Huopakattoremontti ja palahuopakattoremontti Helsinki – Katon vaihtoon liittyy paljon ennakkoluuloja

Olemme huomanneet, että omakotitalon, kesämökin, autotallin ja esimerkiksi paritalon katon vaihtoon liittyy paljon ennakkoluuloja. Osa niistä on väärinymmärryksiä tai tuttavien huonoista kokemuksista kumpuavia pelkoja. Kun valitset omakotitalon huopakattoremonttiin oikeat ammattilaiset, etenee katon uusiminen sujuvana ja stressiä tuottamattomana kokonaisuutena.

Totta kai haluat, että myös ulkorakennuksen (kuten autotallin) huopakattoremontti etenee kivuttomasti. Anna meidän osoittaa, kuinka hyvin kokenut kattofirma uusii myös autotallin tai -katoksen, grillikodan tai esimerkiksi vierasaitan huopakaton.

Me emme ole ensimmäistä kertaa tekemässä kesämökin huopakattoremonttia, ja pitkä kokemus sekä vankkumaton ammattitaito käyvät ilmi kaikista liikkeistämme. Vaikka mökin huopakattoremontti Helsingissä kestää nopeimmillaan vain pari päivää, on jokainen työvaihe aina aluskermin asentamisesta rännien kiinnittämiseen toteutettu perustavanlaatuisella huolellisuudella.

Tilaa meiltä Helsingissä, Vantaalla, Sipoossa tai Espoossa myös paritalon tai saunarakennuksen huopakattoremontti. Ei haittaa, vaikka saunamökissä olisi palahuopakatto tai haluaisit uudeksi katoksi nimenomaan bitumipaanukaton. Puramme ja asennamme taiturimaisesti kaikenlaiset huopakatot, eli sekä tiivissaumakatot, palahuopakatot että kolmiorimahuopakatot.

Ei viivästyksiä, paukkuvia budjetteja, huonosti tiivistettyjä läpivientejä, sinne päin asennettuja kattoturvatuotteita tai korjaamatta jääneitä kosteusvaurioita. Kun kattosi uusitaan meidän toimestamme, on uusi tasakatto, pulpettikatto tai muu kalteva katto mitä onnistunein kokonaisuus.

Entä huopakattoremontin hinta? Sitä emme voi kertoa, ennen kuin olemme käyneet paikan päällä tarkastamassa kattokokonaisuuden. Kattoremontin hinta ei ole mikään salaisuus. Se, ettemme voi kertoa huopakattoremontin hintaa etukäteen, johtuu yksinkertaisesti siitä, että jokainen kattosaneeraus on omanlaisensa kokonaisuus. Meidän on siis tunnettava katto, ennen kuin voimme laskea tiukan tarjouksen bitumikaton purkamiselle ja uusimiselle.

Yksityisasiakkailla on mahdollisuus hakea kotitalousvähennystä meidän tekemistämme kattoremonteista ja muista kattourakoista. Kotitalousvähennystä haetaan ja se maksetaan vasta jälkikäteen. Laskumme voi kuitata yhteistyökumppanimme kautta saatavalla rahoituksella, mikä on joustava tapa maksaa kaikki kilpailukykyisen hintaiset kattotyömme.

Huopakattoremontit ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro

Huopakaton, palahuopakaton uusiminen Helsingissä voi sisältää vaikka katon korotuksen

Huopakaton tai palahuopakaton uusiminen Helsingissä noudattelee usein tuttua kaavaa. Ensin puramme vanhan katon, sitten teemme kattorakenteiden vaatimat kunnostukset, ja lopuksi asennamme uuden katon aluskermeineen, läpivienteineen ja muine kattovarusteineen.

Kuten edellä totesimme, on jokainen kattoremontti omanlaisensa. Vaikka kaava olisikin samanlainen, on kattoremonttien välillä paljon keskinäisiä eroja.

Meiltä onnistuvat myös totutusta kaavasta poikkeavat huopa- ja palahuopakattoremontit Helsingissä. Bitumikaton uusimiseen voidaan liittää esimerkiksi katemateriaalin vaihto. Tiivissaumakatto voidaan korvata palahuopakatolla, ja toisin päin. Jos katto on liian loiva palahuopakaton asentamiselle, voidaan kattoa muokata kaltevammaksi. Huopakaton sijaan voimme asentaa taloon pelti- tai tiilikaton. Tiilikatto on sen verran painava katto, että kattorakenteita jouduttaneen vahvistamaan.

Tuulettuuko välikatto huonosti? Haluatko ottaa kylmän ullakon asuinkäyttöön? Jos vastasit jompaankumpaan kysymykseen kyllä, voimme toteuttaa katon korotuksen (ja esimerkiksi ullakon sekä katon lisäeristyksen).

Onko katto vuotanut pitkään? Sen seurauksena katon alla voi olla kosolti kosteusvaurioita. Kaikki kosteusvauriot on kunnostettava, ennen kuin uuden katon asentaminen on mahdollista.

Jos vanha katto on ollut tiivis ihan loppuun asti, voidaan omakotitalon, kesämökin, autotallin tai vaikka paritalon huopakatto uusia hieman erikoisella tavalla. Tarkastamme, voidaanko vanha bitumikatto jättää purkamatta. Silloin uusi huopa- tai peltikatto voitaisiin asentaa suoraan vanhan päälle! Asiakkaan kannalta tämä tällainen on varsin mieluisaa, sillä työvaiheiden ohittaminen ja jätteen määrän väheneminen laskevat huopakaton uusimisen kustannuksia. Haluamme kuitenkin painottaa sitä, että tällainen huopakattoremontti ei ole mahdollinen vaihtoehto läheskään joka kerta.

Kattovarusteiden asentaminen on omakotitalon, kesämökin, paritalon ja autotallin huopakattoremontin loppupuolen juttu

Vaikka huopakatto uusittaisiin jättämällä vanha katto paikoilleen, sisältää omakotitalon, paritalon, saunamökin, autotallin tai esimerkiksi varaston huopakattoremontti useita eri työvaiheita. Niitä ovat muun muassa rakennustelineiden asentaminen, uusien materiaalien tilaaminen, läpivientien purku ja asentaminen sekä loppusiivous.

Kun palahuopakattoremontti, tiivissaumakattoremontti tai kolmiorimahuopakattoremontti on loppupuolella, on aika aloittaa katon varusteleminen. Lähes kaikkien rakennusten katoilla on joitain kattovarusteita (ja jos ei ole, on hyvin todennäköistä, että niitä kuuluisi olla).

Uusi huopakatto tai palahuopakattoremontti tarvitsee ainakin kattoturvatuotteita ja sadevesijärjestelmän. Rakennusmääräyksistä voi tarkastaa, milloin riittävät pelkät katto- ja lapetikkaat, joiden avulla katolle voi päästä tekemään erilaisia huolto- ja korjaustoimenpiteitä. Kaikki katot kannattaa puhdistaa ja tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Muita tavallisia kattotöitä Helsingissä ovat rännien puhdistukset, piipun juuren korjaukset, saumojen tiivistykset, jäänsulatukset ja esimerkiksi huoltomaalaukset. Huomaathan myös mahdollisen nuohoojan työturvallisuuden.

Rakennusmääräyksien perusteella katollesi saatetaan tarvita myös kattosiltoja tai esimerkiksi lumiesteitä. Lumiesteet eivät vaikuta siihen, kuinka turvallista kattohuoltajan tai esimerkiksi nuohoojan on liikkua katolla. Lumiesteet suojaavat kattoa lumen alas putoamisesta toisinaan syntyviltä vaurioilta. Lisäksi ne huolehtivat pihamaan turvallisuudesta – omakotitalon pihalla on paljon miellyttävämpää liikkua kevättalvella, jos ei tarvitse pelätä lumen putoavan katolta niskaan.

Totta kai paritalon, kesämökin tai esimerkiksi ulkorakennuksen katto tarvitsee myös sadevesijärjestelmän. Tasakatolle asennamme kattokaivot. Kaltevan katon reunoille asennamme vesikourut sekä alastuloputket. Sadevesijärjestelmä ohjaa lumen sulamisesta syntyvän veden sekä katolle satavan veden tarpeeksi kauas rakenteista – siis sillä edellytyksellä, että alastuloputki ei laske vesiä suoraan maahan, vaan johtaa ne esimerkiksi sadevesikaivoon. Jos asianmukainen sadevesijärjestelmä puuttuisi, voisivat katolta alas valuvat vedet kastella maaperän niin perusteellisesti, että runsas kosteus alkaisi siirtyä ylöspäin pitkin talon huokoisia materiaaleja.