Katon korjaus Helsinki – Esimerkiksi myrskyä voi seurata kattokorjaus
Katonkorjauksella ja katon paikkauksella voidaan palauttaa katon kunto. Saatat tarvita omakotitalon, kesämökin, autotallin, paritalon, taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön katon korjausta Helsingissä esimerkiksi myrskyn jälkeen. Myrskyvaurioiden korjaaminen voi tarkoittaa irronneiden kattopeltien kiinnittämistä paikoilleen. Katon paikkaus myrskyn jälkeen voi tarkoittaa myös irronneiden kattotuotteiden kiinnittämistä ja syntyneiden reikien tiivistämistä, tai revenneen kattohuovan kunnostamista. Katolle kaatuneen puun aiheuttamien tuhojen korjaaminen olisi jo isompi, mutta kuitenkin hyvin harvinainen kattokorjaus Helsingissä, Vantaalla, Espoossa tai Sipoossa.
Myös talvi voi aiheuttaa tarvetta tiilikaton, huopakaton tai peltikaton korjaamiselle. Tasakaton korjaus talven jälkeen voi tarkoittaa saumojen kunnostamista. Jos katolla on ollut seisovaa vettä, on tasakatto saattanut vuotaa saumoistaan. Lumi on voinut irrottaa kaltevan katon lumiesteet tai tikkaat. Tästä aiheutuneet reiät on syytä kunnostaa viipymättä, jotta kattorakenteet eivät kastuisi. Lumen paino voi aiheuttaa myös jiirivuodon tai kattovuodon jonkin läpiviennin kohdalta.
Katon vesivahinkojen korjaus onkin oma lukunsa. Jos katto on vuotanut ja kattorakenteet kastuneet, ei tilannetta voi jättää huomiotta. Ulkokate ja aluskate on tiivistettävä, jotta kosteutta ei enää pääsisi katon alle. Kastuneet puuosat tulee joko kuivattaa tai uusia, ja yläpohjan kastuneet eristeet on viipymättä vaihdettava. Jos katon vesivahinkoja ei korjata, voi katon alle syntyä laho- ja homevaurioita. Joissain tapauksissa vuotava katto on paras uusia, mutta aina kun se on mahdollista, suosittelemme katon korjaamista. Katon paikkaaminen, tiivistäminen ja kunnostaminen on koko katon vaihtoa edullisempaa. Toki katto voidaan joissain tapauksissa uusia vain osittain. Jos tämä on mahdollista, kerromme siitä sinulle.
Tiedämme parhaan tavan kesämökin, kerrostalon, luhtitalon tai vaikkapa jonkin ulkorakennuksen uusimiseen käytyämme paikan päällä. Paikan päällä tehty kattotarkastus on ensimmäinen askel tarjouksen laatimiselle. Meiltä saat varmasti hyvän tarjouksen aaltopeltikaton, palahuopakaton tai vaikka lukkosaumakaton korjaamisesta! Yksityisasiakkaalla on mahdollisuus kotitalousvähennykseen, sillä Verohallinto vaatii kattofirman kuulumista (meidän laillamme) ennakkoperintärekisteriin.
Entäpä rahoitus – pitääkö kattoremontti maksaa omasta pussista? Periaatteessa kyllä, mutta on syytä todeta, että myrskyvaurioiden korjaamisesta voi saada vakuutuskorvauksia. Käteisellä katon korjaamista ei tarvitse maksaa, sillä yhteistyökumppaniltamme löytyy rahoitus kaikille kattotöille. Tästä remonttilainasta voit lukea lisää kotisivuiltamme.
Katon korjaukset ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro
Huopakaton korjaus Helsingissä ratkaisu esimerkiksi saumavuotoihin
Sitä saattaa ajatella, ettei katossa oleva reikä tai repsottava sauma ole vielä niin paha, että se pitäisi korjata. Jos katto on tarkoitus pian uusia, voi esimerkiksi palahuopakaton korjaus ja paikkaus Helsingissä tuntua turhalta.
Me olemme toista mieltä. Emme vain siksi, että tahdomme aktiivisesti markkinoida katonkorjauspalveluitamme, vaan myös siksi, että ajattelemme sinun parastasi. Huopakaton reikien paikkaus kannattaa tehdä heti, kun reiät huomataan, sillä muuten huopakatto vuotaa vielä jonain päivänä. Saumavuoto tai kattoreikä voidaan usein korjata, eli kattoremonttia ei tarvitse tilata.
Katon korjaaminen tai uusiminen siinä vaiheessa, kun kattorakenteet ovat jo kastuneet, on hankalampaa. Toki ammattilaisemme suorittavat myös kosteusvaurioiden korjaamisen pitkällä kokemuksella ja sujuvilla otteilla, mutta työmäärän lisääntyminen vaikuttaa kattourakan kustannuksiin.
Katon korjaaminen tai uusiminen on sitä edullisempaa, mitä paremmassa kunnossa katon rakenteet ovat. Kattorakenteiden kuntoa tuetaan paitsi katon korjauksilla, myös erilaisilla huopakattohuolloilla. Kattohuollon yhteydessä ilmaiseksi tarjottu kattotarkastus kertoo, onko katossa jotain korjattavaa vai ei.
Huopakaton paikkaus on tavallisimmillaan saumojen, jiirien, kattoreikien ja läpivientien paikkaamista. Aikaisessa vaiheessa toteutettuina nämä tällaiset kattopaikkaukset ovat melko nopeita ja edullisia suorittaa. Hyvin ylläpidetty bitumikatto voi kestää jopa ruhtinaalliset 40 vuotta.
Peltikaton korjaus Helsingissä lähtee liikkeelle yhteydenotostasi
Olipa kyse aaltopeltikaton, lukkosaumakaton tai vaikka tiilikuvioisen peltikaton korjaamisesta, lähtee kaikki yhteydenotostasi. Ota yhteyttä meihin ja kerro, että tuuli irrotti kattopellit ja peltilistat – tai mitä nyt onkaan tapahtunut. Voit myös tilata meiltä pelkän katon kuntotarkastuksen, minkä jälkeen saat tarjouksen peltikaton mahdollisesti tarvitsemista paikkauksista (tai huolloista).
Kun olemme tarkastaneet katon kunnon, tiedämme, miten se kannattaa korjata – ja mitä esimerkiksi kattopeltien vaihto maksaa. Yksi tapa kunnostaa peltikatto on peltikaton reikien paikkaus, missä voidaan hyödyntää sopivaa tiivistysainetta. Peltikatto vuotaa usein kiinnikkeiden kohdalta. Tarvittaessa korvaamme vanhat peltikattonaulat ja kateruuvit uusilla kateruuveilla, ja voimmepa asentaa kattopelteihin lisäkiinnityksiäkin.
Kaikki katot voivat vuotaa myös läpivientien kohdalta, joten tarkastamme jokaisen kattoikkunan ja kattoluukun tiiviyden. Jos se vain suinkin on mahdollista, käymme tarkastamassa myös katon alapuoliset osat. Katon alle menemällä saa selvyyden esimerkiksi siitä, ovatko kattorakenteet kuivat. Kattorakenteissa voi olla kosteus- ja lahovaurioita, vaikka vesikate olisi tiivis. Tuolloin kyse on kondenssivedestä, eli lämpimästä ilmasta tiivistyvästä ja kattorakenteet vähän kerrallaan lahottavasta kosteudesta.
Välikatolta käsin näemme myös sen, onko peltikaton aluskatetta syytä korjata tai uusia osittain. Ehjä aluskate on suorastaan kullanarvoinen, sillä jos peltikatto vuotaa esimerkiksi saumoista tai jiireistä, estää aluskate kattorakenteiden kastumisen. Sauma- tai jiirivuoto ei olisi ennenkuulumaton juttu. Sauma voi vuotaa esimerkiksi siksi, että siihen on vuosikymmenten mittaan pakkaantunut paljon roskia – tai siksi, että kattojää on padonnut katolle seisovaa vettä. Jiirivuoto voi alkaa vaikkapa talvella, jos katon sisätaitteen päälle on kerääntynyt runsaasti lunta.
Tiilikaton korjaus Helsingissä on hyvä tilata ammattilaisiltamme
Meidän ammattilaisemme ovat korjanneet, huoltaneet, asentaneet ja varustelleet valtavan määrän tiilikattoja. Jos tarvitset tiilikaton korjausta ja paikkausta Helsingissä, luota ammattilaisiimme, joilla on kaikki tietotaito ja välineistö katon kunnostamiseen. Tiilikaton korjaaminen voi olla haasteellinen homma, eikä ihan joka taloudesta löydy kaikkia tiilikattoa korjatessa tarvittavia työkaluja. Esimerkiksi rikkinäisten tiilien vaihto ei aina ole pelkkää uusien tiilen loksauttelua rikkinäisten tilalle, vaan uusi tiili pitää ensin mitoittaa ja leikata timanttilaikalla. Usein vaikeinta on rikkinäisten tiilien vaihtaminen jiirin kohdalla – eli juuri siellä, missä rikkinäisiä tiiliä hyvin todennäköisesti on.
Jos tiilikatto vuotaa, voi kyseessä olla myös jokin katon läpivienti, esimerkiksi savupiippu tai kattoluukku. Meiltä sujuu läpiviennin tiivistys myös siinä tapauksessa, että siihen on liitettävä tiilikaton aluskatteen korjaus läpiviennin kohdalta tai kosteusvaurioiden kunnostaminen.
Teemme jokaisen tiilikaton paikkauksen ja muun tiilikattotyön yhteydessä ilmaisen kattotarkastuksen. Sen aikana huomaamme, jos jossain muussakin kohdassa on rikkinäisiä tiiliä, tai jos jokin toinenkin kattoläpivienti vuotaa. Huomaamme myös alkamaisillaan olevat kattovuodot, jolloin voimme tarjota ennakoivaa kattokorjausta.
Tarvittaessa suosittelemme myös tiilikaton huoltamista, voidaanhan tiilien rapautumista estää esimerkiksi tiilikaton pinnoitteen uusimisella. Uusi pinnoite saa tiilet hylkimään muun muassa vettä, jolloin ne eivät ole niin alttiita pakkasrapautumiselle. Muita tiilikattohuoltoja, joilla esimerkiksi omakotitalon katon kuntoa voidaan kohentaa, ovat katon harjaus ja sammaleentuhokäsittely. Talvisin voidaan tarvita lumenpudotusta, jotta tiiliä ei napsahtelisi rikki jiirin kohdalta.
Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus – Näitäkään kattopaikkauksia ei kannata viivyttää
Jos kattoa pitää korjata viemärintuuletusputken kohdalta, ota heti meihin yhteyttä, sillä kaikki läpivientien korjauksetkin ovat tärkeitä kattotöitä. Peltikattoa, tiilikattoa tai huopakattoa voi olla tarpeen korjata myös ilmanvaihtoputken tai TV-antennin kohdalta. Palvelemme sinua nopeasti tällaisissakin tilanteissa.
Miksi katon korjaus jonkin läpiviennin, kuten kattoluukun tai kattoikkunan kohdalta on niin tärkeää Helsingissä? Siksi, että katto voi alkaa vuotaa. Jos katon korjaaminen vaikkapa kattovalokuvun kohdalta lykkääntyy, voi katon alle päästä vettä. Vesi voi synnyttää erilaisia kosteusvaurioita. Puiset kattorakenteet voivat menettää kantokykynsä lahon leviämisen myötä, kun taas yläpohjan lämmöneristeisiin saattaa syntyä hometta. Yläpohjan homevaurioilla voi olla vaikutusta muun muassa sisäilman laatuun.
Jos katto aluskatteineen päivineen on oikein asennettu, ei vuotava läpivienti saa heti aikaan katon vesivahinkoa. Vesikatteen, aluskatteen ja kaikkien katon läpivientien (kuten ilmanvaihtoputkien, antennien, kattoikkunoiden ja kattoluukun) asentaminen kannattaakin teettää alan ammattilaisilla. Jätä myös erilaiset kattohuollot ja kattokorjaukset meidän asiantuntijoidemme vastuulle, niin omakotitalon, kesämökin, kerrostalon tai esimerkiksi rivitalon katto pysyy tiiviissä kunnossa.
Aluskatekin voi pettää alkaen vuotaa. Siksi aluskatteen kestokykyä ei kannata testailla liikaa. Paras tapa pitää yllä kattokokonaisuuden kuntoa on antaa ammattilaistemme tarkastaa se kaksi kertaa vuodessa. Jos kattoa pitää korjata esimerkiksi savupiipun kohdalta, saat asiasta heti tiedon – ja mainion tarjouksen. Parhaassa tapauksessa katto ei ole vielä vuotanut, joten piipun ja vesikatteen tiivistys riittää.
Vaikka tarvitsisit astetta isompaa kattokorjausta, teemme sen ilomielin – ja erinomaisella hinta-laatusuhteella. Esimerkiksi piipun juuren korjaamiseen Helsingissä voidaan yhdistää aluskatteen korjaus, märkien eristeiden vaihto tai vaikkapa piipun pellitys.
Aluskatetta tulee korjata esimerkiksi silloin, jos se on asennettu väärin – tuolloin tarjoamme esimerkiksi aluskatteen osittaista uusimista piipun juuresta. Toteutamme aluskatteen ylösnostot niin, että se voi suojata kattorakenteita kosteudelta mahdollisten kattovuotojen aikana.
Entä mitä hyvää saavutetaan piipunpellityksellä? Koko piipun pellitys suojaa piipun ja vesikatteen liitosta kosteudelta paremmin kuin pelkkä juuripellitys, minkä lisäksi mittojen mukaan tehty piipun pellitys suojaa piippua rapautumiselta.