Vesikourujen puhdistus Askola – puhdas sadevesijärjestelmä on terve ja toimiva
Toimintavarma sadevesijärjestelmä kuuluu jokaisen katetun rakennuksen ja rakennelman perusvarustukseen Askolassa. Vesikourujen puhdistus on kriittistä sadevesijärjestelmän toiminnan kannalta.
Sadevesijärjestelmän tehtävä on kuljettaa katolle satavat ja sulavat vedet sujuvasti kohti maata ja pois aivan kiinteistön tuntumasta – esimerkiksi pintavesikaivoon tai sadevesitynnyriin. Jos vesikouruissa piilottelee jätesäkillisen verran bioroskaa, todennäköisesti vedet tyrskyävät katolta alas miten sattuu. Ylimääräinen kosteusrasite ei tee hyvää räystään laudoituksille, julkisivulle, eikä liioin sokkelille.
Säännöllisesti puhdistettu sadevesijärjestelmä on paitsi suorituskykyinen, myös terve ja pitkäikäinen. Vesikourujen puhdistus ehkäisee muun muassa ruosteen ja jään aiheuttamia vaurioita.
Edellä mainituista syistä vesikourujen puhdistus Askolassa onkin syytä tehdä ainakin pari kertaa vuodessa. Sama suositus pätee myös Askolan lähiseudulla Myrskylästä Mäntsälään, Pornaisista Pukkilaan ja Porvooseen.
Vaikka rännien puhdistus on joissain kohteissa mahdollista tehdä itsekin, useimmiten työt on paras delegoida ammattilaiselle. Vesikourujen puhdistukseenkin liittyy paljon huomioitavia asioita työturvallisuudesta lähtien, ja ammattilainen tekee työt myös monin verroin vikkelämmin.
Jos haluat tarjota sadevesijärjestelmällesi aidosti asiantuntevaa palvelua, ota yhteyttä kattopalveluumme. Meiltä saat rännien puhdistustyöt tinkimättömällä ammattiylpeydellä kohteeseen kuin kohteeseen Askolassa ja lähiseudulla!
Vesikourujen puhdistukset ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro
Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus palauttaa sadevesijärjestelmän toimintakyvyn
Perinteinen sadevesijärjestelmä koostuu vesikouruista, kourukoukuista ja syöksyputkista. Joskus vesikouruista valuvat roskat aiheuttavat syöksyputkiin ruuhkaa, ja tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus on tarpeen.
Jos tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus on aiheellista, et kuitenkaan joudu kääntymään muiden firmojen puoleen. Tiimillemme tämäkin askare on silkkaa rutiinia!
Toimenpide voidaan tehdä tarpeen mukaan joko vesikourujen puhdistuksen yhteydessä tai erikseen syys- ja kevätpuhdistuksen välissä. On kuitenkin suositeltavaa, että tukkeutuneiden syöksy- ja alastuloputkien avauksen yhteydessä roskat (tai jää) poistettaisiin myös vesikouruista. Siten uusia tukoksia ei ole ihan heti näköpiirissä.
Ota siis rohkeasti yhteyttä, kun sadevesijärjestelmäsi kaipaa huomiota vesikourujen puhdistuksen tai tukkeutuneiden syöksy- tai alastuloputkien avauksen merkeissä. Kourumestarimme kiiruhtavat avuksesi mihin vain Askolaan tai Askolan lähialueille!
Meiltä saat kaikkiin kattotöihin kaupanpäälliseksi ammattiarvion kattosi yleiskunnosta kattotuotteineen. Esimerkiksi vesikouruja puhdistaessa tai tukkeutunutta syöksyputkea avatessa vilkuilemme hieman ympärillemme siltä varalta, että muitakin huollon tai korjauksen tarpeita on olemassa. Halutessasi saat meiltä samaan lähtöön huipputarjouksen muistakin suosittelemistamme toimenpiteistä.
Askolalainen, meillä et maksa rännien puhdistuksesta maltaita!
Askolalainen, meillä et maksa rännien puhdistuksesta maltaita. Pitkällä kokemuksella pystymme takaamaan loisteliaan puhdistustuloksen harvinaisen kustannustehokkaasti.
Tarkkaa summaa on kuitenkin vaikeaa vielä sanoa. Rännien puhdistushinta vaihtelee nimittäin Askolassa kohteesta toiseen monien eri tekijöiden perusteella.
Ei ole ollenkaan sama asia puhdistaa esimerkiksi yksikerroksisen omakotitalon ja viisikerroksisen kerrostalon vesikouruja. Niin kohteen korkeus kuin kourumetrien määräkin vaikuttavat vesikourujen puhdistushintaan.
Luonnollisesti silläkin on oma vaikutuksensa rännien puhdistuskustannuksiin, kuinka paljon puhdistettavaa kouruissa lopulta on. Helpoimmassa tapauksessa kouruissa on vain hieman irtoroskaa, kun taas vaikeimmissa tapauksessa kouruissa on runsaasti roskaa ja mahdollisesti levääkin. Jos vesikourujen edellisestä puhdistuskerrasta on aikaa, kenties tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avauskin on tarpeen.
Entä putsataanko samalla myös sadevesijärjestelmän ulkopinnat? Tämä lisää hieman työaikaa, mutta toimenpide voi raikastaa vanhankin sadevesijärjestelmän ilmettä tuntuvasti.
Anna meille hieman pohjatietoja käsillä olevasta savotasta esimerkiksi sähköisen tarjouspyyntölomakkeemme välityksellä, niin saat kilpailukykyisen tarjouksemme pian käsiisi! Muista, että tarjoukseen sisältyvä työ on kotitalousvähennyskelpoista kulua.
Kaikkein edullisinta rännien puhdistus on isomman urakan yhteydessä. Ainakin katto kannattaa puhdistaa samalla, sillä katon puhdistus auttaa sadevesijärjestelmää pysymään puhtaana pidempään ja saat rahoillesi parempaa vastinetta.