Kattoremontti, kattotyöt Hartola – Kattourakan sujuvuus varmistuu yhteydenotolla meihin

Kun haluat omakotitalon, kesämökin, autotallin tai paritalon kattoremontin tai jonkin muun kattourakan etenevän sujuvasti, ota yhteyttä meihin. Meidän kattotyömme Hartolassa etenevät sujuvalla tavalla. Jopa kaikista isoimmat kattourakat etenevät asiakkaan kannalta erittäin vaivattomasti ja stressittömästi.

Mikä on sujuvien kattourakoiden salaisuus? Se löytyy ammattitaidosta, kokemuksesta ja huolellisesta etukäteissuunnittelusta. Kaikki ammattilaisemme ovat taitavia ja harjaantuneita, joten meidän ei tarvitse kovin kauaa pohtia sitä, miten verkotukset asennetaan, tai miten katon tuuletusta parannetaan Hartolassa. Osaamme selvittää, mitä materiaaleja ja työkaluja tarvitsemme, ja järjestämme oikean määrän tykötarpeita oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Etukäteen tehdyn suunnittelun perusteella tiedämme myös sen, kuinka monta ammattilaista on hyvä lähettää paikan päälle, ja tarvitaanko paikalle myös erityisammattilaisia (kuten kattopeltiseppiä tekemään piipun pellitystä sekä asentamaan piipunhattua).

Olipa kyse kattoikkunoiden, kattovalokupujen ja kattoluukkujen uusimisesta, vuotavan katon korjaamisesta, peltikaton maalaamisesta tai vaikka katon ja yläpohjan lisäeristyksestä, teemme urakan avaimet käteen -pakettina. Asiakkaan ei siis tarvitse kantaa, siivota, kiinnittää, hitsata tai kuivattaa mitään, vaan ne teemme kaiken hänen puolestaan niin Hartolassa, Heinolassa, Joutsassa, Luhangassa, Pertunmaalla kuin Sysmässäkin. Se, mitä tasokas kattourakka maksaa, on tiedossa jo etukäteen (tästäkin voidaan kiittää tekemäämme alkutarkastusta), ja edullisen loppusumman voi maksaa rahoituksella. Kannattaa käydä tarkastamassa, millainen rahoitus yhteistyökumppanillamme on tarjota. Omakotitalon ja kesämökin kattotöistä voi hakea kotitalousvähennystä, eikä sekään ole vaikeaa, sillä kaikki tarvitsemasi tiedot löytyvät laskustamme.

Kattoremontit ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro

Uuden katon asennus (siis katon uusiminen) Hartolassa aloitetaan katon kulumisasteen perusteella

Katon käyttöikää voidaan pidentää Hartolassa huoltamalla kattoa säännöllisesti, sillä hyväkuntoinen maalipinta ja siisteys ovat tärkeitä tekijöitä katon yleiskunnon kannalta. Roskat sitovat kattoon kosteutta, mikä kiihdyttäisi katon kulumista. Pinnoitetta tarvitaan suojaamaan kattoa erilaisilta rasituksilta. Jos suojaus heikkenee, voi myös katon kunto heiketä. Heikkokuntoinen katto voi vuotaa, ja kosteus saattaa pilata kattorakenteet aikaistaen katon uusimista Hartolassa.

Kattohuoltoja tarvitaan myös siksi, että katon kunnossa mahdollisesti tapahtuneet muutokset voitaisiin huomata ajoissa. Esimerkiksi kattoreikä ei ehdi aiheuttaa sen isompia ongelmia, jos se huomataan ja paikataan jo varhaisessa vaiheessa. Mitä pidempään reikä saa olla korjaamatta, sitä isompaan kattokorjaukseen se voi johtaa.

Ammattilaisemme osaavat päätellä, missä vaiheessa kulunutta kattoa ei enää kannata huoltaa ja korjata. Vanha, kulunut ja vuotoaltis katto kannattaa uusia – näin kaikki ongelmat saadaan ratkaistua kerralla.

Huopakaton asentamisen ja uusimisen välissä on pisimmillään 40 vuotta. Sammaloituminen, saumavuodot ja korjaamatta jääneet kattoreiät voivat aikaistaa huopakaton uusimista. Suosittelemisen arvoisia huopakattotöitä ovat muun muassa sammaleentuhokäsittelyt, kattotarkastukset ja huopakaton pinnoitteen uusiminen. Näiden avulla bitumikattosi kuluu hitaasti (eli toisin sanoen kestää pidempään).

Vaikka palahuopakaton asentaminen olisi tehty timanttisella ammattitaidolla ja sen kuntoa olisi pidetty yllä asiantuntijoiden toimesta, ei palahuopakatto yllä aivan yhtä pitkään käyttöikään. Maksimikäyttöikä on suurin piirtein 30 vuotta. Kun tuo aika on kulunut, laattakaton kulumisaste on todennäköisesti siinä pisteessä, että katto kannattaa uusia kattovuotojen ehkäisemiseksi. Jokin yllättävä tilanne voi aikaistaa kattoremonttia. Tällainen voisi olla vaikka raju myrsky, mikä kaataisi puun katon päälle.

Tiilikaton uusimista odotellaan pidempään kuin bitumikaton uusimista, sillä hyvin huollettu tiilikatto voi kestää jopa 70 vuotta. Pitkä käyttöikä varmistetaan jo tiilikattoa asennettaessa, sillä tuolloin vesikatteen alle asennettava aluskate suojaa kattorakenteita myös poikkeustapauksissa. Kattotiiliä voi mennä rikki lumen painon alla tai siksi, että tiilien sisään imeytynyt kosteus jäätyy ulkolämpötilan laskiessa nollan alapuolelle. Jokainen rikkinäinen tiili voi johtaa kattovuotoon, ellei aluskate johda vesiä pois katon alta.

Aluskate asennetaan myös peltikaton asentamisen yhteydessä. Tarvittaessa voimme korjata aluskatteen, jottei mahdollinen peltikattovuoto tai kondenssivesi kastelisi kattorakenteita ja eristeitä. Aluskate uusitaan vasta peltikaton uusimisen yhteydessä, ja sitä odotellaan pisimmillään 50 vuotta. Konesaumakatto (ja savitiilikatto) ovat poikkeuksia, sillä niiden kuluminen on niin hidasta, että ne uusitaan kenties vasta 100 vuoden päästä.

Huopakattoremontti, palahuopakattoremontti, peltikattoremontti ja tiilikattoremontti Hartola – Uusi katto ei ehkä muistuta lainkaan vanhaa

Huopakattoremontti, palahuopakattoremontti, tiilikattoremontti tai peltikattoremontti Hartolassa tarkoittaa sitä, että rakennuksesi saa uuden vesikatteen. Ulkokaton uusiminen poistaa huolet katon vaurioitumisesta ja vuotamisesta, sillä uusi katto on joka kohdasta tiivis, kun asialla ovat olleet meidän ammattilaisemme. Jokainen läpivientikin on oikein tiivistetty ja eristetty, joten katon alle ei pääse vettä edes talvella, kun katon päällä voi olla reilusti lunta ja sulamisvettä.

Uusi katto eroaa vanhasta myös ulkonäöltään, sillä sen väri on kaunis ja tasainen. Huopakattoremontti, tiilikattoremontti, palahuopakattoremontti tai peltikattoremontti nostaa kiinteistön arvoa, joten katon uusimista kannattaa harkita ennen kiinteistön laittamista myyntiin.

Uusi katto voi olla myös muodoltaan ja varustelultaan erilainen kuin entinen. Halutessasi voimme vaihtaa katon väriä tai jopa katemateriaalia, joten uusi katto ei välttämättä muistuta laisinkaan sitä kattoa, mikä omakotitalossa, paritalossa, autotallissa tai kesämökissä vielä muutama päivä sitten oli.

Palahuopakattoremontin yhteydessä voimme korottaa kattoa, jotta kylmä ullakko voitaisiin eristää ja ottaa asuinkäyttöön. Katon korotusta voidaan tarvita Hartolassa myös siksi, että välikatolle saataisiin sekä tarvittava määrä lämmöneristeitä että tarpeeksi korkea tuuletustila.

Jos haluat, voimme huopakattoremontin yhteydessä muokata tasakatosta harjakaton – tai pulpettikatosta taitekaton.

Peltikattoremontti ei välttämättä tarkoita aaltopeltikaton korvaamista uudelle aaltopeltikatolla, sillä voimme asentaa sen tilalle konesaumakaton tai konesaumakattoa jäljittelevän lukkosaumakaton.

Tiilikattoremontin sijasta voimme asentaa taloon tiilikuvioisen peltikaton, mikä muistuttaa tiilikattoa, mutta mikä on muiden peltikattojen tavoin kevyt ja edullinen asennuttaa. Peltikattoa voi pitää tiilikattoa helppohoitoisempanakin, sillä sen liukas pinta hylkii sammaleita ja likaa. Lumetkin voivat pudota itsekseen. (Koska tämä on tietyissä tilanteissa jopa vaarallista, asennamme katon reunalle lumiesteitä ainakin kulkureittien ja oleskelualueiden suojaksi.) Jos haluat pitää tiilikaton, teemme taidokkaan tiilikattoremontin, minkä yhteydessä katolle voidaan asentaa uusia läpivientejä.

Huopakattotyöt ja palahuopakattotyöt tukevat bitumikaton kuntoa

Huopakaton ja palahuopakaton kuntoa kannattaa tukea Hartolassa kaikin mahdollisin keinoin, sillä näin voidaan lykätä omakotitalon, kesämökin, paritalon tai autotallin kattoremonttia. Kattoremonttia voidaan lykätä aina siihen asti, että katemateriaali saavuttaa teknisen käyttöikänsä päätepisteen. Tämän jälkeen katemateriaalin kuntoon ja kestävyyteen ei ole luottamista, vaan katto pitää uusia.

Huopakatot ja palahuopakatot ovat kestäviä kattoja, mutta jos niitä ei huolleta, voi niiden käyttöikä typistyä jopa puoleen odotetusta. Jotta sinun kattosi kestäisi talvia, myrskyjä ja auringon porotusta mahdollisimman pitkään, ota avuksi tämä kattourakoitsija, ja teetä kaikki huopakattotyöt sekä palahuopakattotyöt meidän taidokkailla ammattilaisillamme.

Asentamamme bitumikatto on joka kohdasta juuri oikein toteutettu. Puhdistamme sen roskista puolen vuoden välein, jotta se voisi kuivua nopeasti sateiden jälkeen. Muita tärkeitä huopakattohuoltoja ovat esimerkiksi mahdollisten sammaleiden poistaminen sekä huopakattopinnoitteen uusiminen, mikä tehdään vain kerran. Tarvittaessa korjaamme kattoreiät, tiivistämme repsottavat saumat, kunnostamme vuotavat läpiviennit tai liimaamme irronneet paanut paikoilleen. Kun katto on aika uusia, annamme sinulle merkille pantavan hyvän tarjouksen huopakaton tai palahuopakaton uusimisesta Hartolassa, jotta saisit rakennukseesi jälleen hyväkuntoisen ja kauniin bitumikaton.