Katon korjaus Turku – Katon paikkaus poistaa ongelmat näköpiiristä
Jos lumi irrottaa lumiesteet tai tikkaat, kattoon syntyy reikiä, ja silloin näköpiirissä on ongelmia. Katto voi alkaa vuotaa reikien takia, ja kattovuoto voi johtaa katon vesivahinkoon Turussa. Jos katon vesivahinkoja ei saada pian korjattua, voi kosteus levitä melko laajalle. Jos kattoa ei paikata pian, voi edessä olla yläpohjan kastuneiden villojen vaihtaminen ja lahovaurioiden kunnostaminen. Me teemme tällaisetkin kattokorjaukset, mutta kannaltasi on parempi, jos katto tiivistetään mahdollisimman pian reikien synnyttyä.
Myös myrskyvaurioiden korjaamisella on kiire Turussa, Aurassa, Kaarinassa, Liedossa, Maskussa, Mynämäellä, Naantalissa, Nousiaisissa, Paraisilla, Pöytyällä, Raisiossa tai Ruskossa – vaikka kyse ei olisi siitä, että puu on kaatunut katon päälle. Myös irronneet kattopellit tai revenneet kattohuovat vaativat pikaista kunnostamista. Nopeasti tehty katonkorjaus ja katon paikkaus palauttaa tilanteen normaaliksi. Kiinnitämme irronneet kattopellit paikoilleen ja tiivistämme tai vaihdamme revenneen kattohuovan. Enää ei ole vaarana se, että katto vuotaa. Tiivistämämme katto on tiivis ja rasituksenkestävä. Tarvittaessa teemme katon paikkauksen yhteydessä jonkin kattohuollon, mikä lisää omalta osaltaan katon kestävyyttä.
Omakotitalon, kesämökin, autotallin, paritalon tai taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon) katto voi tarvita korjausta koska tahansa. Katon kuntoa uhkaa moni tekijä. Syksyiset myrskytuulet ja keväisin katolta putoavat lumimassat ovat vain esimerkkejä. Katto voi vaurioitua lumen painon alla tai siksi, että sen päällä kasvaa sammaleita, mitkä syövät tiilien mineraaleja. Myös UV-säteet, kosteus, ilmansaasteet ja esimerkiksi ulkolämpötilojen nopeatempoinen vaihtelu kuluttavat kattoa. Jossain vaiheessa kuluma muuttuu vaurioksi, ja vauriokohta voi alkaa vuotaa.
Jotta katon vaurioituminen voitaisiin ehkäistä, kannattaa tasakaton, aumakaton tai esimerkiksi taitekaton kuntoa seurata. Suosittelemme, että tarkastat tai tarkastutat katon kunnon puolen vuoden välein. Näin mahdolliset vauriot saadaan kuntoon nopeasti, ja monet vauriot voidaan estää esimerkiksi jonkin kattohuollon avulla. Sammaleentuhokäsittely on hyvä esimerkki kattohuolloista, mitkä voivat estää vaurioiden syntymistä. Ehkä kattosi ei tarvitse mitään huoltoa tai korjausta? Kattotarkastus ei ole ollut turha, sillä nyt voit suhtautua tyynesti erilaisiin säihin ja pitkäänkin jatkuviin sateisiin. Tiedät kattosi olevan tiivis, joten mielenrauhasi säilyy, vaikka ulkona sataisi viikon putkeen! Kattotarkastus ei edes maksa mitään, jos teetät samalla jonkin kattohuollon tai kattokorjauksen. Suosittelemme tilaamaan meiltä katon kevät- ja syyshuollot, sillä niitä tarvitaan joka vuosi. Niiden yhteydessä saat maksuttoman kattotarkastuksen juuri silloin, kun sitä eniten tarvitset.
Kynnys tilata kattohuoltoja tai kattokorjauksia on matala, sillä hintamme ovat sangen kilpailukykyisiä, ja urakat voi maksaa yhteistyökumppanimme tarjoamalla luotolla. Hinta laskee entisestään, jos haet kotitalousvähennystä. Tuota verovähennystä voi hakea kaikkien kattokorjausten ja kattopaikkausten jälkeen, jos teetät ne meillä!
Katon korjaukset ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro
Huopakaton korjaus Turku – Huopakaton tiivistys suunnitellaan tapauskohtaisesti
Palahuopakaton korjaus ja paikkaus suunnitellaan tapauskohtaisesti. Myös tiivissaumakatot ja kolmiorimahuopakatot korjataan sen mukaan, mitä sillä kertaa tarvitaan. Jotta tietäisimme, miten juuri sinun omakotitalosi, kesämökkisi tai ulkorakennuksesi bitumikatto on korjattava, tulemme paikan päälle selvittämään, mistä on kyse. Selvitämme, mistä huopakatto vuotaa, vai onko se (vielä) tiivis. Huopakatossa voi olla vaikkapa reikiä. Oikein pienien reikien paikkaus voi onnistua sopivalla tiivistysaineella, mutta joskus huopakaton reiät kannattaa paikata Turussa liimaamalla reikien päälle paikkapala. Reikäinen vuota voidaan myös irrottaa ja vaihtaa. Jos kosteus on saavuttanut katon alla olevat rakenteet, kunnostamme syntyneet kosteusvauriot.
Myös taloyhtiön huopakaton korjaus alkaa siitä, että tulemme tekemään alkutarkastuksen. Alkutarkastuksen jälkeen voimme esittää parhaan tarjouksemme bitumikaton korjaamisesta ja paikkaamisesta täyden palvelun pakettina. Samalla voimme tehdä myös jonkin kattohuollon. Huopakatteet ja palahuopakatteet ovat erinomaisia kattoja, sillä ne kestävät ajan hammasta todella hyvin, mutta niiden hyväkuntoisuus riippuu siitä, miten niitä on huollettu. Jos katto jää huoltamatta, voi sen kunto muuttua huonoksi jopa yllättävän nopeasti.
Tärkeitä huopakattohuoltoja ovat muun muassa katon puhdistus, sammaleentuhokäsittely sekä katon pinnoitus. Me teemme kaikki kattohuollot pitkällä kokemuksella, joten anna meidän hoitaa vaikkapa sammaleiden poisto huopakatoltasi. Näin voidaan estää monet saumavuodot ja kattoreiät. Meidät uskallat päästää myös lumenpudotuspuuhiin – osaamme tehdä kattolumityöt kattoa rikkomatta sekä kaikin puolin turvallisesti.
Peltikaton korjaus Turku – Mikään katto ei ole immuuni ajalle, joten kulumia ei pääse pakoon
Peltikatto on edullinen ja helppohoitoinen katto, mikä saattaa suojata rakennuksesi jopa puolen vuosisadan ajan. Tämä edellyttää sitä, että peltikattohuollot on tehty ajallaan. Aina kun teemme jonkin peltikattohuollon Turussa, tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen, jotta voisimme kartoittaa kattosi kunnon. Voi olla, että peltikatto kaipaa reikien paikkausta. Silloin annamme tarjouksen reikien korjaamisesta tai reikäisten kattopeltien vaihtamisesta. Katon kunnon lähempi tarkastelu kertoo, kumpi on parempi keino korjata ja tiivistää peltikattosi.
Jos reikiin ei puututa, voi kerrostalon, mökin, ulkorakennuksen tai vaikka paritalon peltikatto vuotaa. Siksi peltikaton alle tarvitaan aluskate, minkä tehtävä on ohjata mahdolliset vuotovedet pois yläpohjarakenteiden ja eristevillojen kimpusta. Mikään katto ei ole immuuni ajan hampaalle ja pohjoisten olosuhteidemme ankarille rasituksille, joten aluskatetta tarvitaan joka katon alle. Se on kultaakin kalliimpi apulainen silloin, jos jokin kuluma muuttuu vaurioksi – tai jos tuuli irrottaa kattopellit ja peltilistat. Aluskatetta tarvitaan myös talvella, sillä lumen paino voi saada katon vuotamaan vaikka kattoikkunan kohdalta. Ehkä lämmin ja kostea ilma jää muhimaan katon alle? Silloinkin tarvitaan aluskatetta, mikä estää kondenssivettä pilaamasta kattorakenteita. Jos aluskate ei ole ehjä, ota yhteyttä peltikaton aluskatteen korjauksen tiimoilta, mikä voi tarkoittaa käytännössä vaikkapa aluskatteen osittaista uusimista piipun kohdalta.
Vaikka aluskate olisi tiptop-kunnossa, ei vesikatteen kunnon seuraamista kannata unohtaa. Säännöllisten kattotarkastusten ansiosta monet peltikaton korjaukset voidaan välttää. Kattotarkastajamme huomaa katolla mahdollisesti olevat ruostevauriot. Saat tarjouksen niiden kunnostamisesta. Ehkä kattopeltien naulat pitäisi vaihtaa kateruuveiksi? Näin on ainakin silloin, jos naulat törröttävät, sillä tällainen voi saada katon vuotamaan. Kattopellit ovat myös vaarassa irrota tuulella. Varmuuden vuoksi voimme asentaa kattopeltien lisäkiinnityksiä, mutta kattopeltien naulojen korvaaminen ruuveilla on vieläkin tärkeämpää. Ruuvejakin voi joutua toisinaan vaihtamaan uusiin, sillä kateruuvien tiivisteet kuluvat, kunnes niistä ei ole enää juuri mitään jäljellä. Ruuvien tiivisteetkään eivät siis ole immuuneja ajalle – mikäpä olisi?
Tiilikaton korjaus Turussa on parempi vaihtoehto kuin vesikaton remontti, jos katto ei ole kovin iäkäs
Jos tiilikattosi vuotaa, saatat olla kahden vaiheilla. Kannattaako tiilikatto korjata ja paikata Turussa, vai joko olisi parempi aloittaa kattosaneeraus? Et jää yksin pohdintojesi kanssa, kun otat yhteyttä tähän kattofirmaan. Me tulemme paikan päälle tarkastamaan tilanteen. Meitä kiinnostaa katon ikä ja yleiskunto. Niiden perusteella tiedämme, onko kannattavampaa teettää tiilikaton korjaus (kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto ja tiilikaton aluskatteen korjaus), vai onko taloudellisempaa aloittaa tiilikattoremontti.
Jos katto ei ole kovin iäkäs, tulee tiilikaton korjaus ja paikkaus edullisemmaksi – etenkin, jos katon alla ei ole pahoja kosteusvaurioita. Aluskate on olemassa juuri siksi, ettei kosteusvaurioita syntyisi, vaikka katto vuotaisikin tilapäisesti. Tiiliä voi mennä rikki aina silloin tällöin. Tiilikatto voi vuotaa myös jonkin läpiviennin kohdalta. Aluskate ottaa vastaan sade- ja sulamisvedet, mitkä tihkuvat katon alle esimerkiksi rikkinäisen tiilen kohdalta tai piipun juuresta. Koska aluskatteet asennetaan melko tiukalle, valuvat vedet pois katon alta, eli kattorakenteet eivät kastu ja ala lahota. Aluskate suojaa myös eristevillat kastumiselta. Jos kattovuoto tai kondenssivesi kastelee eristeet, ne voivat homehtua. Mikä ihmeen kondenssivesi? Se on vettä, mitä voi tiivistyä lämpimästä ja kosteasta ilmasta, mikä ei tuuletu pois katon alta.
Meiltä kuulet ratkaisut katon tuuletuksen parantamiseen, tiilikaton aluskatteen korjaamiseen ja tiilikaton kunnon ylläpitämiseen. Jotta tiiliä menisi rikki mahdollisimman harvoin, tulee huvilan, paritalon tai vaikka omakotitalon tiilikattoa huoltaa. Anna meidän harjata tiilikatto kahdesti vuodessa – tällä pääsee jo pitkälle! Tiilikaton harjauksen yhteydessä saat ilmaisen kattotarkastuksen, minkä jälkeen kuulet mahdollisten lisätöiden tarpeesta. Tarvittaessa tarjoamme jotain kattopaikkausta tai vaikka tiilikaton pinnoitusta, mikä suojaa tiiliä rapautumiselta.
Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus – Operaatiomme jälkeen voit luottaa kattosi kuntoon
Tarvitseeko kattosi korjausta viemärintuuletusputken kohdalta? Olisiko aika tilata katon korjaus ilmanvaihtoputken kohdalta? Ota yhteyttä meihin, niin teemme huolellisen kattokorjauksen ensiluokkaisella hinta-laatusuhteella. Kun operaatio on ohi, voit taas luottaa kattosi kuntoon.
Emme tee vain sitä kattotyötä, minkä meiltä tilasit. Vaikka olisit tilannut ”vain” katon korjauksen savupiipun kohdalta, tarjoamme sinulle koko katon yleiskunnon tarkastuksen aivan ilmaiseksi. Näin saat tietää sen, onko kattoa korjattava myös TV-antennin tai vaikka kattoluukun kohdalta. Jos lisätöille on tarvetta, laadimme niistä (kuten katon korjaamisesta kattoikkunan tai kattovalokuvun kohdalta) oivallisen tarjouksen.
Tarvittaessa teemme myös jonkin kattohuollon, mikä parantaa kattosi kykyä sietää erilaisia rasituksia Turussa. Kun katto on meidän huoltamamme ja korjaamamme, uskallat luottaa sen kuntoon!
