Kattoremontti, kattotyöt Nokia – Tilaa kattotyösi alan parhaimmilta ammattilaisilta
Me olemme olemassa siksi, että saisit kattosi kuntoon kerralla – ja maksamatta liikaa katon korjauksesta tai kattohuollosta. Meidän ammattilaisemme ovat parasta A-luokkaa, ja he suhtautuvat jokaiseen kattourakkaan Nokialla ja Nokian takana hyvin kokonaisvaltaisella otteella. Saat yhtä tasokasta palvelua, olipa kyse sitten omakotitalon, kesämökin, paritalon tai autotallin kattoremontista, peltisepäntöistä, läpivientien asentamisesta, katon tuuletuksen parantamisesta tai vaikka joka katon tarvitsemasta puolivuotishuollosta. Hinta lasketaan paikan päällä tehdyn alkutarkastuksen perusteella, jotta voisimme ottaa huomioon kaikki ne tekijät, mitkä vaikuttavat kattourakan toteutustapaan, kestoon ja loppusummaan.
Ulkokaton uusimista tarjoamme vasta silloin, jos tasakatto, pulpettikatto, aumakatto tai harjakatto on niin vanha (tai esimerkiksi myrskyvaurioiden takia niin huonossa kunnossa), ettei katon korjaaminen ole enää taloudellisestikaan ajateltuna järkevää. Vaikka paras ratkaisu olisikin vesikaton remontti Nokialla, Hämeenkyrössä, Pirkkalassa, Sastamalassa, Tampereella, Vesilahdella tai vaikkapa Ylöjärvellä, ei syytä huoleen: me teemme myös kattoremontit kilpailukykyisen hintaisina ja mahdollisimman nopeasti etenevinä avaimet käteen -paketteina.
Peltisepäntöitä voidaan tehdä muulloinkin kuin ulkokaton uusimisen yhteydessä. Esimerkiksi vuotavan piipunjuuren korjaus tai aluskatteen paikkaus piipun kohdalta voi olla hyvä hetki teettää piipun pellitys tai piipunhatun asennus. Piipun pellitys suojaa piippua rapautumiselta, ja piipunhattu tekee saman hormille.
Läpivientien asennus voi tarkoittaa vaikka kattoikkunan tai katon tuulettumista parantavan harjapeltituulettimen asentamista. Tiedämme, miten läpiviennit asennettaan ja eristetään, olipa talossasi sitten konesaumakatto tai vaikka kolmiorimahuopakatto. Katon tuulettuminen onkin tärkeä asia, sillä jos kosteus ei pääse pois katon alta, voi syntyä kondenssivettä, mikä voi johtaa laho- ja homevaurioihin.
Myös katon puolivuotishuollot (eli katon puhdistus ja tarkastus) oikeuttavat hakemaan kotitalousvähennystä, jos olet yksityisasiakas. Huomaathan, että huopakattotyöt ja muut kattourakat voi maksaa omaan tahtiin, jos hakee yhteistyökumppaniltamme kattotöiden rahoitusta. Rahoitusta voi hakea niin pienille kuin isommillekin kattourakoille.
Kattoremontit ja muut kattotyöt Nokialla kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Nokialla aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Nokialla palvellen -Kattotyöt Pro
Milloin katon asennus tai uusiminen onnistuu nopeimmin Nokialla?
Kun tilaat katon asennuksen tai uusimisen Nokialle meiltä, tiedät saavasi mahdollisimman nopeaa kattopalvelua. Kattourakka aloitetaan mahdollisimman nopeasti, ja koska emme tunaroi tai viivyttele, etenevät työt reipasta vauhtia. Vauhti ei kuitenkaan ole se ykkösasia. Tärkein asia on se, että talosi katto saadaan kerralla ensiluokkaiseen kuntoon.
Joskus kattourakka onnistuu erityisen nopeasti. Se, kuinka kauan katon asentamiseen tai uusimiseen menee aikaa, arvioidaan paikan päällä, sillä kaikki riippuu aika pitkälti siitä, missä kunnossa kattorakenteet ovat. Nyrkkisääntönä voidaankin pitää sitä, että mitä paremmassa kunnossa kattorakenteet ovat, sitä nopeammin katto on mahdollista vaihtaa. Koska työtuntien määrän väheneminen vaikuttaa paljon kattoremontin hintaan Nokialla, vaikuttaa kattorakenteiden kunto myös siihen, mitä peltikaton, tiilikaton, huopakaton tai palahuopakaton uusiminen Nokialla maksaa.
Huopakaton uusiminen etenee erityisen nopeasti, jos vanha bitumikatto on niin hyväkuntoinen, että se voidaan jättää uuden katon alle, eli toimimaan uuden katon alusrakenteena. Jos omakotitalon, kesämökin, paritalon tai autotallin kattoremontti voidaan toteuttaa tällä tavalla, voi aikaa mennä vain pari päivää – melko nopeaa, vai mitä?
Palahuopakaton asentamiseen on usein varattava hieman enemmän aikaa kuin tavallisen huopakaton asentamiseen, koska katolle pitää asentaa paljon pieniä huopalaattoja leveiden huopavuotien sijaan. Meillä on kuitenkin niin paljon kokemusta palahuopakattojen uusimisesta ja muista palahuopakattotöistä, että urakka etenee reippaasti – ellei katon alta löydy kosteusvaurioita, mitkä on kunnostettava, ennen kuin urakkaa voidaan jatkaa. Alkutarkastuksen ansiosta kosteusvauriot eivät tule meille yllätyksenä, vaan osaamme ottaa ne huomioon jo kattoremonttia suunnitellessamme.
Peltikaton asentaminen tai uusiminen on jo lähtökohtaisesti mukavan nopeasti etenevää hommaa, mutta erityisen nopeasti urakka etenee silloin, jos aluskatetta ei tarvitse vaihtaa eikä villoja tai puuosia tarvitse uusia (edes osittain). Aluskate on tarkoitus vaihtaa yhtä aikaa vesikatteen kanssa, mutta jos vesikatetta aletaan uusia ennenaikaisesti, voi olla, että aluskate saa jäädä paikoilleen.
Myös tiilikaton uusiminen voidaan tehdä vaihtamatta aluskatetta, ja silloin urakkaa kutsuttaisiin tiilikaton osittaiseksi uusimiseksi. Paikan päällä selviää, mitä aluskatteelle kannattaa tehdä – ja kuinka paljon uudelle tiilikatolle tulee jiirejä, kattoturvatuotteita, kattoikkunoita ja muita läpivientejä, sillä katon varusteiden määrä(kin) vaikuttaa siihen, kauanko uuden tiilikaton asentamiseen menee aikaa.
Jos katolla on vain vähän varusteita ja katto on pieni sekä melko loiva, kattoremontti etenee nopeasti. Myös talon mataluus ja – kuten edellä todettiin – kattorakenteiden hyväkuntoisuus nopeuttavat kattosaneerauksia.
Huopakattoremontti, palahuopakattoremontti, peltikattoremontti ja tiilikattoremontti Nokia – Kattoremontin ajankohtaan vaikuttaa moni asia
Tiilikattoremonttia tai palahuopakattoremonttia voi tarvita aikaisemmin kuin luulikaan. Myös huopakattoremontti ja peltikattoremontti voivat muuttua ajankohtaisiksi odotettua aiemmin. Meidän kattofirmamme tekee kaikkensa, jotta omakotitalon, paritalon, kesämökin tai autotallin katto kestäisi Nokialla mahdollisimman pitkään, mutta aivan kaikki ei ole meidän käsissämme. Seuraavaksi kerromme muutamista asioista, mitkä voivat aikaistaa vesikaton remonttia Nokialla tai missä tahansa muuallakin.
Yksi asia on katon huoltamattomuus. Esimerkiksi tiilikattoremontti voi aikaistua jopa parillakymmenellä vuodella, jos kattoa ei pidetä puhtaana, vaan se saa kaikessa rauhassa likaantua ja sammaloitua. Sammaleet sitovat kattoon kosteutta, mikä pahentaa pakkasrapautumista. Rikkinäiset tiilet voivat johtaa tiilikattovuotoon, mikä voi johtaa niin pahaan katon vesivahinkoon, että katto pitää purkaa ja uusia.
Peltikattoremontti voi muuttua ajankohtaiseksi, jos myrsky irrottaa koko katon tai jos lumen paino painaa katon luokalle. Piharakennuksen katto voi jopa sortua lumen alla, sillä ulkorakennukset tehdään usein kevyemmällä tavalla kuin asuinkäyttöön tarkoitetut rakennukset.
Huopakattoremonttia voidaan tarvita vaikkapa siksi, että talon omistaja haluaa satulakaton tasakaton tilalle, tai että kattoa on tarvetta esimerkiksi korottaa. Katon korotuksen myötä ullakolle voidaan rakentaa vaikkapa kotitoimisto.
Palahuopakattoremontin teettämisellä voidaan tähdätä kiinteistön arvon parantamiseen. Ostajat voivat olla valmiita maksamaan hieman enemmän, jos laattakatto on juuri uusittu, sillä näin ollen heidän ei tarvitse miettiä katon vaihtoa kuin ehkä vasta noin 30 vuoden päästä.
Huopa- ja palahuopakatot herättävät tyytyväisyyttä, kuten myös tekemämme bitumikattotyöt
Kun valitset omakotitaloon, kesämökkiin, autotalliin tai paritaloon huopakaton (tai palahuopakaton, mikä koostuu suuresta määrästä huopapaanuja), voit olla tyytyväinen valintaasi. Huopakatto on joustava, tyylikäs, pitkäikäinen ja helppohoitoinen. Se ei pauku tai ropise, ja se pystyy vaimentamaan jopa lentomelua – luvassa on siis rauhallisia yöunia.
Kun tilaat kaikki bitumikattotyöt Nokialle tästä osoitteesta, voit olla tyytyväinen saamaasi palveluun. Tulemme nopeasti paikan päälle ja etsimme kustannustehokkaimmat tavat huopakaton korjaamiseen ja paikkaamiseen. Tarvittaessa laskemme kilpailukykyisen tarjouksen jollekin huopakattohuollolle, kuten sammaleentuhokäsittelylle tai huopakaton pinnoittamiselle. Meiltä sujuu myös huopakaton tai palahuopakaton varusteleminen Nokialla. Asennamme katolle kattoturvatuotteet (kuten lumiesteet), sadevesijärjestelmän (rännit ja alastuloputket tai kattokaivot) ja kaikki erilaiset läpiviennit kattoluukuista ilmanvaihtoputkiin.
Avullamme bitumikatto pysyy hyväkuntoisena pitkään, mutta kun se lopulta on aika uusia, saat meiltä erinomaisen tarjouksen huopakattoremontista tai palahuopakattoremontista. Meiltä voi tilata myös normaalista poikkeavat kattosaneeraukset, kuten esimerkiksi sellaisen kattoremontin, minkä yhteydessä pulpettikatosta muokataan harjakatto, tai minkä aikana kattorakenteita pitää korjailla erityisen paljon. Joskus on mahdollista asentaa uusi huopakatto suoraan vanhan päälle, ja silloin voimme suunnitella ja toteuttaa huopakattoremonttisi tämän tiedon pohjalta.