Katon korjaustyöt Kangasalla hoituvat meiltä harjatiivisteestä höyrynsulkuun saakka

Katon korjaus Kangasalla tulee väistämättä katolle tarpeeseen, kun sään, ajan sekä ympäristön rasitukset jättävät katepintaan jälkensä. Uusi ja tervekin katto voi joutua yllättäen remonttikuntoon, kun siihen pääsevät iskemään äkilliset mutta kohtalokkaat myrsky- tai lumivahingot. Ehkä huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun lumi irrotti katolta tikkaat tai lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä. Toisaalta katon voivat laittaa lujille myös huomattavasti arkisemmat rasitukset, esimerkiksi lämpötilanvaihteluiden, sade- ja sulamisvesien sekä uv-säteilyn muodossa. Sammal, siitepöly, lehtiroska, noki ja tuhka likaavat katepintaa, ja tutuiksi tulevat myös ilmansaasteet sekä talven jää ja pakkanen. Aikaa myöten tiilipinta murentuu, huopa halkeilee ja pelti ruostuu. Tilannetta pahentavat kattohuollon laiminlyönti sekä alkuperäisen asennuksen virheet.

Kattotyöt Pro toteuttaa katon korjaukset Kangasalla sekä lähikunnissa, kuten Kuhmoisissa, Orivedellä, Padasjoella, Pälkäneellä ja Valkeakoskella. Paikkaamme sekä kunnostamme kaikenlaiset katot kohteen mallista ja materiaalista riippumatta – harja-, auma-, tasa- sekä taitekatot pellistä tiileen ja palahuopaan. Teemme omakotitalon, kerrostalon, paritalon ja rivitalon katon korjaukset, samoin kunnostukset autotalliin ja kesämökille sekä muihin kiinteistöihin tai rakennuksiin. Lisäksi toteutamme katon korjaustyöt saaressa saarikohteissa. Kodin sekä vapaa-ajan asunnon kattotyöt kuuluvat verotuksessa kotitalousvähennyksen piiriin, ja sivujemme kautta voi kuluihin hakea tarpeen mukaan joustavampaa rahoitusta.

Meiltä saat kattotyöt laidasta laitaan ja vuotopaikkauksista rakennekorjauksiin, aina asiantuntevalla palvelulla sekä avaimet käteen- periaatteella. Teemme aluskatteen ja läpivientien täsmäpaikkaukset ja katon vesivahinkojen korjaukset, samoin yläpohjan kastuneiden eristeiden vaihdot ja myrskyvaurioiden korjaustyöt. Ajoissa tehty katonkorjaus ja katon paikkaus pitää poissa kattavammat vauriot, kuten kosteus-, home- ja lahohaitat sekä ikävät sisäilmaongelmat. Näin ollen isompiin remontteihinkaan ei tarvitse ryhtyä ennen aikojaan, vaan nykyisen katon käyttökaari jatkuu ja toimintavarmuus säilyy. Laadukkaiden kunnostusten avulla säästät selvää aikaa ja rahaa, ja kuivat, terveet rakenteet edistävät talon yleistä hyvinvointia. Meiltä saat luotettavan laatupalvelun loistavalla lopputuloksella – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Kangasalla!

Katon korjaukset ja muut kattotyöt kokonaisvaltaisella palvelulla

Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.

Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti palvellen -Kattotyöt Pro

Tiilikaton korjaus Kangasalla hoitaa kuntoon katepinnan suojan

Tiilikaton korjaus Kangasalla tehdään niin kuin muutkin kattotyöt kauttamme: yksilöllisesti räätälöidyllä palvelulla kattosi tarpeiden mukaan. Samakin ongelma voi eri katoilla vaatia erilaiset käsittelyaineet ja korjaustavat, joten kattokohtainen toteutuksemme pitää huolta, että lopputulos on katollesi optimaalinen. Tiilikaton tapauksessa korjausta voi kaivata savitiili- tai betonitiilikatto, ja vauriot vaihtelevat murentuneesta katepinnasta kattaviin myrskytuhoihin. Ehkä tiilikatto rikkoutui odottamatta, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle, tai kun myrskytuuli irrotti katolta tiiliä tai myrsky vahingoitti kattotekniikkaa. Toisaalta korjaustarpeen takaa voivat löytyä hyvinkin arkiset rasitukset, ja erityisen tehokkaasti tiilikattoa rapauttavat sammalkasvusto ja lumikuorma. Sammal syö tiilestä mineraaleja sekä kuljettaa kosteutta juurissaan, kun taas lumi saattaa painaa rakenteet notkolle tai työntää vettä sisään saumoista. Iäkäs tiilikatto joutuu kohtaamaan myös pakkasrapautumisen ilmiön, kun huokoiseen katteeseen imeytynyt vesi vuoroin jäätyy ja sulaa säänvaihteluissa. Tai ehkä tiilikatto vuotaa, koska ongelmia löytyy yläpohjan toimivuuden suhteen – esimerkiksi aluskate voi olla kulunut tai vaurioitunut, niin että tiiveys on menetetty.

Tiilikaton korjaus ja paikkaus Kangasalla kannattaa toteuttaa ajoissa, sillä tällöin riittävät yleensä täsmätoimet, kuten rikkinäisten kattotiilien vaihto. Yhä uudelleen samoilta kohdin murtuneet tiilet taas viittaavat asennusvirheisiin, jolloin suoritamme kattavammat kunnostukset ja tarvittavat muutokset rakenteisiin. Saat meiltä tiilikaton aluskatteen korjaukset ja myrskyvaurioiden korjaustyöt, painuneen katon oikaisut sekä katon saneeraukset saaressa saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen lopuksi pinnoitamme kärsineet kattotiilet, niin että kulunut kate saadaan asianmukaisesti suojaan sään ja sammaleen vaaroilta.

Peltikaton korjaus Kangasalla auttaa reikiin, kolhuihin ja kulumiin

Peltikaton korjaus Kangasalla parantaa kaikentyyppiset peltikatteet: alumiini-, kupari- ja profiilipeltikatot sekä lukkosauma- ja konesaumakatot. Useimmiten korjaustoimet koostuvat reikien ja ruostekohtien täsmäpaikkauksista, sillä korroosio iskee helposti kyntensä varsinkin hoitamattomiin pelteihin. Muita haasteita peltikatolle tuottavat sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun aurinko, sadevedet, pakkanen ja jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Vähin erin kiinnikkeet höllentyvät ja peltikaton naulat pumppautuvat ylös, jolloin liitokset alkavat irvistää, ja vesitiiveys menetetään. Jos peltikatto vuotaa rakenteisiin saakka, on syytä tarkistaa yläpohjan tilanne – kenties aluskate on kulunut ja kosteuden haurastama, tai jo alkujaan väärin asennettu. Tai ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle, tai sitten lumi repi katolta alas rännit tai lumiesteet, niin että peltiin tuli reikä.

Peltikaton korjaus Kangasalla aloitetaan perusteellisilla pohjatöillä. Irrotamme alustasta ruosteen ja lian, jotta lopputuloksesta saadaan kestävä. Kun vauriot osoittautuvat luonteeltaan paikallisiksi, riittää peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, jos se kohdekaton kannalta on kätevämpää. Mikäli vuoto löytyy kattopeltien kiinnikkeen tuntumasta, vaihdamme naulat tai kateruuvit uusiin kateruuveihin, sekä suoritamme kattopeltien lisäkiinnitykset, jos pellit on alun pitäen asennettu liian harvaan. Kattopeltiseppiemme käsissä taipuvat myös peltikaton aluskatteen korjaukset, kaikki limitykset ja läpivientien ylösnostot sekä jiirien kahdensuuntaiset aluskatteet. Teemme yläpohjan kosteusvauriosaneeraukset sekä peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, samoin peltikaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.

Huopakaton korjaus Kangasalla uudistaa kattosi teknisen toimivuuden

Huopakaton korjaus Kangasalla kunnostaa laajan huopakattovalikoiman: kolmiorimakatteet, palahuopakatot sekä hitsattavat bitumikermikatot. Ehkä huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli irrotti tai repi kattohuopaa irti, tai myrsky muutoin vaurioitti huopakattoa. Useimmissa tapauksissa korjaustarve kehittyy kuitenkin pikkuhiljaa, kun ikääntyminen, sammal, uv-säteily ja lumikuorma jäytävät huopakattoa. Huopaan syntyy reikiä, kulumia, kupruja, ryppyjä, painumia ja vekkejä, joskus jopa näkyviä pullistumia eli niin sanottuja huopakaton höyrypusseja. Tai sitten huopakatto, eli bitumikatto vuotaa liitosten tai läpivientien kohdalta – saumat voivat pettää seisovan veden alla, tai sammaleen tai lumikuorman vuoksi. Meiltä sujuvat huopakaton sekä palahuopakaton korjaukset ja paikkaukset Kangasalla: reikien paikkaukset, huopakaton tulityöt sekä saumojen ja kulumien kunnostukset. Asennamme huopakaton paikkapalat ja teemme alushuovan sekä umpilaudoituksen vaihdot, ja leikkaamme auki kuprut eli höyrypussit katteen tasoitusta varten. Lisäksi toteutamme tasakaton korjaukset ja huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä pienet ja suuret huopakaton kunnostukset saaressa saarikohteissa.

Katon korjaus Kangasalla sisältää tarpeen mukaan muutkin yksittäiset korjaustyöt, joita jokaisessa kohteessa aika ajoin kaivataan mallista ja materiaalista riippumatta. Olipa kyseessä sitten peltikatto, tiilikatto, huopa- tai palahuopakatto, tulevat tarpeeseen silloin tällöin peltisepäntyöt sekä kattoturvatuotteiden vaihdot. Tai kenties kunnostusta olisivat vailla katon laudoitukset ja puuosat, tai ehkäpä päivitystä kaivattaisiinkin muiden kattovarustelujen suhteen. Kattotyöt Pro hoitaa nämäkin täsmätyöt laadukkaalla ja luotettavalla palvelulla, niin että katollesi saadaan täysi tiiveys ja turva yksityiskohtia myöten. Korjaamme sekä uusimme jiiripellit, päätypellit, räystäspellit ja seinällenostopellit. Asennamme piipunhatut ja -pellitykset, ja kiinnitämme irronneet peltilistat. Maalaamme ja kunnostamme katon eri puuosat, kuten otsalaudat, räystäslaudat ja tuulilaudat. Paikkamaalaamme lumiesteet, ja vaihdamme vääntyneet tikkaat. Tarkistamme ränneistä kaadon sekä kiinnitykset, ja saneeraamme vuotavat vesikourut. Tiivistämme katolta rännit sekä läpiviennit, ja uusimme pieneläinesteet.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus on tärkeä apu katon tiivistykseen

Katon korjaus Kangasalla kattaa kauttamme myös kaikki katon läpiviennin paikkaukset – katon korjaukset kattoikkunan, kattovalokuvun, kattoluukun ja savupiipun kohdalta, sekä ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken ja tv-antennin kohdalta. Läpiviennit puhkaisevat aluskatteen ja vesikatteen, joten vuotoriski on niiden kohdalla ilmeinen, ja mikäli suoranaista vauriokohtaa ei katepinnasta löydy, paikantuu kattovuoto usein juuri läpivientiin. Falskaava tai vioittunut läpivienti voi ohjata vedet joko huonetilaan tai rakenteisiin, joten nopeaa reagointia vaaditaan, kun kosteusvauriot halutaan välttää. Kattovuoto läpiviennin kohdalla saattaa johtua sään ja ajan rasituksista, toisinaan myös alkuperäisen asennuksen virheistä tai muista rakenteellisista epäkohdista. Kattotyöt Pro hoitaa katoltasi kuntoon pienet ja suuret läpivientityöt. Uusimme kuluneet pellitykset ja vaihdamme aikansa eläneet tiivisteet. Jos vettä näyttää ehtineen katon alempiin osiin, toteutamme purkutyöt rakenteisiin. Paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot, ja korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet. Asennamme puuttuvat ylösnostot sekä läpivientien tiivistekappaleet. Kohennamme myös eristystä ja yläpohjan tuuletusta, jos kondenssiongelmat korjauksia edellyttävät.

Onko kattosi syystä tai toisesta korjauksen ja paikkauksen tarpeessa? Repsottavatko rännit tai pellitykset, tai onko ruoste päässyt valtaamaan katon? Näkyykö katteessa kulumia tai halkeamia, tai irvistävätkö saumat? Onko aluskatteen toiminta vaarantunut, tai vuotaako vesi jo piipun juuresta sisään? Kaikenkokoisissa kattohaasteissa tarjoamme osaavan avun, ja suoritamme korjaukset siistillä kädenjäljellä kattosi ehdoilla sekä parhaaksi. Tuloksena on kaunis ja toimiva katto, joka kestää entistä pidempään – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Kangasalla!