Katon korjaus Loimaa
Katon korjaus Loimaalla edistää kattosi kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ajan myötä korjaustarvetta pääsee syntymään katolle kuin katolle. Aluksi haasteet näkyvät kenties tihkuvuotoina tai muina yksittäisinä epäkohtina, mutta jos tilanteen annetaan rauhassa jatkua, ongelmat äityvät isommiksi. Katonkorjaus ja katon paikkaus auttaa välttämään kosteus- ja lahohaitat, jolloin kattavampiin remonttitoimiinkaan ei tarvitse ryhtyä ennen aikojaan. Nykyisellä katolla saadaan säilytettyä tiiveys ja toimintavarmuus, mikä merkittävällä tavalla myötävaikuttaa koko talon hyvinvointiin. Mittavaa korjaustarvetta saattaa syntyä odottamatta yhdessä hetkessä, jos paikalle osuvat tuhojaan tekemään lumi- tai myrskyvahingot. Ehkä huopakatto, tiilikatto tai peltikatto vaurioitui, kun puu kaatui katon päälle myrskyssä, tai kun lumi irrotti alas tullessaan tikkaat tai lumiesteet, niin että kattoon tuli reikä. Useimmiten kohtaloksi koituvat kuitenkin arkiset ympäristön rasitukset: sade- ja sulamisvedet, uv-säteily sekä toistuvat lämpötilanvaihtelut. Sammal, siitepöly, lehtiroska, noki ja tuhka likaavat katepintaa, ja tutuiksi käyvät myös ilmansaasteet sekä talven jää ja pakkanen. Aikaa myöten tiilipinta murentuu, pelti ruostuu ja huopa halkeilee. Tilannetta pahentavat kattohuollon laiminlyönti sekä alkuperäisen asennuksen virheet.
Kattotyöt Pro palvelee katon korjauksissa Loimaalla sekä lähikunnissa: Huittisissa, Marttilassa, Oripäässä, Punkalaitumella ja Säkylässä. Toteutamme katepinnan täsmäpaikkaukset sekä katon vesivahinkojen korjaukset, kastuneiden yläpohjan eristeiden vaihdot, aluskatetyöt ja myrskyvaurioiden korjaukset. Hoidamme kuntoon kohteen kuin kohteen, oli malli ja materiaali mikä tahansa – paikkaamme huopa-, tiili- sekä peltikatteet harjakatosta tasa- ja taitekattoon. Saat meiltä omakotitalon, rivitalon ja kerrostalon katon korjaukset, samoin tiivistykset kesämökille ja autotalliin sekä muihin asuin- tai ulkorakennuksiin. Lisäksi suoritamme katon korjaustyöt saaressa saarikohteissa. Kodin sekä vapaa-ajan asunnon korjauksia voit hyödyntää verotuksessa kotitalousvähennyksen kohdalla, ja sivujemme kautta on kuluihin haettavissa joustavaa rahoitusta tarpeen mukaan. Toteutamme kunnostukset laatutuottein ja avaimet käteen- periaatteella, asiakaslähtöisellä palvelulla sekä kattosi tueksi ja parhaaksi. Edullinen, tehokas ja kestävä korjaus hoituu helposti kauttamme – ota siis yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta ja paikkauksesta!
Katon korjaukset ja muut kattotyöt Loimaalla kokonaisvaltaisella palvelulla
Kattotyöt Prolta saat kattoremontit, kattohuollot, katon korjaukset sekä muut kattotyöt Loimaalla aina täydellä avaimet käteen -palvelulla. Paikkaamme vuotavat katot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme katot kaikin puolin toimintakuntoon. Katon ja rännien puhdistuksilla, lumenpudotuksilla sekä muilla kattohuolloillamme pidennät kattosi elinikää. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattoluukut sekä kattoturvatuotteet. Olemme erityisen taitavia huopakattotöissä. Korjaamme huopakatot sekä palahuopakatot ja tarvittaessa saat priimalaadulla toteutetut huopakattoremontit.
Kaikissa kattotöissä asiakasystävällisesti Loimaalla palvellen -Kattotyöt Pro
Tiilikaton korjaus Loimaa, varmistaa kattosi turvan ja tiiveyden
Tiilikaton korjaus, kuten muutkin kattotyöt Loimaalla, tehdään kauttamme kattokohtaisella palvelulla. Kaikki käsittelyaineet ja korjausmenetelmät katsotaan tarkasti kohteelle sopiviksi. Samaankin ongelmaan voi katosta riippuen löytyä monta erilaista ratkaisua, ja niinpä yksilöllinen palvelumme varmistaa, että lopputulos on juuri sinun katollesi optimaalinen. Tiilikaton korjausta saattaa tarvita savitiili- tai betonitiilikatto, ja vaurioita voi löytyä myrskytuhoista rikkoutuneisiin yläpohjan rakenteisiin. Kenties tiilikatto rikkoutui, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle, tai sitten aluskate on kulunut tai vaurioitunut, niin että tiilikatto vuotaa rakenteisiin. Huomattavaa hankaluutta katolle tuottavat myös sään- ja lämpötilanvaihtelut, sammalkasvusto, lumikuorma sekä jatkuva pakkasrapautuminen. Sammal syö tiilestä mineraaleja ja lumi painaa rakenteita notkolle, ja yhä uudelleen sulava ja jäätyvä kosteus kuluttaa kattoa sisältäpäin. Olipa ongelmien syy mikä tahansa, täytyy tilanteeseen reagoida nopeasti, niin ettei tiilikatto pääse ennen aikojaan ränsistymään remonttikuntoon.
Tiilikaton korjaus ja paikkaus Loimaalla tarkoittaa yleensä täsmätoimia, kuten irronneiden peltien kiinnitystä sekä rikkinäisten kattotiilien vaihtoa. Jos tiilet löytyvät haljenneina kerta toisensa jälkeen samoilta kohdin kattoa, voi se toisinaan kieliä asennusvirheestä, jolloin ryhdymme kattavampiin toimiin. Teemme myös tiilikaton aluskatteen korjaukset ja myrskyvaurioiden korjaustyöt, painuneen rakenteen oikaisut ja katon korjaustyöt saaressa saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen lopuksi pintakäsittelemme kuluneen katteen, niin että haurastunut tiili jaksaa taas paremmin hylkiä kosteuden ja kasvuston uhkia.
Peltikaton korjaus Loimaa, tehdään osaavin ottein toimestamme
Peltikaton korjaus Loimaalla kunnostaa kaikenlaiset peltikatetyypit: profiilipelti-, alumiini- ja kuparikatot sekä lukkosauma- ja konesaumakatot. Tyypillisiin korjaustoimiin kuuluvat muun muassa ruostekohtien ja reikien paikkaukset, sillä korroosio syövyttää helposti piloille varsinkin hoitamattomat pellit. Peltikaton laittavat lujille niin ikään sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun uv-säteily, sadevedet, pakkanen ja jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Tämän johdosta kiinnikkeet höllentyvät ja liitokset alkavat irvistää, jolloin vesitiiveys menetetään, ja katto lisäksi rämisee tuulella. Kun peltikatto vuotaa rakenteisiin, on syytä tarkistaa yläpohjan tilanne – esimerkiksi aluskate saattaa olla vanhuuttaan kulunut, tai jo alun perin väärin asennettu. Tai kenties tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton päälle, tai sitten lumi riuhtoi alustasta rännit tai kattotikkaat, niin että peltiin tuli reikä.
Peltikaton korjaus Loimaalla aloitetaan kattavalla tilannekartoituksella. Etsimme ongelmien tarkan syyn ja sijainnin sekä tutkimme syntyneet vahingot. Tavallisimmin peltikaton korjaustoimiksi riittää nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot jäävät luonteeltaan paikallisiksi. Pohjatyöt, kuten lian- ja ruosteenpoiston, toteutamme samoin aina huolella, niin että massaukset ja tiivistykset tarttuvat hyvin, ja paikkauksesta saadaan pitävä. Jos vuoto löytyy kattopeltien kiinnikkeen kohdalta, vaihdamme naulan tai kateruuvin uuteen kateruuviin, ja asennamme mukaan aiempaa suuremman tiivisteen vedenpitävyyttä takaamaan. Samalla kertaa voimme laajemminkin uusia kuluneet kiinnikkeet katolta, sekä suorittaa kattopeltien lisäkiinnitykset, mikäli alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan. Kattopeltisepiltämme saat myös yläpohjan paikkaukset ja peltikaton aluskatteen korjaukset, kaikki limitykset ja läpivientien ylösnostot sekä jiirien kahdensuuntaiset aluskatteet. Lisäksi suoritamme kaikki peltikaton lumi- ja myrskyvaurioiden korjaustyöt, sekä peltikaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.
Huopakaton korjaus Loimaa, paikkaa kulumat, reiät ja repeämät
Huopakaton korjaus Loimaalla kunnostaa huopakatot laidasta laitaan: perinteiset palahuopa- ja kolmiorimakatot sekä hitsattavat bitumikermikatot. Huopakatonkin tapauksessa tyypillisin uhka ovat sään sekä ympäristön kulutukset – mekaaninen ja kemiallinen rasitus verottavat varsinkin vanhempaa kattohuopaa. Kermin päältä löytyvä suojaava sirote kuluu vähä vähältä pois, ja ikääntyminen sekä uv-säteily kuivattavat huopaa, jolloin riski halkeilulle kasvaa. Huopakaton korjaustarpeesta kertovat kaikenlaiset katepinnan vauriot ja muutokset: reiät, repeämät, vekit, rypyt, kuprut, kulumat ja painumat. Kattoon voi myös muodostua näkyviä pullistumia eli niin sanottuja huopakaton höyrypusseja, tai sitten huopakatto, eli bitumikatto vuotaa saumojen tai läpivientien kohdalta. Vielä eräs ikävä mahdollisuus ovat äkilliset huopakaton myrskyvahingot, jolloin tuntuvaa tuhoa saattaa syntyä uudella ja terveelläkin katolla. Kenties huopakatto vaurioitui, kun puu kaatui huopakaton päälle myrskyssä, tai kun myrskytuuli irrotti tai repi kattohuopaa irti, tai myrsky muutoin vaurioitti huopakattoa.
Huopakaton sekä palahuopakaton korjaus ja paikkaus Loimaalla on toimestamme turvallinen palvelu, jossa jokainen vaihe suunnitellaan ja suoritetaan kattosi tarpeiden mukaan. Huopakaton reikien paikkaus kysyy kokemusta ja ammattitaitoa, sillä katto on saatava vesitiiviiksi niissäkin tapauksissa, kun huopaa joudutaan leikkaamaan auki. Esimerkiksi kuprut eli huopakaton höyrypussit viillämme ensin auki, minkä jälkeen kate päästään tasoittamaan ja tiivistämään uudelleen. Liimaamme tarpeen mukaan huopakaton paikkapalat ja kunnostamme massalla pienet kulumat, ja käsittelemme kärsineet saumat sekä liimaamme palahuopakatolta irronneet bitumipaanut. Saat meiltä taitavat tasakaton korjaukset ja kaikki huopakaton tulityöt, samoin myös huovan alapuolisen rakenteen, kuten umpilaudoituksen tai katevaneroinnin vaihdot. Lisäksi hoidamme kaikentyyppiset huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt – kohde kuin kohde ja homma kuin homma, meiltä kyllä luonnistuu.
Huopakaton, tiilikaton tai peltikaton korjaus Loimaalla voi tarkoittaa muitakin kattotöitä, joita jokaisessa kohteessa ajoittain tarvitaan mallista ja materiaalista riippumatta. Silloin tällöin katolla kuin katolla kaivataan esimerkiksi pelti- ja puuosien korjausta, kattoturvatuotteiden kunnostusta sekä muiden kattovarustelujen vaihtoa. Kattotyöt Pro hoitaa nämäkin palvelut varmasti ja mallikkaasti maaliin, niin että kattosi tiiveys ja turva on taattu jokaista elementtiä myöten. Asennamme piipunhatut ja -pellitykset, ja kiinnitämme irronneet peltilistat. Paikkamaalaamme lumiesteet, ja vaihdamme vääntyneet tikkaat. Tarkistamme ränneistä kaadon sekä kiinnitykset, ja saneeraamme vuotavat vesikourut. Maalaamme tai vaihdamme katon eri puuosat, kuten otsalaudat, tuulilaudat tai räystäslaudat. Korjaamme katolta seinällenostopellit, räystäspellit sekä päätypellit. Tiivistämme rakoilleet kattojiirit ja uusimme pieneläinesteet.
Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus edistää kattosi käyttövarmuutta
Katon korjaus Loimaalla kattaa toimestamme myös kaikki katon läpiviennit – teemme katon paikkaukset kattoluukun, kattoikkunan, ilmanvaihtoputken ja tv-antennin kohdalta, sekä kattovalokuvun, viemärintuuletusputken ja savupiipun kohdalta. Läpiviennit muodostavat rakenteensa takia merkittävän vuotoriskin katolle, ja jos vesi pääsee niistä etenemään huonetilaan tai rakenteisiin, on kattavampikin kosteusvaurio vaarana. Kattotyöt Prolta saat tyylipuhtaalla toteutuksella kaikki läpiviennin korjaustyöt. Uusimme aikansa eläneet suojapellit ja vaihdamme hapertuneet tiivisteet. Jos vettä näyttää päässeen katon alempiin osiin, suoritamme purkutyöt rakenteisiin. Korjaamme sekä uusimme läpiviennin höyrynsulun tai eristeet, paikkaamme aluskatteen läpiviennin kohdalta ja kunnostamme yläpohjan lahovauriot. Asennamme puuttuvat tiivistekappaleet ja tekemättä jätetyt ylösnostot. Samoin kohennamme eristystä ja välikaton tuuletusta, jos se kattosi kohdalla on tarpeen.
Katon paikkaus ja tiivistys varmistaa pitävän, pitkäikäisen katon, ja turvaa talosi rakenteet sekä täyden asumismukavuuden. Hanki siis katollesi huolettomat käyttövuodet helposti ja kätevästi kauttamme – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme katon korjauksesta Loimaalla!