Tiilikaton uusiminen – uudet tiilet kohottavat katteesi kasvot!

kattotiilien vaihto uusiin

Jos vanhan tiilikaton kasvot ovat jo ahavoituneet ja niitä koristaa kunnon sammalparta, ota harkintaan kattotiilten vaihto! Kyseessä on kohtuu kevyt toimenpide, mutta silti sillä saadaan tiilikaton komeat piirteet taas esille kasvuston ja kaikenlaisten iän myötä ilmaantuneiden rupien alta erinomaisesti. Samalla katon kasvoille palaa se kauan kadoksissa ollut hohto, jonka rapautuneet ja huokosensa paljastaneet kattotiilet ovat himmentäneet.

Vaihtoehtona kattotiilien uusimiselle on sammalenpoisto ja uudelleenpinnoitus. Niillä saatava lopputulos ei kuitenkaan ole yhtä pitkäikäinen kuin täysin uudet kattotiilet, eikä tiilikaton värin muuttaminen samalla ole mahdollista.

Sitä paitsi tiilikaton uusiminen ei ole pelkkä kosmeettinen operaatio. Kuluneet kattotiilet ovat aina riski katon vesitiiviyden kannalta. Tiilikatto ei ole uutenakaan täysin vesitiivis kateratkaisu, ja sammalen, ilmansaasteiden, kosteuden ja lämpötilavaihteluiden rapauttamat tiilet eivät ainakaan auta asiaa. Saattaapa katolla olla jokunen murtunutkin tiiliyksilö, joiden kautta sade- ja sulamisvedet takuulla pääsevät jo katon väliin.

Kattotiilet vaihtamalla tiilikatto uudistuukin kohtalaisen pienellä vaivalla, nopealla aikataululla ja maltillisin kustannuksin kymmeniä vuosia! Niin katon ulkonäkö kuin toimintakuntokin palaavat jopa uutta vastaavaksi.

Huomaa, että tiilikaton uusiminen kannattaa kuitenkin vain siinä tapauksessa, että katon välissä kaikki on kunnossa. Jos kattotiilet ladotaan kastuneiden eristeiden, rikkonaisen aluskatteen, notkahtaneiden tai homehtuneiden kattorakenteiden tai muuten huonokuntoisen yläpohjan päälle, on koko operaatio vain silmän lumetta. Todennäköisesti uusien kattotiilien alle jätetyt ongelmat pakottavat avaamaan katon uudelleen jo ennen kuin varsinaiset tiilet ovat vielä lähelläkään elinkaarensa päätepistettä. Mikäli yläpohjassa on mitä tahansa mätää, on kokonainen tiilikattoremontti aina oikea ratkaisu katon kunnostamiseksi.

Koska tiilikaton uusiminen on parhaimmillaan erittäin hyvä ja huonoimmillaan suorastaan surkea ratkaisu, suosittelemme ottamaan näissä asioissa avuksi tiimillisen kokeneita ja hyvämaineisia tiilikate-eksperttejä. Sellaisia löytyy muun muassa meiltä täältä Kattotyöt Prolta! Tiilikate-eksperttimme tulevat mielellään vierailemaan kohteessasi ja arvioimaan onko kattotiilien vaihto kannattavaa. Olemme käytettävissäsi ympäri vuoden kaikkialla kotimaassa!

Kun olet päätöksesi tehnyt, onnistuu kattotiilien vaihto meiltä ripeästi ja kilpailukykyiseen hintaan

Tietenkin me Kattotyöt Prolla myös toteutamme urakan, mikäli tiilikaton uusiminen osoittautuu kohteessasi hyväksi ratkaisuksi. Puramme pois vanhat kattotiilet ja asennamme tilalle uudet, valintasi mukaiset savi- tai betonitiilet. Kaiken tarvittavan työn ja materiaalit sisältävän tarjouksemme saat sen jälkeen, kun olemme käyneet tutustumassa kohteeseesi ja päässeet perille toiveistasi uuden tiilikaton suhteen.

Huomaa, ettei uusien kattotiilien tarvitse olla tismalleen samanlaisia kuin edellisten, ellei alueen rakennusvalvonta erityisesti niin määrää. Jos katolla on ennestään betonitiiliä, voimme hyvin vaihtaa ne savitiiliin. Tai jos tiilikatto on nykyisellään punainen, voivat uudet kattotiilet olla vaikkapa mustia! Tänä päivänä kattotiilistä on saatavilla myös suoraprofiilisia versioita. Jos haluat vaihtaa tiilien väriä tai profiilia, autamme tarvittaessa muutokseen liittyvissä lupa-asioissakin.

Meiltä saat hyvän tarjouksen toki siinäkin tapauksessa, että kohteessasi riittää pelkkä murtuneiden kattotiilien vaihto tai sammalenpoisto ja uudelleenpinnoitus. Toisaalta olemme valmiit ulottamaan rupeaman myös yläpohjaan, jos kohteesi vaatii kokonaista tiilikattoremonttia.

Ota kuitenkin aluksi yhteyttä, niin katsotaan mitä kotisi tai piharakennuksen tiilikatolle kannattaisi tehdä! Osoittautui urakka miten mittavaksi tahansa, voit aina hakea siihen kauttamme rahoitusta, ja joka tapauksessa saat kaikista tekemistämme tiilikattotöistä kotitalousvähennystä.

Mitä kattotiilien vaihto maksaa? Ainakin vähemmän kuin kokonainen tiilikattoremontti!

Kattotiilien vaihto voi olla taloudellisesti varsin kannattava veto, mutta mitä se maksaa? Projektin hintalappuun vaikuttaa moni seikka, ja me Kattotyöt Prolla laskemmekin sen aina kattokohtaisesti. Tarkan kustannusarviomme saat, kunhan pääsemme aluksi tutustumaan hieman kohteeseesi ja saamme selville millaisia toiveita tai vaatimuksia itselläsi on kattotiilien vaihtoon liittyen.

Kun meiltä tiedustellaan mitä kattotiilien vaihto maksaa, mietimme esimerkiksi näitä asioita ennen kuin annamme vastauksemme:

  • miten paljon pinta-alaa tiilikatolla on?
  • Vaihdetaanko kaikki kattotiilet vai vain osa? Jos varatiiliä on valmiiksi jemmassa, emme tietenkään laskuta niistä erikseen.
  • Miten paljon uudet kattotiilet maksavat – laitetaanko katolle esimerkiksi savi- vai betonitiiliä?
  • Millaisia kattotuotteita katolle asennetaan urakan jälkeen? Onko esimerkiksi vanha sadevesijärjestelmä tai kattoturvatuotteet vaihtokunnossa? Meiltä onnistuu myös aurinkopaneelien ja kattoikkunoiden asennus tiilikatolle!
  • Missä kohde sijaitsee? Sijainti vaikuttaa matka- ja kuljetuskustannuksiin.
  • Miten jyrkästä katosta on kyse ja miten korkea kohde on? Loivalta ja matalalta tiilikatolta kattotiilet on helpompi vaihtaa.

Kaikkiin edellä esitettyihin kysymyksiin pyrimme saamaan selvyyden viimeistään suunnittelukäynnillä. Hyvät pohjatiedot luonnollisesti helpottavat ja nopeuttavat hinta-arviotamme. Sähköisellä tarjouspyyntölomakeellamme voit lähettää meille etukäteen jopa kuvia kiinteistöstäsi vanhoine tiilikatteineen!

Tiilikaton korjaustyöt kasvattavat kattotiilien vaihtohintaa, mutta poikivat säästöä tulevaisuudessa

Välillä käy niin hassusti, että kattotiiliä vaihtaessamme havaitsemme katolla muutakin mätää. Tiilikaton korjaustarpeet tuppaavat tietenkin kasvattamaan kattotiilien vaihtohintaa, sillä kaikki tiilikaton kunnostustyöt on kannattavaa hoitaa pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman pian – siten katon vauriot aiheuttavat pitkässä juoksussa kaikkein vähinten murhetta ja kustannuksia.

Jottei katolle jäisi ilkeilemään esimerkiksi vettä tihuttavia läpivientejä, suoritamme kattotiilien vaihdon yhteydessä kattavan kattotarkastuksen. Kattotarkastus on täysin veloitukseton lisä kaikkiin meiltä tilaamiisi tiilikattotöihin. Kattotarkastusta tehdessämme pidämme silmämme auki niin vuotavien läpivientien, saumojen ja jiirien kuin rikkonaisten kattotuotteidenkin varalta. Pyrimme löytämään tiemme myös yläpohjaan, sillä muun muassa toimiva ja ehjä aluskate on uusien kattotiilien alla korvaamaton.

Mikäli katemestarimme havaitsevat tiilikatolla mitä tahansa muutakin operoitavaa kuin vaihtoa vaativia kattotiiliä, lisäämme työt mielellämme tarjoukseemme. Tässä vaiheessa korjaustöitä ei kannata välttämättä enää kilpailuttaa, sillä katolla muhiessaan vauriot vain laajenevat ja niiden korjauskulut kasvavat.

Pyydä siis tarjous, niin tulemme pian katsomaan mitä kattotiilien uusiminen kohteessasi maksaa! Pitkän linjan toimijana me Kattotyöt Prolla teemme työmme joka tapauksessa erittäin kustannustehokkaasti, minkä ansiosta hinta-laatusuhdettamme ovat niin tavalliset kotitaloudet kuin kokonaiset taloyhtiötkin kiitelleet.

Onko kattotiilien vaihto kohteessasi kannattavaa? Vai riittäisikö pelkkä sammalenpoisto ja uudelleenpinnoitus? Ehkä sittenkin tiilikattoremontti?

Mitä kiinteistösi tiilikatto oikeastaan kaipaa? Onko kattotiilien vaihto hyvä ajatus vai riittäisikö pelkkä sammalenpoisto ja vanhojen kattotiilien pinnoitus uudelleen? Tai ehkä katto kaipaakin jo syvällisempää ruoppausta ja kokonainen tiilikattoremontti on ajankohtainen? Kysymykset ovat vaikeita, mutta kokeneilta tiilikate-eksperteiltämme saat luotettavan suosituksen tiilikattosi vaatimista toimenpiteistä!

Ellet kuitenkaan vielä halua ottaa meihin yhteyttä, voit myös lukea alta millaisissa tilanteissa mikäkin operaatio on yleensä kannattavaa ja mikä taas ei. Tyyppiesimerkkien valossa voit lähestyä meitä helposti, kun tiedät jo suunnilleen puhutaanko kattoremontista vai vain muutamien rikkinäisten kattotiilten vaihdosta.

A) Jo yksittäisten kattotiilten vaihto voi hyvinkin riittää

On hyvin tavallista, että esimerkiksi talven jäljiltä tiilikatolta löytyy joku yksittäinen murtunut kattotiili tai kenties parikin. Niitä ei kannata säikähtää, jos katto on vielä nuori ja muuten kunnossa. Tiilikaton asennuksen yhteydessä laitetaankin usein muutama varatiili jemmaan, sillä ne tulevat luultavasti tarpeeseen jossain vaiheessa tiilikaton seitsemänkymmenvuotista elinkaarta.

Jos tilanne on tämä, on murtuneiden kattotiilten vaihto todennäköisesti täysin riittävä toimenpide tiilikattosi kunnostamiseksi. Murtuneiden kattotiilien vaihto on meille Kattotyöt Prolaisille rutiinihommaa, ja uusimme yksittäiset kattotiilet puolestasi ripeästi ja turvallisesti esimerkiksi tiilikaton kausihuollon yhteydessä.

B) Saattaa olla paras uusia kaikki kattotiilet kerralla

Mikäli tiilikattosi on kovin sammaleinen ja kattotiiliä tuppaa rapsahtelemaan rikki tämän tästä, voi kaikkien kattotiilien vaihto olla paikallaan. Sammal on voinut rapauttaa tiilikaton kauttaaltaan, jolloin yksittäisten kattotiilien uusiminen ei ole enää järkevää. Tämä skenaario tulee yleensä vastaan sitä todennäköisemmin, mitä enemmän tiilikatolla on vuosia mittarissaan ja mitä laiskemmin kattohuolloista on pidetty kiinni.

Muista, että myös tiilikaton värin vaihtaminen on syy uusia kattotiilet. Tiilikaton väriä me Kattotyöt Prolla emme suosittele muutettavaksi millään muilla keinoin, sillä esimerkiksi tiilikaton uudelleenpinnoitus eri värillä kuin aiemmin ei tuottaisi kestävää lopputulosta. Ajan myötä uusi pinnoite kuluisi pois sää- ja muiden rasitteiden vaikutuksesta, jolloin kattotiilien alkuperäinen väri alkaisi pian pilkottaa uuden värin lomasta. Vanhaa väriä ei kattotiilistä saa millään pois, sillä pigmentti on kattotiilissä itsessään.

C) Sammalenpoisto ja uudelleenpinnoitus palauttavat terveen punan tiilikattosi kasvoille

Ovatko vanhat tiilet katollasi vielä hyvässä kunnossa, mutta niiden pinnalle on kertynyt pientä sammalnukkaa? Ellei sammal ole vielä ennättänyt rapauttaa tiilikattoa kauttaaltaan, voit hyvin tilata meiltä vain tiilikaton sammalentuhokäsittelyn ja uudelleenpinnoituksen. Pelkkä sammalentuhokäsittely olisi kyseenalaista, sillä sammalentuhoaine karhentaa kattotiilien pintaa, tehden katosta entistä paremman tarttuma-alustan sammalitiöille. Uudelleenpinnoitus tiivistää kattotiilien pinnan ja palauttaa siten katon vastustuskykyyn sammalta vastaan.

D) Tiilikaton remontointi kokonaan voi olla väistämätöntä

Joskus tilanne on niin kurja, ettei pelkkä kattotiilien vaihto, eikä varsinkaan katon uudelleenpinnoitus ole enää järkevää. Mikäli vesikaton eli kattotiilien alla on mitä tahansa problematiikkaa, on kattosi avattava ja yläpohja laitettava kuntoon tarvittaessa eristeitään myöten. Pelkkien kattotiilien vaihto olisi hyvin lyhytnäköinen ratkaisu, jos niiden alle jätettäisiin esimerkiksi rikkonainen aluskate ja siitä mahdollisesti jo seurannut kosteusvaurio. Myös katon vuotavat saumat, jiirit tai läpiviennit ovat merkkejä, jotka kasvattavat todennäköisyyttä yläpohjan ongelmille ja siis myös kattoremontin tarpeelle.

Oli tilanne mikä hyvänsä, meiltä saat siihen joka tapauksessa toimivat troopit! Me Kattotyöt Prolla olemme osaava apu niin tiilikattoremonteissa, sammalentuhokäsittelyissä, uudelleenpinnoituksessa kuin kattotiilien vaihdossakin.

Tulivatko kattotiilet tiensä päähän ennen aikojaan? Tiilikaton huolto estää uusia tiiliä ajautumasta samaan jamaan!

Jos vanhat kattotiilet tulivat tiensä päähän ennen aikojaan, suosittelemme panostamaan tiilikaton huoltoon jatkossa aiempaa enemmän. Tiilikatto on huoltojen suhteen melko vaativa kate, sillä se sammaloituu ja alkaa rapautua herkästi, ellei kattoa puhdista ja uudelleen pinnoita säännöllisesti. Myös katon tarkastaminen aina aika ajoin sekä lumenpudotukset ja rännien sulatukset ovat hyödyksi, sillä sekä puhdas tiilikatto ja sadevesijärjestelmä, vahva pinnoite kattotiilien yllä että kattotarkastukset auttavat kattoa pysymään kunnossa.

Vaikka vanhat kattotiilet olisivatkin palvelleet kunniakkaasti koko niiltä odotetun ajan, älä silti jätä uusia kattotiiliä hellimättä säännöllisellä huollolla! Näin ollen pääset jatkossakin pelkällä kattotiilien vaihdolla.

Jos kuuntelet meidän Kattotyöt Prolaisten pitkään kokemukseen nojaavia suosituksia, noudatatkin tiilikattosi kanssa poikkeuksetta seuraavaa huolto-ohjelmaa:

  • kausihuollot aina syksyisin ja keväisin (sisältäen vähintään katon ja sadevesijärjestelmän puhdistamisen sekä kattotarkastuksen)
  • uudelleenpinnoitus 20-30 välein
  • lumenpudotukset ennen kuin lumen paino ylittää katon kestämän peruslumikuorman
  • rännien sulatus lopputalvesta ennen kuin lumikinos katolta sulaa ja sulamisvedet tyrskyvät räystäiden yli

Huolto-ohjelmassa on huomioitava, että tiilikaton pinnoite kuluu jokaisella tontilla hieman eri tahtiin. Sitä kuluttavat niin UV-säteily, tuuli kuin monet muutkin rasitteet. Siksi 20-30 vuotta on tiilikaton uudelleenpinnoituksen suhteen vain yleinen ohjearvo, ja tarkemman arvion tiilikaton uudelleenpinnoituksen ajankohdasta saat tiilikate-eksperteiltämme esimerkiksi katon kausihuoltojen yhteydessä.

Myös lumenpudotuksiin ja peruslumikuormaan liittyy huomioitavaa. Nimittäin se, että katon peruslumikuorma vaihtelee alueittain. Pohjoisessa katot suunnitellaan kestämään painavampaa lumitaakkaa kuin etelässä, joten Lapissa asuvalta serkulta ei kannata kysäistä milloin lumet tiilikatolta pitää pudottaa. Sen sijaan asia kannattaa varmistaa aina katemestareiltamme esimerkiksi syksyisen kausihuollon yhteydessä ennen kuin ensilumi sataa.

Kausihuoltojen yhteydessä tehtävän tarkastuksen taas tulisi olla kattava ja huolellinen. Esimerkiksi me Kattotyöt Prolla tarkastamme tiilikaton niin keväisen kuin syksyisenkin kausihuollon yhteydessä aina niin vesikaton kuin kattotuotteidenkin osalta, bongaten katolta sekä vuotavat jiirit, läpiviennit, saumat, rikkonaiset kattotuotteet että pinnoitevauriot ja tietenkin ne murtuneet kattotiilet. Yritämme etsiä tiemme myös yläpohjaan varmistaaksemme, ettei esimerkiksi kosteus tai pikkueläimet ole tehneet siellä tuhojaan.

Tiilikaton tarkastamisen ja tavanomaisten huoltotöiden ohella peräänkuulutamme tottakai sammalentuhokäsittelyä (noin 2-3 vuoden välein) ja korjaustöitä aina tarpeen vaatiessa. Myös ne auttavat tiilikattoa välttämään yläpohjan vauriot, jolloin kattoa ei välttämättä tarvitse remontoida kokonaan vielä nyt asennettujenkaan kattotiilien tultua tiensä päähän. Sekä sammalentuhokäsittelyn että korjaustöiden tarpeen arvioimme niin ikään puolestasi katon kausihuoltojen yhteydessä.

Ollaanhan siis yhteydessä vielä kattotiilien vaihdon jälkeenkin? Meidät tavoitat aina esimerkiksi sähköisen tarjouspyyntölomakkeemme kautta. Sillä voit vuodattaa eteville kate-eksperteillemme kaikki huolesi niin tiilikaton huoltoon, korjaukseen, remontointiin kuin kattotiilien vaihtoonkin liittyvissä asioissa.