena jo pitkän aikaa? Kenties savupiippukin pitäisi nyt vihdoin pellittää? Kaikki edellä mainitut ja moni muu “ylimääräiseltä” tuntuva asia on kaikista helpointa ja edullisinta teettää katolla remontin yhteydessä. Usein kyse on sitä paitsi kaikkea muuta kuin turhakkeista, kun asiaa lähtee tarkemmin pohtimaan.

Sadevesijärjestelmä

Sadevesijärjestelmä on toimivan katon kulmakivi. Jos vesikourut ja syöksytorvet eivät ole katon tarpeiden tasalla, on uusi katto pian entinen. Siksi me Kattotyöt Prolla suosittelemmekin kuuntelemaan asiantuntijoidemme pitkään kokemukseen perustuvia mielipiteitä nykyisen sadevesijärjestelmän toimivuudesta. Kattoremontin yhteydessä on suhteellisen vaivatonta ja nopeaa uusia tarvittaessa vaikka koko sadevesijärjestelmä.

Kattoturva

Kattoturva ja kattoturvatuotteet ovat yhtä oleellinen osa kattoa kuin sadevesijärjestelmä. Ne pyrkivät osaltaan varmistamaan sekä kaikkien pihalla liikkujien että katolla toimivien henkilöiden turvallisuuden. Kattoturvatuotteita ja niiden määrää sääteleekin jopa Suomen rakentamismääräyskokoelma, joka velvoittaa kiinteistön omistajan huolehtimaan kattoturvan riittävästä tasosta. Kattoremontin yhteydessä me Kattotyöt Prolla huolehdimme kaikkien tarvittavien kattoturvatuotteiden hankkimisesta ja asentamisesta mielellämme puolestasi.

Muut kattotuotteet

Uusi katto kannattaa suojata asianmukaisesti myös lintuja ja pieneläimiä vastaan. Mökillä etenkin pieneläinesteet, kuten oravien, hiirien ja rottien kulkua rajoittavat verkot ovat kattorakenteiden kestävyyden kannalta erittäin tarpeellinen hankinta. Kaupunkiympäristössä taas lintupiikit auttavat pitämään vesikaton puhtaana ja siten pidentämään katteen käyttöikää. Fiksu antaakin asiantuntijoidemme tehostaa katon suojausta tarvittaessa myös eläimiä vastaan katon remontin yhteydessä!

Edellä mainittujen ohella lisäarvoa katolle ja talolle voi toki tuoda monilla muillakin kattotuotteilla. Moni asennuttaa katolle remontin yhteydessä esimerkiksi katto- ja tuuletusikkunoita sekä aurinkopaneeleita. Me Kattotyöt Prolla toteutamme mielellämme kaikki visiosi kattotuotteiden suhteen – remonttilaskuun ne ovat vain pieni lisä, mutta tuottavat paljon mielihyvää.

Eristeet

Moni katto on eristetty jo ennen remonttia. Jos eristeitä ei kuitenkaan vielä ole, ne ovat päässeet huonoon kuntoon tai katon eristys ei ole riittävä, kannattaa ongelma korjata kattoremontin yhteydessä. Niin varasto kuin aittakin voi olla hyvä eristää katon osalta ja muutenkin. Asuinrakennuksen eristyksestä taas kannattaa huolehtia sekä asumismukavuuden että lämmityskustannusten vuoksi.

Meiltä täällä Kattotyöt Prolla onnistuu niin katon eristäminen, eristeiden vaihtaminen kuin niiden lisääminenkin. Suoriudumme operaatiosta moitteetta myös talviaikaan, sillä pitkällä kokemuksella pystymme pitämään lämmön visusti sisätiloissa jopa eristeitä vaihdettaessa.

Savupiippu

Tiesithän jo, että me Kattotyöt Prolla olemme iso ja moniosaava joukko kattoalan ammattilaisia? Se tarkoittaa sitä, että katsomme kattoa aina kokonaisuutena. Osa kokonaisuutta on myös savupiippu. Siksi lisäämmekin kattoremontin toimintasuunnitelmaan ja tarjoukseemme mielellämme myös savupiipun vaatimat korjaustyöt ja muut toimenpiteet. Esimerkiksi savupiipun massaus ja piipun pellitys kannattaa hoitaa katon remontin yhteydessä. Ehkä uusi piipunhattukaan ei olisi pahitteeksi?

Kaikista edellä mainituista voit kuitenkin keskustella asiantuntijoidemme kanssa vielä tarkemmin kattoremontin suunnittelukäynnin yhteydessä. Asiantuntijoiltamme saat arvokasta apua niin kattotuotteiden valintaan kuin niiden tarvekartoitukseenkin.

5 syytä tilata kattoremontti juuri meiltä

Kattoremonttifirmoja on tänä päivänä pilvin pimein, joten miksi tilaisit juuri meiltä? Syitä on monta, mikä on todettu jo monessa kotitaloudessa ja taloyhtiössä kautta maan. Me Kattotyöt Prolla olemme jyvä akanoiden joukossa muun muassa siksi, että teemme kattoremontissa kaiken puolestasi laadukkaasti ja hyvään hintaan missä päin Suomea tahansa. Lisäksi saat kauttamme paljon muutakin kuin pelkän kattoremontin sekä ennen että jälkeen urakan.

Avaimet käteen-kattoremontti kattaa kaiken

Termi “kattoremontti” kätkee taakseen hurjan määrän suunnittelua ja monen monta työvaihetta. Avaimet käteen-kattoremonttimme ottaa kuitenkin kaikki remontin aiheuttamat rasitteet pois harteiltasi, sillä me Kattotyöt Prolla teemme kaiken suunnittelusta loppusiivoukseen puolestasi. Meiltä tilattu katon remontti on vaivaton myös sen suhteen, että pois ei tarvitse muuttaa edes talvella. Muilla firmoilla moni työvaihe ja kuluerä jää usein asiakkaan huoleksi ja remonttievakko voi olla pakollinen.

Kova kokemuksemme takaa toteutuksen vailla vertaansa

Kaiken kattava kattoremontti on hyödytön, jos urakkaa ei toteuteta kunnolla. Pitkällinen kokemuksemme kaikenlaisista katoista, niiden huoltamisesta, korjauksesta ja tietysti myös kattoremonteista tekee meistä kuitenkin erittäin luotettavan urakoitsijavalinnan. Me Kattotyöt Prolla emme töpeksi tai tumpeloi, vaan tarjoilemme kokemuspohjaista laatutyötä remontin jokaisessa vaiheessa vanhan katon purkamisesta vesikaton ja kattotuotteiden asentamiseen.

Hyvä hintataso ja mukava maksaminen

Kova kokemuksemme on tehnyt meistä vakavaraisen yrityksen, joka suoriutuu kattoremontista alusta loppuun sekä kunnialla että kustannustehokkaasti. Näiden ominaisuuksien ansiosta me Kattotyöt Prolla pystymme pitämään hintatasomme kilpailukykyisenä ja hinta-laatusuhteemme erinomaisena. Ne myös erottavat meidät monesta alan tuoreemmasta yrityksestä, sillä sekä vakavaraisuus että kustannustehokkuus kehittyvät vähä vähältä urakka ja kvartaali kerrallaan.

Muista, että vuosien varrella raha-asiat ovat muotoutuneet meillä muutenkin varsin mukavaksi. Asiakkaanamme pääset nauttimaan esimerkiksi osamaksun ja rahoituksen tuomasta taloudellisesta joustosta sekä kotitalousvähennyksestä.

Palvelemme kautta maan

Tiesithän jo, että me Kattotyöt Prolla palvelemme asiantuntevasti koko Suomen alueella? Siinä missä moni muu kattofirma on käytettävissäsi esimerkiksi vain Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun tai Ivalon alueella, olemme me Kattotyöt Prolla valmiita liikkumaan sinne missä katto remonttia kaipaa. Meiltä saat siis samasta osoitteesta kattoremontin sekä kotiin että kesämökille!

Kokonaisvaltaista kattopalvelua

Me Kattotyöt Prolla tarjoamme kotiin ja kesämökille itse asiassa paljon muutakin kuin vain kattoremontin. Olemme kokonaisvaltaisen palvelun kattofirma, joten teemme kaikille katoille myös huollot ja korjaukset. Pudotamme jopa lumet katolta puolestasi! Moni muu kattoremonttifirma ei pysty tarjoamaan yhtä monipuolista osaamista, saatikka sitten takaamaan samaa korkeaa laatua kaikessa tekemisessään.

Pähkinänkuoressa me Kattotyöt Prolla olemme siis firma, joka tarjoaa kaiken kattavaa, korkealaatuista kattopalvelua kilpailukykyiseen hintaan kautta maan. Aika kova pähkinä purtavaksi kilpaileville kattoremonttifirmoille, vai mitä?

Muista: säännöllinen huolto on katon pitkän iän salaisuus!

Toteuttamamme kattoremontin jälkeen olet taatusti hymyissä suin, mutta muista silti kattohuolto. Palkkioksi säännöllisestä katon huoltamisesta takaamme uudelle katollesi mahdollisimman pitkän iän, pienet korjauskulut ja helpon huollettavuuden sekä kasvoillesi mairean hymyn vuosikymmeniksi eteen päin. Ei hullumpi saldo katon lyhyistä ja edullisista kausihuolloista!

Katon ja sadevesijärjestelmän puhdistaminen

Olennainen osa katon säännöllistä huoltoa on vesikaton ja sadevesijärjestelmän puhdistaminen. Niin roskat kuin noki ja eläinten jätöksetkin tulisi poistaa katolta joka kevät ja syksy. Näin katto ja sadevesijärjestelmä pysyvät ehjänä huomattavasti pidempään, minkä lisäksi puhtaan katon yleiskunto on helpompi tarkastaa.

Ihailtavan moni suomalaisista talonomistajista onkin ymmärtänyt katon puhtaanapidon tärkeyden. Suosittelemme kuitenkin turvautumaan tässäkin asiassa meidän puoleemme, sillä me Kattotyöt Prolla suoriudumme katon puhdistuksesta sekä ripeästi että turvallisesti. Lisäksi pidämme huolen, ettei katto vahingoitu pesun ja puhdistamisen yhteydessä.

Kasvuston poistot

Irtoroskien ja lian ohella myös kasvusto on syytä poistaa katolta säännöllisesti. Joillekin katoille kertyy esimerkiksi sammalta, levää ja jäkälää jo lyhyessä ajassa, eikä kasvuston kannata antaa juurtua katolle. Kaikki kasvusto aiheuttaa rapautumista, lahoamista ja ruostumista, mikä taas typistää uuden katon käyttöikää ja aikaistaa siten tarvetta uudelle kattoremontille. Sammal syö siis sekä katetta että siihen sijoitettua pääomaa.

Onneksi me Kattotyöt Prolla emme kuitenkaan jätä asiakkaitamme pulaan edes katolle kertyvän kasvuston kanssa. Poistamme niin sammalen kuin levänkin katolta tehokkaasti ja hellävaroen, minkä jälkeen myös maalaamme katon tarvittavilta osin uudelleen. Samalla saat asiantuntijoiltamme myös vinkkejä, joiden avulla kasvusto pysyy katolta jatkossa paremmin pois.

Korjaustyöt

Remontin jälkeen kattoa ei luultavasti tarvitse korjata vielä useiden vuosienkaan kuluttua. Ennen pitkää korjaustarpeita kuitenkin tulee, ja huonolla tuurilla lumi ja jää repivät katolle railoja jo sen ensimmäisen talven aikana. Osa katon kausihuoltojen ideaa on bongata kyseiset korjaustarpeet mahdollisimman varhain, jotta ne eivät ehtisi aiheuttaa heti tarvetta uudelle kattoremontille.

Katon voit toki tarkastaa korjaustarpeiden varalta itsekin. Jokainen sauma ja läpivienti on kuitenkin hankalaa ja aikaavievää käydä läpi, ellei tiedä mitä etsii. Me Kattotyöt Prolla havaitsemme helposti katon pienimmätkin korjaustarpeet, minkä lisäksi teemme työn turvallisesti asianmukaisten varusteiden ja korkean paikan työkokemuksen ansiosta.

Katon maalaus

Jotkin katon huoltotyöt tekevät aukkoja katetta suojaavaan maalipintaan. Mikäli sellaisia aiheutuu esimerkiksi kasvustonpoiston tai korjaustöiden yhteydessä, on työt viimeisteltävä niin sanotulla paikkamaalauksella. Lisäksi katto on huoltokäsiteltävä kauttaaltaan aina aika ajoin – tehdaspinnoite tai ensimaalaus ei suojaa tiiltä, peltiä tai bitumia ikuisesti etenkään Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa. Katon pesu- ja puhdistustöiden sekä korjausten lisäksi saatkin meiltä kaikkien kattojen huoltokäsittelyt ja paikkamaalaukset jo tutuksi tulleella taidolla ja tarkkuudella!

Mitä uuden katon ensimmäiseen huoltokäsittelyyn tulee, on se todennäköisesti edessä noin kymmenen-kahdenkymmenen vuoden kuluttua asennuksesta. Katon huoltomaalausväli on kuitenkin riippuvainen monesta tekijästä, kuten katon materiaalista ja tontilla vallitsevista olosuhteista. Helpoiten pysyt kärryillä katon maalaustarpeista, kun annat asiantuntijoidemme vilkaista sitä kausihuoltojen merkeissä pari kertaa vuodessa.

Lumenpudotukset ja jäänsulatukset

Ympärivuotisten säärasitteiden ohella lumi ja jää ovat uuden katon vihollisia. Sulaessaan ne raastavat katon pintaa ja maalia, vieden joskus mukanaan jopa kokonaisia kattotiiliä ja -peltejä. Siksi me Kattotyöt Prolla tulemmekin mielellämme jo talvella tarkastamaan mitä vasta uusitulle katolle kuuluu – kutsu meidät paikalle heti havaitessasi lumikuorman katolla kasvavan tai epäilet jään tukkineen sadevesijärjestelmän! Jos tilanne sitä vaatii, pudotamme lumet ja sulatamme jäät. Kaiken tämän kokeneet kattoeksperttimme tekevät puolestasi hellävaroen, huolehtien samalla pihamaan turvallisuudesta.

Kattoremontin jälkeen meidän Kattotyöt Prolaisten työ siis oikeastaan vasta alkaakin! Palaamme kohteeseesi mielellämme joka kevät ja syksy vuodesta toiseen, emmekä pistä pahaksemme pistäytyä paikalla kausihuoltojen välissäkään – tarjoten joka kerta yhtä asiantuntevaa ja kokonaisvaltaista palvelua kuin katon uusimisessa.