Vesikourujen puhdistus Orimattila – rautaiset rännimestarimme karauttavat avuksesi täyttä laukkaa!

Orimattilassa vesikourujen puhdistusta ei kannata vain lykätä ja lykätä. Vitkastelu on kalliillekin sadevesijärjestelmälle kohtalokasta, sillä korroosio, tukokset ja jää saattelevat roskien täyttämän sadevesijärjestelmän purkukuntoon. Kun sadevesijärjestelmä sanoo itsensä irti, muutkin kiinteistön rakenteet ovat pian helisemässä.

Milloin vesikourujen puhdistus Orimattilassa sitten on tarpeen? Riittääkö satunnainen puhdistus esimerkiksi joka toinen vuosi?

Ihan niin helpolla et valitettavasti pääse. Orimattilassa ja Orimattilan naapurikunnissa Hollolasta Iittiin, Kärkölästä Lahteen, Lapinjärveltä Myrskylään, Mäntsälään ja Pukkilaan vesikourujen puhdistus on aiheellista ainakin kahdesti joka vuosi.

Ei tosin ole ihan sama, kuinka puhdistuskerrat ajoitetaan. Paras olisi puhdistaa kourut ensimmäisen kerran keväällä ja uudelleen syksyn tullen, ennen ensimmäisiä pakkasia. Näin sadevesijärjestelmän vetovoimaan voi luottaa läpi vuoden.

Kun vesikourujen puhdistus alkaa olla taas aiheellista, ota yhteyttä meihin prolaisiin. Me Kattotyöt Prolla teemme vesikourujen puhdistustyöt Orimattilassa raudanlujalla ammattitaidolla ja kilpailukykyiseen hintaan!

Palveluumme kuuluu myös huippuhyödyllinen kaupanpäällinen, joka voi säästää pitkässä juoksussa huikeita summia. Skannaamme kattosi sadevesijärjestelmineen muidenkin huollon ja korjauksen tarpeiden varalta, jolloin pysyt askeleen edellä luontoäidistä. Tarvittaessa voimme antaa samalla loistotarjouksen suosittelemistamme jatkotoimenpiteistä.

Vesikourujen puhdistukset ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Orimattilassa aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Orimattilassa palvellen -Kattotyöt Pro

Rännienpuhdistusharjan saa Orimattilassa hankittua helposti – mutta kannattaako sijoitus?

On olemassa koko joukko orimattilalaisia, jotka tekevät rännien puhdistustyöt itse. Sitä varten on olemassa tätä nykyä kaikenlaisia työkaluja rännienpuhdistusharjasta kourukolaan, ja rännien puhdistukseen tarkoitetun pitkävartisen työkalun saa Orimattilassa hankittua helposti vaikkapa kotiovelle toimitettuna.

Mutta kannattaako esimerkiksi rännienpuhdistusharjaan sijoittaa? Työkalu ei ole ihan ilmainen ja käyttöikä voi joskus olla karvas pettymys.

Ota huomioon myös oman vapaa-aikasi arvo. Roskien poisto vesikouruista on maasta käsin yllättävän hidasta puuhaa. Jäätkö voitolle, jos rännien puhdistukseen hurahtaa vaikkapa kokonainen vapaapäivä?

Sitä paitsi puhdistusjälkikään ei ole maasta käsin yleensä kummoinen. Näin ollen esimerkiksi ruostetta ja tukoksia voi ilmaantua, vaikka huhkisit hiki hatussa.

Muun muassa edellä mainituista syistä rännienpuhdistusharja ei välttämättä ole kovin fiksu investointi. Todennäköisesti Pro-rännimestareiden tuntipalkka maksaa itsensä vuosien mittaan takaisin paljon paremmin.

Ennen kuin ryhdyt rännien puhdistukseen itse, mieti hetki myös kotitalousvähennystä. Sitä et saa lainkaan, jos teet työt omin voimin – vähennystä myönnetään ainoastaan ammattilaisen tekemästä työstä. Kyseessä on rahanarvoinen etuus, jonka käyttämättä jättäminen voi olla isokin taloudellinen menetys.

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus on lääke sadevesijärjestelmän tukoksiin

Vesikourujen puhdistus ja tukkeutuneiden syöksy- ja alastuloputkien avaus ovat kaksi eri toimenpidettä. Milloin ja miksi tukkeutuneiden syöksy- ja alastuloputkien avaus on tarpeen?

Kuten toimenpiteen nimestäkin voi päätellä, tukkeutuneiden syöksy- ja alastuloputkien avaus on aiheellista, jos sadevesijärjestelmä on tukossa. Tukos on ilmeinen, jos räystäältä valuu vuolas putous vesikourujen puhdistuksesta huolimatta.

Huomaa, että tukoksiin on syytä reagoida nopeasti. Jos havaitset sadevesijärjestelmän suorituskyvyn heikentyneen, ei aikaa ole hukattavaksi hetkeäkään.

Sadevesijärjestelmän tukokset aiheuttavat nimittäin äkkiä paljon isompia ongelmia. Päijät-Hämeen alueella sataa keskimäärin 550-650 milliä vuodessa, eikä tukossa oleva sadevesijärjestelmä pysty käsittelemään välttämättä milliäkään katolle satavista tai sulavista vesistä. Silloin vedet löytävät nopeasti tiensä aivan vääriin paikkoihin, aiheuttaen esimerkiksi hometta ja levää, lahovaurioita, rapisevaa rappausta ja vettyneitä eristeitä.

Älä silti tartu itse härkää sarvista. Vesikourujen puhdistuksen tavoin myös tukkeutuneiden syöksy- ja alastuloputkien avaus on paras jättää kokeneen ammattilaisen tehtäväksi. Sellaisia löytyy esimerkiksi meiltä Kattotyöt Prolta.

Käänny siis rohkeasti meidän prolaisten puoleen, jos sadevesijärjestelmälläsi ei ole kaikki kunnossa. Meiltä saat käyttöösi rautaiset rännimestarit osoitteeseen kuin osoitteeseen Orimattilassa ja Orimattilan lähiseudulla!