Valokatteen asennus tuo raikkaita lisäneliöitä pieneenkin kotiin – muista huolto ja korjaus tarpeen mukaan

Aluskatteen asennus korjaus ja uusiminenMietitkö, toisiko valokatteen asennus iloa elämääsi? Todennäköisesti tuo, jos valokatoksesta haaveilet. Me Kattotyöt Prolaiset olemme asentaneet, huoltaneet ja kunnostaneet erilaisia valokatoksia niin monet kerrat, että voimme hyvällä omalla tunnolla sellaista suositella.

Valokate on siitä mukava asia, että se pidentää suomalaista terassikautta kuukausitolkulla. Se toimii ennen kaikkea sadesuojana, mutta pysäyttää myös UV-säteet. Valokate tekeekin terassista viihtyisämmän paikan esimerkiksi kahvitella ja pitää illanistujaisia, ja tietysti myös pihalla leikkivät lapset ja lemmikit saattavat valokatteesta nauttia voidessaan haukata raitista ilmaa sadesäälläkin.

Valokatoksen olemassaolosta ei silti ole hyötyä pelkästään kesäaikaan. Talvella valokatos suojaa terassilla olevia istutuksia lumelta ja jäältä. Voipa sen alle sijoittaa vaikka joulukuusenkin koristeineen päivineen!

Muihin terassin kateratkaisuihin verrattuna valokate on siinä mielessä ylivertainen vaihtoehto, että se läpäisee valoa. Terassinhan voi kattaa myös pellillä, huovalla tai vaikka tiilelläkin, mutta nämä ovat paljon raskaampia vaihtoehtoja ja saattavat luoda terassille synkän tunnelman etenkin syysiltoina.

Huomaa, että kaikki valokatteet eivät silti ole samanlaisia. Niin materiaali, profiili, väri kuin hinnatkin hieman vaihtelevat. Sopisiko terassin ylle vaikkapa lempeän pronssinen valokate, joka pehmentää kirkkaimmankin kesäauringon silmille miellyttäväksi? Entä muoto – helposti puhdistettava suora profiili vai perinteisempi aaltoileva?

Kun tilaat valokatteesi meiltä täältä Kattotyöt Prolta, me sekä asennamme sen puolestasi että autamme sopivanlaisen ja laadukkaan valokatoksen valinnassa. Siten hankinta tulee miellyttämään varmasti niin ulkoisesti kuin huollettavuutensa, kestävyytensä ja hintansakin suhteen.

Jos valokatteen asennus kovasti kutkuttelisi, mutta pankkitili hannaa vastaan, kannattaa tutustua kauttamme saatavilla olevaan rahoitukseen. Sen avulla toteutat valokatehaaveesi kätevästi osamaksulla!

Samaan syssyyn kannattaa muuten asennuttaa myös katolle lumieste tai kaksi valokatteen kohdalle. Nykypäivän valokatteet kestävät ammattimaisesti asennettuna kyllä hienosti staattista lumikuormaa, mutta katolta alas ryysäävällä nietoksella on melkoisen paljon tuhovoimaa. Monelta omatoiminikkarilta tämä asia unohtuu kokonaan ja vaikka siitä olisikin tietoinen, ei lumiesteiden asennus ole amatöörille soveltuvaa puuhaa.

Asennuksen jälkeen puolestaan on syytä pitää mielessä, että uusi valokate kaipaa huoltoa. Me Kattotyöt Prolaiset tulemme mielellämme myös tarkastamaan ja puhdistamaan valokatteen aina aika ajoin ja kurkkaamme samalla sitä lumiestettäkin. Itse ei valokatetta välttämättä kannata peseskellä, sillä sen pinta naarmuuntuu helposti, eikä sen päälle sovi noin vain könytä jynssäämään. Sitä paitsi meidän tekemämme työ kelpaa myös kotitalousvähennykseen.

Joko siis pian lähdetään suunnittelemaan valokatteen asennusta? Reippaat katemestarimme ovat palveluksessasi myös terassikauden ulkopuolella, jolloin valokatteen asennus voi hoitua hivenen edullisemmin ja nopeammalla aikataululla. Kun valokatteen asennuttaa iltojen jo pimennyttyä, on se valmis käyttöön terassikauden taas koittaessa.

Ota yhteyttä – valokate-eksperttimme ovat käytettävissäsi kilpailukykyiseen hintaan koko Suomen alueella todennäköisesti tänäänkin!

Valokatteesta on paljon iloa – 6 käytännön esimerkkiä väitteemme tueksi

Monesti me Kattotyöt Prolla perustelemme kattohankintoja järkisyin. Valokatteen hankinnassa painottuvat kuitenkin nimenomaan tunnesyyt, jotka ovat tosin aivan yhtä tärkeitä. Maamme sääolot eivät ole järin vakaat, joten valokatteesta on paljon iloa! Alta löydät kuusi käytännön esimerkkiä tämän väitteen tueksi. Ne luettuasi, ota yhteyttä meihin Kattotyöt Prolaisiin ja kutsu meidät suunnittelemaan valokatteen asennusta kanssasi!

Ulkoilma-illanistujaiset ystävien kesken

Moni nauttii siitä, että saa järjestää kotonaan mukavia illanistujaisia ystävien kesken – ehkä sukulaistenkin. Oli kyseessä sitten syntymäpäivä-, rippi- tai rapujuhlat, mahdollistaa valokate juhlistamisen ulkosalla sääennusteen epävakaisuudesta huolimatta. Jos asuntosi on pieni, mutta pihalla tilaa, on juhlavieraiden hyvä käydä valokatoksen alla haukkaamassa välillä happeakin. Valokatteen avulla saat kaivattuja lisäneliöitä sekä omaan että vieraiden käyttöön!

Koiranilma

Valokatteesta voi olla iloa myös lemmikinomistajalle ja tietysti lemmikille itselleen. Edes koira ei välttämättä erityisemmin nauti koiranilmasta, mutta haluaa kenties silti päästä ulkoilemaan. Valokatteen alla niin Mustit kuin Mirritkin ovat tyytyväisiä saadessaan raitista ilmaa turkin kastumatta, ja ulkoilun jälkeen isäntä tai emäntäkin säästyy turkin kuivattelulta.

Terassipuutarha

Tunnustaudutko viherpeukaloksi, jonka terassilla rönsyävät tomaatit, tillit, basilikat ja perennat varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn? Erityisesti siinä tapauksessa valokate on hyvä investointi, sillä se varjelee myös terassin istutuksia kaikenlaisilta sääilmiöiltä. Valokatoksen ansiosta kukkia ja yrttejä ei tarvitse käydä pelastamassa räystään alle rankkasateen tai raekuuron yllättäessä, sillä katoksesta eivät sadepisarat tai rakeet pommita läpi.

Lapset ja aurinkorasva

Valokatos voi mukavoittaa monin tavoin myös lapsiperheen arkea. Se esimerkiksi tarjoaa suojaisan paikan leikkiä ulkona pikku vesisateellakin, eikä leluja tarvitse kerätä sateen tieltä pois. Toisaalta katos myös pysäyttää UV-säteet, jolloin iänikuista aurinkorasvataistelua ei kenties tarvitse käydä. Sekä lapset että aikuiset voivat huokaista helpotuksesta valokatoksen ansiosta!

Omaa aikaa terassilla jumpaten

Valokatoksesta saattaa olla yllättävää hyötyä jopa himoliikkujalle. Sadepäivänä voi olla kurja käydä lenkillä tai lähteä kuntosalille treenaamaan, mutta valokatoksen alla on hyvää tilaa vaikka pienelle kuntopiirille. Valokatos ja tyyni tihkusää tarjoavat erinomaiset puitteet myös terassijoogalle – raittiissa ilmassa henki kulkee, eivätkä huonekalut ole tiellä!

Terassin talvikäyttö

Muista, että valokatos varjelee terassia niin vesi- kuin lumisateeltakin. Valokatoksen ansiosta terassista on siis talvellakin iloa ilman, että lumia täytyy kolata tai harjailla sieltä pois. Miltä tuntuisi esimerkiksi juoda kuumaa aamukahvia keskellä lumisadetta? Tai laittaa joulukuusi koristeineen tällä kertaa ulos ilman, että sen tarvitsee pelätä hautautuvan lumen alle? Illanistujaisiakin voi valokatteen alla pitää talvellakin vaikkapa hehkuvan fonduepadan ääressä!

Listaa valokatoksen iloista voisi jatkaa miltei loputtomiin, sillä sen käyttötarkoitukset ovat niin monipuoliset. Sanoisimmekin, että valokatos on erityisesti meillä Suomessa yksi parhaita sijoituksia omalle taka- tai etupihalle niin omakoti- kuin rivitalossakin. Älä epäröi pirauttaa tai laittaa tarjouspyyntöä tulemaan, jos olet kanssamme samaa mieltä ja valokatoksen asennus kiinnostaa!

Usein valokatteen korjaus onnistuu, eikä uusiminen ole tarpeen ainakaan käytännön syistä

Oho – kävikö valokatteelle köpelösti, kun yritit poistaa sen ylle kertynyttä lumikinosta? Tai kärsikö valokatos myrskyvaurioita? Vauriosta riippuen voi hyvinkin olla, että valokatteen korjaus onneksi onnistuu.

Esimerkiksi valokatteen korjaus hitsaamalla on yksi vaihtoehto, jos vaurio on kohtalaisen pieni. Ammattityötähän valokatteen hitsaus tietysti on, mutta me Kattotyöt Prolaiset olemme siinäkin apunasi.

Liimalla tai silikonilla valokatteen korjaaminen saattaisi tietysti onnistua itsekin. Niitä me Kattotyöt Prolaiset emme valokatteen reikien ja halkeamien paikkaamiseksi kuitenkaan liiemmin suosittele, sillä katemateriaalin liukkaan pinnan vuoksi tämän tyyppiset paikkaukset eivät ole järin pysyväluonteisia ratkaisuja – saatika siistejä.

Jos valokatteessasi on paikkausta kaipaava halkeama, kannattaakin ottaa suoraan meihin yhteyttä. Ja mielellään pikapuoliin. Erityisesti sävytetyt valokatteet tuppaavat nimittäin elämään lämpötilan mukaan melko paljon, jolloin korjausta odotteleva halkeamakin saattaa siinä samalla kasvaa.

Mitä jos valokatelevyt itsessään ovatkin vielä täydessä terässään, mutta kehikko niiden alla alkaa rapistua? Onko valokatteen kehikon korjaus mahdollista? Toisinaan kyllä.

Jos valokatteen runko on puuta, voi olla mahdollista esimerkiksi vaihtaa lahovaurioisia rimoja ja uudelleenmaalata puuosia tarpeen mukaan. Mikäli runko on alumiinia, onnistunee ainakin pinnoitevaurioiden paikkaus melko näppärästi.

Monet kerrat me Kattotyöt Prolaiset olemmekin saaneet kärsineen valokatteen korjaamalla vielä täysin käyttökelpoiseksi. Pikku pesu ja korjaus tekevät toisinaan ihmeitä vanhallekin valokatokselle!

Milloin valokatteen uusiminen kannattaa?

Kaikesta huolimatta valokatekin voi ajautua niin kehnoon kuntoon, ettei korjaus sitä enää pelasta. Valehtelisimme, jos väittäisimme, ettei valokatteen uusiminen olisi toisinaan tarpeen rakennelman käyttömukavuuden ja siistin ilmeen palauttamiseksi.

Jos esimerkiksi lumikinos katolta rysähtää valokatteen niskaan, ei valokate-parka enää välttämättä ole korjauksen keinoin pelastettavissa. Myöskään kovakouraisen pesun naarmuttamaan valokatteeseen ei oikeastaan tepsi muu kuin valokatteen uusiminen. Toisinaan jo pelkkä korkea ikäkin tekee valokatteelle tehtävänsä ja valokatteen uusiminen on paikallaan.

Kannattaa kuitenkin olla meihin ensin yhteydessä, niin katsotaan valokatteesi tilanne. Me Kattotyöt Prolaiset arvioimme jokaista kohdetta ja sen tarpeita aina yksilöllisesti ja ennakkoluulottomasti, jotta voisimme tarjota asiakkaillemme kustannustehokkaimman tavan ratkaista käsillä oleva valokatekriisi. Toki pystymme pohjatietojen ja meille mahdollisesti lähettämiesi kuvien perusteella hahmottamaan tilannetta hieman jo etukäteen, mutta vasta paikan päällä annamme lopulliset toimenpidesuosituksemme.

Sitä paitsi valokatteen uusiminen osittain on myös yksi optio valokatteen korjaamiseksi. Usein suosittelemmekin rikkinäisen valokatelevyn vaihtoa uuteen, sillä tämä on melko helppo ja edullinen, mutta varma tapa korjata valokatteen vauriot. Katemestareiltamme ei joka tapauksessa vierähdä kuin lyhyt tovi, niin valokatteen korjaus tai uusiminen on pois päiväjärjestyksestäsi.

Muista, että aina syy valokatteen uusimiseen ei silti tarvitse olla katteen kehno kunto. Meidän Kattotyöt Prolaisten puoleen voit kääntyä mainiosti myös siinä tapauksessa, että valokatteen uusiminen pyörii mielessäsi ensisijaisesti katoksen vanhanaikaisen tai muuten epämieluisan ilmeen vuoksi. Ota yhteyttä ja kysy lisää tai pyydä suoraan tarjous!

Valokatteen hinta – budjetti on pitkälti omissa käsissäsi

Mitä valokate ja valokatteen asennus maksaa? Tähän vaikuttaa moni seikka, mutta isoilta osin valokatteen hinta on omissa käsissäsi. Me Kattotyöt Prolaiset emme koskaan tiedä rupeaman budjettia ennen kuin tutustumme käsillä olevaan kohteeseen ja asiakkaan visioon tarkemmin.

Pohjimmiltaan valokatteen hinta koostuu toki samoista asioista kuin muidenkin kattotöiden hinnat. Käytännössä siis työstä ja materiaaleista aiheutuvista kuluista. Me Kattotyöt Prolla autamme löytämään hinta-laatusuhteeltaan erinomaiset valokateratkaisut ja tarjoamme käyttöösi asiansa osaavat, mutta kohtuuhintaiset asentajat!

Erilaiset levyt ovat eri hintaisia, mutta pelkkää hintaa ei ole hedelmällistä tuijottaa

Valokatteen asennukseen liittyvät materiaalikulut ovat käytännössä kokonaan omassa hallinnassasi. Esimerkiksi erilaiset valokatemateriaalit ovat eri hintaisia. PVC eli polyvinyylikloridilevyt ovat usein huokeimpia vaihtoehtoja, kun taas PC eli polykarbonaattilevyistä tai akryylilevyistä joutuu pulittamaan hieman enemmän.

Huomaa, että kattotuoliväli ollessa yli 600 mm, ei PVC välttämättä ole optio. Kaikkein ohuimmilla PVC-levyillä ei myöskään ole järin hyvät iskun- ja pakkasenkesto-ominaisuudet, ja lisäksi PVC-levyjen takuuajat ovat tyypillisesti lyhyempiä kuin PC-levyjen.

Jos terassilla oleillaan erityisesti kesäaikaan, kannattaa antaa ajatusta myös valokatteen UV-suojalle. Akryylillähän on luonnostaan hyvä UV-suoja. PC- ja PVC-levyjen UV-suojaa sen sijaan on parannettu lisäaineilla.

Valokatelevyjä on olemassa myös eri värisiä – kirkkaita (lasimaisia), opaaleja, harmaita, sinertäviä ja jopa pronssin värisiä. Väri/värittömyys vaikuttaa paitsi levyjen ulkonäköön, myös valonläpäisykykyyn ja jossain määrin hintaankin.

Valokatelevyjä on markkinoilla myös erilaisilla profiileilla – suoralla ja aaltoilevalla. Profiilikin vaikuttaa hieman katelevyjen hintoihin, vaikka ei voidakaan sanoa, että tietty profiili olisi aina halvempi tai kalliimpi vaihtoehto. Huollettavuutensa puolesta suorat levyt voivat olla edullisempi ratkaisu, sillä ne on helpompi pitää puhtaana.

Kaikkien edellä jo mainittujen asioiden ohella valokatelevyjen hintaan vaikuttaa levyjen paksuus. Paksut levyt voivat olla asennusvaiheessa kalliimpi investointi, mutta toisaalta niillä saavutetaan valokatteelle parempi iskun- ja pakkasenkesto. Paksummilla levyillä saatatkin säästää jatkossa valokatteen korjauskuluissa.

Viime kädessä valokatteen asennukseen liittyviin materiaalikuluihin vaikuttaa toki myös se, miten suuresta valokatoksesta on kyse. Suurempi määrä valokatelevyjä on hintavampi hankinta, mutta mieti tässäkin suhteessa hieman rakennelman käyttömukavuutta – kannattaako säästää neliömetriä, jos riskinä on sadeveden valuminen niskaan terassin pöydän ääressä istuessa? Meiltä täältä Kattotyöt Prolta saat tarvittaessa apua myös valokatteen mitoitukseen!

Valmis valokatepaketti vai räätälöity vaihtoehto?

Kuten sanottu, ei valokatteen hinta koostu pelkistä materiaalikuluista, vaan myös työn määrä vaikuttaa siihen. Valokatteita myydään valmiina paketteina, mutta voimme rakentaa sellaisen myös täysin kohteesi mittojen ja omien toiveidesi mukaisesti. Valmis valokatepaketti on nopea asentaa, mutta mittatilaustyönä tehty valokate saattaa olla pitkässä juoksussa mieluisampi sijoitus.

Mietitkö nyt, onnistuisiko valokatteen asennus tai rakentaminen kenties itse ja säästäisikö siinä? Mahdollistahan se on, mutta ei välttämättä kannattavaa. Jopa näinkin pienimuotoiselta ja kevyeltä vaikuttava rakennusprojekti voi nimittäin osoittautua amatöörille yllättävän aikaavieväksi ja haastavaksi hommaksi. Itse et välttämättä myöskään osaa huomioida esimerkiksi valokatteen kuormansietokykyyn liittyvä asioita riittävällä tasolla, jolloin omin käsin kyhäämäsi valokatos voi olla ensi kesänä jo entinen.

Meille Kattotyöt Prolaisille valokatteen asennus sen sijaan ei ole mikään ihmeempi uroteko, päädyit sitten liukuhihnaratkaisuun tai räätälöityyn versioon. Siksi valokatteen asennus ei myöskään maksa meillä mansikoita. Pyydä tarjous, niin laskemme millaiseksi valokatteen hinta asennettuna kohteessasi muodostuu!