Huopakattoremontti Ylläs
Huopakattoremontti Ylläs, tartu toimeen ajoissa ja vältä suuremmat vahingot. Kutsu katon kunnostuksen huippuosaajat paikalle. Huopa- ja palahuopakatoilla ilmenevät ongelmat – ihan ne pienetkin – saattavat aiheuttaa suurtakin päänvaivaa, mikäli ne pääsevät etenemään ilman interventioita. Esimerkiksi useat pienimmät vuodot saataisiin kyllä paikattua, mikäli korjaustoimiin ryhdyttäisiin oitis. Mutta jos kosteus pääsee vuotopaikan kautta kulkeutumaan yläpohjaan saakka, jonka seurauksena eristevillat homehtuvat ja puurakenteet alkavat lahota, ei pelkkä paikka enää riitäkään. Laajalle levinnyt kosteusvaurio voi aiheuttaa jopa koko rakennuksen kunnon rapistumisen – pahimmassa tapauksessa vakava sisäilmaongelma voi tehdä siitä täysin asuinkelvottoman.
Riittävä syy huopakattoremontille voi olla esimerkiksi kauttaaltaan kulunut tai reikiintynyt kate, jota ei olisi enää mielekästä ryhtyä paikkailemaan. Tai vesikaton alla sijaitsevan aluskatteen puutteellinen kunto, jonka seurauksena asuintiloista nouseva kosteus tiivistyy vääriin paikkoihin rakenteissa. Sisäilmaongelmien lisäksi myös katon kantavuuskyky saattaa heiketä ja lämmöneristävyys laskea. Katon kehno kunto vaikuttaa siis suoraan paitsi lämmityskuluihin ja asumismukavuuteen, myös koko rakennuksen arvoon.
Jos siis huopa- tai palahuopakattosi Ylläksellä alkaa näyttää merkkejä vuodoista tai muista ongelmista, ota asia vakavasti. Me Kattotyöt Pron kokeneet ja paljon nähneet ammattilaiset olemme valmiina auttamaan niin pienempien kuin suurempienkin kattoa koskevien kysymysten kanssa. Meiltä saat kaiken, mitä kattosi tarvitsee aina kuntotarkastuksista vuotopaikkauksiin ja tarvittaessa suurempiin huopakattoremontteihinkin. Isommatkin hommat hoituvat aikataulussa ja työn laadusta tinkimättä. Voit kutsua meidät apuun myös Ylläksen lähipaikkakunnille, kuten Kittilään, Kolariin, Sirkkaan, Myllymaalle tai Särkijärvelle. Tunturien lisäksi työskentelemme myös vaikkapa saarikohteissa, joten pirauta ihmeessä pidemmänkin matkan päästä!
Huopakattoremontit ja muut kattotyöt Ylläksellä kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Ylläksellä aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Ylläksellä palvellen -Kattotyöt Pro
Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Ylläs
Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen Ylläs – kun kaipaat kattavaa palvelua reiluun hintaan, käänny meidän puoleemme. Me Kattotyöt Prolla nimittäin hoidamme kaiken sen, mikä kuuluu huopakatto- tai palahuopakattoremonttiin. Et joudu vaivaamaan päätäsi rakennusmateriaalien hankinnalla, vanhan katon purulla, purkujätteiden poiskuljetuksella tai kohteen loppusiivouksella, sillä avaimet käteen -palvelumme ansiosta voit luottaa jokaisen yksityiskohdan meidän vastuullemme. Emme veloita tästä tarjoamastamme palvelusta kuitenkaan ylimääräistä, vaan se kuuluu huopakattoremontin hintaan, jonka kustomoimme aina kattokohtaisesti. Unohda siis kalliit remonttipaketit tai neliöhinnat ja kutsu ammattilaisemme paikan päälle Ylläkselle toteuttamaan katon hinta-arviota.
Mikäli talousbudjettiasi ei ole kuitenkaan mitoitettu huopakatto- tai palahuopakattoremonttia varten, voit hakea kätevää rahoitusta kotisivujemme kautta kattotöiden mahdollistamiseen. Kannattaa myös muistaa, että meillä teetetty työ on kotitalousvähennyskelpoista. Ja mikäli suurien summien investointi katon kuntoon epäilyttää, kannattaa pitää mielessä, että kun katon pistää kerralla kuntoon, ei sitä tarvitse korjailla jatkuvasti sieltä täältä – sekään kun ei ihan ilmaista ole.
Vaikka rahan säästö itse tekemällä houkuttelisikin, on kattotöiden kohdalla syytä luottaa aina ammattilaisen osaamiseen. Siitä huolimatta, että kokisikin olevansa varsinainen niksinikkari ja sitä on ennenkin tehnyt käsillään jotain. Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen vaatii kuitenkin huomattavaa pikkutarkkuutta sekä tietotaitoa. Materiaalin käsittely on haastavaa ja vaatii harjoittelua. Tottumattomalle sattuu helposti huolimattomuusvihreitä, jotka eivät välttämättä edes näy päällepäin, mutta voivat siitä huolimatta aiheuttaa varsinaista päänvaivaa jatkossa. Eivätkä useat rakennusmateriaaleja sekä kattotuotteita valmistavat yrityksetkään myönnä tuotteilleen takuuta, ellei niitä ole asennettu ammattilaisen toimesta. Jos siis huopakattosi Ylläksellä kaipaa remonttia, ota yhteys meihin ja saat työlle takuun!
Meiltä uudet huopakatot myös autotalleille, pihavajoille ja vierasaitoille Ylläksellä
Ylläksellä asusteleville se tapa, jolla luontoäiti kaikenlaisia rakennuksia koettelee, on tullut hyvinkin tutuksi. Joka talvi saapuvat raskaat lumikinokset, keväisin sataa ja syksyllä myrskyää sitten oikein toden teolla. Koska huopa ja palahuopa ovat kestäviä katemateriaaleja, suositaan niitä erityisesti juurikin Lapissa. Eikä vain asuinrakennusten katoilla. Myös erilaiset piharakennukset aina välinevarastoista, autotalleihin ja vierasaitoista pihasaunoihin sekä koirankoppeihin kantavat monesti huopa- tai palahuopakattoja. Huopa sopii nimittäin hyvin niin modernimpaan kuin vanhanaikaisempaan tyyliin, ja niin pienempien kuin suurempienkin rakennusten katoiksi.
Ongelmilta ei kuitenkaan vältytä piharakennustenkaan kattojen kohdalla. Kate saattaa kulua, reikiintyä, revetä tai siihen voi nousta jopa höyrytaskuja ympäristön sitä koetellessa. Tai ihan vain ajan kuluessa ja katteen ikääntyessä – ikääntynyt kate kun ei enää veny ja palaudu muotoonsa samalla tavoin kuin uudempi. Toisinaan erilaiset myrskyt tai kovat puhurit kaatavat puun lapetta päin sitä vaurioittaen. Joskus syynä esimerkiksi kiinnikkeineen irronneeseen kattotuotteeseen saattaa olla lappeelta alas vyöryvä lumikinos.
Me Kattotyöt Prolla toteutamme Ylläksellä kaikenlaiset huopa- sekä palahuopakattojen kunnostustyöt. Tehotiimimme toteuttaa myös piharakennuksille katon kuntotarkastukset, erilaiset huoltotoimenpiteet, vuotopaikkaukset, myrskyvauriokorjaukset sekä suuremmatkin remontit. Oli kyseessä sitten pihasaunan vuotava piipunjuuri tai grillikatoksen repsottava saumatiiviste, voit aina kääntyä meidän puoleemme. Soita jo tänään, niin pääsemme käymään heti ongelman kimppuun!