Vesikourujen puhdistus Kotka – pieni investointi hyötyihinsä nähden

Yksikään kotkalainen sadevesijärjestelmä ei ole täysin huoltovapaa, joten vesikourujen puhdistus on paikallaan aika ajoin. Toimenpide on jokaisen kotkalaisen sadevesijärjestelmän huolto-ohjelman selkäranka.

Jos rännien puhdistus unohtuu:

  • Sadevesijärjestelmä menee tukkoon.
  • Tukokset saavat sade- ja sulamisvedet valumaan katolta alas hyvin epämääräisiä reittejä pitkin. Pitkässä juoksussa esimerkiksi räystään ja julkisivun laudoitukset voivat alkaa homehtua ja lahota tai katto vuotaa. Myös julkisivun levittyminen ja rapautuminen on mahdollista.
  • Sadevesijärjestelmä ei pääse kuivumaan kunnolla sateiden jälkeen, sillä kouruissa lojuva biomassa varastoi kosteutta. Kosteus houkuttelee esimerkiksi ruostetta ja jäätä.

Toisin sanoen joudut luultavasti pulittamaan pitkän pennin muista huolto- ja korjaustöistä. Vesikourujen puhdistus on huomattavasti edullisempaa kuin esimerkiksi sadevesijärjestelmän uusiminen.

Muista siis tilata vesikourujen puhdistus säännöllisesti Kotkassa sijaitsevaan kohteeseesi. Rännialan parkkiintuneet ammattilaiset saat käyttöösi ottamalla meihin yhteyttä esimerkiksi alla olevaa ”pyydä tarjous”-painiketta klikkaamalla. Pro-rännimestarit ovat käytettävissäsi myös Kotkan lähialueilla Haminasta Pyhtäälle, Porvooseen, Kouvolaan ja Lapinjärvelle!

Meiltä saat rännien puhdistukseen kaupanpäälliseksi ammattiarvion kattosi yleiskunnosta sadevesijärjestelmineen. Tämä mehevä kylkiäinen voi säästää mukavia summia, jos katoltasi paljastuu esimerkiksi alkava vuoto.

Vesikourujen puhdistukset ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro

Kotkassa riittää, että rännien puhdistus tehdään kerran vuodessa – totta vai tarua?

Rännien puhdistus Kotkassa tulisi tehdä säännöllisesti. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Riittääkö esimerkiksi kerta vuoteen tai joka toinen vuosi?

Me kattoalan ammattilaiset suosittelemme rännien puhdistusta Kotkassa noin kaksi kertaa vuodessa. Kun roskien poisto sadevesijärjestelmästä tehdään pariin otteeseen joka vuosi, todennäköisesti sadevesijärjestelmä pysyy terveenä ja toimintakykyisenä kesät, talvet.

Rännien puhdistus on hyvä ajoittaa katon kevät- ja syyshuollon yhteyteen. Niin sanotun kausihuollon yhteydessä vesikourujen puhdistus hoituu näppärästi ja edullisesti.

On kuitenkin muistettava, että jokainen sadevesijärjestelmä likaantuu yksilölliseen tahtiin. Näin ollen on täysin mahdollista, että esimerkiksi avaralla tontilla sadevesijärjestelmä pärjää yhdelläkin puhdistuskerralla per vuosi.

Riskiä ei kuitenkaan kannata ottaa, jos haluat välttää edellä kuvatut ongelmat ja niistä aiheutuvat laskut. Rännien puhdistus ei ole iso investointi, joten on parempi pelata varman päälle kuin katua jälkikäteen.

Jos rännien edellisestä puhdistuskerrasta on siis jo aikaa hyvä tovi, ota yhteyttä näiltä näppäimiltä. Pro-rännimestarit rientävät avuksesi pikapuoliin osoitteeseen kuin osoitteeseen Kotkan seudulla!

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus ilman kovakouraisia voimakeinoja

Kuten edellä kerroimme, rännien puhdistustöiden laiminlyönti aiheuttaa sadevesijärjestelmään tukoksia. Näin ollen tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus on tarpeen.

Mutta miten tukkeutuneiden syöksy- ja alastuloputkien avaus tapahtuu? Onnistuuko se kotikonstein?

Valitettavasti tämäkään työ ei sovellu amatöörille, sillä alakautta tukokset eivät yleensä hellitä. Räystäälle kiipeäminen taas on vaarallista.

Lisäksi on suuri riski, että sadevesijärjestelmäkin vaurioutuisi taistelun tuoksinassa. Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus pitäisi tehdä aina tarkoituksenmukaisilla välineillä, eikä käyttää voimaa lainkaan.

Onneksi et kuitenkaan joudu kääntymään muiden firmojen puoleen, sillä myös tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus on Pro-rännimestareille rutiinihommaa. Edes jäätukokset eivät saa meitä kyykkyyn!

Käännythän siis rohkeasti meidän puoleemme niin vesikourujen puhdistusta kuin tukkeutuneiden syöksy- ja alastuloputkien avaustakin koskevissa asioissa? Saat meidät kiinni sekä sähköisestä että soittamalla kaikkina vuodenaikoina.

Jos raha-asiat syystä tai toisesta huolettavat, kannattaa tutustua kauttamme saatavilla olevaan joustavaan rahoitukseen. Vaikka rännien puhdistus tai tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus ei ole kallista, voit silti hakea rahoitusta ja maksaa laskumme sen avulla osissa niin halutessasi. Muista myös, että työmme kelpaa kotitalousvähennykseen.