Kattoremontti, kattotyöt Espoo – Kattourakka vaatii lihaksia, aivoja ja näppäriä käsiä
Omakotitalon, paritalon, autotallin tai kesämökin kattourakat vaativat paljon tekijöiltään. Kattourakkaan sisältyy usein paljon kiipeilemistä, kanniskelua ja nostamista. Lihakset ovat kovilla. Katon korjaaminen tai esimerkiksi ulkokaton uusiminen vaatii myös tietotaitoa ja aivojen sekä käsien yhteispeliä. Varsinkin vesikaton remontti Espoossa sisältää lukuisia työvaiheita, eikä mikään saa mennä pieleen. Asiantuntevuuden ja huolellisen työotteen on virrattavana katkeamattomana virtana urakan alusta loppuun. Näppärät kädet ovat tarpeen esimerkiksi verkotuksia asennettaessa.
Tilaa kaikki huopakaton ja palahuopakaton tarvitsemat toimenpiteet meiltä Espoossa, Nurmijärvellä, Vantaalla, Helsingissä, Kirkkonummella ja Kauniaisissa – myös kattoremontit, joiden yhteydessä voidaan tehdä vaikkapa peltisepäntöitä, kattoikkunoiden uusiminen, katon tuuletuksen parantaminen sekä katon ja yläpohjan lisäeristys. Kattosaneeraus suoritetaan aina avaimet käteen -pakettina.
Peltisepäntöitä, joita voidaan yhdistää omakotitalon, kesämökin, autotallin ja paritalon kattoremonttiin (mutta teettää myös myöhemmässä vaiheessa) ovat esimerkiksi piipun pellittäminen ja piipunhatun asentaminen. Piipunpellitys tulee tehdä mittojen mukaan, jotta piippu saadaan parhaalla tavalla suojattua säiltä ja kosteudelta.
Kattoikkunoiden lisäksi voimme uusia kattovalokuvut, kattoluukut ja muut läpiviennit. Jos vanhat kattotarvikkeet ovat hyvässä kunnossa, voidaan ne asentaa uudelle katolle, mutta usein ainakin sadevesijärjestelmä uusitaan kattoremontin yhteydessä.
Katon tuuletuksen parantaminen on tarpeen, jos ilma ei ole oikein vaihtunut vanhan katon alla. Jos lämmin ja kostea ilma jää jumiin katon alle, voi se kastella kattorakenteet samaan tapaan kuin vuotava katto. Riippuu tapauksesta, miten tehostamme yläpohjan ilman vaihtumista.
Katon ja yläpohjan lisälämmöneristys voi tulla tarpeeseen täällä pohjoisessa! Kun yläpohjassa on riittävästi eristeitä, ei lämpö karkaa harakoille. Lämmön karkaaminen voi aiheuttaa palelemista, mutta myös kasvanutta kondenssivesivahinkojen riskiä ja kattolumen ennenaikaista sulamista. Katolla olevan lumen ennenaikainen sulaminen haittaa siinä vaiheessa, jos räystäiltä alkaa roikkua vaarallisen teräviä jääpuikkoja, tai jos katon liitoskohdat alkavat vuotaa katolle jäävän seisovan veden takia.
No niin, me siis teemme kaikki kattotyöt taidokkaina avaimet käteen -paketteina. Entäpä kattourakan hinta? Se on aina varsin kohtuullinen maltillisen hinnoittelumme vuoksi. Ota yhteyttä, niin tulemme paikan päälle tarkastamaan huopakattosi, palahuopakattosi, peltikattosi tai tiilikattosi. Alkutarkastuksen perusteella voimme laskea, mitä katon uusiminen maksaa. Töiden osuus on verovähennyskelpoinen (viittasimme juuri kotitalousvähennykseen), ja koko urakalle löytyy yhteistyökumppaniltamme rahoitus. Kaikki sujuu siis erittäin jouhevasti, helposti ja huolettomasti, kun tilaat kattoremonttisi ja muut kattourakkasi meiltä.
Kattoremontit ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro
Meillä on kokemusta erilaisten kattojen asentamisesta ja uusimisesta Espoossa
Katon asentaminen kysyy kokemusta, joten luota katon uusiminen meidän kontollemme Espoossa. Me olemme harjaantuneet tekemään erilaiset kattoremontit suorastaan esimerkillisellä tavalla. Vaikka kyseessä olisi rivisaumatun peltikaton asentaminen, voit luottaa lopputuloksen olevan taidokas ja virheetön. Rivisaumatun peltikaton uusiminen vaatii kattopeltisepän pätevyyttä, mutta meidän kauttamme tavoitat lahjakkaat kattopeltisepät niin isoihin kuin pieniinkin kattopeltisepän töihin. Totta kai asennamme ja uusimme myös muut peltikatot pääkaupunkiseudulla. Uusi peltikattosi voi olla esimerkiksi lukkosaumakatto (kevytversio aidosta konesaumakatosta), tiilikuvioitu peltikatto (mikä yhdistää pelti- ja tiilikattojen hyvät puolet) tai tuttu ja turvallinen aaltopeltikatto.
Tiilikaton asentaminen on hyvä päätös. Tiilikatto kestää rasituksia vuosikymmenestä vuosikymmeneen. Itse asiassa, betonitiilikatto on niin pitkäikäinen, että tiilikaton uusiminen koittaa kenties vasta 70 vuoden päästä. Savitiilikaton elinajaksi voi muodostua kokonainen vuosisata, mutta savitiilikatoista on betonitiilikattojen suosion kasvun myötä tullut aina vain harvinaisempia kattoja. Jos sinua kiinnostaa aito savitiilikatto, älä epäröi ottaa yhteyttä. Me tunnemme myös perinteiset katot ja niiden asentamisvaatimukset.
Perinteisistä katoista puheen ollen, me uusimme myös perinteiseen tapaan asennetut huopakatot, eli kolmiorimahuopakatot. Kolmiorimatekniikalla asennetun huopakaton uusiminen onkin oma taiteenlajinsa, mutta meidän voit luottaa onnistuvan tässäkin urakassa.
Uusimme myös palahuopakatot. Uusi palahuopakatto voi olla mahdollista asentaa vanhan huopakaton päälle – tästäkin saamme selvyyden käytyämme paikan päällä tarkastamassa kohteesi. Kaikki lähtee tästä alkutarkastuksesta. Sen pohjalta voimme aloittaa kattoremontin suunnittelemisen, materiaalien tilaukset ja muut toimenpiteet – sekä tietenkin kertoa sinulle, mitä esimerkiksi huopakaton uusiminen maksaa.
Huopakattoremontti, palahuopakattoremontti, peltikattoremontti ja tiilikattoremontti Espoossa – Näin kevennät kattosaneerauksen kustannuksia
Sinun ei tarvitse pelätä palahuopakattoremontin tai muun kattosaneerauksen aiheuttamia kustannuksia, kun tilaat kattoremontin Espooseen tältä kattourakoitsijalta. Meille on itsestäänselvää, että etsimme ne kustannustehokkaimmat vaihtoehdot huopakattoremontin tai jonkin muun kattourakan tekemiseen. Emme myöskään keuli omaa työtämme hinnoitellessamme. Kun haluat maksaa kattotöistäsi vain järkevän korvauksen, ota yhteyttä tähän kattofirmaan.
Peltikattoremontti tai esimerkiksi tiilikattoremontti onnistuu sitä pienemmin kustannuksin, mitä varhaisemmassa vaiheessa se tilataan. Kun katon kunto alkaa kauttaaltaan heiketä, on alettava varautua kattoremonttiin. Jos katto saadaan uusittua ennen kattovuotoa ja katon vesivahinkoa, on kattoremontti nopeampi, helpompi ja edullisempi tehdä.
Liian nuorta kattoa ei kannata uusia. Monet katon vauriot ovat korjattavissa, ja kattohuollot auttavat kattoa kestämään vielä pitkään. Huopakattoremontti voi olla edessä vasta 40 vuoden päästä katon asentamisesta, kun taas konesaumakatto voi kestää yhtä soittoa jopa sata vuotta.
Asiantuntijamme ovat parhaita arvioimaan sitä, missä vaiheessa kattoa ei enää kannata korjata, vaan se on paras uusia. Tasakatot, aumakatot, pulpettikatot ja esimerkiksi harjakatot on hyvä tarkastaa kaksi kertaa vuodessa, jotta mikään tarve ei jää huomaamatta ja täyttämättä mahdollisimman pikaisesti. Saat kattotarkastuksen meiltä kaupan päälle aina, kun tilaat jonkin kattotyön meiltä Espooseen – olipa se sitten rännien puhdistus, irronneiden kattotikkaiden kiinnitys tai vaikka otsalautojen maalaus.
Tyylistä ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi – Valitse huopakatto tai palahuopakatto
Etsitkö tyylikästä kattoa, mikä säilyttää ulkonäkönsä vuosikymmenien ajan? Tahdotko luotettavan tiiviin katon, minkä vuotamista ei tarvitse pelätä kovallakaan sateella? Onko sinua alkanut ärsyttää peltikaton ropina ja sen paukkuminen ulkolämpötilojen vaihdellessa? Onko haaveissasi kaikin puolin kustannustehokas katto, mitä ei tarvitse alvariinsa olla huoltamassa ja paikkaamassa, ja minkä hankintahinta ei hirvitä?
Vastaus kaikkeen edellä esitettyyn on huopakatto. Anna meidän asentaa omakotitaloosi, kesämökkiisi, paritaloosi tai vaikkapa autotalliisi huopakatto, niin saat tyylikkään katon ilman, että sinun tulisi maksaa itseäsi kipeäksi. Huopakaton hankintahinta on sieltä edullisimmasta päästä, ja meidän ammattilaisemme asentavat niin tiivissaumakatot, kolmiorimahuopakatot kuin palahuopakatotkin varsin kilpailukykyisin hinnoin.
Huopakatto on nappivalinta Espooseen, sillä se kestää erittäin hyvin erilaisia rasituksia. Se on hiljainen, ja sen alla on viileää kesähelteelläkin. Huopakaton huolto-ohjelma on melko vaatimaton, eikä sinun tarvitse tehdä yhden yhtä huopakattohuoltoa itse, sillä me tarjoamme sinulle kaikenlaiset huopakattohuollot Espoossa.
Huopakatto voi kestää jopa 40 vuotta, kunhan se puhdistetaan ja tarkastetaan kaksi kertaa vuodessa. Katon kunnon tarkastus on tärkein mahdollinen huopakattohuolto, koska se kertoisi tarpeesta korjata katto tai huoltaa sitä jollain tavalla. Muita mahdollisia huopakattohuoltoja katon kevät- ja syyshuoltojen (eli katon puhdistusten) lisäksi ovat sammaleenpoisto ja katon pinnoitus uudelleen. Uusi pinnoite suojaa huopakattoa esimerkiksi auringon kuivattavalta vaikutukselta. Joinain talvina voit tarvita pääkaupunkiseudullakin lumenpoistoa bitumikatolta. Anna meidän tehdä tämäkin kattotyö, niin katto ei vaurioidu työn tuoksinnassa, eikä lumenpudotus vaaranna pihalla liikkuvien ihmisten turvallisuutta. Samaan syssyyn voimme tehdä myös vaikka jääpuikkojen poiston räystäiltä.