Vesikourujen puhdistus Janakkala – pidämme sadevesijärjestelmästäsi hyvää huolta!

Janakkalalainen, joko vesikourujen puhdistusaika on taas käsillä? Askare on suositeltavaa tehdä ainakin pariin otteeseen per vuosi. Toimenpide on tapana ajoittaa keväälle ja syksylle.

Säännöllinen ja huolellinen vesikourujen puhdistus antaa sadevesijärjestelmälle hyvät eväät pitkään ja terveeseen elämään. Samalla sadevesijärjestelmän suorituskyky pysyy yllä, ja toimintavarma sadevesijärjestelmä taas varjelee muita talon rakenteita katolta virtaavien vesien aiheuttamilta kosteusongelmilta.

Jos vesikourujen edellisestä puhdistuskerrasta on jo hurahtanut kuutisen kuukautta, ota yhteyttä kattopalveluumme. Me Kattotyöt Prolla teemme vesikourujen puhdistustyöt Janakkalassa ammattitaitoisesti ja sopuhinnoin!

Olitpa sitten omakotitaloasuja tai esimerkiksi taloyhtiön edustaja, älä epäröi kääntyä puoleemme. Niin omakotitalon, rintamamiestalon, kesämökin, varaston, autotallin, liikerakennusten, koulun, päiväkodin, kirkon kuin navetankin vesikourujen puhdistus onnistuu meiltä muitta mutkitta.

Samaan lähtöön vilkaisemme, kaipaako katto tai sadevesijärjestelmä jo muutakin huomiota. Katon ja kattotuotteiden yleiskuntoarvio on täysin maksuton osa palveluamme.

Tarpeen mukaan voimme tehdä huipputarjouksen muistakin suosittelemistamme kattotöistä. Riveistämme löytyvät etevät ekspertit kaikkiin mahdollisiin katon ja sadevesijärjestelmän huolto- ja korjaustöihin!

Rännien puhdistus on syytä tehdä säntillisesti myös Janakkalan lähialueilla. Pro-kourumestarit ovat käytettävissäsi Hausjärvellä, Lopella, Riihimäellä ja Hyvinkäälläkin.

Vesikourujen puhdistukset ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro

Rännien puhdistustyöt Janakkalassa voi joskus tehdä itsekin

Rännien puhdistustyöt Janakkalassa voi joskus tehdä itsekin. Markkinoilla on lukuisia sitä varten kehittyjä työkaluja, joilla räystäälle yltää turvallisesti maasta käsin.

Esimerkiksi varaston vesikourujen puhdistus voi onnistua ilman ammattiapua. Aikaa siihen toki saa palamaan ja seuraavana päivänä niskat ovat taatusti jumissa, mutta ainakin enimmät roskat ovat kouruista tiessään. Myöskään puhdistustuloksen laatu ei välttämättä ole priimaa, vaikka rännien puhdistus itse onkin parempi kuin ei mitään.

Korkeampien rakennusten osalta rännien puhdistus kannattaa kuitenkin jättää suosiolla ammattilaiselle. Muuten tapaturmariski on liian suuri.

Jos vesikourujen kiinnikkeet ovat kourujen sisäpuolella, kannattaa puhdistustyöt jättää niin ikään ammattilaisen tehtäväksi. Maasta käsin koukkimalla saat roskat vain pakkautumaan kiinnikkeiden kohdalle, ja tukokset pitää käydä poistamassa katon kautta.

Jos tontillasi on vain yksi rakennus, jonka kohdalla vesikourujen puhdistus onnistuisi omin voimin, älä tuhlaa arvokasta vapaa-aikaasi siinäkään tapauksessa. Esimerkiksi piharakennusten vesikourujen puhdistus hoituu meiltä prolaisilta nopeasti ja edullisesti samalla, kun käväisemme putsaamassa asuintalon tai -talojen sadevesijärjestelmät.

Yleisesti ottaen voimmekin suositella vesikourujen puhdistusta itse vain harvoissa janakkalalaisissa kohteissa. Lähes aina on paljon helpompaa, varmempaa ja ennen kaikkea turvallisempaa tilata työt meiltä Kattotyöt Prolta!

Psst… muista, että meidän tekemämme työ kelpaa myös kotitalousvähennykseen.

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus ei kuulu vesikourujen puhdistukseen

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus ei kuulu vesikourujen normaaliin kausipuhdistukseen. Vesikourujen puhdistuksen kantavia ajatuksia on nimenomaan ehkäistä tukoksia.

Jos tukos kuitenkin on jo olemassa, ei siihen ole syytä suhtautua olan kohautuksella. Tukos on avattava mahdollisimman pian, jotta se ei aiheuttaisi haittaa sadevesijärjestelmälle tai sitä ympäröiville katto- ja seinärakenteille.

Haittaa? Syöksyputkessa muhiva tukos voi aiheuttaa esimerkiksi ruostetta, sillä sadevesijärjestelmä ei pääse kuivumaan kunnolla. Samalla se ohjaa vesiä kiinteistön muiden rakenteiden riesaksi, aiheuttaen potentiaalisesti esimerkiksi hometta, lahovaurioita, levää, rapautumia ja jopa kattovuotoja.

Janakkalalaisena olet kuitenkin onnellisessa asemassa, sillä et joudu käymään tukoksen kimppuun itse. Voit delegoida myös tukkeutuneiden syöksy- ja alastuloputkien avaustyöt Pro-kourumestareille.

Me huolehdimme tukoksen kuin tukoksen pois päiväjärjestyksestäsi nopeasti ja hellävaraisesti. Meillä on lääkkeet jopa jäätukoksiin!

Olipa tiedossa vesikourujen puhdistusta, tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avausta tai mitä tahansa muita sadevesijärjestelmän kunnossapitoon liittyviä askareita, käänny siis huoletta meidän puoleemme. Tavoitat asiantuntijamme Janakkalan seudulla todennäköisesti tälläkin hetkellä.